Soittoaika

25.1.2016

Lääkäri soitteli tänään sovitusti. Olimme samaa mieltä, että ensi kierrossa otetaan vahvempi Letrozol-annostus. Lääkärinkin mielestä olisi hyödyllistä, jos saisimme aikaan kaksi kypsyvää munarakkulaa. Jos pelkkä Letrozol ei riitä tai raskaus ei ala, voidaan kokeilla pistää lisähormonia jatkokierroissa.

Lääkäri vaikutti erittäin motivoituneelta auttamaan meidät raskaaksi. Aiemmissa yrityskierroissa ote on ollut kevyempi, mutta on toisaalta ymmärrettävää, että aluksi pyritään mahdollisimman rentoon tunnelmaan. Puhelusta jäi kaikin puolin hyvä mieli.

Kävimme puhelimessa läpi myös viimekesäisen ensikäynnin yhteydessä kirjatut keliakiamahdollisuuden ja veriarvot, joita ei ollut tarkistettu muutamaan vuoteen. Keliakian suljin laskuista työterveyshuollon kautta alkusyksystä, mutta veriarvot on tarkistamatta. Sovin lääkärin kanssa, että follikkeliultrakäynnin yhteydessä minulta otetaan myös verikoe, josta katsotaan pieni verenkuva ja kilpirauhasarvot.

Erittäin tehokkaasti käytetty kolme minuuttia!

Kuukautiset alkavat todennäköisesti viikonlopun aikana ja seuraava ovulaatio on näin ollen noin kolmen viikon päästä tästä.

Lähetimme klinikalle eilen sähköpostia uusien olkien tilaamisesta. Emme ole vielä saaneet tilausvahvistusta, joten tällä hetkellä jännittää, ehtiikö oljet loppua huomiseen mennessä. Klinikan pitää tehdä tilaus Tanskaan viimeistään tiistaina, jotta lähetys ehtii ennen viikonloppua klinikan pakastimeen. (Päivitys 26.1.: Toivomamme oljet on tilattu!)

Kommentit (2)

  1. Raija 27.1.2016 klo 15:44

    Kiva, että teidänkin projekti taas etenee! Ja hienoa, että saitte oljet tilattua! :)

    • Minttu
      Minttu 28.1.2016 klo 20:51

      On kyllä mukavaa ja jännittävää päästä taas koettamaan.

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle