Ostoksilla

rv 23+1

Äitiyspakkaus

9.8.2016

Seuraavalla neuvolakäynnillä saamme todistuksen raskaudesta ja voimme hakea Kelalta äitiysavustusta. Olen raskauden alusta asti haaveillut äitiyspakkauksen avaamisesta ja katsellut Kelan sivuilta pakkauksen tuotekuvia jo useampaan kertaan. Äitiyspakkauksen saaminen on mielessäni edustanut jotenkin sitä kohtaa, kun raskaus on jo niin pitkällä, että siitä voi iloita kunnolla ja saa ihan luvan kanssa alkaa valmistautumisen vauvan tuloon.

Pakkauksessa etenkin makuupussin, toppapuvun ja aivan pienimpien kokojen vaatteiden (kuten tämän suloisen potkupuvun) kuosit miellyttävät silmääni kovasti. Toisaalta pakkauksessa on myös jonkin verran sellaisia vaatteita joita ei tulisi itse poimittua kaupan hyllyltä, ja muutama sellainen jotka varmasti jäisivät meillä kokonaan käyttämättä koska ne eivät ole oman maun mukaisia. Arvostamme äitiyspakkausta silti todella paljon. Miten hienoa onkaan, että valtio tukee tällä tavalla kaikkia vauvaperheitä.

Äitiysavustus on mahdollista ottaa vastaan myös rahana, jolloin äitiyspakkauksen sijasta saa 140 euroa. Sillä summalla ei varmasti saa itse ostettua (ainakaan uutena) yhtä paljon vauvanvaatteita ja hoitotarvikkeita kuin mitä äitiyspakkaukseen sisältyy. Silti pohdimme nyt, kannattaisiko meidän kuitenkin ottaa avustus rahana. Huomasimme nimittäin vasta, että pakkauksen ulkovaatteet ovat oikeastaan juuri väärän kokoisia joulutontullemme. Emmekä nyt varsinaisesti edes tarvitse enää lisää vauvanvaatteita, niin innokkaasti olen niitä kuluneen vuoden aikana ostoskellut… Silti mietin, että jos jätämme pakkauksen ottamatta, tuntuuko minusta kuin jäisimme jotain tärkeää raskauden aikaista rituaalia vaille jos emme saa innoissaan hakea postista pakkausta ja sitä yhdessä ihastella ja haaveilla tulevasta vauvasta. Mutta ehkä on hassua ottaa pakkausta pelkästään tuosta syystä?

Listasin alle äitiyspakkauksen sisällön ja kommentteja siitä, tulisivatko vaatteet ja tarvikkeet käyttöön ja tarpeeseen. Ehkä se auttaa minua tekemään päätöksen pakkauksen suhteen (Minttu on jo aika vakaasti sitä mieltä, että meidän ei kannata ottaa pakkausta).

Ulkovaatteet

  • Ulkohaalari (68-74) ja tumput ja töppöset (19-21)
  • Makuupussi
  • Kevyt toppapuku (68-74)
  • Villasekoitehaalari (68-74)
  • Kypärämyssy (62-68)

Pakkauksen ulkohaalari on juuri väärän kokoinen joulukuun alussa syntyvälle vauvalle. Ensimmäisenä talvena se on aivan liian suuri, ja toisena talvena jäänyt jo pieneksi. Olemme päättäneet, ettei vauvalle hankita ensimmäiseksi talveksi toppapukua, vaan vauva tulee kulkemaan lämpöpussissa turvakaukalossa ja lämpimämmässä untuvapussissa vaunuissa. Olemme miettineet turvakaukaloon Baby’s Onlyn kaunista vaaleanharmaata lämpöpussia, mutta lopullinen päätös on vielä tekemättä asian suhteen. Untuvapussin ehdimme jo hankkia, kun löysimme Elodie Detailsin vaaleanharmaan untuvapussin Verkkokauppa.comista satasella, kun sen normaalihinta näyttäisi olevan 180-190 euroa.

Pakkauksen makuupussi on aivan ihana ja harmittaa jos se jää saamatta. Muistan vieläkin oman äitiyspakkaukseni makuupussin, se oli lapsena monesti leikeissä mukana. Kevyt toppapuku sen sijaan on mielestäni pakkauksen ehdottomasti kamalin kampe, eikä se pääsisi käyttöön ihan täysin pinnallisista syistä. Villasekoitehaalarille ja kypärämyssylle sen sijaan varmasti löytyisi käyttöä, mutta toisaalta sellaisia ei ole kallis ostaa itsekään. Yksi 62-kokoinen fleece-haalari meillä jo on, se löytyi Reiman kesäalesta edullisesti.

Vaatteet

  • Myssy (0-3kk)
  • Potkuhousut x2 (62-68)
  • Kietaisubody x3 (50-56)
  • Potkuhousut (50-56)
  • Body x5 (62-68)
  • Body (68-74)
  • Puolipotkuhousut x2 (50-56)
  • Housut x2 (62-68)
  • Housut x2 (68-74)
  • Sukkahousut (62-68)
  • Sukat x2 (19-21)
  • Lapaset (19-21)
  • Yöpuku/potkupuku (62-68)

Meillä on jo pieni myssy, sukkahousuja, sukkia, lapasia sekä yöpukuja. On myös bodyja ja housuja monessa koossa. Emme ole hankkineet yhtään puolipotkuhousuja tai potkuhousuja, sillä Minttu ei niin välitä niistä. Voi olla että joudumme vielä lähempänä ostamaan jotain kamppeita, mutta pääasiassa pienimpien kokojen (56-62) vaateostokset on jo tehty. 50-kokoa ei meillä ole kuin yksi body ja muutamat pienet pöksyt ja pari (varmasti hyvin epäkäytännöllistä) paitaa. Täytyy hankkia sitä kokoa lisää sitten jos joulutonttunen on syntyessään kovin pieni.

Sänky

  • Vuodelaatikko
  • Peitto
  • Pussilakana
  • Aluslakana
  • Patja
  • Patjan suoja

Olemme suunnitelleet babynestin ostamista, joten todennäköisesti vauva tulisi aluksi nukkumaan siinä pinnasängyn sisällä. Pinnasänkyvalinta on jo tehty, ja sänky on tarkoitus hakea alkusyksystä kotiin. Samalla ostamme siihen sopivan patjan ja petivaatteet. Saamme Mintun siskolta hyvän peiton pinnasänkyyn, joten sitäkään ei tarvitse hankkia.

Muut tarvikkeet

  • Kylpypyyhe
  • Harso x4
  • Taskuvaippa ja kaksi imuosaa
  • Liivinsuoja
  • Kynsisakset
  • Hammasharja
  • Digitaalinen kuumemittari
  • Talkki
  • Nännivoide
  • Kondomit
  • Terveyssiteet
  • Kylpylämpömittari
  • Hiusharja
  • Ruokalappu
  • Pehmolelu/uniriepu
  • Ensikirja
  • Kuolalappu

Harsoja on hankittu jo pino. Kuolalappujakin on jo muutama. Ensikirjoja on jo pienen kirjaston verran, ja muutama uniriepukin jo löytyy kaapista. (Alkaa käydä harvinaisen selväksi että tämä mamma on tosiaan hieman innostunut ostoskelemaan kaikkea vauvaan liittyvää…) Ruokalapun ehtii hankkia vähän myöhemminkin. Kondomeille ei meidän perheessä ole juuri tarvetta. Nuo loput ovat aika pieniä ostoksia, joihin ei kamalasti mene rahaa vaikka ne ostaisi itse.

Voi ei. Käytyäni listan läpi on pakko tunnustaa, ettemme oikeasti tarvitse äitiyspakkausta. Että sen ottaminen olisi oikeastaan aika hassua, kun päällekkäisiä hankintoja on ehditty tehdä jo aika paljon, ja osa tuotteista jäisi kokonaan käyttämättä. Mutta kun olen niin haaveillut siitä äitiyspakkauksen avaamisesta…

Olisi mukava kuulla millaisia suunnitelmia muilla on äitiysavustuksen suhteen. Miellyttävätkö äitiyspakkauksen värit ja kuosit? Tuntuuko siltä että vaatteet ja tarvikkeet tulisivat käyttöön? Löytyykö muita äitiyspakkauksesta haaveilijoita?

