Puolitoistavuotias Pakkasen Poika

17.6.2018

Meidän vauva ei ole enää vauva ollenkaan, vaan vilkas ja voimakastahtoinen puolitoistavuotias. Kun Pakkasen Poika herää aamulla äitien välistä (aika monesti meillä nukutaan ihan koko yö omassa sängyssä, mutta aika usein Pakkasen Poika myös aamuyöllä itkaisee omasta huoneestaan, että haluaisi siirtyä loppuyöksi äitien väliin nukkumaan), ponkaisee tämä heti silmät avattuaan istumaan, kiipeää siitä Äiskin yli, heittäytyy kuin pieni ninja taitavasti jalat edellä korkealta sängyltä alas lattialle, ja on jo matkalla olohuonetta kohti uninalle kainalossa, kun äidit vasta ehtivät avata silmiään. Vauhti ei tästä varsinaisesti hidastu koko päivän aikana. Energiaa on aivan valtavasti, mielenkiintoa uusiin asioihin ja testaamiseen, opettelemiseen ja tutkimiseen on rajattomasti.

Pakkasen Poika testaa nyt kovasti, mitä kiellot tarkoittavat ja kannattaako niitä edes kuunnella. Saako syöttötuolissa nousta seisomaan? Saako nokkamukin nakata pöydästä lattialle (kuusi kertaa yhden ruokailun aikana)? Saako sohvan reunalla hyppiä? Saako digiboksin ja muiden kiinnostavien laitteiden nappeja painella? Omaa tahtoa on nyt valtavasti, ja aina omat suunnitelmat eivät mene äitien suunnitelmien kanssa yksiin, mikä aiheuttaa suuria tunteita (välillä äideissäkin). Pakkasen Poika testaa ja opettelee, millainen olisi sopivan voimakas reaktio, että äidit todella ymmärtäisivät, ettei nyt huvita vaihtaa vaippaa ollenkaan tai pukea sukkia. Tai mennä turvaistuimeen istumaan, kun oikeasti haluaisi mennä etupenkille kuskin paikalle. Suuret krokotiilin kyyneleet ja lohduton suru, kiukku sekä heittäytyminen täysin veltoksi ja yhteistyökyvyttömäksi ovat kaikki käytännössä hyviksi havaittuja keinoja viestiä äideille omaa mielipidettä tapahtuneesta vääryydestä. Välillä on hankalaa, jos ei vielä oikein itsekään tiedä mitä haluaisi, ja sekös kiukuttaa. Välillä mieli on tosi herkällä, ja Pakkasen Pojalla tulee ihan kamalan surullinen olo siitä, kun melkein kaatui pihalla, tai Äiskiä kamala ikävä, kun tämä on mennyt käymään vessassa.

Pakkasen Poika osaa syödä itse hienosti lusikalla, pikkuhaarukallakin sujuu jo hiukan, mutta yleensä ruokailu tapahtuu mielummin sormilla kuin haarukalla. Juominen sujuu nokkamukista tai pillipullosta, joskus kiinnostaa vähän hörpätäkin lasin reunasta. Kaupungilla syödessämme poika juo nykyään usein tavallisella pillillä mukista. Pakkasen Poika on aika arka kokeilemaan erilaisia ruokia, ja jokin hetken jo hyvin maistunut ruoka voikin jäädä pois suosiosta. Täysin varmasti maistuvat oikeastaan pelkkä makaroni, pelkkä riisi, puuro, muutamat hedelmäsoseet, näkkileipä, nakit ja jotkut naksut. Mangojugurtti, rusinat, vesimeloni, kurkku ja banaani ovat myös yleensä mieluisia. Ruokahalu on hyvin vaihtelevaa, mihin varmasti vaikuttaa hampaiden tekeminenkin. Tällä hetkellä suussa on 7 etuhammasta ja kaksi puolittain puhjennutta poskihammasta.

Kirjat ovat olleet Pakkasen Pojan suosikki aivan pienestä asti, ja niitä luetaan yhä paljon. Kovalehtiset kirjat, luukkukirjat, kosketuskirjat joissa on erilaisia tekstuureja sekä soivat kirjat ovat olleet käytössä jo pitkään. Niiden lisäksi nyt katsellaan ihan perus kuvakirjoja. Myös palapelit ovat käytössä päivittäin. Pakkasen Poika tykkää ihan valtavasti puisista nuppipalapeleistä, ja niitä onkin koottu jo kevättalvesta asti. Ne tuntuvatkin osa jo liian helpoilta, mutta en ole löytänyt vielä sopivan yksinkertaista puista (ei-nuppi)palapeliä, jota kannattaisi kokeilla seuraavaksi. Muita suosikkipuuhia juuri nyt: tarrojen liimaaminen paperille ja piirtäminen, Duplojen rakentaminen, Brio-junaradalla leikkiminen (Pakkasen Poika sai tämän joululahjaksi mutta otimme sen vasta juuri käyttöön) sekä leikkikentällä leikkiminen (lähinnä hiekkalaatikolla lapiointi, mutta myös keinuminen ja liukumäen laskeminen). Nyt kiinnostaa myös kiipeily – portaiden kiipeäminen ylös ja alas on todella jännää, kuten myös jakkaroiden ja muiden sopivankorkuisten tavaroiden päälle kiipeäminen. Aika vasta kiinnostus on herännyt myös autoilla leikkimiseen. Pakkasen Poika tykkää myös kuunnella musiikkia (Liikkuvan Laulurepun Karkkikone-levy on ollut jatkuvassa kuuntelussa jo useamman kuukauden), katsoa musiikkivideoita YouTubesta (tällä hetkellä oikeastaan vain Antti Tuiskun Keinutaan, aiemmin myös Antti Tuiskun Hanuri ja Arja Korisevan Tonttu Torvinen olivat suosittuja) sekä Netflixiä (aluksi katsottiin vain Sanabileitä, mutta nykyisin katselussa ovat Chugginton, Ystävien kylä, Olafin jouluinen seikkailu sekä Mikki Hiiren kerhotalo).

Sanojakin tulee jo jonkin verran: äiti, äikki, EI!, lissäävettä, kukka (tarkoittaa kukkien lisäksi kaikkia kasveja ja puita), kukkotiitti (kiitos), kakka, kukki (tutti), tyttöhau-hau koiralle, Anna (tämä ei tarkoita anna-pyyntöä tai käskyä, vaan Frozenin Annaa, ja laajemmin myös koko Frozenia). Repertuaariin kuuluu myös painokas ja hyväksyvä (ja usein nyökkäyksin vahvistettu) Mmm-mm, joka tarkoittaa että Pakkasen Poika on asiasta samaa mieltä, sekä lyhyempi kevyt, melkein huvittunut, Hm-hm hymähdys (johon saattaa liittyä käsien levittely), joka ilmaisee lievää harmitusta kun naksu putoaa lattialle tai kummastusta kun jotain ei löydykään. Jälkimmäisen poika on matkinut ihan täysin minulta, huomaan hymähteleväni itse juuri samaan tapaan.

Luonteeltaan Pakkasen Poika on hieman varovainen (päiväkodin kevätjuhlassa lavalla oleminen ilman äitejä ujostutti niin kovasti, että loppujen lopuksi poika vietti kevätjuhlan jammaillen itsekseen katsomon takana sillä aikaa kun oma ryhmä ja muut ryhmät esiintyivät) tarkkailija, joka on valtavan kiinnostunut ympäristöstään.  Varovaisuudestaan huolimatta Pakkasen Poika on kiinnostunut todella paljon muista ihmisistä ja hakee näihin mielellään kontaktia kunhan jompi kumpi äideistä on turvallisesti lähettyvillä. Naapurit ja kaupan tädit saavat iloisia heilutuksia ja viereisessä ravintolapöydässä istuvat saavat hurmaavia hymyjä ja veikeitä ilmeitä. Pakkasen Poika onkin oikea huumorintajuinen hurmuri, ja selvästi nauttii esiintymisestä (kevätjuhlaa lukuunottamatta) ja hassuttelusta. Pojalla on ihan omia juksuja ja vitsejä, joille äiditkin saavat välillä nauraa ihan kunnolla. Pakkasen Poika vaikuttaa myös musikaaliselta kaverilta ja nauttii musiikin kuuntelun lisäksi ihan mahdottomasti tanssimisesta. Aivan vasta tämä on alkanut myös lauleskella ihan omalla kielellä pientä hentoa omaa sävelmää.

Kommentit (3)

  1. Raija 21.6.2018 klo 23:47

    Olipa kiva lukea Pakkasen Pojan kuulumisista! Poika on jo todella iso ja todella samankaltainen Penun kanssa. :) Meillä tosin ei vielä tule oikeastaan minkäänlaista puhetta. Mutta äitien testaus ja varovainen tarkkailu kuulostavat todella tutulta.

    Aijuu! Ja samanlaisten (tosin eriväristen) matkarattaiden lisäksi meillä näyttää olevan tismalleen samanlainen pehmuste rattaissa! :D

    Hauskaa juhannusta koko teidän porukalle!

  2. Haaveileva 16.7.2018 klo 05:16

    Voi miten ihana kokemus oli lukea bloginne alusta loppuun. Tunsin puolestanne ahdistusta, jännitystä, surua, pettymystä, riemua ja onnea. Minulla ja kumppanillani on jo kova haave lapsesta, mutta toimeen pystymme ryhtymään erinäisistä käytännön syistä vasta kolmen vuoden päästä. Taidanpa pistää itsekin silloin blogin pystyyn, sillä teidän bloginne auttoi näkemään, mitä kaikkea voi mahdollisesti naisparille matkalla olla vastassa. Kiitos ja mukavaa kesän loppua teidän perheelle!

    • Minttu
      Minttu 16.7.2018 klo 14:46

      Kiitos kommentista ja todella kiva, että blogista oli sinulle iloa ja hyötyä. Olihan se aikamoinen matka. Onnea teidänkin ”projektiin” sitten kun sen aika on! :)

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle