Puoliväli

25.11.2015

Huomenna tulee viikko inseminaatiosta, eli olemme kohta piinapäivien puolivälissä. Tällä kertaa tämä aika on ollut mielestäni kyllä ihan nimensä veroista! Yritän parhaani mukaan löytää itsestäni samanlaista tyyneyttä kuin viime kuussa, mutta olo on kärsimätön ja jännittynyt. Sanoin Mintulle yhtenä päivänä toiveikkaana, että tässähän aletaan olla jo odotuksen puolivälissä, kunnes huomasin että inseminaatiosta oli kulunut vasta kolme päivää… Aika matelee. Minttu puolestaan on kokenut odottamisen paljon helpompana kuin viime kerralla, eikä ole jännittänyt samalla tavalla. Viime piinapäivien aikana minä onnistuin usein unohtamaan koko asian työpäivän ajaksi, ja nyt Mintulle on käynyt samalla lailla.

Ensimmäisen inseminaation jälkeen Minttu kuulosteli oloaan ahkerasti ja olikin tuntevinaan kuplimisen ja nipistelyn tunnetta heti alusta asti, mutta tuntemukset osoittautuivat laadultaan psykosomaattisiksi. Ne olisivat olleet myös aivan liian aikaisia, sillä tuntemuksia ei pitäisi nähtävästi edes tulla ennen alkion kiinnittymistä. Tällä kertaa Mintulla ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia ensimmäiseen viiteen päivään. Minttu sanoikin, että osaa näemmä naksauttaa aivonsa ainakin osittain pois päältä ja olla kuulostelematta oloaan silloin kun tietää kuulostelun turhaksi. Minttu laski inseminaation jälkeen, että jos kiinnittyminen tapahtuu, sen pitäisi osua suurinpiirtein tiistaille eli kuudennelle päivälle. Ja kuin taikaiskusta tiistaina alkoivat myös tuntemukset… Toivomme nyt, että siellä oikeasti tapahtui jotain – siis muutakin kuin että Mintun aivot naksahtivat takaisin kuulostelevaan ja oloaan tarkkailevaan tilaan!

Meillä kummallakin on ollut jostain syystä tällä kertaa optimistisempi olo inseminaation onnistumisesta. Viime kerralla inseminaatiopäivän yltiöoptimismi karisi meillä kummallakin aika nopeasti, mutta tällä kertaa olo on erilainen ja jotenkin luottavainen. (Luulen, että pettymys negatiivisesta raskaustestistä tulee tällä kertaa olemaan paljon suurempi, jos meitä ei luottavaisesta olosta huolimatta nyt onnistakaan.)

Toivomme kyllä niin kamalasti inseminaation onnistumista ja raskauden alkamista! Sen tärkeimmän ja ihanimman syyn lisäksi meillä on muitakin, käytännönläheisempiä syitä siihen, miksi toivomme raskauden alkavan piakkoin, toivottavasti jo nyt tämän talven aikana. Suurin syy on raha. Minua ei varsinaisesti vielä stressaa rahan loppuminen, mutta tavallaan stressaa kyllä ajatus siitä kuinka paljon rahaa hoitoihin voi palaa. Jos raskaus alkaisi pian eikä hoitoja varten tarvisi enää säästää rahaa, voisimme käyttää säästöt (olemassa olevat ja tulevien kuukausien palkoista säästetyt) sitten kun vauva syntyy, ja minäkin voisin jäädä vauvan ja Mintun kanssa kotiin pariksi kuukaudeksi palkattomalle vapaalle. Voisimme opetella perhe-elämää rauhassa yhdessä ja nauttia vapaasta ilman raha-stressiä. Käytännön ihmisenä Minttu toivoisi raskauden alkavan nyt talvella myös siksi, ettei joutuisi olemaan viimeisillään raskaana pakkasilla ja ostamaan sen takia uusia isoja talvikamppeita jotka jäisivät sitten turhaksi raskauden jälkeen.

Tiedämme kyllä oikein hyvin, ettei vauvaa voi tilata tulevaksi meille sopivaan aikaan, vaan tärkeintä on, että haave perheestä toteutuu joskus, olipa se pian tai myöhemmin. Eikä tässä asiassa auta liikaa rahanmenoakaan miettiä, eikä etenkään sitä, kuinka paljon rahaa menee ”hukkaan” epäonnistuneisiin yrityksiin. On ajateltava ja uskottava, että lapsi tulee kun on oikea aika, mikä se sitten onkin. Nyt on vain niin malttamaton (ja toisaalta niin toiveikas) olo, ja tuntuu, että testauspäiväkin on niin äärettömän kaukana, puhumattakaan sitten seuraavasta kierrosta!

Kommentit (0)

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen!

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle