rv 25+0

Vaatehankintoja

22.8.2016

Järjestelin viikonloppuna kaikki vauvanvaatehankinnat työhuoneen kaappiin josta on tulema vauvan oma vaatekaappi. En ole vielä pessyt vaatteita (muutamaa kirpputorilöytöä lukuunottamatta) tai irrottanut niistä edes hintalappuja, mutta halusin jo näin hyvissä ajoin testata miten aiemmin toimistotavarakäytössä ollut pienehkö kaappi toimii vaatekaappina. Pikkuiset vaatteet mahtuivat kaappiin hyvin, täytyy vain hankkia pari pientä koria sukille ja muille kaikista pienimmille kimpsuille. Kaappi on kaksiosainen, joten suunnittelin, että kaapin yläosassa säilyttäisimme käytössä olevia (ja pian käyttöön tulevia) vaatteita, aina noin kahta kokoa kerralla. Aluksi lastasin siis kokojen 50 ja 56 vaatteet yläkaappiin. Kaapin alaoven takaa löytyvät sitten isompien kokojen vaatehankinnat koottain pinoissa, niin että ne on helppo ottaa sieltä käyttöön. Emme ole luottaneet sokkona vaatteiden kokomerkintöihin, vaan olemme myös vertailleet vaatteita toisiinsa varmistaaksemme sen, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä ja joku vaate jäisi kokonaan käyttämättä vain siksi, että se onkin todelliselta kooltaan kokomerkintää pienempää sorttia. Täytyy tehdä vertailu vielä uudestaan pesun jälkeen siltä varalta, että joku vaate kutistuu pesussa huomattavasti (jotkut brittiläisistä vaatekaupoista hankkimani vaatteet hieman epäilyttävät tällä saralla).

Paljonko niitä vaatteita sitten tarvii? Sen kun tietäisi. Nyt kuitenkin tuntuu, että meillä on varmaankin riittävästi pienimpien kokojen vaatteita että pääsemme alkuun. Tehdään sitten lisää hankintoja jos vauva on kovin piiskuinen syntyessään tai jos huomaamme puutteita vauva-arjessa. Laskin mielenkiinnosta yläkaapin valikoiman, ja nyt meiltä löytyy…

  • 50cm paita x3
  • 50cm housut x3
  • 50cm kietaisubody x3
  • 50-56cm yöpuku x4
  • 50-56cm sukkahousut x4
  • 56cm paita x2
  • 56cm housut x8
  • 56cm kietaisubody x3
  • 56cm body x6
  • 56cm lyhythihainen body x1
  • 56cm neulehuppari
  • 56cm collegehuppari (hupparit ovat aika reilua kokoa)
  • sukat (0-3kk) x8
  • töppöset x2
  • ohuemmat tumput x5
  • lämpimät tumput
  • Pieni myssy x2
  • pipo
  • 62cm fleecehaalari
  • 62cm vanuhaalari
  • puuvillaharso x17
  • pieni bambuharso x3
  • kuolalappu x7
  • huppupyyhe
  • pieni pyyhe x2

Fleecehaalari ja vanuhaalari ovat kokoa 62 että ne riittäisivät toivottavasti kylmimmän talven ajaksi. Niiden päällä käytetään sitten jompaa kumpaa lämpöpussia riippuen säästä ja kulkuneuvosta. Ostamatta on vielä kypärämyssy pipon alle ja lämpimämpi pipo pakkasille. Baby Merino-langoista on tarkoitus vielä tehdä (ja tilata anopilta) jotain lämpöistä ja pehmeää, varmaankin neuleasua ja villasukkia.

Vauvanvaatteissa pidämme kummatkin raikkaista väreistä ja kuoseista jotka sopivat niin tytölle kuin pojalle. Polarn O. Pyretin reippaat raidat ja perusvärit miellyttävät silmää kovasti, toisaalta taas pidämme myös KappAhlin ja Lindexin murretummista ja pehmeämmistä sävyistä. Olemme tehneet hankintoja myös ulkomaalaisista vaatekaupoista reissuilla ja netin välityksellä, ja niistä etenkin John Lewisin, Nextin, Frugin ja Gapin vaatteet ovat tyylinsä puolesta mieleemme. Suomalaisista merkeistä Hilla Clothing-merkin hillitymmät kuosit ovat todella ihania. On mielenkiintoista sitten käytössä seurata, miten hyvin eri vaatemerkkien vaatteet kestävät kulutusta ja pesua, ja mitkä tuntuvat käytössä mukavimmilta ja kätevimmiltä.

Kommentit (2)

  1. Hanska 25.8.2016 klo 21:56

    Me täällä ensin kauhisteltiin, että lämpöpussin alle vielä fleece- tai vanuhaalari! – mut sit otettiin siitä(kin) selvää ja näinhän se on :D Tuntuu vaan niin käsittämättömältä, miten paljon pieni vauva tarvitsee sitä vaatetta. On nää blogit hyviä tiedonlähteitä :) Ja juu, KappAhlin ja Lindexin vauvanvaatteet on tosi ihania. Täytyypä vielä tutustua noihin ulkomaisiin.

    • Marikki
      Marikki 26.8.2016 klo 17:23

      Mekin kun ollaan ensikertalaisia ollaan haastateltu kummankin siskoja vauvojen talvivaatetuksesta, ja siitä on ollut apua hankinnoissa. Silti vähän sokkonahan tässä mennään, eikä olla ollenkaan varmoja siitä onko kaikki hankinnat fiksuja tai tarpeellisia vai ei :D Tuo vanuhaalari oli vähän semmoinen ihastus/heräteostos KappAhlista, enkä kauheasti puntaroinut kuinka käytännölinen se tulee olemaan, mutta uskon että kyllä sille jotain käyttöä löytyy :)

Vastaa kirjoittajalle Hanska Peruuta »

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle