Kun meille tulee vieraita

3.3.2016

Kun meille tulee vieraita, meillä menee hetki jos toinenkin, kun käymme asunnon läpi mahdollisten vauvaprojektista vihjaavien tavaroiden osalta. Onhan (kirjaston ja omaksi hankitut) kirjat piilossa/käännettynä pois uteliailta silmiltä? Eihän viimeisin Vauva-lehti ole jäänyt lojumaan sisustuslehtien joukkoon? Eihän vessaan jäänyt näkösälle edellisen kierron jäljiltä ovulaatio- tai raskaustestejä? Onhan vauvanvaatteet nostettu paikalleen vaatekaapin ylähyllylle? Eihän klinikan tai apteekin kuitteja ole jäänyt pyörimään keittiön tai työhuoneen pöydälle?

Ennen viime viikonloppua vain yksi ihminen oli kuullut, että haaveilemme lapsesta ja että olemme tehneet haaveen eteen jotain, mutta hänenkään kanssaan ei asiasta ole sen kummemmin puhuttu. Harkitsimme jo joulun jälkeen, että kertoisimme projektista ystäväpariskunnalle, mutta jänistimme hetken koittaessa. Siitä asti olemme miettineet, että olisihan se kiva, jos joku tietäisi, jotta asiasta voisi halutessaan vaihtaa muutaman sanan.

Viimeisimmän epäonnistumisen jälkeen olimme molemmat sitä mieltä, että projetista pitää kertoa jollekulle, vaikka kertominen ei poikisikaan sen syvällisempiä keskusteluja. Hedelmöityshoitoihin liittyen meidän elämässä on ihan liikaa muilta ihmisiltä pidettäviä salaisuuksia ja lähipiirin kanssa tekemisissä ollessa on yhä vaikeampaa pitää kaikki sisällä. Ajoittain emme ole meinanneet pysyä liitoksissamme. Ainakin minulle on tullut yllätyksenä, miten vaikeaa ja raskasta on miettiä joka kolmatta lausetta ja ajatusta ennen kuin sen muotoilee sanoiksi, jotta ei vaan paljasta jotain, mitä ei pitänyt paljastaa. Yleensä möläytän ensin ja mietin vasta jälkeenpäin.

Niinpä aloitimme viikonloppuna illanvieton mainitun ystäväpariskunnan kanssa paljastamalla, että yritämme saada aikaan uuden perheenjäsenen. Uutinen otettiin vastaan tyynesti ja naurahtaen, että jotain sen suuntaista oli voinut päätellä meidän innokkaista äityslaki-jaoista Facebookissa, mutta sen isompaa keskustelua projektista ei heti syntynyt. Illan aikana hedelmöityshoitomme nousivat keskusteluun muutamaan otteeseen. Kerroimme myös (ensimmäisille lähipiirissämme), että rekisteröimme syksyllä parisuhteemme lapsihaaveiden vuoksi. Minusta tuntui lähes yhtä piinaavalta ja poskiapunottavalta kertoa nämä uutiset (kasvokkain) ystäville kuin aikoinaan tulla kaapista (tekstiviestillä ja puhelimessa) omalle perheelle.

Olemme miettineet, että jos seuraava yritys ei tuo toivottua tulosta, pitänee aiheesta avautua myös jomman kumman tai kummankin siskoille. Jotenkin vain olisi luontevampaa kertoa konkreettisia uutisia kuin käsitetasolla olevia toiveita. Mutta voivatko helpohkosti raskaaksi tulleet siskot ymmärtää, kuinka raskas ja kallis prosessi meillä on takana ja ehkä vielä edessä? Olemme Marikin kanssa puhuneet, että luulemme, että monet sukulaisemme ajattelevat, tarkoittamatta mitään pahaa, että meidän elämä – lapsettoman pariskunnan elämä – on helppoa ja vaivatonta. Meillä on kiva asunto ja uudehko auto, meillä on vapaa-aikaa vaikka muille jakaa, ja olemme voineet matkustella. Mikäpä tässä on eleskellessä. Vaikka elämä näyttää päällisin puolin helpolta ja huolettomalta, olisi mukava kertoa projektista lähipiirissä, jotta tietäisivät, mitä meille oikeasti kuuluu.

Kommentit (4)

  1. Raija 5.3.2016 klo 12:59

    Tuttu tunne tuo tavaroiden piilottelu. Onneksi kukaan ei nykyään tule ilmoittamatta! Itsekin olen alkanut miettiä, pitäisikö lähimmille ystäville kertoa. Läheltä piti -möläytyksiä on meinannut tulla joka kerta, kun tapaamme. Olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi varoa jokaista sanaa.

    • Marikki
      Marikki 5.3.2016 klo 22:18

      Minua ainakin helpotti kovasti, kun kerroimme ystäväpariskunnalle. En usko että heidän kanssaan tulee asiasta kamalasti juteltua jatkossa, eivätkä he vaikuttaneet kamalan innostuneilta projektistamme, mutta silti on helpottavaa, kun on joku kenen seurassa ei tarvitse miettiä sanomisia ja olla kieli keskellä suuta. Tuntuu että muiden seurassa joutuu jatkuvasti editoimaan sanomisiaan, ja jättämään puolet pois kertoessaan kuulumisia.

  2. Ruska 6.3.2016 klo 17:44

    Meillä kertominen on koettu helpottavana. Olemme kyl puhuneet asiasta melko avoimesti ystävien kanssa. Itselle lisääntymispuolen hommelit on tuttuja työnkin puolesta, joten juttelu on ollut luonnikasta sekä yleisellä että omalla kohalla. Eteenkin kun ystäväpiirissä oli alkaneita raskauksia ja vakaata yritystä päällänsä – hoidoilla ja ilman. Meil ei ystäväpiirissämme myöskään ole muita naispareja, joten aiheet pyöri helposti käytännön kuvioiden ympärillä: miten luovuttaja, missä hoidetaan, mitä maksaa, mites vanhemmuuden muu juridiikka? Muutama harvalukuinen ystävä tiesi blogistani, joten kuulumisia seurattiin sieltäkin.

    Koska alkuun odotin tiemme olevan pitkä, koin että hoidot ja perhetoive sellaisenaankin on konkreettinen asia, jonka läheisten kanssa jaan. Se on kuitenkin niin suuri osa elämäämme. Tenkkapoo tulikin plussan jälkeen: olisi mieluusti ottanut epävarman asian kanssa hissukseen, mut kiertojen ollessa melko tarkaan kiinnostuneiden tiedossa, ei plussauutistakaan onnistunut itsellään pitkään pitämään.

    • Minttu
      Minttu 6.3.2016 klo 18:35

      Vaikka olemme jo ylittäneet 30 vuoden rajapyykin, ei kovinkaan moni ystävistämme ole hankkinut lapsia. Sukulaisilla lapsia on, mutta heidän kanssaan ei lisääntymisestä liiemmin ole tullut keskusteltua heidän raskauksiensa jälkeen. Ainakin minulla oli etukäteen naiivi oletus, että kyllä me tämä hoidetaan kotiin nopeastikin, ja sitten voimme kertoa suoraan oikeita uutisia.

      Luulen, että nyt kun kertomisen alkuun päästiin, kerromme tilanteestamme myös muutamille muille. Tällä hetkellä olemme tehneet sanattoman sopimuksen, että katsotaan vielä yksi yritys ja sen tulos. Jos saadaan vihdoin positiivinen, on niitä oikeita uutisia. Ja jos jatkamme negatiivisella linjalla, tarvitsemme lisää henkistä tuuletusta, jolloin asiasta puhuminen on ajankohtaista myös valittujen muiden kanssa.

Vastaa kirjoittajalle Minttu Peruuta »

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle