rv 37+6

Millä nimellä äitejä kutsutaan?

20.11.2016

Koko vauvahaaveen ja -projektin aikana on yksi asia mietityttänyt minua ylitse muiden: millä nimellä äitejä kutsutaan? Jos olisimme englanninkielisiä, olisi kaikki niin helppoa. Olisimme kumpikin virallisissa yhteyksissä Mother, mutta kummallekin löytyisi arkikäyttöön ja lapsen suuhun sopivampi nimitys useiden eri vaihtoehtojen joukosta: Mom, Mommy, Mama, etc. Suomeksi sama ei onnistu. Suomen kielessä yksi on ylitse muiden: Äiti. Äiti on virallisissa papereissa ja yhteyksissä käytetty nimitys, mutta yhtälailla sanaa käyttää juuri puhumaan oppinut pieni lapsi. Onhan Äidilläkin lempinimiä, on Äiskää, Mutsia ja muita, mutta eivät ne ole aivan sama asia. Niillä ei tunnu olevan aivan sitä samaa painoarvoa, sitä virallisuutta, identiteettiä ja toisaalta läheisyydestä ja tunnesiteestä kertovaa kaikua. Ei ainakaan omaan korvaani.

Mutta millä nimityksellä äitejä kutsutaan perheessä, jossa on kaksi äitiä? Voiko kumpaakin äitiä kutsua arjessa Äidiksi? Olisiko se käytännön tasolla hämmentävää meille tai lapselle? ”Äiti laittaa sinulle iltapalan, sitten Äiti lukee iltasadun.” Olisiko lapsen vaikea ymmärtää kumpaa Äitiä milloinkin tarkoitetaan? Lipsahtaisiko tämä siihen, että käyttäisimme Minttu-äiti ja Marikki-äiti -nimityksiä? Tiedän, että joissain perheissä Etunimi-äiti toimii oikein hyvin ja tuntuu sopivalta, mutta mielestäni se tuntuu liian pitkältä arkikäyttöön. Pudottaisiko lapsi jossain vaiheessa äiti-liitteen lopusta ja kutsuisi meitä pelkillä etunimillä? Vai jätetäänkö Äiti kokonaan viralliseen käyttöön ja ollaan arjen puheessa vaikka Äiskä ja Mamma (voi kun jompi kumpi meistä olisikin ruotsinkielistä sukua, ja Mamma tuntuisi sopivalta vaihtoehdolta)? Vai onko toinen Äiti ja toinen Äiskä? Mutta kumpi on kumpi?

Minulle on jostain syystä todella tärkeää, että lapsi kutsuu minua Äidiksi. Tiedän, että kaikille tuo nimitys ei ole ollenkaan tärkeä, ja jollekin toiselle joku toinen nimitys tuntuu heti oikealta. Mutta minä haluan olla Äiti. En Etunimi-äiti, en Äiskä, en mitään muuta. Mutta olisiko hullua, että minua kutsuttaisiin Äidiksi, ja Minttua, joka on synnyttänyt vauvan ja joka on vielä tässä vaiheessa (siihen asti kunnes adoptio astuu voimaan) oikeasti lapsen ainoa virallinen äiti, kutsuttaisiin jollain muulla nimityksellä? Mintulla ei ole yhtä voimakasta tarvetta tulla kutsutuksi Äidiksi (vaikka tämä tietenkin täysillä kokee olevansa lapsen äiti), ja tämä onkin ollut alustavissa keskusteluissa valmis luopumaan Äiti-nimityksestä arjessa ja ottamaan itselleen jonkin toisen kutsumanimen. En kuitenkaan halua, että oma toiveeni ja tarpeeni Äitinä olosta olisi jollain tapaa Mintulta pois ja murehdin sitä, että Minttu myöhemmin huomaisi katuvansa päätöstä. Toisaalta murehdin myös sitä, että lähipiiri käyttäisi Mintusta kuitenkin tuota nimeä, jolloin ehkä päätyisimme kuitenkin lopulta Etunimi-äiti -tilanteeseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nimitysasiat on ratkaistu muissa kahden äidin perheissä, tai kuinka vauvaa odottavat tai vauvasta haaveilevat pariskunnat ovat pohtineet asiaa? Olisi todella kiva kuulla muiden kokemuksia niin käytännöstä kuin siitäkin, minkälaisia tunteita nimitykset herättivät teillä. Onnistuuko Äiti ja Äiti -yhdistelmä käytännössä? Tai se, että toista äitiä kutsutaan aina Äidiksi, toista välillä Äidiksi, välillä Äiskäksi tai Etunimi-äiskäksi eri yhteyksissä? Murehdinko nimityksistä aivaan liikaa ja turhaan?

Kommentit (17)

  1. Raija 20.11.2016 klo 19:51

    Vai on teidän Alien edelleen perätilassa! Itsekin olen miettinyt, etten haluaisi kokeilla ulkokäännytystä, jos sellainen näyttäisi osuvan kohdalle, mutta teidän kokemuksen perusteella ei kuulostanut ollenkaan niin pahalta. Itse kammoksun välillä synnytystä aika paljon ja salaa välillä toivon, että Pena olisi perätilassa, jolloin bebe olisi pakko leikata. Saas nyt nähdä, kuinka meidän käy.

    Mutta teillä ei todellakaan ole enää pitkää aikaa siihen, että saatte Alienin syliin! Aika on rientänyt ihan julmettua vauhtia! Tosi villiä ajatella, että jos meilläkin olisi tärpännyt siitä kierrosta, jossa oli 2 munasolua, olisimme nyt samassa tilanteessa kuin te. Ihan hyvä, että meillä on vielä pari kuukautta aikaa valmistautua henkisesti ja fyysisesti.

    Noista nimityksistä… Me ei jakseta ottaa niistä kauheasti stressiä. Olemme ajatelleet, että kutsumme nyt alkuun itseämme ihan vain äideiksi tai Raija-äidiksi ja Pirkko-äidiksi. Jos Pena haluaa itse keksiä jotkut nimet sitten kun osaa puhua, passaa tämä minulle hyvin, mutta itse en viitsi mitään nimeä keksiä, koska kaikki äiskät sun muut eivät ole kauheasti mieleeni. Olen itse kutsunut omia vanhempiani aina etunimillä enkä koskaan äidiksi ja isäksi, joten minusta ei olisi mitenkään kauheaa, jos Pena kutsuisi meitä vain Raijaksi ja Pirkoksi. Aika näyttää, miten käy.

    Olen myös ajatellut, miten helppoa olisi, jos toinen meistä olisi ruotsin- tai jonkun muun kielinen, jolloin äiti-nimitykset tulisivat luontevasti eri kielistä. Mutta kun niin ei valitettavasti ole, täytyy nyt tyytyä tähän äiteilyyn. :)

    • Marikki
      Marikki 21.11.2016 klo 00:53

      Aika tosiaan menee ihan kamalaa vauhtia! Tuntuu että ihan juurihan me kaikki plussattiin ja nyt ovat vauvat jo kohta tuloillaan – osassa blogeja jo tulleetkin! :) Tuntuu, että nyt kun laskettuun aikaan on enää muutama viikko, ja sektioon vielä vähemmän, alkaa tämä pikkuhiljaa vasta upota oikeasti tajuntaan, että mitäs me ollaankaan oikein tehty… :D Vielä on tavallaan päällä se raskaustestin plussasta alkanut epätodellinen olo, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua myös siltä, että siis tämä tapahtuu ihan oikeasti!

      Suhtautumiset näihin ”nimityksiin” vaihtelevat varmasti kovasti, ja sehän on vain hyvä, että jokaiselle löytyy oma tyyli :) Minulle Äitinä olo on jotenkin kamalan tärkeää – olen jo pitkään kaupassa ”Äiiiitiiii”-huutoja kuullessani haaveillut, että olisipa joskus ihanaa voida olla se äiti joka vastaa lapsen huutoon että ”täällä ollaan” tai ”mitä asiaa” :)

  2. Matkalla Onneen 20.11.2016 klo 19:52

    Me ollaan tätä jo ihan alkumetreiltä asti mietitty ja päädyttiin ratkaisuun, että mä olisin äiti ja S olisi Äiskä. Tää vaihtoehto kuulostaa meidän korvaan kaikista sopivimmalta, kun taas jos toinen olisi vaikka Mamma, kuulostaisi se liian ruotsalaiselta ja myös vieraalta. Mulle äiti -nimikkeellä on merkitystä, muttei kuitenkaan niin paljoa, etten siitä voisi luopua, jos vaikka S haluaisikin sen itselleen. Siinä tapauksessa voisin ihan yhtä hyvin olla äiskäkin. Äitejähän me kuitenkin ollaan molemmat :) Me ajateltiin tämä asia niin, että eri nimitykset vain helpottavat arjessa, kun lapsi ymmärtää kumpaa äitiä tarkoitetaan milloinkin. :)

    • Marikki
      Marikki 21.11.2016 klo 00:44

      Näin juuri mekin ajateltiin, että arjessa eri nimitykset varmasti helpottavat elämää kovasti. Tasavertaisia äitejähän me tulemme olemaan kummatkin, sitä eivät nimitykset muuta mitenkään. Mutta vertaan jotenkin siihen että meidän kummankin nimi olisi Minttu – se olisi varmaan pidemmän päälle arjessa hankalaa jos käytössä ei olisi mitään erottavia lempinimiä :)

  3. pieceofus 20.11.2016 klo 21:23

    Pakko oli kirjoittaa aiheesta omana blogiin ihan kunnon ritirimpsu, kiitos hyvästä aiheesta.

    • Marikki
      Marikki 21.11.2016 klo 00:42

      Kävin lukemassa blogikirjoituksesi, vastaan siihen tänne kun en pysty kommentoimaan blogissanne kommenttiasetusten takia.

      Ensinnäkin iso kiitos kirjoituksestasi! Mietin juuri että olisi todella kiinnostavaa kuulla vanhempien kokemuksia perheissä, joissa kumpikin äiti on vuorollaan raskaana. Olisi tosiaan aivan hullua, että teillä yhtäkkiä muuttuisi nimet kesken kaiken toiselle lapselle! Sehän todella ikävällä tavalla alleviivaisi biologian merkitystä perhesuhteissa, ja nostaisi sen ikäänkuin tärkeimmäksi asiaksi.

      Ja pahoittelut siitä, että lähipiirissänne ei ole ymmärretty että olette kumpikin yhtä paljon lastenne äitejä ja on aiheutettu jatkuvaa pahaa mieltä! :( Tuo on minulle näin ei-biologisena äitina ollut ”projektin” alusta asti aika arka ja siksi varmasti näin tärkeä asia, ja aluksi murehdin kovastikin sitä, että lähipiiri jatkuvasti vahingossa aiheuttaisi mielipahaa sanoillaan ja toiminnallaan ja jotenkin nostaisi Mintun aivan erilaiseen asemaan suhteessa lapseen. Onneksi niin ei ole käynyt ainakaan nyt raskauden aikana, ja toivon kovasti että ystävät ja sukulaiset ymmärtävät myös jatkossa että olemme tasavertaisia vanhempia ja yhtälailla äitejä molemmat. Meillä ainakin oma äitini on ollut alusta asti todella innoissaan tulevasta mummiudestaan, ja siskoni ilahtunut siitä että hänen lapsensa saavat nyt serkun, eli he selvästi suhtautuvat tulevaan lapseemme juuri niin kuin toivommekin, eli Mintun ja minun yhteisenä lapsena ja näkevät itsensä lapsen sukulaisina. En tiedä vaikuttaako asiaan se, että lähisuvussa on adoptoituja lapsia, joten kaikki ymmärtävät jo valmiiksi, että perhe, sukulaisuus ja äitiys eivät määrity biologian kautta. Joskus silti murehdin kyllä että ihmiset suhtautuisivat Minttuun ”oikeampana” äitinä kuin minuun, mutta pyrin katkomaan siltä huolelta siivet ottamalla hyvin aktiivisen äidin roolin heti alusta asti. Varmasti täytyy myös oppia olemaan välittämättä satunnaisista tökeröistä kommenteista, varmasti niitä tulee kohtaamaan, eikä niistä suurinta osaa ei ole tarkoitettu pahalla, mutta satuttaa ne voivat silti, etenkin jos ne tulisivat lähipiiristä.

  4. Maissi 21.11.2016 klo 08:50

    Olen niin onnellinen siitä että meillä tämä nimiasia menee automaattisesti helposti sillä vaimoni on suomenruotsalainen. Meistä tulee siis äiti ja mamma.

    • Marikki
      Marikki 21.11.2016 klo 11:52

      Kaksikielinen/kulttuurinen perhe olisi tässä tilanteessa kyllä tosi kätevä juttu! :)

  5. Nipsu 21.11.2016 klo 10:11

    Me ollaan ehkä hassuja, mut kotona puhutaan aina eläimillekin ”äiti antaa ruokaa” ”mamma,tuotko äidille hihnan” :D joten meillä minä tulisin kyllä olemaan äiti ja L joko äiskä tai se mamma. :)

    • Marikki
      Marikki 21.11.2016 klo 11:55

      Meillä on vakiintunut jossain vaiheessa käyttöön Emo Ykkönen ja Emo Kakkonen kun puhutaan kissallemme :D Niillä nimityksillä ei kuitenkaan kehtaa vauvalle puhua :D

      • Nipsu 21.11.2016 klo 15:40

        Hahah :D joo ei ehkä ihan, vois olla pikkasen erikoinen joskus kaupassakin ”emo ykkönen ja emo kakkonen saanks mä tän” :D

  6. Mari 21.11.2016 klo 14:01

    Meillä on olleet käytössä ”äiti ja mami”. Meidän kokemus on ollut, että sukulaiset saattavat tarvita aikaa asioiden hahmottamiseen, vaikka kuinka on annettu tietoa. ”Sen toisen äidin” ja ”toisen suvun” tasavertaisuus tulee sitten konkreettiseksi ajan myötä ja erityisesti sitä kautta, miten näkevät vauvaa hoidettavan. ”Ahaa, vauva rauhoittuu noin hyvin tuon sylissä… Ahaa, se on poissa töistäkin hoitaakseen vauvaa ja kela maksaa isyysrahaa… Ahaa, tuon työkaveritkin ovat ostaneet vauvalle lahjan… Ahaa, tuon sukulaiset tulivat vauvan ristiäisiin 500 km päästä ja puhuvat itsestään vauvan mummuna/ ukkina/ serkkuna… Ahaa, taapero ei edes tiedä, kuka on Mari ja sanoo Maria mamiksi… Sanotaan mekin sitten :) Neuvoni on: kertokaa avoimesti asiat ja korjatkaa hienotunteisesti kahdenkesken, kun sammakoita putkahtelee… Sille, että itse vähän väliä sanon itseäni vahingossa äidiksi, en kyllä osaa tehdä mitään :D

    • Marikki
      Marikki 25.11.2016 klo 12:21

      Se on ihan totta, että perhesuhteet selviytyvät kyllä parhaiten niin itselle kuin lähipiirille ja ympäristöllekin juuri käytännön toimien ja kokemusten kautta. Pitää itse ottaa aktiivinen ja itsevarma asenne niin muut kyllä pääosin varmasti seuraavat mallia, ja jos eivät, voi tosiaan keskustella rakentavassa hengessä.

      Sehän se vielä että kunhan pysyisi omassa suussa nämä nimitykset johdonmukaisina eikä menisi kovin Äitit ja Äiskät ja muut sekaisin :D Vaikka ei kai sekään vaarallista ole :)

  7. Northshore 21.11.2016 klo 18:39

    Minusta on tosi kivaa, jos päädytte siihen, että ei-synnyttänyt äiti käyttää nimitystä äiti, ja synnyttänyt sitten jotain muuta. Kivaa siis lähinnä siksi, että tuntuu, että usein se menee juuri toisinpäin, eli että synnyttänyt äiti on myös automaattisesti äiti, ja sitten sosiaalisen äidin nimen kanssa tuskaillaan. Toisaalta ehkä niissäkin perheissä nimet on valittu sen perusteella, että toiselle on ollut tärkeämpää tulla kutsutuksi nimellä äiti, ja toiselle ei, ja sitten jako on vaan mennyt toisinpäin, että nimenomaan synnyttänyt on kokenut äiti-nimen tärkeäksi.

    Me tosiaan olemme kaksikielinen perhe, mutta mielestäni nimitykset eivät kyllä tässäkään tilanteessa ole ihan itsestäänselviä. Siis toki kun minä puhun lapsille ruotsia, niin toivon, että he kutsuvat minua nimellä mamma, ja koska vaimoni puhuu suomea, niin toivon mukaan lapset kutsuvat häntä nimellä äiti. Mutta entä sitten kun minä puhun vaimosta lapsille tai hän minusta? Minusta kuulostaisi tosi hurjalta sanoa ”Mamma lagar mat åt dig, och sen läser Äiti en go’nattsaga.” (tämä siis on ruotsiksi teidän esimerkkinne ”Äiti laittaa sinulle iltapalan, sitten Äiti lukee iltasadun.”, niille jotka eivät osaa ruotsia). Korvaani särähtää siis tosi pahasti se, että yht’äkkiä käyttäisin suomenkielistä sanaa äiti keskellä ruotsinkielistä lausetta! En siis keksi muuta ratkaisua tuohon ongelmaan, kuin että kun puhun vaimostani lapsille, käytän myös hänestä nimeä mamma, ja hän taas käyttää meistä molemmista nimeä äiti. Ja sitten ollaan takaisin siinä sopassa, että voivatko molemmat olla äitejä. :) Mutta miksi lapsille ylipäätänsä puhutaan kolmannessa persoonassa? Miksei sanota ”Minä laitan sinulle iltapalan, sitten Äiti lukee iltasadun.”?

    • Marikki
      Marikki 25.11.2016 klo 12:32

      En ollutkaan huomannut ajatella tuota seikkaa kaksikielisessä perheessä. Itse varmaan käyttäisin juuri niin että olipa kieli mikä tahansa käytössä, pysyisivät Äiti ja Mamma nimikkeinä kun ne ovat erisnimen kaltaisia, mutta ymmärrän että kyllähän se varmaan särähtää korvaan yhtäkkiä käyttää erikielistä sanaa kesken lauseen. En tosiaan tiedä mistä kolmannessa persoonassa puhuminen lapselle johtuu, jostain syystä se tuntuu luonnolliselta :D Puhumme kolmannessa persoonassa useimmiten kissallemmekin!

      Tuntuu tosiaan että usein se synnyttänyt äiti ”saa” automaattisesti sen Äidin nimen ja ei-synnyttäneelle sitten pohditaan nimitystä. Mielestäni tuo malli tuntui kuitenkin vähän epäreilulta (kun synnyttänyt äiti ”saa” automaattisesti muitakin ”etuja” kuten pidemmän vanhempainvapaan heti alussa vauvan kanssa ja no laillisista/adoptioasioista puhumattakaan…), ja tavallaan vahvistaa sellaista ajattelua, että se synnyttänyt äiti jollain tapaa olisi automaattisesti ”oikeutetumpi” suhteessa lapseen kuin ei-synnyttänyt äiti. Itsekin syyllistyn tähän ajatteluun siinä, että pelkään että jos minä ”otan” Äiti-nimikkeen, se olisi Mintulta jotakin ”pois”. Vaikka samalla laillahan se olisi minulta ”pois” jos Minttu ottaisi automaattisesti Äiti-nimikkeen, etenkin kun nimike on minulle kamalan tärkeä ja Mintulle ei yhtä merkityksellinen.