Kuva: Kela

rv 22+3

Vaunuvalinnan vaikeus

4.8.2016

Kävimme ensimmäisen kerran koeajamassa lastenvaunuja Haaparannassa juhannusviikolla. Kesäkuun lopun ja elokuun alun väliin mahtuu (ainakin meidän taloudessa) monta uutta suosikkia ja mielipidettä. Kesäkuussa olimme lähes varmoja, että vaunuvalintamme on ruotsalais-saksalainen Britax Go Next. Niissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa ja ne vaikuttivat valkoisella rungolla ja meleeratun harmailla kankailla sopivan sporttisilta ja keveiltä olematta kuitenkaan rimpulat. Mutta olivatko ne sittenkin tylsä valinta?

Bugaboo Buffalo vs. Emmaljunga NXT90

Uskallettuamme katsella myös (Suomessa) perinteisten merkkien ulkopuolelle, aloimme tosissamme harkita Bugaboo Buffaloita (kuvassa vasemmalla), ja mitä enemmän niitä tuijotimme netissä (kuvia, videoita), sitä mielenkiintoisemmilta ne vaikuttivat, ja sitä vakuuttuneempia olimme, että olimme löytäneet ne vaunut. Päätimme, että otamme riskin ja tilaamme vaunut alumiinin värisellä rungolla ja meleeratun harmailla kankailla sokkona Hollannista, jossa Bugaboo-hinnat ovat selkeästi suomalaiskauppoja halvempia. Onhan merkkikin hollantilainen. Listasimme jo kaikki lisätarvikkeetkin (kesäkuomu, seatliner, turvakaukaloadapterit), jotka vaunutilaukseen liittäisimme. Järkevä aika vaunuostoksille ei kuitenkaan ollut vielä heinäkuun alussa, joten jäimme odottamaan myöhäisempiä raskausviikkoja. Liityin jopa Bugaboo-ryhmään Facebookissa. Ryhmään liittyminen oli onni, sillä emme olleet jakseneet etsiä käyttäjäkokemuksia muutamaa (ylistävää) blogipostausta kauempaa ja ryhmä avasi silmämme Bugabooiden yllättävän yleisille laatuongelmille. Renkaat prakaavat, kankaat virttyvät, muoviosat hajoilevat. Ei kiitos 1200 euron panostuksella.

Heinäkuussa Emmaljunga toi uuden NXT90-mallin (kuvassa oikealla) Suomenkin markkinoille. Bugaboohon pettyneenä tajusimme, että tässähän olisi luotettavana tunnetulta ruotsalaiselta merkiltä hyvin Buffalon näköiset ja oloiset kaupunkilaisvaunut isoilla ilmakumirenkailla. Olisiko näistä meille lastenvaunuiksi? Ne olivat ensimmäinen Emmaljungan lastenvaunu, jotka miellyttivät silmäämme ja olivat lisäksi ominaisuuksiensa puolesta kuin meille tehty. Ne olisi myös mahdollista nähdä luonnossa paikallisella Emmaljunga-kauppiaalla, kunhan ne sinne asti ehtisivät. NXT90:nkin valikoimasta löytyy meleerattu harmaa, joten meidän ei tarvitsisi luopua edes kankaan väristä. Parin viikon kuvien ja videoiden tuijottelun jälkeen olimme lähes valmiita hyppäämään NXT90-kelkkaan.

Emmaljunga Super Viking vs. Britax Go Big

Vihdoin eilen ehdimme tehdä uuden lastenvaunukierroksen paikallisissa lastentarvikeliikkeissä. Suuntasimme ensimmäisenä Emmaljungan vaunuja myyvään liikkeeseen NXT90 ja Super Viking mielessämme. Emmaljunga Super Viking (kuvassa vasemmalla) tuntuu nykyään olevan suosittu malli, jota on myös tavallaan verrattu Bugaboo Buffaloihin. Niissä on Buffaloiden tapaan isot renkaat ja kuppimallinen penkki. Lisätarvikkeina myytävillä värikuomuilla saa niihinkin tarpeen mukaan uutta ilmettä. Ja onhan Super Vikingissä se etu, että myöhemmin siitä saa lisäosalla sisarusrattaan. Siinä on myös Emmaljungan mallistosta eniten visuaalisesti samaa kuin Britaxin Go-mallistossa, johon alunperin ihastuimme. Super Viking oli oikeastaan pakko nähdä luonnossa ennen päätymistä mihinkään rattaaseen, jotta jälkikäteen ei tarvitse katua.

10 sekunnin koeajon jälkeen totesimme, että NXT90 ei ole meidän vaunu. Se oli erittäin hankala ja raskas ohjattava, eturenkaat tuntuivat elävän omaa elämäänsä. Puolen tunnin vaunulenkki lumisilla kävelyteillä takaisi kunnon niskajumin. Paljon muita ominaisuuksia emme edes siitä tutkineet, sillä emme yksinkertaisesti päässeet sinuiksi ohjauksen kanssa. Super Viking puolestaan kulki kuin unelma ja sitä pystyi helposti ohjaamaan yhdelläkin kädellä. Se oli periaatteessa oikein hyvän tuntuinen, mutta oliko se sittenkään meidän vaunu? Molemmissa koeajamissamme Emmaljungissa oli yllättävän paljon muovisia osia, joten ihan täysin emme Super Vikingiin vielä sitoutuneet, vaikka alustavan pakettihinnan sille, lisätarvikkeille (sadesuoja, ratasosan jalkapeite, kaukaloadapterit) ja Britax Baby-Safe Plus SHR II-turvakaukalolle ja ISOFIX-jalustalle kysyimmekin. Vuoden 2017 mallistoon tuleva Super Viking Outdoor ruskeilla kankailla olisi kieltämättä aika tyylikäs kokonaisuus.

Emmaljung-kokemukset hyppysissämme kurvasimme seuraavaksi Britax-jälleenmyyjän luo tarkoituksenamme kokeilla Go Nextiä uudelleen. Yllätykseksemme Britax Go Big (kuvassa oikealla) oli myös ehtinyt liikkeeseen. Olin hiljaa mielessäni asetellut sitä omassa vertailussani jopa Go Nextin yläpuolelle, koska sen täysin makuuasentoon kallistuva ratasistuin ja isommat eturenkaat vaikuttivat mielenkiintoisilta lisiltä jo ennestään varmalta (tylsältä) valinnalta tuntuneeseen Go Nextiin. Go Next vaikutti edelleen yhtä hyvältä, ketterältä ja vakaalta kuin kesäkuussakin, mutta niin vaikutti myös Go Big. Go-sarjalaiset kiilasivat kirkkaasti Emmaljungien edelle. Muotokieli ja käytettävyys ovat meidän mielestämme Go-sarjassa yksinkertaisesti ylivoimaisia Emmaljungiin verrattuna.

Joten näyttää siltä, että valintamme on joko Britax Go Next tai Britax Go Big. Isompirenkainen Go Big on tällä hetkellä listan kärjessä, mutta meidän pitää vielä päättää, kestämmekö hieman rumemmat (tavalliset) harmaat kankaat kauniiden meleerattujen sijaan. Isoja päätöksiä. Meitä ei edes haittaa, että Go Bigiä ei saa valkoisella rungolla, tai että renkaat ovat puhkeamattomat eivätkä ilmakumit. Alla nopeat plussat ja miinukset näistä viidestä lastenvaunusta.

Britax Go Big

+ muotoilu
+ erittäin suojaava ratasistuimen kuomu
+ ketteryys, ohjauksen helppous
+ kokoontaitto ratasosan kanssa
+ kokoontaitetun paketin mitat (pisin sivu 82 cm)
+ yhden käden irrotus Britaxin Baby-Safe Plus SHR II-turvakaukalolla, adapteri kuuluu hintaan
+ työntöaisan muotoilu/säädöt
+ isot eturenkaat
+ vaakatasoon kallistuva ratasistuimen selkänoja
+ 10 kg tavarakori, vertailun isoin
+ ratasosan jalkapeite kuuluu hintaan
– tylsät kangasvaihtoehdot

Edit 05/2017: päädyimme ostamaan Britax Go Big-rattaat ja niistä voi lukea kokemuksiamme matkarataspohdinnan johdannosta.

Britax Go Next

+ muotoilu
+ erittäin suojaava ratasistuimen kuomu
+ ketteryys, ohjauksen helppous
+ kokoontaitto ratasosan kanssa
+ kokoontaitetun paketin mitat (pisin sivu 78 cm)
+ yhden käden irrotus Britaxin Baby-Safe Plus SHR II-turvakaukalolla, adapteri kuuluu hintaan
+ työntöaisan muotoilu/säädöt
+ kauniit kankaat
+ ratasosan jalkapeite kuuluu hintaan
– pienet eturenkaat, isot saatavilla lisätarvikkeena

Emmaljunga Super Viking

+ ketteryys, ohjauksen helppous
+ työntöaisan muotoilu/säädöt
+ isot eturenkaat
+ 2017/Outdoor-värit, lisätarvikevaihtoehdot
+ laajennettavissa sisarusrattaiksi
+/- kuppipenkki ratasistuimessa
– rungon muotoilu kopan/istuimen kiinnityskohdassa
– kokoontaitto vain ilman ratasosaa
– tarpeettoman monimutkaisen oloinen vaunukopan kiinnitysmekanismi (kaapelit, salpa pohjassa)
– erikseen ostettava turvakaukaloadapteri
– kokoontaitetun paketin mitat (pisin sivu 93 cm)
– ratasosan jalkapeite lisätarvike

Bugaboo Buffalo

+ muotoilu
+ ketteryys, ohjauksen helppous (netin mukaan)
+ kokoontaitto ratasosan kanssa
+ isot eturenkaat
+ kauniit kankaat
+ runsaasti lisätarvikevaihtoehtoja
+/- kuppipenkki ratasistuimessa
– ei pääse kokeilemaan ennen ostoa
– ei jousitusta
– kokoontaitetun paketin mitat (pisin sivu 88 cm)
– erikseen ostettava turvakaukaloadapteri
– työntöaisan säädöt
– työntöaisa ja kantokahva käytännössä vaatii suojan pinnoitteen murtumisen vuoksi
– ratasosan jalkapeite lisätarvike
– laatuongelmat, reklamaatioiden teko Hollantiin

Emmaljunga NXT90

+ muotoilu
+ isot eturenkaat (jotka tosin osoittautuivat todella surkeiksi)
+ työntöaisan säädöt
+ ratasosan jalkapeite kuuluu hintaan
+ kauniit kankaat
+/- kuppipenkki ratasistuimessa
– ohjaus
– ohjaus
– ohjaus
– ei jousitusta
– erikseen ostettava turvakaukaloadapteri

Ja nyt kun vaunuvalinta alkaa olemaan melkein tehty, piti Britaxin tietenkin julkistaa uusi turvakaukalo, uuden i-SIZE-standardin mukainen Baby-Safe i-SIZE. Tähän asti on siis ollut selviö, että ostamme Baby-Safe Plus SHR II:n, koska siinä on sivutörmäyssuojan lisäksi viisipisteturvavyöt. Nyt tuo uusi tuli sotkemaan valintakuvioita. Uusi malli ehtinee kauppoihin riittävän ajoissa meidän hankintaa silmällä pitäen (noin syyskuun alku), mutta tuskin sitä ehtii esimerkiksi Autoliitto testata. Mennäkö siis turvalliseksi todetulla vanhemmalla mallilla vai ostaa riskillä todennäköisesti yhtä hyvä tai parempi malli? Tämä siis sillä varauksella, että uusi malli sopii vanhemman tapaan Go Nextin adaptereihin.

SaveSave

rv 17+2

Menopelit ja turvaistuimet

29.6.2016

Hedelmöityshoitojen jälkeen suurin kustannus tulevaan lapseen liittyen lienee vaunut/rattaat ja turvaistuin. Rahan lisäksi näihin hankintoihin liittyy tukku turvallisuus-, käytettävyys- ja tarpeellisuusseikkoja, joita pitää pohtia etukäteen, jollei aio vaihtaa välineistöä muutaman kuukauden välein. Rattaisiin ja vaunuihin liittyvät tarpeet ovat hyvin perhekohtaisia, joten yhden ratkaisua ei todennäköisesti pystyy suoraan kopioimaan, vaikka aiheesta löytyy sivukaupalla keskusteluja eri foorumeilta.

Olemme miettineet omia tarpeitamme ja todenneet, että haluamme kattaa kuljetustarpeet tarkoituksenmukaisesti, mutta mahdollisimman vähillä palasilla vastasyntyneestä taaperoon. Emme halua hankkia välineitä, joiden hyödyllinen käyttöaika on vain muutamia kuukausia, vaan kattaa samoilla varusteilla mahdollisimman pitkä aikaväli. Asunnossamme ei myöskään ole ylimääräistä säilytystilaa, jonne lyhytaikaiset varusteet voisi hukata seuraavaa lasta odottamaan. Otimme vaunuvalintaan varaslähdön viime viikolla, kun kävimme (kyselemässä tyhmiä ja) koeajamassa muutamia malleja Haaparannan reissulla.

Vaunuttelun lisäksi oletamme, että haluamme kärrytellä vauvaa tarpeen mukaan myös turvakaukalossa eli kaukaloon pitää saada renkaat alle. Tällä hetkellä ajatuksemme on, että vaunuttelu ja muu kärryttely pitää pystyä hoitamaan yhdellä ratasrungolla. Toisin sanoen katselemme yhdistelmävaunuja, joihin saa suoraan tai helppokäyttöisellä adapterilla kiinni (todennäköisesti) Britax Römer Baby-Safe Plus SHR II-turvakaukalon. Kaukalokärryttely tulee tapahtumaan kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Vaunuttelemme pääasiassa asfaltoiduilla (ja kohtuullisen hyvin auratuilla) kevyenliikenteen väylillä ja lisäksi vaunuja käytettäisiin ulkona nukuttamiseen. Rattailla kärryttely tapahtuisi sekä kaupungilla että kävelyteillä.

Yhdistelmävaunujakin vain on monenlaisia. Joissakin ratasistuin poistetaan, kun käytetään vaunukoppaa (kuvassa vasemmalla), ja joissakin vaunukoppa istuu ratasosan sisälle (kuvassa oikealla). Kaikissa rungoissa ratasistuin irrotetaan kaukalon tieltä. Kun tähän lisätään vielä runkojen muut ominaisuudet renkaiden koosta ja rakenteesta, jousituksesta, istuimen ja ohjaustangon säädöistä ja tavaratilasta, valinta ei ole millään muotoa helppo.

Palasia on yhdenkin rungon tapauksessa melko monta, mutta ajallisesti niitä ei käytetä yhtä aikaa. Yritin hahmottaa tarpeita aikajanalla:

noin 0-6 kk: käytössä turvakaukalo, runko ja vaunukoppa

noin 6-9 kk: käytössä turvakaukalo, runko, vaunukoppa ja ratasistuin

noin 9-10 kk eteenpäin: käytössä vauvan koosta riippuen turvakaukalo tai turvaistuin, runko ja ratasistuin

Toisin sanoen vain ensi kesänä meillä on kaikki neljä osaa käytössä. Syksyllä vauva ei todennäköisesti enää mahdu vaunukoppaan ja autossakin matkustaminen siirtyy kiinteään turvaistuimeen. Tällöin turvakaukalo ja vaunukoppa siirtyvät pitkäaikaissäilytykseen.

Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtomme yhdistelmävaunuksi on Britax Go Next (kuvassa vasemalla), jossa ratasistuin ja vaunukoppa ovat erilliset. Britaxin kaukalot saa kiinni mukana tulevalla adapterilla. Siinä on ilmatäytteiset renkaat ja melko massiivinen tavaratila. Rattaat saa taiteltua pienehköön tilaan, vaikka siinä olisi ratasistuin kiinni. Syksymmällä kauppoihin saapuva Britax Go Big on myös mielenkiintoinen. Sitä saa sekä erillisellä kovalla vaunukopalla että rattaan sisään laitettavalla pehmeällä kantokopalla (kuvassa oikealla). Siinä on aavistuksen isommat eturenkaat kuin Go Nextissä, mutta ne eivät ole ilmatäytteiset vaan puhkeammattomat (kovat). Runko on ilmeisesti hieman Go Nextiä kapeampi, mutta tavaratila puolestaan isompi.

Lisäksi olen vilkuillut myös Bugaboo Buffalo-ja Hartan Topline X-rattaita. Kumpaakaan vaan ei pääse koeajamaan meidän seudulla ja kieltämättä Bugaboo on aika tyyris, mutta silti tavallaan mielenkiintoinen. Siitä pitänee lukea vielä vähän lisää. Hartaniin ei taida saada kaukaloa kiinni, joten se tipahtanee listoilta. Emmaljungan mallisto vaikuttaa puolestaan kookkaalta ja kömpelöltä. Niitä voisi harkita, mikäli samalla rungolla ei olisi tarve pyöriä myös turvakaukalon kanssa kaupungilla. Todennäköisesti käymme niitä kuitenkin koeajamassa ennen lopullista päätöstä.

Mitä muita malleja kannattaisi tutkia? Teemmekö tämän tarpeettoman monimutkaiseksi ja vaikeaksi itsellemme? Miten te muut olette ratkaisseet ratas-/vaunuhankintanne

19.7.2016: lisätty linkki Britax Go Bigin tuotesivulle

rv 16+5

Lastenhuonesuunnitelmia

25.6.2016

Tällä viikolla otimme pienen varaslähdön lastenhuoneen varusteluun. Kävimme Ikeassa terassikalusteostoksilla ja ostimme samalla reissulla tulevaan lastenhuoneeseen kirjahyllyn jossa on hyvä säilyttää lapsen kirjoja ja leluja. Katselimme samalla jo alustavasti myös pinnasänkyjä. Haaveilin jonkin aikaa Stokken Home pinnasängystä, mutta niin ihana kuin se onkin, on se kooltaan aivan liian massiivinen meidän makuuhuoneeseemme. Myös sängyn korkea hinta mietitytti (etenkin kun sängyn ja patjan lisäksi kaikki suloiset lisävarustukset kuten katosverhot olisi tietenkin pitänyt ostaa erikseen), kun kaikenlaista muutakin hankittavaa on tiedossa. Nyt Ikeassa silmiini osui vaaleanharmaa Gonatt-pinnasänky, joka mahtuisi niin makuuhuoneeseemme kuin budjettiimmekin Stokken sänkyä paremmin. Se myös sopisi hyvin kirjahyllyn harmaaseen sävyyn siinä vaiheessa, kun pinnasänky siirretään makuuhuoneestamme lastenhuoneeseen.

Emme olleet vielä ehtineet tutustua sittereiden maailmaan tai tehdä päätöstä siitä, millaisen sitterin haluaisimme hankkia. Nyt tuota valintaa ei tarvitse tehdäkään, koska saimme Mintun siskolta käytetyn Doomoo-säkkituolin. Se on ollut käytössä siskon kahdella lapsella ja on kaikinpuolin hyväkuntoinen ja Mintun sisko kehui sitä käytössä käteväksi, joten sitteriasia on nyt ratkaistu! Säkkituoliin on mahdollista ostaa keinujalka alle, ja voi olla että ostamme sellaisen jossain vaiheessa jos näyttää että vauva viihtyy säkkituolissa.

Olemme tehneet myös joitain pienempiä hankintoja tulevaa lastenhuonetta varten. Ikeasta löytyi lelusäilytystä varten pari puulaatikkoa, joiden alle voisi laittaa renkaat sitä varten, että laatikoita voisi liikutella helposti huoneesta toiseen. Huoneen seinälle olen hankkinut kauniin taideprintin Etsystä ja jossain vaiheessa on aivan pakko hankkia myös lastentarvikeliikkeessä ihastelemamme Done by Deer-merkin soiva Melody-sarvikuono.

Olisi mukava kuulla millaisia lastenhuonesuunnitelmia muilla on (ollut) ja missä vaiheessa olette tehneet hankintoja?

rv 9+4

Lankoja

6.5.2016

Dropsin langoissa oli viime viikolla hyvä alennuskampanja, joten hetken mielijohteesta tilasimme kasan Baby Merino-lankaa. Niiden lopullinen muoto on vielä päättämättä, mutta jotain pehmeää ja lämpöistä näistä on tarkoitus syksyn puolella neuloa tulevalle vauvalle. Tehtävää riittänee sekä itselle että tulevalle isoäidille.