Perhearki

Viisiviikkoinen

5.1.2017

Aika kuluu aivan kamalaa vauhtia, vauva on jo viisi viikkoa vanha! Kävimme viime viikolla vauvan kanssa 1kk neuvolassa, missä kaikki oli kuten tässä vaiheessa kuuluukin, ja vauvan paino oli jatkanut mukavasti nousuaan. Terveydenhoitajan lisäksi vauvaa piipahti lopuksi vilkaisemassa nopeasti myös lastenlääkäri, joka sattui olemaan vapaana juuri neuvolakäyntimme aikana. Lääkäri tarkisti vauvan silmät, koska oikea silmä on ollut hitaampi avautumaan kunnolla ja sen yläluomi on syntymästä asti ollut hieman turvonnut. Lääkäri sanoi, ettei ainakaan tässä vaiheessa kannata asiasta huolestua, sillä vauva saa myös oikean silmän kunnolla auki ja selvästi seurailee tällä aivan samalla tavalla kuin vasemmallakin. Luomen turvotus voi olla yhä jopa syntymästä peräisin olevaa, tai voi olla että luomi jostain syystä jää vähän erinäköiseksi. Tässä vaiheessa asiaa ei kuitenkaan kannata tai oikein voikaan kummemmin tutkia, vaan riittää että sitä seuraillaan seuraavilla neuvolakäynneillä. Lopuksi lääkäri kehui, että vauva on kyllä todella virkeän oloinen pieni tyttö! Nauroimme, että kyseessä on kuitenkin poikavauva, mutta koska tämä on niin sievä ja siro, ei ole ihmekään että tätä luullaan tytöksi! (Mintun mielestä myös vauvan beige neuletakki saattoi näyttää siltä kuin se olisi ostettu tyttöjen osastolta.)

Tasan kuukauden ikäisenä vauva hymyili ensimmäistä kertaa hereillä ollessaan. Hymyä ei suinkaan saanut kumpikaan äideistä vaan hoitopöydän ylle vauvan korkeudelle ripustettu pöllö-soittorasia! Huomasin vaippaa vaihtaessani vauvan tuijottelevan pöllön kasvoja oikein erityisen kiinnostuneena, ja yhtäkkiä vauva soi pöllölle oikein leveän hymyn! Hymy kesti sen verran pitkään, että ehdin hälyttää Mintunkin toisesta huoneesta hymyä ihastelemaan. Heti seuraavana aamupäivänä vauva hymyili minulle hieman kainostellen kun jutustelimme ruokinnan jälkeen, ja samana iltana myös Minttu sai nopean hymyn ruokailun yhteydessä. Sen jälkeen hymyjä on anniskeltu kovin säästeliäästi, etteivät äidit aivan ylpistyisi. Yleensä hymy on herkimmillään juuri ennen ruokailua (jos nälkä ei ole yltynyt niin kovaksi että jo aivan itkettää), tosin sainpa yhtenä päivänä pari veikeää hymyä palkkioksi pehmoleopardin kanssa esittämästäni lauluhassuttelustakin (tähänastisen elämäni huippusaavutus, etten sanoisi).

Viiden viikon ikäisenä vauva käyttää yhä Muumi-vaippojen pienintä kokoa ja 50-kokoisia vaatteita, joissa monissa on vielä kasvunvaraakin. Vauvan ruokahalu kasvaa syödessä ja joudumme nostamaan korvikeannosten kokoa harva se päivä! Olemme voineet jättää maidonsakeuttajan jo puolitoista viikkoa sitten pois, sillä pahin kakominen ja pulauttelu on loppunut.

Vauva viihtyy hyvin turvakaukalossa autoillessa ja kauppareissuilla, sekä untuvapussissa vaunulenkeillä. Alkuviikkojen suosikki säkkituoli sen sijaan on jäänyt nyt vähemmälle käytölle, sillä vauvasta on tullut varsinainen sylikissa, eikä tämä haluaisi rauhoittua päivällä muualle kuin syliin. Usein päiväunet nukutaankin siis mahallaan makoillen jomman kumman äidin rintakehää vasten. Viime viikolla aloimme hiljalleen tutustua leikkimattoon, ja siinä vauva jaksaa jo makoilla ja katsella yllään roikkuvia leluja parhaimmillaan puolisenkin tuntia. Nukkumaan ei kuitenkaan suostuta oikein muualla kuin äitien sylissä tai yöaikaan vauvanpesässä sängyllä äitien välissä. Vatsanväänteet ja pierut saavat vauvan hieman itkeskelemään, mutta yleensä syli, äidin laulu (Tonttu-laulu on tällä hetkellä vauvan mielestä paras unilaulu) tai äiskän tissi auttavat pientä rauhoittumaan ja lohduttavat suruissa. Usein tuttikin auttaa rauhoittumaan, ja vauva imeekin tuttia yleensä nukahtaessaan.

Uusi vuosi

1.1.2017

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiitos viime vuodesta! Vaikka vuosi 2016 oli monella tapaa haastava, toi se myös tullessaan kaikista suurimman onnen ja ilonaiheemme, kun kevättalvella teimme ensimmäisen positiivisen raskaustestin ja kun poikamme syntyi loppuvuodesta. Olo on nyt väsynyt, vielä vähän epätodellinenkin, mutta ennen kaikkea kiitollinen.

Ensimmäinen kuukausi pienen poikamme äiteinä on ollut todella ihanaa ja yhtälailla melko haastavaa aikaa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa tuntuu siltä, kuin hankalin sopeutumisvaihe olisi ehkä takana päin. Vauva on niin rakas ja täydellisen ihana, että tuntuu uskomattomalta, että juuri meillä on käynyt niin hyvä tuuri, että olemme saaneet tämän pienen ihmisen perheeseemme. Vauva on niin herkullisen ihastuttava, niin hellyttävä ja välillä niin hauskakin, että tätä voisi ihastella loputtomiin. Kun pieni lämmin tuhisija kaivautuu ruokailun jälkeen leukani alle nukkumaan levollisena, tuntuu kuin sydämeni voisi oikeasti pakahtua onnesta.

Vaikka vauva on maailman rakkain ja ihanin, on tämä toisaalta myös maailman pelottavin pikkuotus. Kun vauva vetää nälissään tuttipullosta maitoa väärään kurkkuun niin että tämä yskii ja kakoo, tuntuu kuin ei itsekään saisi henkeä ennen kuin pikkuinen hengittää taas normaalisti. Näin ensikertalaisena vanhempana olen ollut kovin epävarma vauvankäsittelytaidoistani, ja vieläkin välillä murehdin, että saan vauvalle jotain vahinkoa aikaan tätä nostellessani ja pukiessani, vaikka kaikki onkin mennyt oikein hyvin tähän asti. Vastuu vauvasta on niin painava, uutta opittavaa on paljon ja äitien univelka sen kokoinen, että stressi ja väsymys vaivaavat, ja saavat meidät välillä kärttyisiksi ja kinastelemaan mitä turhemmista asioista. Kummankin tunteet olivat etenkin ensimmäiset kolmisen viikkoa todella herkässä, mikä aiheutti onnen ja ilon lisäksi myös surun kyyneliä ja kiukuttelua. Toisaalta olemme myös olleet tarpeen mukaan toistemme apuna ja tukena ja kannustamassa niinä väsyneinä ja epävarmoina hetkinä, kun olemme olleet jonkin uuden asian edessä tai vaikka epätoivoisia siitä, ettei vauva suostu illalla nukahtamaan sitten millään. On ollut ihanaa tutustua pikkuiseen yhdessä ja nautiskella leppoisista hetkistä sohvalla ja lumisista vaunulenkeistä leudossa talvisäässä.

Meitä alkaa tosin vaivata jonkinsortin mökkihöperyys. Olemme olleet nyt kuukauden kotosalla kolmistaan ja päivät sulautuvat toisiinsa täysin. Vauva on niin pikkuinen ja syntyi juuri pahimpaan influenssa-aikaan, joten tämän kanssa ei tee mieli lähteä ihmisten ilmoille. Olemme siis oikeastaan käyneet vain neuvolassa ja tarpeen mukaan ruokakaupassa. Meillä on käynyt pari kaveria ja muutama sukulainen vauvaa katsomassa, mutta valitettavasti flunssa-aalto on pyyhkäissyt lähipiirin läpi ja rajoittanut vierailijoiden määrää kovasti. Kauan odottamani vauvan ensimmäinen sukujoulukin peruuntui, kun kaikissa lähipiirin perheissä sairastuttiin flunssaan, ja jouduimme jättämään kaikki riennot välistä, perumaan suunnitelmat ja viettämään koko joulun ajan kotona kolmistaan kaikkia tuttavia ja sukulaisia vältelleen.

Sukulaisia nähdään toivottavasti viimeistään vauvan nimenantojuhlassa tammikuun lopulla. Askartelimme ja lähetimme tällä viikolla kutsut juhlaan ja kummiehdokkaille kutsut kummiuteen. Vauvan nimikin on nyt päätetty ja lomake lähetetty maistraattiin. Lopulta päädyimme juuri siihen etunimeen, jota olemme poikavauvalle kaavailleet jo siitä asti, kun vauvoista aloimme jokunen vuosi sitten haaveilla. Nimi sopii mielestämme pikkuiselle todella hyvin. Vielä kun keksisin vauvalle jonkin sopivan nimimerkin blogia varten!

uusi vuosi 2

Kolmekiloinen kolmeviikkoinen

20.12.2016

Eilinen painokontrollikäynti toi iloisia uutisia: vauva on vihdoin ylittänyt syntymäpainonsa sekä kolmen kilon rajapyykin! Painoa oli kontrollissa 3030g. Tänään vauva on kolmeviikkoinen, ja vaikka vielä opettelemme yhteiseloa ja tutustumme pikkuiseen, on vaikea muistaa aikaa ennen vauvaa. Tuntuu kuin pikkuinen olisi ollut luonamme aina. On vaikea kuvitella että on joskus ollut olemassa aika jolloin vauva ei olisi ollut täällä ja näin kamalan rakas.

Kolmeviikkoisena vauva yhä pääasiassa nukkuu, mutta hereillä olon hetkiä on yhä enemmän ja ne ovat pidempiä. Vauva tutkiskelee kasvojamme tarkkaavaisena, ja tuijottaa neuvolasta saatua hymynaama-julistetta pitkiäkin hetkiä. Välillä vaikuttaa siltä kuin vauva yrittäisi kommunikoida hymynaaman kanssa vispaten käsiään ja päästäen pieniä kiljahduksia naaman suuntaan. Vauva viihtyy todella hyvin Mintun siskolta saadussa säkkituolissa ja pitää selvästi soittorasiasta, jota soitimme tälle ahkerasti jo raskausaikana.

Vaikka vauva on pikkuinen, on tämä kovin tiitterä ja määrätietoisen oloinen liikkeissään. Kun imetyshetki on hänen mielestään ohi, heittäytyy hän imemisasennosta Mintun syliin imetystyynyn päälle selälleen ja nukahtaa siihen samantien. Kun minä pidän sohvalla loikoilessani vauvaa mahallaan rintani päällä, pyrkii pikkuinen päättäväisesti kiepsauttamaan itsensä kylkiasentoon parempaa nukkumisasentoa varten.

Olemme alkaneet makustella vauvan mahdollista nimeä. Pääasiassa vauva kulkee vielä loppuraskauden aikaisella lempinimellään, mutta olemme yrittäneet nyt käyttää kotona myös tulevaa nimeä silloin tällöin kun muistamme. Sen lisäksi käytössä on suuri liuta muita lempinimiä kuten Pieni Setä (johtuen vauvan ajoittaisesta Benjamin Buttonmaisesta ulkonäöstä ja ilmeistä) sekä Ahnas Pieni Näätä, joka kuvaa vauvan ahnasta tissille hakeutumistyyliä. Olemme pohdiskelleet myös jotain kivaa blogissa käytettävää nimimerkkiä, ettei tarvitsisi kirjoittaa pelkästä vauvasta kovin kauaa, mutta pojalle sopivaa lastenkirjasta tuttua nimeä emme ole vielä keksineet.

Ups & downs

18.12.2016

Ylös ja alas. Niin on viimeisen viikon aikana kulkenut niin vauvan eväät kuin äitien mielialatkin. Ensimmäinen vauvaviikko sujui niin helposti, että odotettavissa oli että jossain vaiheessa vauva-arki näyttäisi myös haastavampaa puoltansa. Toisella viikollaan pikkuinen aloitti pulauttelun ja kakomisen, eivätkä pienet maitomäärät meinanneet pysyä vauvan mahassa. Tämä puolestaan aiheutti äideille huolta ja stressiä, sillä alle kolmekiloisen pikkutirriäisen paino oli tärkeää saada nousemaan eikä suinkaan laskemaan entisestään.

Vauva punnittiin ensimmäistä kertaa kotiinlähdön jälkeen kun neuvolantätimme kävi kotikäynnillä viime viikon torstaina. Vauvan paino oli noussut vain 5g edellisestä punnituksesta (6 päivää aiemmin sairaalassa), mutta koska vauva oli jäntevän ja kaikinpuolin hyvän oloinen, ei terkkari huolestunut asiasta. Sovimme hänen kanssaan painokontrolliajan tämän viikon keskiviikolle ja ohjeistukseksi saimme jatkaa täysimetystä venyttäen ruokintavälejä neljäänkin tuntiin. Tällä viikolla kävimme kuitenkin tiistai-iltana sairaalassa lastenpolilla, koska luulimme, että vauvalle oli noussut lämpö (sairaalassa paljastui kuitenkin, että vauva oli todennäköisesti ollut vain jostain syystä hetkellisesti kuumissaan, eikä lämpömittariin enää saatu lämpöasteita. Hupsista!). Samalla reissulla lastenlääkäri (joka sattui sopivasti olemaan sama lääkäri joka teki vauvalle kotiinlähtötarkastuksen sairaalassa) kuitenkin kehotti meitä aloittamaan uudestaan lisämaidon antamisen, ja palaamaan takaisin kolmen tunnin ruokintaväleihin. Vauva on niin pieni, että tämä ei todennäköisesti aivan jaksa syödä tarpeeksi rinnasta, vaikka Mintulla maito onkin noussut jo hyvin. Saimme ohjeen antaa noin 30ml lisämaitoa jokaisen rintaruokinnan päälle ja neuvon pyytää terkkarilta seuraava painokontrolliaika jo saman viikon perjantaille.

Keskiviikon painokontrollissa vauvan paino olikin jo hiukkasen kääntynyt nousuun lisämaidon ansiosta, mutta ongelmaksi nousi se, ettei lisämaito aina pysynyt hyvin alhaalla, vaan sai vauvan kakomaan ja oksentelemaan todella ikävästi ruuan jälkeen. Tuntui, ettei pieneen mahaan yksinkertaisesti mahtunut niin paljon maitoa kuin sinne olisi ohjeen mukaan pitänyt saada mahtumaan. Keskiviikkoiltana vauvan kakoessa ja lisämaidon kulkiessa ylös alas (vaikka annoimme lisämaitoa varovasti aika paljon vähemmän kuin mitä lääkäri oli suositellut) varasimme seuraavalle päivälle ajan yksityiselle lastenlääkärille. Lääkäri tutki pikkuisen ja vahvisti epäilymme siitä, ettei kyseessä todennäköisesti ole kuitenkaan refluksi, vaan että vauvan elimistö on vielä sen verran keskeneräinen ja tämän mahalaukku niin pikkuinen, että ruoka-annosten suurentaminen voi olla aluksi haastavampaa. Hän ohjeisti meitä käyttämään lisämaidon seassa maidonsakeuttajaa, joka toivottavasti pitäisi ruuan paremmin mahassa.

Perjantain painokontrolliaika oli meille entuudestaan tuntemattomalle neuvolantädille ja voih, kun ihastuimme. Vaikka oma neuvolantätimme on osoittautunut ajan kuluessa aivan ystävälliseksi ja asiantuntevaksi, oli tämä uusi terkkari aivan erityisen ihana. Hän oli todella sydämellinen, otti perheemme huomioon aivan ihanasti, ja ennenkaikkea otti vauvan paino- ja syömisasiat tosissaan. Vauvan paino (2850g) oli taas noussut edellisestä kontrollista, mutta se oli vielä alle syntymäpainon (2930g). Saimme ohjeistuksen ruokkia vauvan päiväsaikaan kahden tunnin välein (yöllä pysymme yhä kolmessa) ja antaa vauvan ravinnon pääasiassa tuttipullosta, jotta ruokamäärät ovat tarkasti tiedossamme, toisin kuin rintaruokinnassa. Hän neuvoi meitä aloittamaan ruokinnan aina tuttipullolla, ja jos vauva tuon annostuksen jälkeen vaikuttaa vielä nälkäiseltä, voisi tälle tarjota tissiä lopuksi. Nyt ruokinta onkin pääasiassa sujunut siis pulloilla ja (maidonsakeuttajalla höystetyllä) korvikkeella, tosin noin joka toisen pulloruokinnan jälkeen (ja silloin jos vauva on sattunut vaikuttamaan nälkäiseltä ruokintojen välissä) vauva on saanut vielä rintaa niin kauan kuin on jaksanut imeä. Vaikuttaa siltä, että vauva jaksaa syödä paljon isompia annoksia pullosta, kun ravinto ei ole niin suuren työn takana, ja tämän ruokahalu ja vatsalaukku kasvavat hurjaa vauhtia. Vauva jaksaa nyt myös selvästi imeä korvikkeen jälkeen rinnasta paremmin ja sakeuttajan avulla ruoka on pysynyt alhaalla pieniä pukluja lukuunottamatta. Annokset ovat jo muutamassa päivässä kasvaneet mukavasti, ja meitäkin rauhoittaa kovasti se, että tiedämme että vauva saa varmasti tarpeeksi ruokaa.

Meitä vähän harmittaa se, että kuuntelimme neuvolantätimme alkuperäistä ohjeistusta ruokintavälin venyttämisestä neljään tuntiin, ja se, että emme saaneet aluksi neuvolasta tai synnytysosastolta mitään ohjeistusta siitä, millaisia määriä ravintoa vauvan pitäisi saada päivässä, että tämän paino lähtisi hyvään nousuun. Saimme varsinaiset ohjeet siitä, kuinka monta millilitraa vauvan tulisi syödä (520 ml 2,9-kiloisena) vuorokaudessa vasta sairaalan lastenpolin lääkäriltä kun vauva oli jo kaksiviikkoinen ja tämän paino huoletti meitä jo kovasti. Lastenpolilla tehtiin myös ensimmäistä kertaa syöttöpunnitus, jossa konkreettisesti punnittiin vauva ennen ja jälkeen imetyksen, jotta voitiin määritellä paljonko tämä jaksaa imeä yhdellä ruonkintakerralla. Mielestämme tämän keinon olisi voinut ottaa käyttöön jo aiemmin, koska vauva on ollut alusta asti kuitenkin kooltaan pikkuinen, eikä ole ollut varmuutta siitä, onko rinnasta tuleva maitomäärä tälle riittävä.

Seuraava painokontrolli on (taas tuolle ihanalle terkkarille, josta salaa olen jo haaveillut meille uutta neuvolantätiä, jos vain kehtaisimme kysyä voisiko vaihdoksen tehdä…) jo huomenna. Toivottavasti viikonlopun tankkaus on tehnyt tehtävänsä ja vauva olisi jo saavuttanut syntymäpainonsa. Olisi myös mukava päästä jossain vaiheessa siirtymään kahden tunnin välein tapahtuvasta ruokinnasta takaisin kolmen tunnin ruokintaväliin, ja hiljalleen jopa lapsentahtiseen ruokintaan. Tämä nykyinen tahti on aika tiivis, mutta onneksi voimme nyt molemmat osallistua taas ruokintaan. Minttu on yrittänyt pitää maidontuotantoa yllä nyt imetyksen lisäksi myös pumppaamalla, mikä ei vielä ole täysin sujuvaa. Pumpatun maidon määrät ovat vielä pieniä, mutta ne on annettu korvikkeen kanssa pullosta.

Tämä viikko oli vähän hullunmyllyä, kun lääkäri- ja neuvolakäyntejä oli melkein joka päivälle. Jospa ensi viikko sujuisi taas hieman rauhallisemmissa merkeissä! Nyt kun vauvan eväät pysyvät paremmin alhaalla, ovat äitien mielialat nousseet korkeammalle ja vauva-arki tuntuu taas aivan ihanalta, kun suurin huoli pikkuisen kasvamisesta on laantunut. Pääsimme eilen koko porukalla ensimmäiselle lyhkäiselle vaunulenkillekin, ja tänään ohjelmistossa on vauvan ensi-esiintyminen kauempana asuville sukulaisille Skypen välityksellä.

Viikon vanha

6.12.2016

Vauva on tänään viikon vanha! On aivan hurjaa ajatella, että meidän pieni joulutonttumme on kokonaisen viikon ikäinen. Välillä käännymme Mintun kanssa katsomaan toisiamme ja ihmettelemme, että pikkuinen on todellakin täällä, kotonamme, tuossa noin omassa unipesässään tuhisemassa.

Vauva on niin pikkuinen, että nukkuu vielä suurimman osan ajasta. Valveilla ollessaan vauva on yleensä tyytyväisenä tuhisten tissillä syömässä, tai (suureksi surukseen) hoitoalustalla vaipanvaihto- tai pukeutumispuuhissa. Vauva ilmoittaa tyytymättömyytensä tilanteeseen kiljumalla pää punaisena koko toimituksen ajan, rauhoittuen vain pyllynpesun ajaksi. Kun vauva on saanut kaikki vaatteet takaisin päällensä, rauhoittuu tämä samantien. Yleensä tässä kohtaa saamme ihastella pikkuisen ihania nappisilmiä (tai nappisilmää, koska yleensä auki on vain vasen silmä, oikeanpuoleinen on ollut vähän hitaampi avautumaan ja sitä saamme ihastella harvemmin) kun tämä hetken jaksaa katsella ympärilleen. Paljon silmiä ei ehdi ihastella, koska suurimmaksi osaksi ajasta vauvalla on vielä silmät kiinni kuin pienellä kissanpennulla. Joka päivä näitä ympäristöntarkkailuhetkiä on kuitenkin enemmän. Tänään kuljeskelin vauva sylissäni pitkin asuntoa vaipanvaihtohetken jälkeen ja voi miten ihanasti vauva jaksoi olla katsekontaktissa kanssani. Olin niin otettu tiiviistä tapituksesta, etten edes loukkaantunut siitä, että hetken päästä vauva katsoi aivan yhtä lumoutuneena joulukuustamme ja unohti minut kokonaan!

Koska vauva oli syntyessään alle kolmekiloinen (ja paino tietenkin putosi aavistuksen sairaalassaoloaikana, joskin se ehti lähteä jo nousuun ennen kotiutumista), on meillä ohjeistus ruokkia tämä kolmen, korkeintaan neljän tunnin välein. Sairaalassa ruokinta sujui pääosin lisämaidolla (pullotetulla luovutetulla rintamaidolla), koska ahkerasta imetyksestä huolimatta Mintun maito ei ollut noussut vielä täysin, joten se ei yksinään riittänyt ahnaasti syövän vauvan nälkään. Kotiintulopäivänä ruokimme vauvan kerran korvikkeella imetyksen jatkeeksi, mutta sen jälkeen Mintun rintamaito on riittänyt hyvin eikä tuttipulloa ole tarvittu, ja imetys on päässyt alkuun todella mukavasti. Pulloruokinnan aikana minäkin pystyin osallistumaan vauvan ruokintaan, mutta nyt kotonaolopäivinä vetovastuu sillä osastolla on ollut luonnollisesti Mintulla. Koska Minttu huolehtii yösyötöistä, on tämä samalla hoitanut nyt kotona ollessamme myös ison osan yön vaipanvaihdoista. Minä olen puolestani ottanut päävastuun päivän vaipanvaihdosta, pyllynpesusta ja pukemisesta, aamupesuista sekä tietenkin pyykinpesusta ja rintakumien ja tuttien puhdistamisesta. Tavoitteemme on, että jonkin ajan kuluttua Minttu voisi pumpata hiukan maitoa, jotta minäkin voisin osallistua taas vauvan ruokintaan. Siitä olisi varmasti apua etenkin yösyötöillä, jos Minttu voisi nukkua hieman ehjemmät yöt kun minä ottaisin ainakin yhden ruokintavuoron yöllä.

Ensimmäinen viikko on kulunut täydellisessä vauvakuplassa. Käväisin lauantaina nopeasti ruokaostoksilla ja pikkuruisia yöpukuja ostamassa, mutta muuten emme ole kotiutumisen jälkeen poistuneet kotoa postilaatikkoa pidemmälle. Heräilemme aamupäivällä kymmenen ja yhdentoista välillä, ja siitä päivämme jatkuu noin kolmen tunnin rytmityksellä vaipanvaihdon, ruokinnan ja vauvan unien tahdissa. Päivät ovat leppoisia, vauva on todella tyytyväinen tapaus (vaipanvaihtohetkiä lukuunottamatta) ja vanha kissammekin on hiljalleen tottumassa uuteen perheenjäseneen. Loppuviikolle meillä on luvassa jo vähän ohjelmaakin, kun neuvolantätimme tulee käymään kotikäynnille ja saamme kylään ensimmäiset sukulaiset vauvaa ihastelemaan.