  8. Juli 30.11.2016 klo 13:15

    Meillä oli tosi samanlaisia ajatuksia sillon aikanaan kun mietittiin. Päätös oli tosi vaikea ja sen kanssa arvottiin oikeastaan koko raskausaika. Loppujen lopuksi päädyttiin äitiin ja mammaan. Ajateltiin myös sitä että tarvitseeko A:n olla just äiti kun se synnyttää ja että olis ihan hauskaa tehdä niin päin että mä olisin äiti. En tiedä miten se sitten jäi mutta jäi kuitenkin.

    Meille oli tosi tärkeetä se ettei kumpaakaan kutsuta etunimellä ja pelättiin että etunimi-äiti nimityksestä tippuisi ne äidit lapsen suussa nopeasti pois. Ja sitten oltaisiin vaan J ja A. On ollut tosi luonnollista puhua itsestään lapselle kolmannessa persoonassa mammana, tuntuisi tosi oudolta tosin puhua itsestään kolmannessa persoonassa nimellä.

    En oo tullutkaan aiemmin ajatelleeksi mut englannissahan tosiaan on aivan ihanan helppoa tällanen eikä paljoa tartte miettiä. Mutta vaikka Suomessa äiti onkin niin vakio niin miksei samoin silti vois toimia? Molemmat on äitejä yleisissä tilanteissa mutta lapselle ollaan esim mami ja mama. Jos tällanen vaihtoehto olis tullut mulle sillon mieleen niin voi hyvinkin olla että oltaisiin päädytty siihen. Molemmat oltais tasavertaisia siinä että nimitykset on jotain muuta kuin äiti mutta toisaalta ulkopuoliset voi kutsua äideiksi ja sekin on oikein. Siltä ei nimittäin välty. Jos ollaan kahden L:n kanssa liikkeellä esim neuvolassa tai harrastuksissa niin mua kutsutaan aina äidiksi. Tai ihan tuntemattomat joiden kanssa puistoissa tai muualla jutellaan puhuu aina L:lle musta äitinä. L ei ole siihen vielä erityisemmin reagoinut mutta ei varmaan kamalan kaukana ole se päivä kun se katsoo puhujaa hölmistyneenä ja sanoo että ei äiti ole täällä! Sillon ei olis tuotakaan ongelmaa jos molemmat olis äitejä:D

  9. Tulip 7.12.2016 klo 15:03

    Me ollaan ajateltu, että jos jossain kohtaa päästään siihen onnelliseen tilanteeseen, että vauva on ihan oikeasti maailmassa, niin me molemmat ollaan äitejä. Mut muistan kyllä, miten varsinkin mä mietin alkuun, että pitäis olla jotenkin eri kutsumanimet. Vaimoke kuitenkin rauhoitteli, että kyllä ne nimet siitä sitten arjen myötä muotoutuu, ja tajusin, että näinhän se varmasti onkin. Mä oon kova käyttään kaikkia lempi-/hellittelynimiä joka tapauksessa, ja lapsethan varmasti käyttävät tasan sitä sanaa, joka niille istuu suuhun. Tuttavapiirin heteroperheissäkin on äidin sijaan käytössä (lasten toimesta) esim. ”äätii”, ”äitta” ja ”äite”.

    Ja jos se taas on joidenkin ulkopuolisten mielestä aluksi hankalaa, että meidän perheessä on kaksi äitiä, joiden nimi on äiti, niin se on tavallaan sitten heidän hankaluutensa. Yleensä tällaisiinkin asioihin totutaan kuitenkin aika nopeasti.

Vastaa kirjoittajalle Nipsu Peruuta »

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle