Kahdeksan viikkoa

25.1.2017

Vauvalla tuli eilen täyteen kahdeksan viikon ikä ja tämä tuntuu yhtäkkiä niin kovin isolta pojalta, että äitiä ihan hirvittää! Mielikuvissa pikkuinen aloittaa kohta jo koulun, niin hurjaa vauhtia aika tuntuu kulkevan. Vauvalla on ollut käynnissä oikein kunnon kasvuspurtti, ja eilisessä kaksikuukautisneuvolassa nähtiin vaa’alla ja mittanauhassa aivan uudenlaiset lukemat. Vauva oli kasvanut edellisestä (neljän viikon takaisesta) neuvolakäynnistä 4,8cm! Strategiset mitat olivat nyt 54,7cm ja 4600g. Ei siis ihme, että sain viime viikolla pakata pienimpiä vauvanvaatteita säilytykseen kun iso osa 50-koon vaatteista jäi yhtäkkiä pieniksi. Otimme käyttöön jo useamman 56-koon bodyn ja yhdet (selvästi pientä mitoitusta olevat) 62-kokoiset Lindexin farkkulappuhaalarit. Vaipoissakin on siirrytty Muumi-vaippojen kokoon 2.

Vauvan posket ovat pyöristyneet aivan ihanasti, mihin on varmasti vaikuttanut viime viikolla aloitettu uusi korvike, sillä muutos yhdessä viikossa on huima. Myös vauvan ruokahalu on kasvanut uuden korvikkeen myötä, ja vauva vaatii yhä isompia annoksia yhä useammin. Vauvasta on aivan yhtäkkiä tullut pieni pullukka, joka ei ole enää vastasyntyneen oloinen tai näköinen. Tämä osaa kannatella päätään jo todella hienosti, ja tuntuu muutenkin jykevämmältä käsitellä.

Vauva nukkuu yhä todella paljon, eikä viihdy kamalan pitkiä aikoja hereillä. Minua tämä jo hieman huoletti, mutta neuvolassa sanottiin, että koska vauva on hereillä ollessaan virkku ja syö reippaasti, ei syytä huoleen ole. Valveilla ollessaan vauva yleensä joko syö innolla tai leikkii leikkimatolla kiljahdellen. Jonkin verran tämä myös jaksaa seurustella sylissä rinnan päällä mahallaan makoillen, mutta sylissä uni tai nälkä tulee helposti ja seurustelu jää siten lyhyeksi. Hereillä ollessaan vauva on todella virkeä ja tarkkailee ympäristöään herkeämättä. Äidit saavat yhä enemmän hymyjä, tosin eivät mitään verrattuna hoitopöydän ylle teipattuun hymynaamajulisteeseen, jolle hymyillään, keikistellään ja jutellaan todella innokkaasti. Vauva jutustelee välillä myös meille ja leikkimaton eläimille, ja on alkanut muodostaa selviä äänteitä kuten ka(a), köö ja höö.

Vauva on vielä aika itkuinen, tosin nyt on hankala sanoa, onko kyseessä vielä uuteen korvikkeeseen totuttelu, eilen saatu ensimmäinen rokote vaiko jotain ihan muuta. Vauva on muutenkin aika dramaattisen oloinen – nälän yllättäessä ruokaa vaaditaan hyvin äänekkäästi, ja jos vauvaa kohtaan tehdään niinkin suurta vääryyttä, että tämä jossain vaiheessa päivää lasketaan sylistä vähäksi aikaa esimerkiksi sohvalle tai säkkituoliin, saa tämä suuri loukkaus aikaan aivan kamalan itkukohtauksen. Muutenkin pikkuisen alahuuli menee rullalle hyvin nopeasti tyytymättömyyttä tai surua ilmaisemaan. Toisaalta pikkuinen myös keikistelee ja hymyilee kovasti neuvolantädille ja jutustelee innoissaan mummille ja on kovin hurmaava tapaus. Myös valokuvia varten vauva jaksaa poseerata hetken, jos äidit hupsuttelevat ja hassuttelevat kameran takana.

8viikkoa

Kommentit (7)

  1. Raija 26.1.2017 klo 10:20

    On teillä kyllä hurmaava poika! Mitkä silmät! :) Tämän luettuani tuli sellainen olo, ettei malttaisi enää odottaa, että saa oman pienen jo tänne.

    Oletteko muuten huomanneet teidän pojassa selvästi jotain ”vieraita” piirteitä, jotka tulisivat luovuttajalta, tai näyttääkö hän selvästi Mintulta? Anteeksi uteluni, mutta mitä lähemmäs oma synnytys tulee, sitä enemmän miettii sitä, miltä tuleva tyyppi oikein näyttää ja alkaa jo vähän jännittää. :)

    • Marikki
      Marikki 26.1.2017 klo 21:05

      Utelu ei haittaa ollenkaan. Ainahan nämä asiat kiinnostavat kun esim sukuun syntyy pikkuvauva, että keneltäs tämä näyttääkään ja mistäpäin on peritty mitkäkin piirteet :) Vauvan kasvojen alaosa (suu, etenkin alahuuli, leuka) ovat selvästi aivan Mintulta peritty. Kummallakin menee alahuuli samalla lailla rullalle kun pahoittavat mielensä :D Myös nenä saattaa olla Mintulta. Jotain yleisnäköä on myös samaa kuin Mintun siskonpojassa ja Mintun isässä, etenkin silloin kun vauvalla on silmät kiinni. Pään malli ja silmät ja kulmakarvojen muoto sen sijaan ovat aivan omansa, ja hauskaa on, että silmissä ja kulmissa on paljon enemmän samaa näköä minun kuin Mintun kanssa. Aluksi silmät olivat miltei mustat, joten näytti että niistä voisi ajan kanssa tulla hyvinkin ruskeat kuten minulla, mutta nyt ovat alkaneet niin sinertää että saa nähdä miten värin kanssa käy :) Myös ihon sävy on lähempänä minua kuin Minttua. Jos tuntisi luovuttajan, voisi hyvinkin yhdistää esim silmät tai muita piirteitä tähän, tai sitten voi olla että paljastuisi ettei vauva ole juurikaan tämän näköinen vaan piirteet ovat aivan vauvan ”omia” tai esimerkiksi kauempaa luovuttajan suvusta peritty – sisareni tyttö esimerkiksi näytti syntyessään aivan isältään mutta on nyt todella paljon isänpuolen mummon sekä siskoni näköinen ja Mintun siskontyttö ei näytä vanhemmiltaan juuri ollenkaan mutta tässä on samaa näköä mummonsa kanssa :)

      Voi että, alkaa jännittää jo kovasti teidän puolesta! Ei malttaisi odottaa enää täälläkään että pääsee näkemään blogistanne minkänäköinen pikkuinen teille on tullut! :) Tsemppiä loppuodotukseen! <3

      • Raija 28.1.2017 klo 08:05

        Hauska kuulla, että pojassa on teidän molempien näköä! :) on varmasti mukava ja jännittävä seurata, millaiseksi hän siitä kehittyy, kun kuukaudet ja vuodet vierivät eteenpäin.

  2. Juli 26.1.2017 klo 13:12

    No ihan selvästi on poitsu kasvanut ja saanut ihanaa vauvan pyöreyttä:) Ja tempperamenttinen tapaus selvästikin! Kuulostaa kyllä ihan vastakohdalta L:lle joka oli aina hereillä eikä erityisemmin itkeskellyt. Sittemmin tempperamentti kyllä löytyi ja on ollut erittäin voimakas:D

    • Marikki
      Marikki 26.1.2017 klo 21:09

      Jospa meillä kävisi niin, että kun nyt tempperamenttia löytyy reippaasti ja hermostus tulee nopeasti, olisi sitten vähän isompana oikea viilipytty :)

  3. Ruska 28.1.2017 klo 10:48

    Suloinen tapaus <3 On se vastasyntyneen kehitys vaan huimaa, ei voi ku ihmetellä :)

    Meilläkin pari ekaa kuukautta oltiin paljon sylissä. Melkein kaiken näköjään oppi tekemään yhdellä kädellä. Kauhulla ootin miten käy kun typy alkaa painaa 6-7kiloa. Siinä sitä haba kasvaa jos koko ajan kantaa :D Ikää kun oli 2.5-3kk alkoi neito viihtyä paremmin leikkimatolla puuhaamassa tai sitterissä äitien touhuja seuraamassa. Vaikka ihanaa on sylitellä, niin helpottihan se :)

  4. Ninni 30.1.2017 klo 11:25

    Ihanasti on poika saanut pyöreyttä, suloinen!

    Toisin kuin teillä, meillä ei millään malteta nukkua, seurustellaan ja tarkkaillaan kaikkea, lopulta itkuun asti kun väsyttäisi niin kovasti. Pidemmät unet pikkuinen ottaakin vaunulenkillä tai kantoliinassa, muuten ei oikein oteta kuin lyhyitä torkkuja sylissä ja herätään heti kun asentoa yrittää muuttaa. Ja yhtä dramaattisia ollaan näköjään teilläkin! :D Meillä on itkuisuuteen / rauhoitteluksi auttanut tosi hyvin jumppapallolla pomppiminen, kun pikkuinen on sylissä. Suosittelen! :)

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle