toinen kolmannes

rv 20+2

Rakenneultra

20.7.2016

Tänään raskauden ohjelmassa oli rakenneultra. Juttelimme eilen illalla Marikin kanssa lyhyesti tulevasta tutkimuksesta ja päätimme (minun toiveesta), että emme etukäteen varaudu mahdollisiin poikkeavuuksiin, vaan kohtaamme ne vasta, jos ne pitää kohdata ja käsitellä. En halunnut huolehtia tai stressata etukäteen asioista, jotka eivät todennäköisesti edes osuisi kohdalle.

Jostain syystä en jännittänyt tutkimusta juuri ollenkaan – paitsi sitä, paljastuuko Alienin sukupuoli meille vahingossa ja sitä, saanko tiristettyä rakon tarpeeksi tyhjäksi, jotta minua ei tarvitse katetroida (olen lukenut nettifoorumeilta tällaisesta kauhusta). Marikki puolestaan oli jännittyneempi ja odotusaulassa hoitajan kutsua odotellessamme tunnusti, että häntä jännitti niin paljon, että pelkäsi pyörtyvänsä.

No, minua ei tarvinnut katetroida eikä Marikkikaan pyörtynyt. Näytölle piirtyi erittäin vilkas ja aktiivinen Alien, jonka sukupuolen onnistuimme pitämään itseltämme salassa. (Ultraäänihoitaja totesi, että tietää, kumpi on tulossa.) Ultraäänihoitaja sai 45 minuutin käynnin aikana tarkistettua ja mitattua kaikki tarvittavat elimet ja rakenteet eikä löytänyt niistä poikkeavuuksia tai muuta lisätutkimuksia vaativaa. Ainoastaan reisiluun mittaaminen meinasi tuottaa vaikeuksia, sillä Alien oli ultratessa pää alaspäin vatsan oikealla puolikkaalla siten, että reidet olivat juuri napani kohdalla. Napa aiheutti kuvaan ylimääräistä kaikua, mutta lopulta reisiluukin saatiin mitattua. Alien on koon puolesta pari päivää normaalikäyrän yläpuolella, mutta ultraäänihoitaja sanoi, ettei rakenneultran perusteella enää aleta muuttamaan laskettua aikaa. Meillä toisaalta laskettu aika on aika tarkka (niin tarkka kuin arvio voi olla), koska hedelmöitysajankohta on tiedossa.

Alien tosiaan jumppasi ja pumppasi lähes koko tutkimuksen ajan. Jalat kävivät kuin polkkatanssijalla ja kädetkin heiluivat kasvojen edessä aktiivisesti. Kumma kyllä en näitä liikkeitä itse tuntenut, mutta osa syy lienee se, että ultraäänianturi tuntui mahaa vasten niin voimakkaasti, että se peitti muut tuntemuksen allensa. Istukka on kohdun etupuolella, joten sekin vaimentanee vielä osittain liikkeitä.

Jossain kohtaa tutkimuksen aikana näytti siltä, että emme saa mukaamme kunnon sivuprofiilikuvaa ollenkaan, sillä Alien oli kääntänyt kasvonsa kuvaamisen kannalta juuri hankalasti selkääni kohti (jos ymmärsin oikein). Onneksi mittailujen jälkeen potrettienkin ottaminen onnistui! Ultraäänitutkimusten osalta kokemuksemme kaupungin äitiysneuvolasta on ollut 100% positiivinen. Molemmat ultraäänitutkimukset on tehnyt sama hoitaja, joka on ollut ystävällinen ja ottanut meidät molemmat huomioon – tosin muutama todennäköisesti selkärangasta tuleva hetero-oletuksellinen lausahdus häneltä tällä kertaa pääsi, mutta nekin olivat enemmän hauskoja kuin loukkaavia (”tehän olette molemmat aika pitkiä” haha). Olemme kiitollisia, että hoitaja vaivautui (pyytämättä) mittaukset tehtyään etsimään kasvokuvalle sopivaa kuvakulmaa, jotta saimme kolme tarkahkoa sivuprofiilikuvaa mukaamme.

Liikkeiden tunteminen alkaa olla jo päivittäistä ja tunnen yleensä puolilta päivin lounaan jälkeen työpisteellä istuessa vähintään muutaman potkun tai muljauksen. Joskus havaitsen liikkeitä myös illemmalla. Eilen illalla muuten Marikkikin pääsi ensimmäistä kertaa potkujen makuun! Sängyssä makoillessamme Alien alkoi yhtäkkiä potkunyrkkeilemään pontevasti. Ensin tunsin sarjan tökkäyksiä oikealla puolella heti navan alla ja heti perään useamman voimakkaamman liikkeen oikealla alavatsassa. Tajusin, että nyt voisi tuntua ulos asti, joten asetin Marikin käden oikeaan kohtaan, minkä jälkeen Marikki tunsi muutaman kunnon muljauksen!

Hyvien rakenneultratulosten myötä julkistimme vauvauutisen myös Facebookissa ystäville ja kavereille. Nyt emme ole enää tämän kanssa kaapissa ja minunkaan ei tarvitse huomenna miettiä, miten saan pidettyä tämän pikkupötsin* töissä piilossa. Ehkä vedän jopa maanantaina ostamani äitiysfarkut jalkaan? Raskauden toinen puolikas alkoi mukavilla uutisilla.

* kuva on viikon vanha, joten maha on tuosta jo ehtinyt kasvaa jonkin verran

Ultraäänikuva raskausviikolla 20+2

rv 19+5

Tyttö vai poika?

16.7.2016

Rakenneultra lähestyy, ja sen myötä myös tilaisuus sikiön sukupuolen selvittämiseen. Aiemmin pidin jostain syystä itsestäänselvyytenä sitä, että jos joskus saisin lapsen haluaisin tietenkin selvittää tämän sukupuolen odotuksen aikana. Malttamattomana ja uteliaana ihmisenä en osannut kuvitellakaan muuta vaihtoehtoa. Myös suurin osa lähipiirin odottajista tuntui selvittävän sikiön sukupuolen rakenneultrassa. Jostain syystä ajatukseni ovat kuitenkin muuttuneet täysin hedelmöityshoitoprosessiin ryhdyttyämme ja nyt en haluaisi tietää vauvan sukupuolta ennen kuin tämä syntyy.

Olen kyllä utelias siitä, onko tulokas tyttö vai poika, mutta ainakin nyt tuntuu että maltan hyvin odottaa siihen asti että tapaamme joulukuussa. En koe, että sukupuolen tietämisestä tässä vaiheessa olisi mitään erityistä hyötyä. Se ei vaikuttaisi lapsen huoneen sisustamiseen tai hankintojen tekemiseen. Sukupuolella ei olisi merkitystä lastenvaatteiden hankkimisen osalta, koska emme kuitenkaan pukisi poikavauvaa vaaleansinisiin asuihin ja tyttöä vaaleanpunaisiin rimpsumekkoihin. Sitäpaitsi lähes kaikki pienimpien kokojen vaatteet on jokatapauksessa jo ostettu (hups!).

Vauva ei myöskään tuntuisi yhtään sen todellisemmalta vaikka tietäisimmekin sen sukupuolen. Ei sukupuoli kertoisi vauvan persoonasta tai tempperamentista yhtään mitään, tai siitä, millainen suhde meidän välillemme kehittyy sitten kun vauva on täällä. Sikiö on vielä tässä vaiheessa monella tapaa tuntematon tyyppi, mutta silti jo todella tärkeä ja niin todellinen, kuin nyt voi olla. On ihanaa ja jännittävää odottaa synnytystä ja vauvan tapaamista ensimmäistä kertaa. Vauvan sukupuoli on vain yksi niistä ominaisuuksista joita on jännä miettiä ja arvailla etukäteen. Yhtälailla mietin, syntyykö vauva kaljuna vai onko tällä paljon hiuksia, tai minkä väriset silmät lapselle lopulta tulee.

Minttu on ollut hedelmöityshoitojen ja alkuraskauden ajan kanssani asiassa samoilla linjoilla, mutta nyt kun rakenneultra lähestyy, on sikiön sukupuolen selvittäminen ultrassa alkanut kärsimätöntä luonnetta kiinnostaa. Yhä Minttu kuitenkin vannoo, että sulkee silmänsä jos ultraaja niin jossain kohdassa neuvoo, vaikka kiusaus vilkaista olisikin todella suuri. Ei odotuksemme mene silti osaltani mitenkään pilalle, vaikka sikiön sukupuoli ultrassa meille vahingossa paljastuisikin. Tutkimuksessa on niin paljon tärkeämpiä asioita selvitettävänä, että sukupuolipohdinta on aivan toisarvoinen asia, jos raskauden eteneminen ja sikiön kehitys olisivat vain oikealla mallilla.

Meillä ei ole kummallakaan erityistä toivetta tai aavistusta siitä, onko tulokas tyttö vai poika. Hedelmöityshoitoihin ryhdyttyämme meillä taisi kummallakin olla hienoinen poikatoive, mutta se on tässä matkan aikana karissut, ja toiveena on vain suhteellisen terve lapsi. Minä toivoin aiemmin poikaa lähinnä siksi, että kasvoimme Mintun kanssa kumpikin lapsuudenperheissä joissa oli vain tyttöjä, joten ajattelin, että pieni poika olisi siksi kiinnostava lisä perheeseemme ja tyttövoittoisiin sukuihimme. Minttu puolestaan mietti, että poika voisi olla toivotumpi, koska ns. poikien leikit ja harrastukset ovat hänelle itselleen tuttuja lapsuudesta ja tuntuvat siksi luontevammilta (vaikka aivan samalla tavallahan niitä voisi harrastaa tytönkin kanssa, ja taas toisaalta poika ei ole välttämättä ollenkaan kiinnostunut legoista ja jääkiekosta). Toisaalta lasten nimet ovat saaneet minut toivomaan kovasti tyttöä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kauniita tytönnimiä olisi vaikka kuinka paljon, mutta mieleistämme pojan nimeä on vaikea löytää!

Hedelmöityshoitojen ja alkuraskauden aikana arvelin, että tulokas on aika varmasti poika, kunnes niskapoimu-ultrassa sainkin vahvan tyttö-olon. Nyt en osaa arvata enää ollenkaan. Mintulla ei sen sijaan ole ollut voimakasta tunnetta suuntaan tai toiseen, paitsi nyt muutaman päivän aikana tämä on miettinyt, että voisiko kevään jälkeen kohentunut kasvojen ihon kunto kieliä pojasta?

Listasimme alle muutaman vauvan sukupuolta arvuuttelevan uskomuksen ja niiden tulokset:

  • Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa sukupuolen hedelmöitysajankohdan ja äidin iän perusteella. Sen mukaan meille olisi tulossa POIKA.
  • Maya-intiaanit puolestaan ennustavat sukupuolen äidin iästä ja odotetusta synnytysvuodesta. Tämän mukaan meille olisi tulossa TYTTÖ.
  • Voimakas pahoinvointi viittaisi uskomusten mukaan tyttölapseen ja olematon pahoinvointi poikaan. Minttu on selvinnyt hyvin vähäisellä pahoinvoinnilla, joten sen mukaan tulossa olisi POIKA.
  • Uskomuksen mukaan tyttö vie äidin kauneuden ja aiheuttaa kasvojen kukkimista, kun taas poikaa odottavan äidin kasvojen iho on hyvässä kunnossa. Mintun iho on oikeastaan vain parantunut keväästä, joten tämän mukaan tulossa olisi siis POIKA.
  • Toisen uskomuksen mukaan suolaisen ja happaman himoitseminen kertoisi pojasta, kun taas makeanhimo ennustaisi tyttölasta. Minttu on aina ollut näiden suhteen kaikkiruokainen, mutta nyt tekee mieli enemmän suolaista ja etenkin salmiakinhimo aiheuttaa yhä päivittäistä kaipausta. Tämän mukaan tulossa olisi siis POIKA.

Nämä hyvin tieteelliset testit tukevat siis alkuraskauden arvaustani pojasta. Toivon, että asia ei paljastu meille vielä rakenneultrassa, vaan saamme jäädä jännityksellä odottamaan pienen joulutonttumme tapaamista loppuvuodesta ja sukupuolen selviämistä silloin. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia – selvitittekö/aiotteko selvittää vauvan sukupuolen rakenneultrassa, ja oliko teillä esimerkiksi ennen raskautta toivetta vauvan sukupuolen suhteen?

rv 18+6

Heinäkuun alun kuulumisia

10.7.2016

Olemme palanneet kumpikin kesälomilta töihin ja arki tuntuu rullaavan vauhdilla eteenpäin. Kävimme tällä viikolla neuvolassa, missä käytiin läpi kotona täyttämämme voimavarakyselylappuset ja juteltiin hieman parisuhteestamme ja perheistämme. Saimme myös kuunnella hetken sikiön sydämen sykettä, mikä kuulostaa aina yhtä hienolta. Tällä kertaa neuvolantätikin tuntui jotenkin helpommin lähestyttävältä, joten käynti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Käynnin lopuksi kuulimme, että seuraavalla, elokuun puoliväliin sijoittuvalla, neuvolakäynnillä saisimme jo Kelaa ja äitiyspakkausta varten tarvittavan todistuksen raskaudesta!

Minttu kertoi raskausuutisen esimiehelleen heti kesälomalta töihin palattuaan. Muille Minttu ei ole työpaikalla asiasta kertonut, ja löysempi paita on ainakin vielä toistaiseksi onnistunut peittämään pyöristyvän vatsan. Minäkään en ole hiiskunut uutisesta työpaikallani. Työsopimukseni jatko kesän jälkeen on vielä todella epävarma, enkä halua paljastaa vauvauutista työpaikalla ennen kuin jatkoni on selvä.

Olemme kertoneet raskaudesta lähipiirissä sukulaisille ja vain niille muutamille ystäville, joita olemme ehtineet tavata kasvotusten niskapoimu-ultran jälkeen. Olemme suunnitelleet kertovamme uutisesta laajemmin rakenneultran jälkeen, jos tutkimuksessa näyttää siltä että raskaus on edennyt aivan normaalisti eikä mitään hälyyttävää selviä. Rakenneultraan on aikaa vielä vajaat kaksi viikkoa, mutta se on ollut viime päivinä mielessämme aikalailla päivittäin. Ultra jännittää kovasti, vaikka muuten olemmekin pystyneet oleman hyvin luottavaisin ja rauhallisin mielin raskauden suhteen. Jännitys kuuluu varmasti tässä vaiheessa asiaan, onhan kyseessä niin tärkeä ja monipuolinen tutkimus. Ruska avasi blogissaan todella kattavasti rakenneultrassa tutkittavia asioita, joten ei niistä sen tarkemmin tässä. Tutkimuksessa olisi mahdollista myös selvittää sikiön sukupuoli, mutta siitä aiheesta lisää myöhemmin!

Huomenna alkaa jo kahdeskymmenes raskausviikko. On hurjaa ajatella, että vähän yli vuosi sitten kävimme klinikalla ensikäynnillä! Olo on tavallaan vielä epäuskoinen, että voimme jo nyt pohtia vaunuhankintoja ja valmistella kotiamme pientä tulokasta varten. Alkuraskauden lempinimi Alien on muuten hiljalleen jäänyt puheistamme pois, vaikka se vielä blogin puolella onkin käytössä. Ehkä syynä sekin, ettei sikiö tunnu enää niin muukalaiselta, aivan tuntemattomalta tyypiltä.

rv 17+5

Neuvolaan

2.7.2016

Ensi viikolla meillä on kolmas neuvolakäynti. Vointini on ollut melko hyvä… mitä nyt väsyttää ihan samalla tavalla kuin keväälläkin – missä on se kuuluisa toisen kolmanneksen hehku ja energisyys? Mutta vatsan seudulla on ilmennyt tiettyjä pieniä oireita, jotka pitää mainita terveydenhoitajalle, jotta voimme huohahtaa ja unohtaa ne.

Jo toukokuussa tuntui, että en aina saa virtsarakkoa täysin tyhjäksi, vaan vessassa pitää käydä esimerkiksi puolen tunnin päästä uudelleen. Vessassa käyntien määrä on muutenkin lisääntynyt ja ihan kerrasta riippuen virtsaa tulee normaali määrä tai liru. Mainitsin tästä jo lääkärineuvolassa kesäkuun alkupuolella ja silloin sekä terveydenhoitaja että lääkäri sivuutti sen. Nyt uutena tähän liittyvänä vaivana on ilmennyt se, että jos pissahätä ehtii oikeasti kovaksi (vaikkapa yön jäljiltä), koko alavatsa on erittäin kipeä. Kipu jatkuu muutaman minuutin rakon tyhjentämisen jälkeen, mutta helpottaa sitten. Vastaavaa kipuilua ei ole ilmaantunut muuten. Raskausfoorumeilta löytyy keskusteluja, joissa vastaavaa vaivaa ilmenee varsinkin odottajilla, joilla on taaksepäin kallistunut kohtu, kuten minulla on. Toisin sanoen, tämä ei liene vakavaa, mutta haluan käydä sen vielä neuvolassa uudestaan läpi.

Kesäkuun toisella puolikkaalla ilmestyi uusi vaiva, jota ei ole näkynyt nyt useampaan päivään. Muutaman kerran aivastaessa olen tuntenut nivusissa repeävää kipua. Vastaavaa kipua pidempiaikaisena olen tuntenut muutamaan kertaan, kun esimerkiksi pidemmän istumisen jälkeen olen noussut ylös. Kylkien alaosa, lantio ja nivuset ovat olleet (kuin) repeämäisillään ja tulessa. Kipu helittää heti, kun olen kumartunut, mutta alkanut oikaistaessa. Lantiota eteenpäin työtämällä ja vatsaa näin venyttämällä kipu on hellittänyt muutamassa minuutissa. Näitä epäilen liitos- ja repeilykivuiksi, jotka ovat kai ihan tavallisia, kun jänteet ja kudokset venyvät kasvavan kohdun vuoksi, mutta haluamme jutella tästäkin terveydenhoitajan kanssa.

Kolmas oire on ajoittain lisääntynyt valkovuoto. Se ei ole samanlaista kuin normaalisti, vaan vähän vetisempää, ja se vuotaa lorahdellen eikä päivän mittaan jatkuvasti. Nettikeskusteluiden perusteella vastaavaa on muilta odottajilta tutkittu ihan lääkärin toimesta asti. Eihän vuoto voi olla lapsivettä?! Tuskin, mutta pakko ottaa puheeksi.

Kävimme tällä viikolla hammashoitolassa suuhygienistin luona sekä saamassa ohjausta tulevan lapsen suunterveyteen liittyen että tarkistuttamassa omat suumme. Tunnista noin 10 minuuttia käytettiin lapseen liittyvissä ohjeissa. Sen jälkeen suuhygienisti tarkisti minun suuni ja poisti hammaskivet ja värjäytymät. Lopuksi Marikinkin suu tarkistettiin ja hammaskivet poistettiin. Suunterveyden osalta olemme valmiit Pikku-Alienia varten!

Harmittaa, että väsymyksen vuoksi en ole jaksanut liikkua niin paljon kuin olisi ollut terveellistä. Pari sauvakävelylenkkiä viikossa höystettynä yksittäisillä pyörälenkeillä on pitänyt turvotuksen pois, mutta toivon, että ensi viikon töihinpaluun myötä jaksan taas liikkua vähän enemmän (matalilla sykkeillä totta kai). Työmatkapyöräilyä on ainakin luvassa, jos kelit vain pysyvät vähäsateisina. Syömisistä olemme sentään jaksaneet pitää vähän parempaa huolta ja kesäloman ajan olemmekin syöneet huomattavasti tervellisemmin kuin keväällä ja talvella. Kasvisten määrää on niin helppo lisätä kesällä. Minulle on tullut tavaksi käydä maanantaiaamusiin kotipuntarilla, sillä aina maanantaisin meillä pyörähtää laskuriin uudet viikkolukemat. Tämän viikon maanantaina painoni oli vieläkin hieman alle lähtöpainon, mutta oletan, että tulevana maanantaina lähtöpaino on kurottu kiinni. Jotain apua pienestä liikuntamäärästä ja paremmista ruokailutottumuksista on siis ollut, sillä painonnousu voisi olla paljon rivakampaakin näillä viikoilla.

Ai niin. Tunsin ensimmäiset kevyet liikeet noin 14+5! Illalla jalkapalloa katsellessa todella alhaalla alavatsassa tuntui kuin joku olisi hipaissut minua sisältä päin neljällä sormella. Jalat ja kädet ehkä osuivat kohdunseinämään Alienin venytellessä? Seuraavana iltana tuntui vastaava töytäisy, mutta kolmella sormella ja neljäs pyyhkäisten. Sen jälkeen olen silloin tällöin (erityisesti iltaisin sohvalla tai sängyssä rauhoittuen) tuntenut yksittäisi hipaisuja, kuplia ja mylläyksiä, mutta millään tavalla liikkeet eivät vielä ole tulleet säännöllisiksi.

Ja se salmiakkihimo. Se kummittelee edelleen, päivittäin ja rajuna. Yritän pysyä lujana.

rv 15+2

Indigo Girlsiä Alienille

15.6.2016

Vauvat tiettävästi tunnistavat raskauden aikana kuulemansa äänet ja melodiat myös syntymän jälkeen. Suomalaistutkimuksen mukaan vauva tunnistaa säännöllisesti raskauden aikana kuulemansa melodian vielä 4 kuukauden ikäisenäkin. Raskauden aikainen äänimaailma vaikuttaa mahdollisesti myös sikiön hermoston kehitykseen. Äänimaailmalla voi siten olla sikiölle myös haitallisia vaikutuksia, joten äänenvoimakkuuden kanssa lienee järkevää pysyä maltillisissa lukemissa.

Musiikkia käytetään myös vanhemman ja lapsen välisenä vuorovaikutus- ja kommunikaatiokeinona. Musiikilla on jopa vaikutusta lapsen kielelliseen kehitykseen. Joidenkin lähteiden mukaan raskauden aikana sikiö aistii, kun äiti pitää kuulemastaan musiikista, joten toistuvasti sikiölle soitettavan musiikin pitäisi olla äidille mieleen. Vielä parempi olisi, jos odottava äiti itse laulaisi melodiaa, jolloin se kuuluisi kohdussa vielä paremmin.

No, minä en kykene laulamaan edes nuotin vierestä eikä Marikkikaan ole kovin musikaalinen, joten olemme tallenteiden varassa. Tutkitusti toistuvien melodioiden soittamisesta on enemmän hyötyä vasta raskauden loppupuolella (viimeinen kolmannes), mutta musisoinnin aloittamisesta aiemmin ei liene haittaakaan. Kokeilimme siis eilen illalla nukkumaan mennessä soittaa Alienille yhden kappaleen. Ajatus syntyi siinä hetkessä ilman valmistautumista, joten Marikki valitsi nopeasti hänelle mieleisen iltarauhoittumiseen sopivan kappaleen. Valinta oli Indigo Girlsin Southland in the Springtime. Vauva-lehden raskaussovelluksessa kerrotaan, että sikiö alkaa kuulemaan 16. raskausviikon tietämillä, joten ehkä ajoitus ei ole kaikkein huonoin.

Minä en välitä Indigo Girlsistä, joten jatkossa musiikkivalinnat eivät todennäköisesti kohdistu heidän tuotantoonsa. Jos kerran odottavankin äidin pitäisi kuunneltavasta musiikista pitää! Ilmeisesti toistuvasti soitettavaksi kappaleeksi pitäisi valita joku sellainen teos, jota haluamme soittaa lapselle myös syntymän jälkeen, joten meidän pitää toisen kolmanneksen aikana pohtia, mikä olisi meille se kappale. Toki vatsalle voi soittaa myös muuta musiikkia ja kuuleehan Alien kaiken, mitä ympärilläni tapahtuu.

Eilisen tuutulaulun voi halutessaan kuunnella alta.