Kertomisen vaikeus

6.2.2016

Kerroin syksyllä yhdelle työkaverilleni että olemme aloittamassa hedelmöityshoidot. Työkaveri tuurasi tuolloin väliaikaisesti esimiestäni ja minun piti sopia hänen kanssaan työvuoromuutoksista klinikkakäynnin takia. En ole työkaverin kanssa mitenkään läheinen, mutta hän on fiksun ja ystävällisen oloinen, joten päätin kertoa hänelle suunnitelmistamme siltä varalta, että joutuisin sumplimaan työvuoroja jatkossakin (varsinaiselle esimiehelleni en voi edes kuvitella puhuvani asiasta). Tänään työkaveri yllätti minut kesken työpäivän kysymällä onko meille tulossa jo pikkuista! Kysymys oli varmasti hyvää tarkoittava, enkä siitä mitenkään loukkaantunut, mutta menin yllätyksestä ensin aivan sanattomaksi. Sitten takeltelin vastaukseksi jotain sekavaa siitä miten klinikkahoidotkin voivat kestää monta kuukautta ja miten kalliitakin ne ovat!

En oikeasti edes ajattele että meillä olisi (tähän mennessä) kulunut niin hirveästi rahaa hoitoihin, mutta jostain syystä huomasin painottavani työkaverille sitä, miten kalliiksi homma tulee. Minusta tuntuu, että yleisesti on vallalla mielikuva, että naisparien hedelmöityshoidot kustannettaisiin verovaroin. Tähän luuloon törmää usein esimerkiksi äitiyslakia käsittelevien uutisten kommenteissa (miksi edes luen niitä?!?). Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä työkaveri tietää tai olettaa hedelmöityshoitojen kustannuksista, mutta taidan alitajuisesti itse olettaa, että kaikki luulevat että yhteiskunta maksaa naisparien hedelmöityshoidot, ja nähtävästi koen tarpeelliseksi tiedottaa asian oikeasta laidasta, olipa siihen syytä tai ei.

Vaikka kysymys vauvaprojektin etenemisestä tuli yllätyksenä ja tilanne oli aikalailla kiusallinen, huomasin kuitenkin että loppujen lopuksi tuntui myös ihanalta oikeasti puhua asiasta jonkun kanssa. Puhumme tietenkin Mintun kanssa kahdestaan vauvahaaveesta ja itse projektin etenemisestä lähes päivittäin, ja olen todella onnellinen tästä netin kautta löytyneestä blogiyhteisöstä mistä saa vertaistukea, mutta muuten en ole kunnolla jutellut aiheesta kenenkään kanssa. Kerroin toisella paikkakunnalla asuvalle kaverilleni viime keväänä että varasimme klinikan ensikäyntiajan mutta emme puhuneet aiheesta sen jälkeen – kunnes kaveri tuli kyläilemään joulun aikaan ja kysyi miten ensikäynti sujuikaan ja onko projekti edennyt siitä. Menimme Mintun kanssa silloinkin aivan puihin, ja kaveri fiksuna ihmisenä huomasi ettemme olleet oikein valmiita puhumaan aiheesta. Takeltelimme vaivaantuneina vastaukseksi että yritys on käynnissä, mutta ei ole vielä muuta kerrottavaa, ja vaihdoimme porukalla äkkiä puheenaihetta.

Miksi asiasta puhuminen onkin niin hankalaa? Olemme miettineet jo kahden edellisen yrityskerran jälkeen, että kertoisimme projektista kaveripariskunnalle kenen kanssa vietämme paljon aikaa, mutta kummallakin kerralla olemme jänistäneet ja sopivan tilanteen tullen on tuntunutkin helpommalta olla kertomatta. Vauvahaave on ollut yhteinen salaisuutemme jo niin pitkään, että kynnys kertomiselle vain kasvaa koko ajan vaikka yhtä aikaa tuntuu että pakahdun jos en kohta kerro suunnitelmistamme jollekin.

Kommentit (4)

  1. lelu 7.2.2016 klo 11:39

    Tuttu tunne, me kyl vain ollaan oltu aika avoimia ja kerrottu läheisille meidän projektista. Mut sitten kun joku kysyy ”joko on kerrottavaa” niin menee ihan puihin.. ja se et meil on sama et pitää korostaa ettei tää oo ilmaista. Tää blogiyhteisö on kyl ollut iso osa projektia ja tääl on ihmisiä joita kiinnostaa miten meil matka onnistuu! Mut puhuminen helpottaa :)

    • Marikki
      Marikki 9.2.2016 klo 21:16

      Luulen että meidänkin täytyy pikkuhiljaa päättää kenelle halutaan projektista kertoa. Tuntuu että aika olis kypsä sille. :)

  2. MiSa 10.2.2016 klo 14:10

    Me ollaan kerrottu lähipiirille alusta alkaen, mutta nyt kun ensimmäinen kerta oli ja meni niin tuntuu ettei tulevasta kerrasta halua kertoa ettei odotukset kenelläkään nouse korkealle ja näin ollen meidän ei tarvitsisi kertoa ”uutisia” ennen kuin on oikea aika. Ja ehkä meihin iski ”taikauskous” :)

    • Marikki
      Marikki 10.2.2016 klo 22:25

      Meitäkin etenkin alussa jarrutti juuri se ettei haluttu nostaa muiden odotuksia korkealle ja sitten kestää muiden pettymyksiä negatiivisista tuloksista. Taikauskoa olen minäkin miettinyt. Tuntuu ettei edes uskalla kertoa näin isoa toivetta julkisesti, entä jos se jäisikin juuri siksi sitten täyttymättä. Taikausko ei kuitenkaan ole estänyt esim vauvanvaatteiden ostamista ollenkaan :D

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle