Miten meidän pikkuinen on jo 14 viikkoinen? Äidin sydänhän tässä ihan pakahtuu, kun pikkuinen ei olekaan enää niin, noh, pikkuinen. Neljäntoista viikon iässä meillä…

… jokellellaan ja jutellaan, hihkutaan riemusta ja ihastuksesta, päristellään, kokeillaan kiljumista ja kovempaakin äänenkäyttöä, ja taas hihkutaan ja tirskutaan. Vieläkään ei varsinaisesti naureta ääneen, mutta lähellä se on tuntunut olevan jo viikkoja. Jännää äänettömän naurun ja hihkumisen yhdistelmää sen sijaan on harrastettu jo pidempään.

… hymyillään veikeästi ja keimaillaan kovasti etenkin äideille ja välillä peilikuvallekin. Myös neuvolan täti ja sukulaistädit saavat osansa hymyistä.

… luetaan ahkerasti. Lukutuokiot äidin kanssa ovat yhä mieluisia, mutta vielä hauskempaa taitaa olla kankaisten Muumi-kirjojen lukeminen itse sitterissä istuen. Muumi-kirjoja lueskellaan tarkasti, pyöritellään ympäri, rapistellaan, rypistellään, ihastellaan ja imeskellään innokkaasti. Yhä käymme myös päivittäin ihastelemassa kirjahyllyä. Nyt Pakkasen Poika on hoksannut, että kirjoja voi työntää kädellä syvemmälle hyllyyn!

… on alettu viihtyä lyhyitä hetkiä mahallaan! Ennen mahallaan oleminen oli silkkaa kidutusta ja itkua, mutta täytettyään kolme kuukautta Pakkasen Poika näytti päättäneen, ettei mahallaan olo niin kurjaa olekaan. Masuaikakin kuluu luonnollisesti Muumi-kirjaa katsellessa.

… tykätään yhä enemmän leluista. Etenkin kummitädeiltä saatu pehmoinen kirahvi sekä muutama purulelu ja helistin ovat jo ahkerassa käytössä. Iltaisin nukahdetaan unipupu kainalossa.

… kuolataan kamalasti ja kaikki menisi niin mieluusti suuhun. Etenkin omat nyrkit maistuvat niin hyvältä, että Pakkasen Pojan hihansuutkin ovat monesti kosteat kuolasta! Nyrkkien lisäksi suuhun yrittävät pyrkiä myös lelut, kirjat ja harsot. Usein Pakkasen Poika yrittää tohinalla laittaa suuhunsa harsoa, mutta ei oikein vielä hoksaa pitää kättään oikein päin jolloin suuhun meneekin harson sijasta vain harsoa pitelevä nyrkki. No mutta hyvältä maistuu silti!

… ollaan siirrytty nyt pääasiassa koon 62 vaatteisiin! Vielä jotkut reilummankokoiset viiskutosetkin ovat käytössä, kun taas useimmissa 62 koon vaatteissa on vielä väljyyttä, mutta silti! Miten meidän pikkuinen on jo näin iso!

PS. Päätimme sittenkin käyttää vauvasta blogin puolella nimimerkkiä emmekä tämän toista nimeä, toisin kuin aiemmin olimme suunnitelleet. Eli pikkuinen tunnetaan tästä eteenpäin blogissa Pakkasen Poikana. Nimimerkki on lainattu ihanasta Aino ja Pakkasen Poika -kirjasta, ja sopii näin hyvin meidän lastenkirjoista löytyneisiin nimimerkkeihimme.

Kymmenen viikon iässä meillä…

… hymyillään ja jutellaan kovasti. Pakkasen Pojasta on tullut aivan kamalan sosiaalinen ja hymyileväinen pikku hurmuri. Pieni kieli ja huulet harjoittelevat kovin ahkerasti erilaisten äänteiden muodostamista, vaikka aina niistä ei varsinaisesti ääntä vielä kuulukaan. Juttua riittää nyt kovasti, ja äitien hassutukset saavat välillä aikaan hymyn ja ilonhihkaisun yhdistelmän, joka on jo aivan viittä vaille pieni naurunkiherrys.

… luetaan ahkerasti. Pakkasen Pojasta taitaa tulla pieni lukutoukka! Yksi tämän suosikkipuuhista on olohuoneen kirjahyllyn ihastelu. Tämä on aivan pienestä asti kuikuillut kaula pitkällä sohvalta kirjahyllyä, ja nykyään kirjoja käydään ihastelemassa monta kertaa päivässä äitien sylissä niin että silmät meinaavat pullistua päästä silkasta ihastuksesta ja pieni käsi yrittää jo varovasti hivellä kirjojen selkämyksiä. Parin viikon ajan olemme tutustuneet hiljalleen myös Pakkasen Pojan omiin kirjoihin. Lukutuokion ajan Pakkasen Poika istuu sitterissään ja seuraa silmä kovana kun äiti kääntää kirjan sivuja. Olemme aloittaneet lukemisen aivan ihanista That’s not my…-kirjoista, joissa on yksinkertaisia, suloisia kuvituksia ja erilaisia (pörröisiä, kiiltäviä yms) pintoja tunnusteltavaksi. Todella äkkiä vauva on hoksannut, että kirjan sivuja voi koskea ja ojentelee välillä jo itsekin kättään sivuja kohti.

… tutustutaan leluihin. Leikkimatto tuli talouteen heti joulun jälkeen ja on ollut siitä asti ahkerassa käytössä. Muut lelut eivät ole vielä aiemmin kiinnostaneet, mutta tällä viikolla on tapahtunut harppaus niiden suhteen ja Pakkasen Poika on löytänyt helistimet, joista on tullut oivallinen viihdyttäjä sitterissä.

… ollaan kovin tarkkaavaisia ja kiinnostuneita ympäristöstä. Pikkuisen maailma on selvästi kasvanut aivan yhtäkkiä, tämä näkee kauemmas ja on kovin kiinnostunut ympäristöstään ja tietenkin erityisesti äitien puuhista.

… kasvetaan aivan hurjaa vauhtia. Parin viikon takaisessa kaksikuukautisneuvolassa ei ollut lääkäriä mukana koska tämä oli sairastunut, joten kävimme tällä viikolla vielä erikseen lääkärineuvolassa. Oli mielenkiintoista nähdä paljonko poika oli kasvanut neuvolakäyntien välillä. Ja olihan tämä kasvanut! Tasan kahdessa viikossa pituutta oli tullut lisää 2,1cm ja painoa 800g! Meidän pikkuruinen onkin jo aika ihanan pullukka! Muumi-vaipoissakin siirryttiin tällä viikolla kokoon 3.

… itketään ja paukutellaan. Mahavaivat eivät ole vieläkään ohi, ja pierut ovat tehneet Pakkasen Pojasta taas itkuisemman tällä viikolla. Tavallaan jännää on, että kun Rota-rokotteen noin kahden viikon mittainen vaikutusaika kehossa loppui, pahenivat ilmavaivat vauvalla uudestaan, ja tästä tuli taas itkuisempi. Rokote aiheutti pojalle selvästi löysän vatsan, joten voihan olla että kestää taas hetken ennen kuin poika tottuu ”normaalimpaan” vatsantoimintaan. Saimme neuvolalääkäriltä ohjeen seurata tilannetta ja käyttää samaa korviketta vielä hetkinen, mutta jos mahavaivat jatkuvat pitempään, palaamme taas lääkärin puheille ja mietimme seuraavaa vaihtoehtoa.

… ei tykätä olla vatsallaan ollenkaan. Liekö syynä pojan vatsavaivat, mutta mahallaanoloharjoitukset ovat meillä silkkaa itkua. Koska Pakkasen Poika ei viihdy vatsallaan yhtään, ei tämä myöskään jaksa vielä kannatella päätään tuossa asennossa kunnolla. Pakkasen Poika on kyllä aivan pikkuisesta asti tykännyt olla mahallaan jomman kumman meistä rintaa vasten jos löhöämme sohvalla puoli-istuvassa asennossa. Siinä poika on jaksanut kannatella päätään hienosti jo pidemmän aikaa (ja ihastella sohvan takana olevaa kirjahyllyä), mutta jos tämän laskee samaan asentoon lattialle, kopsahtaa pieni nokka miltei samantien lattiaa vasten ja aivan lohduton itku alkaa ja maha-harjoitukset voi unohtaa siltä kertaa.