rv 9+1

Raskausuutisen kertominen

3.5.2016

Kerroimme raskausuutisen perheillemme puolisentoista viikkoa sitten. Raskausviikkoja ei tuolloin ollut kasassa vielä edes aivan kahdeksaa, joten ajankohta oli todella aikainen. Alunperin ajatuksena oli odottaa pidempään ja kertoa uutinen vasta lähempänä kolmattatoista raskausviikkoa. Halusimme kertoa uutisen ehdottomasti kasvotusten, mutta ongelmaksi meinasi muodostua sopivan ajankohdan löytyminen. Mintun perhe asuu pidemmän ajomatkan päässä ja loppukevään kiireiden, hankalien työvuorojen ja lähestyvän ulkomaanreissun takia seuraava vapaa kyläilyviikonloppu olisi ollut vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Raskausuutisen panttaaminen lähipiiriltä lähes juhannukselle asti olisi tuntunut vaikealta, etenkin kun olemme jo salanneet vauvaprojektia yli vuoden ajan. Niinpä päätimme kertoa uutisen jo näin varhaisessa vaiheessa.

Raskausuutinen yllätti perheemme täysin ja sai kaikilta todella ilahtuneen vastaanoton. Kerroimme uutisesta kaikissa kyläpaikoissa antamalla tulevalle isovanhemmalle kopion ultrakuvasta ja sisartemme lapsille Meidän pihan perhesoppa -kirjan siltä varalta, että uutinen herättäisi lasten kanssa keskustelua. Tulevat isovanhemmat olivat ultrakuvan kirjekuoresta kaivaessaan niin hölmistyneitä, etteivät aivan aluksi oikein edes tajunneet mistä oli kyse! Kun asianlaita selvisi, kaikki olivat äärettömän iloisia puolestamme. Mintun 4-vuotias siskontyttö hihkaisi uutisen kuultuaan iloisena että Mintusta ja Marikista tulee nyt isosiskoja! Tytön äiti joutui siihen oikaisemaan, että ei isosiskoja, vaan äitejä. Ajatus kahdesta äidistä meinasi ensin hihityttää siskontyttöä, mutta asia ei vaatinut sillä hetkellä sen enempää käsittelyä. On jännä ajatella, että lähipiirin lapset tulevat todennäköisesti aika pienestä asti pitämään aivan normaalina sitä, että perheessä voi olla myös kaksi äitiä tai isää siinä missä äiti ja isä tai yksi vanhempi.

Vaikka olisin alunperin halunnut jakaa uutisen vasta myöhemmin, olen todella tyytyväinen että teimme sen jo nyt. Tuntuu todella helpottavalta, ettei näin isoa asiaa tarvitse enää salata läheisiltä ihmisiltä ja että asiasta voi nyt avoimesti jutella. Lähipiirin lämmin ja liikuttunut reaktio uutiseen tuntui todella ihanalta. Kertominen sai aikaan myös sen, että raskaus tuntuu minusta nyt paljon todellisemmalta kuin aiemmin. Positiivisen raskaustestin tekeminen ja sydämenlyöntien näkeminen ensimmäisessä ultrassa tuntui tietenkin todella hienolta ja huojentavalta, mutta myös jotenkin epätodelliselta. Vasta raskaudesta ja hedelmöityshoidoista puhuminen lähipiirin kanssa on saanut raskauden tuntumaan todelta.

Se huono puoli asiassa on, että nyt kun raskaus tuntuu todellisemmalta, myös huoleni ja pelkoni raskauden etenemisen suhteen ovat voimistuneet. Tietenkin alkuraskaus on kaikinpuolin jännittävää aikaa, mutta olen yllättänyt itseni sillä, kuinka rauhallisin ja luottavaisin mielin olen kuitenkin pääasiassa ollut. Uutisen kerrottuamme olen huomannut jännittäväni näitä ns. riskiviikkoja paljon enemmän. Minttukin sanoi, että heti uutisen kerrottuamme hänkin murehti muutaman päivän kovasti sitä, että raskaus menisikin kesken, ja sitä pettymystä ja surua minkä se aiheuttaisi nyt myös lähipiirille. Toisaalta murehtiminen on aika turhaa, koska emme voi raskauden tässä vaiheessa itse vaikuttaa siihen mitä tapahtuu jos on tapahtuakseen. Jännitys varmasti jatkuu vielä pitkään, mutta täytyy yrittää olla luottavaisin mielin ja toivoa että kaikki menee hyvin.

Kommentit (2)

  1. Maissi 9.5.2016 klo 10:24

    Olen aina jotenkin ajatellut ettei kertomista pitäisi pelätä. Jos raskaus menee kesken ja perhe jo tietää asiasta, niin ainakin silloin tukena ovat ne lähimmät ja rakkaimmat. On hassua ajatella että ilon voi jakaa mutta surua ei voisi jakaa. Tai että nyt olisitte vastuussa siitä että muille voisi tulla surua ja pettymystä.
    Vuosi on pitkä aika pitää salaisuutta vauvan teosta. Vielä vaikeampaa voisi olla pitää sisällä tietoa keskenmenosta, ehkä jopa koko elämän. Kuinka paljon se syövyttäisi sisältä päin.

    Kun ei itse jaksa, on tärkeää että ympärillä on ihmisiä jotka auttavat. Ja helpompaa auttaminen on kun auttaja on tietoinen siitä missä mennään.

    Kaikkea ei tarvitse kahdestaan kantaa :)

    Sitä paitsi ajettu ilo on aina suurempi :) Ja iloahan teidän elämä on nyt täynnä.
    Ihanaa että teidän perheet ottivat uutisen iloisena vastaan.

    • Marikki
      Marikki 9.5.2016 klo 19:42

      Mietimme juuri samaa, että jos jokin menisi pieleen, olisi hyvä että lähipiiri tietäisi jo raskaudesta, jolloin myös esimerkiksi mahdollisesta keskenmenosta olisi helpompi puhua ja saada asiaan tukea. Olimme myös suunnitelleet, että kertoisimme lähipiirille yrityksestä siinä vaiheessa jos viides inseminaatio ei olisi tuottanut tulosta ja olisimme joutuneet siirrytään IVF-hoitoihin. Siinä olisi varmasti kaivannut lähipiirin tukea.

      Jaettu ilo tosiaan on suurempi! Aivan ihanaa kuinka ilahtuneita lähipiirissä on oltu uutisestamme :)

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle