02/2016

Aii! Jännitti ja nipisti paljon ennemmän kotona kuin klinikalla.

Kotona pistetystä Pregnylistä

Piikkkeejäääää!

10.2.2016

Tänään on kiertopäivä 10 ja kävin jälleen follikkeliultrassa. Tämä kierto on toinen, jossa on mukana lääkeapua. Otin viime viikolla Letrozolia kiertopäivinä 2-6. Ja tänään kuvioihin otettiin follikkeliultratuloksen myötä vielä vähän ylimääräistä apua. Edellistä isommalla Letrozol-annoksella oli tarkoitus yrittää saada aikaan kaksi munarakkulaa, jotta inseminaation onnistumistodennäköisyys paranisi. No, eipä auttanut. Vasemmalla möllötti yksi 16 mm kokoinen johtorakkula. Oli siellä (vasemmalla) ilmeisesti myös muutama pienempi munarakkula, ja näistä isoin oli 11-12 mm kokoinen. Limakalvo oli sentään hieno (6,6 mm ja kolmikerroksinen). Greippimehu vai Letrozol, ken tietää!

Johtorakkulan ja aiempien munarakkuloiden koon suhteen epätasaisten kiertojen perusteella lääkäri arvioi, että ovulaation osuminen lauantaille (kiertopäivä 13) on erittäin todennäköistä. Mainitsin lääkärille, että emme ole Marikin kanssa ihan varmoja Pregnylin käytöstä. Kysyin myös, miksi sen käyttömenetelmissä tuntuu olevan isojakin eroja. Inseminaation yhteydessä, vuorokautta aiemmin, jopa 36 tuntia aiemmin. Se on kuulemma hyvin tapaus- ja potilaskohtaista, tietenkin. Milloin opimme olemaan lukematta blogeja ja palstoja kuin piru raamattua ja luottamaan siihen, että lääkärit osaa asiansa? Yksi vaihtoehto olisi edelleen jatkaa luonnollisella kierrolla ja ottaa riski, että inseminaatio jää lauantaiovulaation vuoksi välistä.

Lääkäri mietti ja pohti ja lopulta ehdotti, että minulle pistettäisiin pieni annos (75 IU) Menopur-hormoniyhdistelmää tänään (keskiviikkona), pistäisin huomenna töiden jälkeen (klo 17) Pregnylin, ja inseminaatio tehtäisiin perjantaina klo 14. Menopurilla pyrittäisiin vauhdittamaan pienemmän munarakkulan kypsymistä ja Pregnylillä ne irrotettaisiin munasarjasta. Hetken miettimisen jälkeen suostuin tähän suunnitelmaan. Tuleepa kokeiltua jotain uutta tässäkin kierrossa uuden luovuttajan lisäksi. Yhden lauantaiovulaation syksyllä kokeneena väärän päivän ovulaatio tuntui inhottavammalta kuin lääkkeiden pistäminen. Ja säästyypä kalliit Clearbluet tulevaisuuteen.

Lääkärikäynnin jälkeen hoitaja neuvoi minulle lääkkeiden sekoittamisen ja pistämisen perusteet ja lopuksi pistin itse Menopurin mahamakkaraan (noin klo 12.45). Kauhusta jäykkänä työnsin neulan ihoon silmät kiinni. Nipisti, mutta ei sattunut. Nyt kuvittelen, miten sisälläni kasvaa hormonihirmu, vaikka hoitaja vakuutti, ettei Menopurista tule kummempia oireita. Pregnyl on sitten eri asia.

Niin ja ennen ultraääntä kävin verikokeessa. Minulta tarkistetaan varmuuden vuoksi kilpirauhasarvot ja samalla katsotaan myös perusverenkuva. En pidä neuloista ollenkaan, joten tämä päivä oli hyvää siedätysterapiaa. Verikoetulokset saadaan todennäköisesti perjantaina.

Marikilla olisi työvuoro perjantaina inseminaation aikaan, mutta hän sai sen vaihdettua, että pääsemme yhdessä klinikalle. Josko meilläkin nyt onnistuisi. On sentään yhdeksän kuukautta siitä, kun Marikki varasi meille ensikäyntiajan, inseminaatio tehdään ystävänpäiväviikonloppuna ja raskaustestin ajankohta melkein osuu meidän olympiadin välein juhlittavaan kihlapäivään. Symboliikkaa kerrakseen.

Marikki oli lukenut, että greippimehulla voisi olla positiivisia vaikutuksia limakalvoon, joten kittaan greippimehua. Kokeillaan kaikkea, kunnes tärppää.

Minttu greippimehusta

Kertomisen vaikeus

6.2.2016

Kerroin syksyllä yhdelle työkaverilleni että olemme aloittamassa hedelmöityshoidot. Työkaveri tuurasi tuolloin väliaikaisesti esimiestäni ja minun piti sopia hänen kanssaan työvuoromuutoksista klinikkakäynnin takia. En ole työkaverin kanssa mitenkään läheinen, mutta hän on fiksun ja ystävällisen oloinen, joten päätin kertoa hänelle suunnitelmistamme siltä varalta, että joutuisin sumplimaan työvuoroja jatkossakin (varsinaiselle esimiehelleni en voi edes kuvitella puhuvani asiasta). Tänään työkaveri yllätti minut kesken työpäivän kysymällä onko meille tulossa jo pikkuista! Kysymys oli varmasti hyvää tarkoittava, enkä siitä mitenkään loukkaantunut, mutta menin yllätyksestä ensin aivan sanattomaksi. Sitten takeltelin vastaukseksi jotain sekavaa siitä miten klinikkahoidotkin voivat kestää monta kuukautta ja miten kalliitakin ne ovat!

En oikeasti edes ajattele että meillä olisi (tähän mennessä) kulunut niin hirveästi rahaa hoitoihin, mutta jostain syystä huomasin painottavani työkaverille sitä, miten kalliiksi homma tulee. Minusta tuntuu, että yleisesti on vallalla mielikuva, että naisparien hedelmöityshoidot kustannettaisiin verovaroin. Tähän luuloon törmää usein esimerkiksi äitiyslakia käsittelevien uutisten kommenteissa (miksi edes luen niitä?!?). Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä työkaveri tietää tai olettaa hedelmöityshoitojen kustannuksista, mutta taidan alitajuisesti itse olettaa, että kaikki luulevat että yhteiskunta maksaa naisparien hedelmöityshoidot, ja nähtävästi koen tarpeelliseksi tiedottaa asian oikeasta laidasta, olipa siihen syytä tai ei.

Vaikka kysymys vauvaprojektin etenemisestä tuli yllätyksenä ja tilanne oli aikalailla kiusallinen, huomasin kuitenkin että loppujen lopuksi tuntui myös ihanalta oikeasti puhua asiasta jonkun kanssa. Puhumme tietenkin Mintun kanssa kahdestaan vauvahaaveesta ja itse projektin etenemisestä lähes päivittäin, ja olen todella onnellinen tästä netin kautta löytyneestä blogiyhteisöstä mistä saa vertaistukea, mutta muuten en ole kunnolla jutellut aiheesta kenenkään kanssa. Kerroin toisella paikkakunnalla asuvalle kaverilleni viime keväänä että varasimme klinikan ensikäyntiajan mutta emme puhuneet aiheesta sen jälkeen – kunnes kaveri tuli kyläilemään joulun aikaan ja kysyi miten ensikäynti sujuikaan ja onko projekti edennyt siitä. Menimme Mintun kanssa silloinkin aivan puihin, ja kaveri fiksuna ihmisenä huomasi ettemme olleet oikein valmiita puhumaan aiheesta. Takeltelimme vaivaantuneina vastaukseksi että yritys on käynnissä, mutta ei ole vielä muuta kerrottavaa, ja vaihdoimme porukalla äkkiä puheenaihetta.

Miksi asiasta puhuminen onkin niin hankalaa? Olemme miettineet jo kahden edellisen yrityskerran jälkeen, että kertoisimme projektista kaveripariskunnalle kenen kanssa vietämme paljon aikaa, mutta kummallakin kerralla olemme jänistäneet ja sopivan tilanteen tullen on tuntunutkin helpommalta olla kertomatta. Vauvahaave on ollut yhteinen salaisuutemme jo niin pitkään, että kynnys kertomiselle vain kasvaa koko ajan vaikka yhtä aikaa tuntuu että pakahdun jos en kohta kerro suunnitelmistamme jollekin.