Neljäs kerta

12.2.2016

Minttu pisti eilen iltapäivällä Pregnyl-irrotuspiikin ja tänään kävimme klinikalla neljännessä inseminaatiossa. Toissapäivänä pistetty Menopur ei ollut valitettavasti vauhdittanut follikkeliultrassa nähtyjen pienten munarakkuloiden kasvua, vaan tämänpäiväisessä ultrassa näkyi yhä vain yksi johtofollikkeli. Se oli alkanut jo luhistumaan, eli munasolun irtoamisen kannalta ajoitus osui kai nappiin. Aiemmissa inseminaatioissa follikkeli oli jo puhjennut tai vielä pinkeän pyöreä, joten tällä kertaa ajoitus on siis ainakin hieman erilainen muihin yrityksiin verrattuna.

Uutta tässä yrityksessä on myös luovuttaja, ja toivommekin, että luovuttajan vaihto vaikuttaisi positiivisesti tulokseen. Lääkäri kertoi tänään heti tapaamisen aluksi, että labra oli kehunut sukusolujen laatua. Oljessa oli 38 miljoonaa siittiötä, joista 64% oli eteenpäin liikkuvia (A 20%, B 44%), mikä tarkoittaa, että eteenpäin liikkuvia oli yhteensä 24,3 miljoonaa (joista 7,6 miljoonaa A-liikkuvia). Edellisellä kerralla eteenpäin liikkuvia oli 11,1 miljoonaa, ja marraskuun yrityksessä vain 4,5 miljoonaa, joten ainakin sperman laadun puolesta mahdollisuudet onnistumiseen ovat olemassa.

Juttelimme inseminaation jälkeen lääkärin kanssa siitä, mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavassa kierrossa, jos tämäkään yritys ei tuota tulosta. Olimme lääkärin kanssa samaa mieltä siitä, että seuraavaan kiertoon kannattaa laittaa voimakkaammat lääkkeet, koska pienemmillä annoksilla ei ole saatu syntymään kahta munarakkulaa. Eli seuraavassa kierrossa Minttu söisi saman annostuksen Letrozolia kuin tässäkin kierrossa (1 kpl kp 2-6) ja siihen lisäksi otettaisiin Menopuria 75 IU:ta kiertopäivinä 7 ja 8 jolloin ne toivottavasti ehtisivät vaikuttaa paremmin munasoluihin kuin tässä kierrossa. Mutta toivotaan että ensi kuussa ei tarvisi miettiä lääkeannostuksia ollenkaan, vaan raskaus vihdoin alkaisi nyt. Toisaalta mahdollinen negatiivinen tulos ei jotenkin nyt huoleta niin kovasti, kun tuntuu, että meillä on seuraavaan kiertoon jo uudet suunnitelmat valmiina.

Ihan pelkästä taloudellisesta näkökulmasta olisin kyllä jo todella valmis näkemään plussan raskaustestissä. Vielä noin viikko sitten minusta tuntui ettei tämä projekti ole niin kalliiksi tullut… Sitten tällä viikolla maksettaviksi tulivat uudet sukusolut, lääkkeet, follikkeliultra ja tämänpäiväinen inseminaatiokäynti, ja projektin hintalappu heilahtikin jo lähemmäs viittätuhatta. Ei lapsihaavetta voi tietenkään rahassa mitata, mutta kyllähän tuo rahanmeno hieman kauhistuttaa. Onneksi olemme säästäneet tätä varten, ettei maksuista tulee kamalaa lisästressiä.

Kommentit (14)

  1. Nipsu 12.2.2016 klo 20:21

    Hurjasti tsemppiä ja onnea tähän yritykseen! :)

  2. Ruska 13.2.2016 klo 08:23

    Jännä juttu, mut mulla oli sama: halusin seuraavan kierron suunnitelman selväksi aina etukäteen, enkä soitella uusia suunnitelmia vasta vuodon alkaessa. Suunnitelman olemassaolo jotenkin helpotti loppukierron päiviä.

    Jäi kiinnostamaan, et sanoiko lääkäri syytä miksi teillä letrotsolia ei nosteta? Täällä letrot tuplattiin (2.5mgx2 kp3-7) heti ekan kierron (ei kunnollista kypsymistä) jälkeen, jonka jälkee kahdessa kierrossa vaste asteittain parani. Vai onko pelkona, et jos ovuloi normaalisti, isommalla letroannoksella kypsymään lähteekin useampi munasolu ja inssi siitä syystä peruuntuu tai vähintään vaatii punktion?

    Noh toivottavasti näitä tosiaan ei tarvii enää maaliskuussa miettiä, vaan nappiajoituksenne kantaa hedelmää :) Positiivisia tuulia loppukuuhun!

    • Minttu
      Minttu 13.2.2016 klo 10:24

      Minulle etukäteissuunnitelmat tuovat sekä mielenhuojennusta että ajan-/vaivansäästöä. Kaikella tapaa helpompaa, kun tietää, mitä tehdä, jos vuoto taas alkaa.

      Lääkäri ei sanonut syytä tai edes maininnut Letrozolin tuplaamista. Yhtenä vaihtoehtona mietti sitä, että letroja otettaisiin kaksi kolmena päivänä, mutta silloinkin määrä olisi lähes sama kuin nyt suunniteltu. Nyt asetettu hoitosuunnitelma on kuulemma ”se hyvä vanhanaikainen, jolla ennen aloitettiin kaikilla, kunnes piti alkaa varomaan kolmoisraskauksia”. Lääkärin mukaan tässä annostuksessa (5 x Letrozol 2.5 mg + 2 x Menopur 75 IU) on riski, että kypsyy kolme+ follia – ilmeisesti koska ovuloin normaalisti – mutta sanoi, että ei sekään välttämättä ole este inseminaatiolle (minun kohdalla), koska näemmä hedelmöittyminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Olen tyytyväinen tähän nyt tehtyyn suunnitelmaan, sillä nyt Menopuria menee enemmän ja useampaa päivää aiemmin kuin tässä kierrossa, jolloin toivottavasti kypsymisen aloittaneet, mutta muuten pieneksi jäävät follitkin saavat paremmin vauhtia kasvuun.

      Kiitos tuulista. Ainakin tuntuu, että tässä inssissä oli täydellisin ajoitus tähän asti.

      • Hiekkakakku 13.2.2016 klo 12:21

        Toivottavasti nyt olisi se THE kerta!! :)

        Yleisin annostus letroille tuntuu olevan sekä julkisella että yksityisellä (poislukien luomulinjainen VL) kaksi 2.5 mg:n tablettia päivässä kp 2-6 tai 3-7. Yleensä sillä saadaan aikaan kaksi follia (hyvin harvoin useampi), mutta itse sain silläkin annostuksella vain yhden follin (ja sekin pienempi kuin luomuna), eli lääkitys ei tuonut mitään lisäarvoa verrattuna luomukiertoon. Se pitää tosiaan myös paikkaansa, että lääke voi ikään kuin jäädä elimistöön ja menee muutama kierto ennen kuin saadaan kunnon vaste lääkkeelle. Nämä tuntuu olevan niin yksilöllisiä juttuja…

        Onnea matkaan ja toivotaan, että orastavasta kevätauringosta on myös apua! :)

      • Minttu
        Minttu 13.2.2016 klo 16:06

        Tarkoitatko että Väestöliiton klinikat suosii luomua? Onkohan tuo kahden Letrozolin annostus käytössä muista lääkkeistä riippumatta? Mullahan on tuo Menopur setissä myös. Esim. marraskuussa oli minulla luomunakin tulossa kaksi follia, mutta lopulta yksi vain kypsyi loppuun asti.

        Toivotaan todellakin, että on the kerta. :)

  3. Kirahvi 13.2.2016 klo 09:40

    Pidän hurjasti peukkuja että nyt teillä tärppää! Meillä oli ensimmäinen inseminaatio eilen, ja jännittävissä tunnelmissa ollaan täälläkin. Tietysti tuo rahanmenokin kauhistuttaa, etenkin kun ei voi koskaan tietää kauanko hoitoja pitää jatkaa ennen kuin/jos tärppää. Ei sitä auta kuin vaan luottaa siihen että silloin tärppää kun on sen aika, ja aina voi pitää pienen paussin jos täytyy säästää välillä vähän rahaa. Toivottavasti nyt oli se tärppäyskerta teilläkin, tsemppiä! :)

    • Minttu
      Minttu 13.2.2016 klo 10:24

      Kiitos tsempeistä ja onnea teille taipaleen alkuun!

  4. Raija 13.2.2016 klo 10:55

    Onnea matkaan! Täällä pidetään teille hurjasti peukkuja, että seuraavan kierron suunnitelmia ei tarvitsisi ollenkaan toteuttaa. Tsemppiä piinapäiviin! :)

    • Minttu
      Minttu 13.2.2016 klo 11:26

      Kiitos. Toivottavasti tekin pääsette taas seuraavassa kierrossa yrittämään!

  5. lelu 13.2.2016 klo 17:40

    jospa nyt ! peukut pystyssä täällä!

  6. MiSa 15.2.2016 klo 15:06

    Mekin pidetään peukut pystyssä teille! :)

Vastaa kirjoittajalle MiSa Peruuta »

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle