rv 34+6

Veikkauksia

30.10.2016

Odottavan aika on pitkä. Viihdytämme itseämme tässä odotuksen loppumetreillä arvelemalla, millainen vauva meille on tulossa. Kysyimme lähipiiriltä leikkimielisiä veikkauksia vauvan sukupuolesta, syntymäpäivästä, pituudesta, painosta ja siitä, onko tukkaa syntyessä vai ei. Alunperin vanhempani kieltäytyivät veikkaamasta vauvan sukupuolta, koska kumpikin on kuulemma niin huono veikkaamaan. Ihan kuin tässä nyt olisi palkintoja jaossa oikein vastanneille! Lopulta heiltäkin saatiin arvaus. Kuudesta arvaajasta kaksi veikkaa vauvan olevan tyttö ja neljä puolestaan liputtaa pojan puolesta. Kaikki kuusi sanoivat, että vauvalla on syntyessä hiuksia. Yksi veikkasi, että vauvan hiukset ovat vaaleat, neljä veikkasi tummatukkaista, ja yksi ei maininnut väriä. Syntymäpäivää veikattiin haitarilla 25.11.-12.12. Suurin osa veikkauksista sijoittui ennen laskettua aikaa (6.12.). Pituudeksi arvattiin 49-51 cm ja painoveikkaukset olivat 3126-3850 grammaa.

Meidän omat veikkaukset ovat alla. Molemmat veikkaamme, että vauva syntyy joulukuun alussa ennen laskettua aikaa. Se tosin saattaa olla toiveajattelua. Marikin poikaolo on kääntynyt viime aikoina tytön suuntaan, ja hän bongaileekin vaatekauppojen valikoimista ihania mekkoja vauvalle. (Jotka tietenkin jäävät ostamatta nyt etukäteen.) Veikkasimme itse myös synnytyksen kestoa alkaen siitä, kun meidät otetaan sisään sairaalaan.

Marikin arvaukset

  • Sukupuoli: tyttö
  • Syntymäpäivä: 1.12.
  • Pituus: 49 cm
  • Paino: 3300 g
  • Tukkatilanne: reilusti lämpimän ruskeaa
  • Synnytyksen kesto: 19 h

Mintun arvaukset

  • Sukupuoli: poika
  • Syntymäpäivä: 3.12.
  • Pituus: 50 cm
  • Paino: 3470 g
  • Tukkatilanne: vähän ruskeaa
  • Synnytyksen kesto: 26 h

Kommentit (9)

  1. Pieceofme 31.10.2016 klo 20:58

    Voi että, ei enää kauaa kun teidän pieni saapuu maailmaan. Ennen joulua joka tapauksessa!
    Kaikkein hitaimmin esikoisemme kohdalla meni LA jälkeinen aika ja kaveri syntyikin lopulta käynnistyksen tuloksena vasta rv 42+2.
    Omalla kohdalla tuntuu yhä aika kaukaiselta, vasta rv 27+0 joten ihmekös tuo.

    Vaikka en teitä tunnekaan, veikkaan huvikseni teille tyttöä, joka syntyy 10.12, mitat 49cm ja 3550g. ;-)

    Voimia ja tsemppiä loppuajalle, pian odotus palkitaan!

    • Minttu
      Minttu 1.11.2016 klo 07:36

      Ensimmäiset syntyy kuulemma usein yliaikaisina, joten arvaamasi 10.12. on todennäköisesti lähempänä kuin meidän omat. Huonolla tuurilla olemme joulun laitoksella, mutta toivottavasti ei nyt kuitenkaan mene niin pitkälle.

      Ei tuo teidän 27+0:kään ihan hirmuisen kaukana enää ole. Ainakin omalla kohdalla viimeiset 1,5-2 kk töissä meni tosi rivakasti. Johtuu ehkä siitä, että piti saada asioita valmiiksi.

      Kiitos tsempeistä!

  2. Hiekkakakku 1.11.2016 klo 04:44

    Tuntuu tosiaan, että nykyään syntyy harvemmin enää kaljuja vauvoja, eikä ainakaan omaltani missään vaiheessa lähteneet ne vauvahiukset, vaikka niin aina sanotaan. Vahvistuivat vain ja väri muuttui. Itse kärvistelen täällä, kun synnytyksestä ei ole vielä mitään merkkejä ja eka synnytys käynnistyi spontaanisti jo rv 38+0. No, ei voi mitään, kyllä se joskus sieltä ulos tulee :) Näköjään ei voi verrata synnytyksiä ainakaan tässä mielessä, saa nähdä miten muuten. Nuo teidän synnytyksen kestot sairaalaan ottamisen jälkeen kuulostaa aika pitkiltä, mutta sitten tuli mieleen, että taisittekin asua pohjoisemmassa. Täällä etelässä kun sairaalaan ei tunnuta otettavan sitten millään, ”yritä olla vielä kotona” jne. Itselläni meni lapsivedet 24 h ennen syntymää, mutta sairaalaan ”pääsin” sisään vasta 3 h ennen lapsen syntymää ja siinä vaiheessa mentiinkin sitten suoraan synnytyssaliin.

    • Minttu
      Minttu 1.11.2016 klo 07:41

      No oho, mulla ei riittäisi hermot, jos pitäisi vuorokausi odotella kotona ja sairaalassa alkaisi heti tositoimet. Me saatiin synnytysvalmennuksessa ohje, että laitokselle pitää lähteä, jos supistukset tulee tasaisesti 10min välein tai jos vedet menee. Jos vesi on kirkasta niin saa tehdä lähdön rauhassa ja käydä suihkussa jne, mutta kuitenkin jo olla lähdössä. Mun toinen sisko oli laitoksella melkein 2 vuorokautta ennen esikoisen syntymää ja toisen esikoinen käynnistettiin illalla, yön oli kotona, aamulla sairaalaan ja illalla lapsi oli sylissä.

      • Pieceofme 1.11.2016 klo 11:23

        Meilläkin esikoisen käynnistys meni jotakuinkin niin, että aamulla laitettiin sairaalassa ballonki, takas kotiin. 16 aikaan takas sairaalalle, kalvojen puhkaisu, joskus 20 jälkeen oksitosiinille, 02 aikaan epiduraali että saa nukuttua ja kerättyä voimia, ponnistelu alkoi 08 jälkeen ja kesti reilu 50min(oli aikamoinen urakka!) ja lopulta vauva autettiin imukupilla ja välilihakin leikattiin kun ei vaan meinannut ison 38,5cm päänsä kanssa mahtua ulos, jota vieläpä piti vinossa niin se jäi johonkin sinne ”reitin varrelle jumiin”. :-D 4300g 53cm rakkautta syntyi siis N.24h käynnistyksen jälkeen.

        Toivon teille ja itselleni rivakampaa synnytystä joka luonnollisesti käynnistyisi.

  3. Raija 7.11.2016 klo 19:26

    Mulla on ollut jo pidempään sellainen fiilis, että teille tulee poika. En tiedä, mistä tämä on tullut, kun en edes varsinaisesti tunne teitä, mutta täällä veikataan poikaa. :)

    Hauska sitten kuulla, miten arvaukset osuvat oikeaan!

    • Minttu
      Minttu 7.11.2016 klo 21:46

      Meillä oli teidän vauvasta ennen teidän rakenneultraa ihan poikafiilis myös! Kaikille (blogimaailmassa) tuntui syntyneen tai olevan tulossa tyttöjä, joten ajateltiin, että teille ja meille tulee pojat. No, teillekin on tulossa tyttö, joten ehkä poika tipahtaa meidän sarakkeeseen?

      • Raija 8.11.2016 klo 20:00

        Haha! Hauska kuulla, että teillä oli Penasta poikafiilis. :D Mutta juu, tuo logiikka on ihan vedenpitävä, että tyttöjä on sen verran tulossa, eli eiköhän teille tupsahda poika. :) Jännää! Tulkaa sitten heti kertomaan tänne! Ei siihen pakosti enää kauaa mene.

      • Minttu
        Minttu 8.11.2016 klo 21:40

        Eiköhän vauvan syntymä ja kriittiset tiedot & mitat tule tänne aika rivakasti raportoitua. :D

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle