sukusolut

rv 6+2

Lahjasolulapsi

13.4.2016

Katsoin tänään Perheaikaa-sivustolta luennon lahjasolulapsista sateenkaariperheissä. Luennolla ei varsinaisesti tullut mitään uutta tietoa, mutta se oli mielestäni oikein hyvä alustus aiheeseen. Pidin erityisesti siitä, että luennoitsija painotti kovasti avoimuutta lapsen lahjasolutaustasta ja sitä, että olisi tärkeää että vanhemmat olisivat itse sinut asian kanssa eivätkä arastelisi keskustella aiheesta. Vanhempien avoimuus sekä onni ja ylpeys lapsesta ovat lapsen tärkein turva ja viesti lapselle siitä, ettei omassa perhemallissa ja taustassa ole mitään kummallista eikä varsinkaan hävettävää.

Luulisin, että lapsen alkuperän salaaminen muilta ja jopa lapselta itseltään on varmasti tavallisempaa heteroparien perheissä, joissa salaaminen onnistuu huomattavasti helpommin. Naispareilla lahjasukusolujen käytön salaaminen on aikalailla mahdotonta pidemmänpäälle, mutta se ei vielä itsessään takaa mitään. Jos vanhempi aina kiemurtelee vaivautuneena ja vaikuttaa nolostuneelta kun aihe tulee puheeksi, lapsi tuskin saa positiivista kuvaa asiasta. Usein myös esimerkiksi suvuissa ja perheissä on asioita, jotka ovat kyllä kaikkien tiedossa, mutta niistä ei syystä tai toisesta kuitenkaan puhuta avoimesti. 

Minulle on hyvin tärkeää, että tulevan lapsen alkuperä on alusta asti osa hänen tarinaansa ja että meidän perhemuotomme ei vaadi selittelyitä tai salailua. Toivomme (ja uskomme), että myös lähipiirissämme osataan suhtautua asiaan luontevasti ja ilman vaivaantuneita hiljaisuuksia. Lähipiirissä on paljon pieniä lapsia, joten keksimme mukavan keinon pohjustaa hieman tätä aihetta: annamme jokaiseen lapsiperheeseen Meidän pihan perhesoppa -kirjan sitten samalla kun kerromme vauvauutisesta! Kirjassa on kerrottu mielestämme todella kivasti erilaisista perheistä ja annettu ohjeita siitä, miten lahjasukusoluista kannattaa kertoa lapselle.

Neljäs kerta

12.2.2016

Minttu pisti eilen iltapäivällä Pregnyl-irrotuspiikin ja tänään kävimme klinikalla neljännessä inseminaatiossa. Toissapäivänä pistetty Menopur ei ollut valitettavasti vauhdittanut follikkeliultrassa nähtyjen pienten munarakkuloiden kasvua, vaan tämänpäiväisessä ultrassa näkyi yhä vain yksi johtofollikkeli. Se oli alkanut jo luhistumaan, eli munasolun irtoamisen kannalta ajoitus osui kai nappiin. Aiemmissa inseminaatioissa follikkeli oli jo puhjennut tai vielä pinkeän pyöreä, joten tällä kertaa ajoitus on siis ainakin hieman erilainen muihin yrityksiin verrattuna.

Uutta tässä yrityksessä on myös luovuttaja, ja toivommekin, että luovuttajan vaihto vaikuttaisi positiivisesti tulokseen. Lääkäri kertoi tänään heti tapaamisen aluksi, että labra oli kehunut sukusolujen laatua. Oljessa oli 38 miljoonaa siittiötä, joista 64% oli eteenpäin liikkuvia (A 20%, B 44%), mikä tarkoittaa, että eteenpäin liikkuvia oli yhteensä 24,3 miljoonaa (joista 7,6 miljoonaa A-liikkuvia). Edellisellä kerralla eteenpäin liikkuvia oli 11,1 miljoonaa, ja marraskuun yrityksessä vain 4,5 miljoonaa, joten ainakin sperman laadun puolesta mahdollisuudet onnistumiseen ovat olemassa.

Juttelimme inseminaation jälkeen lääkärin kanssa siitä, mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavassa kierrossa, jos tämäkään yritys ei tuota tulosta. Olimme lääkärin kanssa samaa mieltä siitä, että seuraavaan kiertoon kannattaa laittaa voimakkaammat lääkkeet, koska pienemmillä annoksilla ei ole saatu syntymään kahta munarakkulaa. Eli seuraavassa kierrossa Minttu söisi saman annostuksen Letrozolia kuin tässäkin kierrossa (1 kpl kp 2-6) ja siihen lisäksi otettaisiin Menopuria 75 IU:ta kiertopäivinä 7 ja 8 jolloin ne toivottavasti ehtisivät vaikuttaa paremmin munasoluihin kuin tässä kierrossa. Mutta toivotaan että ensi kuussa ei tarvisi miettiä lääkeannostuksia ollenkaan, vaan raskaus vihdoin alkaisi nyt. Toisaalta mahdollinen negatiivinen tulos ei jotenkin nyt huoleta niin kovasti, kun tuntuu, että meillä on seuraavaan kiertoon jo uudet suunnitelmat valmiina.

Ihan pelkästä taloudellisesta näkökulmasta olisin kyllä jo todella valmis näkemään plussan raskaustestissä. Vielä noin viikko sitten minusta tuntui ettei tämä projekti ole niin kalliiksi tullut… Sitten tällä viikolla maksettaviksi tulivat uudet sukusolut, lääkkeet, follikkeliultra ja tämänpäiväinen inseminaatiokäynti, ja projektin hintalappu heilahtikin jo lähemmäs viittätuhatta. Ei lapsihaavetta voi tietenkään rahassa mitata, mutta kyllähän tuo rahanmeno hieman kauhistuttaa. Onneksi olemme säästäneet tätä varten, ettei maksuista tulee kamalaa lisästressiä.

Soittoaika

25.1.2016

Lääkäri soitteli tänään sovitusti. Olimme samaa mieltä, että ensi kierrossa otetaan vahvempi Letrozol-annostus. Lääkärinkin mielestä olisi hyödyllistä, jos saisimme aikaan kaksi kypsyvää munarakkulaa. Jos pelkkä Letrozol ei riitä tai raskaus ei ala, voidaan kokeilla pistää lisähormonia jatkokierroissa.

Lääkäri vaikutti erittäin motivoituneelta auttamaan meidät raskaaksi. Aiemmissa yrityskierroissa ote on ollut kevyempi, mutta on toisaalta ymmärrettävää, että aluksi pyritään mahdollisimman rentoon tunnelmaan. Puhelusta jäi kaikin puolin hyvä mieli.

Kävimme puhelimessa läpi myös viimekesäisen ensikäynnin yhteydessä kirjatut keliakiamahdollisuuden ja veriarvot, joita ei ollut tarkistettu muutamaan vuoteen. Keliakian suljin laskuista työterveyshuollon kautta alkusyksystä, mutta veriarvot on tarkistamatta. Sovin lääkärin kanssa, että follikkeliultrakäynnin yhteydessä minulta otetaan myös verikoe, josta katsotaan pieni verenkuva ja kilpirauhasarvot.

Erittäin tehokkaasti käytetty kolme minuuttia!

Kuukautiset alkavat todennäköisesti viikonlopun aikana ja seuraava ovulaatio on näin ollen noin kolmen viikon päästä tästä.

Lähetimme klinikalle eilen sähköpostia uusien olkien tilaamisesta. Emme ole vielä saaneet tilausvahvistusta, joten tällä hetkellä jännittää, ehtiikö oljet loppua huomiseen mennessä. Klinikan pitää tehdä tilaus Tanskaan viimeistään tiistaina, jotta lähetys ehtii ennen viikonloppua klinikan pakastimeen. (Päivitys 26.1.: Toivomamme oljet on tilattu!)

Tauko tekee hyvää

24.1.2016

Joulukuun pettymyksen jälkeen päätimme että pidämme ainakin tammikuun taukoa vauvaprojektista. Tauko oli tarpeen niin käytännön syistä (olimme käyttäneet kaikki kolme klinikalle tilaamaamme olkea, ja uuden luovuttajan valinta ja solujen tilaaminen olisi mennyt pyhien takia liian tiukille aikataulun puolesta) kuin jaksamisenkin takia. Kolmen kuukauden intensiivinen yritys- ja pettymysputki oli henkisesti yllättävän rankka kokemus, etenkin kun omaa jaksamista söivät myös joulunalusen työkiireet ja -stressi ja ainakin minun mielialaani vaikuttava pimeä vuodenaika. Tauko oli siis tarpeeseen, vaikka ensiksi en olisi millään malttanutkaan pysähtyä. Tuntui ettei meillä olisi ollut varaa pitää taukoa edes yhden kuukauden vertaa. Aivan kuin takaraivossani olisi raksuttanut kello joka muistutti, että aika kuluu koko ajan, me vanhenemme ja mahdollisuudet raskauteen vähenevät. Kellon ääni vain voimistui mitä pidemmälle syystalvi eteni, mitä väsyneempi olin töiden takia ja tietenkin jokaisen pettymyksen myötä. Sukusolujen loppuminen kuitenkin onneksi pakotti pysähtymään.

Tauko tuli siis tarpeeseen ja on tehnyt todella hyvää, vaikkei tämän pidempi ole ollutkaan. On ollut helpottava hengähtää ilman yritysten mukanaan tuomaa tunteiden vuoristorataa. Tässä kuussa emme ole laskeneet kiertopäiviä tai testailleet ovulaatiota tai juuri edes puhuneet vauva-asiasta. Blogin päivittäminen on unohtunut ja muidenkin blogeja on tullut vain selattua sivusilmällä. Sen sijaan olemme haaveilleet kovasti uudesta asunnosta ja minä olen haaveillut myös varovaisesti uusista työkuvioista. Nyt tuntuu, että tältä uudelta vuodelta on jotain muutakin odotettavaa kuin mahdollinen perheenlisäys, eikä yrittämisessä ole (toivottavasti) samanlaista painetta.

Olemme nyt muutaman päivän aikana palailleet hiljalleen vauvaprojektin pariin. Minttu varasi ensi viikolle soittoajan lääkärille uuden hoitosuunnitelman tekemistä varten ja olemme edistyneet hieman myös uuden luovuttajan valinnassa. Yllätyin aivan miten ensimmäisestä sukusolujen luovuttajasta luopuminen kirpaisi – olin kai niiden vähäisten tietojen ja vauvakuvan perusteella jo ehtinyt tavallaan kiintyä (niin hullulta kuin se kuulostaakin!) luovuttajaan, tai siis siihen (varmasti hyvinkin virheelliseen ja mielikuvitukselliseen) mielikuvaan mikä minulla hänestä oli. Ensimmäisen luovuttajan valinta oli lähes koko viime kesän mittainen prosessi, joten ei kai ihmekään, että uuden luovuttajan valinta ei tapahdu aivan yhdessä illassa. Jollain tapaa valitseminen on nyt kuitenkin helpompaa, enkä pelkää enää niin kovasti sitä että valitsemme jotenkin väärin. Luovuttajan merkitys on tässä tämän projektin aikana muutenkin vähentynyt mielessäni.

Heti ensi viikon alussa teemme tilauksen sukusoluista. Päätimme tilata taas kolme olkea, se tuntuu tässä vaiheessa sopivalta määrältä. Jos raskaus ei ala niillä, onkin olkien loppuminen taas hyvä syy pienelle paussille. Viimeistään siinä vaiheessa onkin sitten mietittävä hoitojen jatkoa ja sitä, siirrytäänkö IVF:ään. Mutta yritetään olla miettimättä vielä kolmen oljen päähän, ja odotellaan nyt rauhassa helmikuuta ja seuraavaa yritystä.

Luovuttajan valinta

5.10.2015

Luovuttajan valinta on niin yksityinen asia, että siitä on vähän vaikeakin kirjoittaa näin julkisesti. On niin paljon pohdittavaa ja suuria päätöksiä tehtävänä alkaen siitä, mistä luovuttajaa etsitään ja millaisia ominaisuuksia tällä mahdollisesti toivotaan olevan. Tähän päälle vielä oikeudelliset ja taloudelliset seikat, sekä taustalla tietenkin harras toive siitä, että päätös tuntuisi vielä vuosienkin päästä oikealta ja että se olisi tulevan lapsen kannalta se kaikista paras mahdollinen.

Sukusolujen luovuttaja voi löytyä monesta eri paikasta: esimerkiksi nettipalstalta, tuttavapiiristä, hedelmöityshoitoklinikan kautta tai tanskalaisesta spermapankista. Kaikilla näistä vaihtoehdoista on omat hyvät ja huonot puolensa, joita naisparit ja itselliset naiset joutuvat puntaroimaan. Meille valinta oli alusta asti selvä: halusimme asioida hedelmöityshoitoklinikalla (koti-inseminaation sijasta) ja käyttää tanskalaisia sukusoluja.

Aivan aluksi kun aloimme puhua lapsen hankinnasta, ajattelin että tuttavapiiriin kuuluva luovuttaja olisi ollut se kaikista ihanteellisin vaihtoehto lapsen kannalta. Haaveilin siitä, miten hienoa olisikaan, jos meillä olisi joku todella mukava ja luotettava miespuolinen ystävä, joka voisi olla läsnä lapsen elämässä, mutta joka ei kuitenkaan olisi kiinnostunut jakamaan arjen vanhemmuutta kanssamme. Sellaista henkilöä ei tuttavapiiristämme kuitenkaan löydy, ja ehkä parempi niin, sillä en tiedä olisimmeko lopulta olleet valmiita jakamaan lasta kolmannen (vaikkakin kuinka ”arkeen kuulumattoman”) vanhemman kanssa jos meillä olisi ollut siihen oikeasti mahdollisuus. Ruusuisista haavekuvistani huolimatta tuttuun luovuttajaan olisi liittynyt myös omat riskinsä ja neuvottelunsa etenkin rajoista ja rooleista, ja olisi ollut tietenkin se vaara, että joko me tai luovuttaja olisi vuosien varrella muuttanut mieltään aiemmin sovituista suunnitelmista tai tuntenut tilanteen hankalaksi, ja se olisi voinut heijastua negatiivisesti myös lapseen.

Emme harkinneet nettipalstoilla luovutuspalvelujaan tarjoavia luovuttajia missään vaiheessa. Koti-inseminaation ja omin päin löydetyn luovuttajan taloudellinen etu voi tietenkin olla huomattava verrattuna kalliisiin klinikkahoitoihin, mutta klinikalla tehtyjen hedelmöityshoitojen turvallisuus (niin lakipykälien kuin esimerkiksi tautienkin suhteen) painaa meidän mielestämme vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin niiden kallis hinta. Emme olisi yksinkertaisesti uskaltaneet luottaa meille täysin vieraaseen ihmiseen joka olisi tarjonnut luovutuspalvelujaan. Näidenkin luovuttajien joukossa on varmasti myös luotettavia ihmisiä, mutta olen lukenut liikaa kauhutarinoita netistä löydettyjen tuntemattomien luovuttajien käytöstä, enkä ikinä pystyisi luottamaan vieraan ihmisen sanaan omasta terveydentilastaan tai siitä, kuinka monelle parille hän on aikeissa luovuttaa sukusoluja tai miksi hän tekee luovutuksia omin päin sen sijaan että luovuttaisi hedelmöityshoitoklinikan kautta.

Aivan täydellistä varmuuttahan ei klinikan tai spermapankin kautta löydetyistä luovuttajistakaan ole, mutta se on silti mielestämme se luotettavin ja turvallisin ja siksi meille sopivin vaihtoehto. Luovuttajat käyvät läpi haastattelut ja testit, meidän (ja heidän) oikeusturva on taattu ja tultuaan täysi-ikäiseksi lapsella on mahdollisuus ottaa selvää luovuttajan henkilöllisyydestä. Tämäkään ei tunnu aivan täydelliseltä vaihtoehdolta, mutta on mielestämme olemassa olevista vaihtoehdoista kuitenkin se paras mahdollinen.

Päädyimme käyttämään tanskalaista spermapankkia sen sijaan että ostaisimme sukusolut klinikan omasta spermapankista. Maantieteellinen välimatka meidän ja luovuttajan välillä tuntuu hyvältä, eikä pelkoa ole ainakaan siitä, että luovuttaja voisi olla joku tuttu tai samalta paikkakunnalta, ja toivottavasti myös riski siitä, että lapsi tulevaisuudessa tutustuisi tietämättään biologisiin puolisisaruksiinsa pienenee entisestään. Jos kävisi niin, että luovuttaja olisi klinikkakiintiön täytyttyä päättänyt jatkaa luovuttamista omin päin netin kautta (kuten jossain kauhutarinassa oli käynyt), käy kukaan tanskalainen tuskin luovutusmatkoilla täällä Pohjois-Suomessa asti!