Lukemista

26.4.2017

Kirjoilla ja lukemisella on tärkeä asema omissa lapsuusmuistoissani. Yhteiset iltasatuhetket ja kirjastoreissut olivat minulle todella mieluisia, ja nautin kamalasti myös itsekseni lukemisesta ja omien tarinoiden keksimisestä. Kuuluimme sisareni kanssa johonkin lasten kirjakerhoon sekä aivan ihanaan Tenava-kerhoon, joiden kautta saimme aina omia uusia kirjoja (ja Tenava-kerhosta myös tehtäviä) kotiin. Rakkaus kirjoihin on säilynyt aikuisuuteen asti, vaikka nykyisin ei aina ajan tai energian puutteen takia tulekaan luettua niin paljon kuin haluaisin. Toiveenani on kasvattaa Pakkasen Pojasta innokas lukija, ja olemme aloittaneetkin tutustumisen kirjoihin aivan pienestä pitäen. Ehdin jo odotuksen (ja odotuksen odotuksen…) aikana hankkia pojalle aikamoisesti kirjoja omaan kotikirjastoon, josta on ollut nyt hyvä aloittaa lukuharrastus. Toki aiomme asioida myöhemmin myös kirjastossa ja hankkia Pakkasen Pojalle oman kirjastokortin, mutta aivan pikkuiselle en halua lainata kirjastosta kirjoja, koska ne kuitenkin päätyvät jossain vaiheessa suuhun, eikä ajatus valmiiksi pureskelluista ja imeskellyistä kirjoista houkuta kamalasti.

Aloimme tutustua Pakkasen Pojan kanssa kirjoihin tämän ollessa viittä vaille kahden kuukauden ikäinen. Poika oli tuolloin aika itkuinen vatsavaivojen takia, eikä oikein viihtynyt muualla kuin sylissä. Hankimme tuolloin BabyBjörnin sitterin siinä toivossa, että se auttaisi poikaa rauhoittumaan jossakin muuallakin kuin äitien sylissä. Onneksi Pakkasen Poika mieltyi sitteriin, ja samalla aloitettiin myös kirjoihin tutustuminen.

Pehmeät kankaiset kirjat ovat vauvalle hyvä ensikosketus kirjojen maailmaan. Niitä voi rypistellä, pureskella ja imeskellä kaikessa rauhassa. Ne ovat kevyitä, joten niitä itsenäinen pikkulukija jaksaa pidellä aivan itse sitterissä istuessaan, eikä niiden kanssa ole vaaraa, että lukija huitaisisi kovalla kirjan kulmalla itseään vahingossa silmäkulmaan kipeästi. Kangaskirjat ovat meillä käytössä myös lattialla mahallaan ollessa, jolloin niitä on mukava katsella. Pakkasen Pojalla on kolme kangaskirjaa, jotka ovat käytössä päivittäin. Yksi Muumi-aiheinen jossa on rapisevia sivuja, jota poika lukee lähes joka aamu sitterissään hetkisen äidin syödessä aamupalaa, sekä kaksi pitkänmallista taiteltavaa pehmokirjaa, joita luetaan lattialla massullaan ollessa.

Kangaskirjojen lisäksi meillä on tutustuttu nyt oikeastaan lähinnä vain kirjoihin kahdesta englanninkielisestä kirjasarjasta, muut kirjat saavat odottaa vielä hetken hyllyssä. Nämä kaksi paksulehtistä kirjasarjaa löytyivät aivan sattumalta muutama vuosi sitten jollain Lontoon reissulla kirjakaupan lastenosastoa tutkiessani. Silloin katselin kirjoja sukulaislapselle, ja tuliaiseksi taisi valikoitua joku That’s not my… -sarjan kirjoista. That’s not my… -sarjan kirjat on sympaattisen simppelisti kuvitettu ja niissä on joka aukeamalla jokin kosketteluelementti, kuten That’s not my polar bear-kirjan kannessa karhun pehmeät korvat. Voisin kuvitella, että kunhan Pakkasen Poika on hiukan isompi, on erilaisia pintoja hauska tunnustella sormin. Vielä poika ei kamalasti ole tunnustelusta innostunut, mutta katselee kiinnostuneena kirjan yksinkertaista kuvitusta ja kääntää innoissaan kirjan sivuja. Näitä paksulehtisiä kirjoja Pakkasen Poika harvemmin pitää vielä itse käsissään vaan lukeminen tapahtuu niin, että äiti istuu sitterin vieressä ja pitelee kirjaa Pakkasen Pojan edessä katselu- ja kosketteluetäisyydellä ja kirjaa luetaan ja kummastellaan yhdessä.

Ehdoton suosikkini on Sebastien Braunin kuvittama Can You Say It Too? -sarja, ja näitä meille onkin kertynyt jo muutama… Paksulehtisten kurkistelukirjojen jokaisella aukeamalla on yksi läppä jonka takaa paljastuu eläinhahmo. Kirjan sivut ovat todella paksuja ja läpät tukevaa pahvia, ja kirjat ovat paljon kestävämmän oloisia kuin esimerkiksi omasta lapsuudesta tutut Puppe-kirjat, joiden läpät repesivät helposti. Kirjasarjan kuvitukset ovat aivan ihania ja kirjojen aihepiirit suloisia. Kauniit kuvitukset ovat varmasti vielä aivan liian monimutkaisia pienen Pakkasen Pojan oikeasti ymmärtää tai edes kunnolla hahmottaa, mutta tämä jaksaa katsella kirjoja silti kovasti. Erityisesti Pakkasen Poika on ihastunut läpän takana värikkäälle taustalle painettuun mustaan tekstiin, joka kertoo mitä läpän alta paljastunut eläin sanoo. Myös sivujen kääntely, luukkujen kokeileminen käsin (ja hiukan suullakin) sekä äitien päästämien eläinäänien kuunteleminen on mieluista puuhaa. Luulen, että näissäkin kirjoissa on luettavaa meillä vielä pitkäksi aikaa!

4kk

2.4.2017

Tällä viikolla Pakkasen Pojalla tuli täyteen neljän kuukauden ikä ja kävimme siten myös neuvolassa. Vuorossa olisi ollut lääkärineuvola, mutta lääkäri ei loppujen lopuksi päässytkään paikalle, joten meillä olikin aivan tavallinen neuvola ja tapaamme lääkärin sitten viisikuukautisneuvolassa. Neljän kuukauden iässä meillä…

… kasvetaan yhä kohisten. Neuvolassa Pakkasen Pojan mitoiksi saatiin 7120g ja 62,4cm. Painoa on kertynyt kuukaudessa vajaa kilo ja pituutta 2,9cm. Ei ihme että pieneksi jääneitä vaatteita saa pakata koko ajan varastoon. Nyt on käytössä koon 62 vaatteet, mutta joitain pienemmän mitoituksen kuuskaseja ja seiskanelosiakin jo pidetään päällä.

… viihdytään mahallaan nyt hienosti. Tässä on tapahtunut suuri ero kuukaudessa! Vielä Pakkasen Poika ei kierähdä itse vatsalleen tai selälleen, mutta aivan pienellä avustuksella tämä keikahtaa kyljelleen ja siitä sitten itse mahalleen. Vatsallaan olleessaan tämä enimmäkseen lueskelee (ja maistelee) kirjojaan, joskus myös lelut tai omien nyrkkien syöminen ovat mukavaa viihdykettä. Muutenkin meillä viihdytään kaikista parhaiten lattialla viltin päällä, missä on kiva seurustella äitien kanssa, jumpata, imeskellä leluja, harsoja ja omia käsiä sekä tietenkin kuolata ja paukutella (vaikka mahakivut ovat nyt lähes jääneet pois, jatkuu kova paukuttelu kyllä!).

… jutellaan aivan valtavasti. Pakkasen Poika pitää hellyttävän hauskaa kurkkuääntä jota kutsumme kurkkulaulannaksi, ja jutut voivat olla todella pitkiäkin. Joskus Pakkasen Poika myös innostuu pitämään kurkkulaulantaansa jos Äiti laulaa – liekö yrittää yhtyä lauluun mukaan vaiko peittää äänellään Äidin epävireisen hoilotuksen?

… nauretaan! Ei kyllä kovin usein eikä ennen tätä päivää varsinkaan minulle! Tähän mennessä naurut ovat saaneet aina Äiskä tai isoäiti, yleensä jonkin hurjan pöö-leikin yhteydessä. Etenkin Äiskä on saanut jollain vähän hurjemmalla hassuttelulla Pakkasen Pojan kikattamaan ja kihertämään. Minä olen saanut Pakkasen Pojan nauramaan yhden ainoan kerran – siis ennen tätä päivää. Yhtäkkiä tänään Pakkasen Poika on hoksannut että onhan se Äitikin hauska, ja tänään minulle (minun kanssani?) on naurettu monesti: kutituksille, hassuille ilmeille ja kerran aivan vain hymyllekin. Kyllähän se pikkuisen nauru on maailman ihanin ääni!

… haluttaisiin tehdä kaikki itse. Olin ajatellut että tämä vaihe tulisi sitten vähän myöhemmin, mutta saamme siitä nyt näemmä maistiaisia, kun Pakkasen Pojalla on nyt kova halu tehdä kaikki itse, mikä johtaa usein turhautumiseen kun ei aivan vielä osaakaan kunnolla. Tutti on pakko saada painaa suuhun itse, mikä tarkoittaa usein sitä, että kun terassilla vaunuissa päiväunillaan nukkuvalle Pakkasen Pojalle käydään laittamassa tutti suuhun tämän herätessä kesken unen itkemään, pysyy tutti suussa vain hetkisen, kun pikkukaveri yrittää niin kovasti itse laittaa lapasillaan tuttia parempaan asentoon ja työntää sen sitten vahingossa jonnekkin untuvapussin syvyyksiin. Ja sitten taas itketään, ja äidit käyvät asettamassa tutin uudestaan suuhun, minne se taas halutaan asetella itse paremmin… Tästä syystä pyrimme saamaan pojan päiväunille ilman tuttia, sillä tämä rumba vie kaikkien hermot! Myös tuttipullosta Pakkasen Poika haluaisi usein pitää itse kiinni, tai ainakin vähintään ohjata äitien kättä ja pulloa parempaan asentoon, mikä tosin usein johtaa siihen, että pullon tutti on aivan väärässä asennossa suussa ja välillä syöminen on aikamoista painia. Ruuan jälkeen tämä haluaisi pyyhkiä kasvonsa (ja välillä myös suunsa) itse harsolla. Myös paksulehtisen kirjan sivuja Pakkasen Poika yrittää kääntää kovasti itse ja onnistuu jo monesti avaamaan itse kirjan. Voin vain kuvitella, minkälaista sirkusta meillä tulee olemaan sitten siinä vaiheessa, kun varsinainen minä itse-vaihe tulee oikeasti ajankohtaiseksi Pakkasen Pojan kasvettua!

… aloitettiin kiinteät! Tähän mennessä on maisteltu bataattia ja porkkanaa ja voi miten Pakkasen Poika on ihastunutkaan!

Nukkumisesta

29.3.2017

Pakkasen Poika on nukkunut aina paljon ja nukkuu edelleen todennäköisesti keskimääräistä enemmän ikäisiinsä verrattuna. Nyt nelikuisena 2,5 tuntia on ihan maksimi, mitä poika jaksaa olla hereillä unien välissä. Yleensä päiväunien väliin jää 1,5-2 h hereilläoloaikaa. Päiväunitarpeen voi käytännössä katsoa kellosta. Viimeisen parin viikon ajan olemme tutin avulla pystyneet pidentämään hereilläoloaikaa 15-30 minuutilla.

Unipesässä, säkkituolissa ja sylissä

Noin neliviikkoiseksi asti Pakkasen Poika nukkui lähes koko ajan ja hän oli hereillä vain syödessään ja vaippaa vaihtaessa. Ensimmäisinä viikkoina poika nukkui päivisin hyvin sekä sylissä että säkkituolisitterissä. Yöt hän nukkui unipesässä välissämme. Poika nukahti aina maidolla, myös iltaisin ja öisin. Ilta- ja yönukutukset tapahtui pääasiassa rinnalla senkin jälkeen kun 2,5-viikkoisena aloimme ruokkimaan poikaa pääasiassa korvikkeella. Tämä ehkä huono tapa meillä oli vielä kolmikuisenakin. Pojan painokehitys oli päällimmäisenä mielessä alle kuukauden vanhana, joten minulle jäi päälle ajatus, että pojan pitää antaa syödä niin kauan että nukahtaa varmasti kylläisenä. Ja poikahan söi pullon päälle rinnasta kerrasta riippuen pitkäänkin ennen kuin nukahti.

Sylikissa

Alle kuukauden vanhana poika alkoi viihtymään päivisin vähän liiankin hyvin sylissä. Pakkasen Poikaa ei enää saanut siirrettyä päiväsaikaan säkkituoliin tai unipesään nukkumaan kuten aiemmin. Parin minuutin jälkeen poika heräsi itkemään. Ulkonukutukset aloitimme vasta vähän myöhemmin, joten me äidit olimme jumissa sohvalla päiväunisänkynä yli kuukauden päivät. Jälkikäteen mietimme, että samoihin aikoihin alkaneet vatsavaivat olivat todennäköisesti syynä siihen, että syli oli paras paikka päivisin. Onneksi iltaisin ja öisin onnistumisprosentti unipesään siirtämisessä nukutuksen jälkeen oli selvästi parempi. Satunnaisesti poika nukkui kainalossani/vieressäni tissittelyn jälkeen.

Pinnasänkyyn

7-viikkoisena Pakkasen Poika alkoi nukkumaan yöt pinnasängyssä. Olin asettanut Marikille henkisen tavoitteen, että poika siirtyisi nukkumaan pinnasänkyyn viimeistään kaksikuisena, koska 160-senttinen sänky oli aika ahdas, kun unipesä vei leveydestä yli kolmanneksen. Unipesälle kuitenkin sattui vesivahinko tammikuun puolivälissä, minkä takia pojan piti nukkua pinnasängyssä pari yötä. Pinnasängyssä nukkuminen sujui niin hyvin, että päätimme jatkaa sitä. Unipesä oli edelleen pinnasängyssäkin käytössä.

Päiväunet ulkona

Kaksikuisena poika nukkui ensimmäiset kunnon päiväunet vaunuissa terassilla. Sen jälkeen, aina sään salliessa, poika on nukkunut 1-3 päiväunet vaunuissa joka päivä. Olemme pitäneet terassipäiväunille -10°C ja lenkeille -5°C pakkasrajaa, joten helmikuun kovilla pakkasilla olimme helisemässä päiväunien kanssa, koska Pakkasen Poika ei suostunut nukahtamaan sisällä pinnasänkyyn, unipesään, syliin eikä oikein vaunuihinkaan. Kävimme siksi aika paljon kauppakeskuksissa, jotta poika sai edes yhdet pidemmät päiväunet päivässä. Edelleen pyrimme ajoittamaan kauppareissut niin, että poika saa silloin nukkua päiväunet.

Päiväunet sujuvat tällä hetkellä pääasiassa ulkona tai liikkeellä ollessa. Pinnasänkyyn emme ole muutamaan kuukauteen yrittäneet Pakkasen Poikaa saada päiväunille. Se voisikin olla seuraava harjoittelun kohde koko perheelle.

Unikoulu

Imetyskerrat vähenivät lähes viikottain ja lopulta kolmekuiseksi päästyään Pakkasen Poika söi rintaa vain ilta- ja yönukutuksilla, joskus aamulla sängyssä, ja satunnaisesti päivällä pullosyöttöjen välissä. Iltaisin minulta meni makuuhuoneessa annetun pulloruuan jälkeen jopa 1,5 tuntia, että sain pojan siirrettyä nukkuvana rinnalta pinnasänkyyn. Poika söi, nukahti, heräsi, söi, nukahti, heräsi,… Marikki ei pystynyt mitenkään osallistumaan iltanukutuksiin, kun koko homma oli kiinni tissistä.

Maaliskuun alussa, Pakkasen Pojan ollessa 14-viikkoinen, päätimme kokeilla unikoulua: iltamaito pullosta olohuoneen puolella, röyhtäyttelyt, pojan vienti sänkyyn, lyhyt iltasatu ja silittely, hyvänyöntoivotukset, ja huoneesta poistuminen itkuhälyttimen päällekytkemisen jälkeen. Ensimmäisenä iltana poikaa piti käydä rauhoittelemassa pariin otteeseen, mutta hän nukahti noin puolessa tunnissa. Seuraavana iltana pullomaito ei maistunut eikä uni tullut pinnasängyssä, joten nukutin vanhanaikaisesti tissille. Sen jälkeen, nyt jo neljättä viikkoa, Pakkasen Poika on nukahtanut yksin pinnasänkyyn unipupu, harso ja satunnaisesti tutti seuranaan. Joinain iltana hän nukahtaa 10 minuutissa ilman ynähdystäkään, joinain iltana poikaa pitää käydä rauhoittelemassa muutamaan otteeseen. Vielä parin viikon ajan nukutin pojan yösyötöillä (tarvittaessa) tissillä. Viime viikolla lopetin imetyksen kokonaan, ja sen jälkeen yösyöttöjen päälle poika on nukutettu joko syliin tai annettu nukahtaa sänkyyn yksikseen. Yösyöttöjenkin jälkeen itsekseen nukahtamiset alkavat jo sujumaan.

Pakkasen Poika on nukkunut kaksi kertaa koko yön (noin klo 21-7), mutta niistä on aikaa 1,5 kuukautta. Kunhan kokonaisista tulee taas tapa, alkaa meillä nukkuminen ja nukahtaminen olla aika hyvällä mallilla. Tällä hetkellä yösyöttöjä on yksi (klo 4-5 välillä) tai kaksi (klo 24-2 ja 4-6). Nukkumaan poika menee klo 19.30-21 välillä vähän päivän rytmityksestä riippuen.

Katkonaiset unet

Vaikka Pakkasen Poika nukkuukin nykyään verrattain hyvin sekä päivisin että öisin, erityisesti päiväunet ovat olleet ajoittain aika katkonaisia. Päiväunien aikana joudumme joskus montakin kertaa käydä hyssyttelemässä vaunuja ja tarjoamassa tuttia, kun uni keskeytyy itkeskelyyn. Samaa on ollut jonkin verran myös aamuöisin. Tällöin uni on jatkunut lyhyen sylittelyn jälkeen. Syy on ehkä jatkuvassa uuden oppimisessa (uni on levotonta) tai edelleen seurana olevissa ajoittain pahoissakin ilmavaivoissa, jotka vaivaavat myös hereillä ollessa.

Vuosipäivä

14.3.2017

Huomasimme tänään ihan sattumalta, että on viidennen klinikkainssin vuosipäivä! Tasan vuosi sitten Pakkasen Poika sai alkunsa! Miten hurjalta se tuntuukaan, ja miten paljon yhdessä vuodessa on ehtinyt tapahtua. Tavallaan tuo aika tuntuu nyt jo hyvin kaukaiselta, toisaalta muistissa on hyvin viidennen yrityskerran tunnelmat. Olimme tehneet neljä tuloksetonta inseminaatiota suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja yrittäminen alkoi tuntua jo hiukan raskaalta. Suunnittelimmekin, että siirtyisimme viidennen yrityksen jälkeen järeämpiin hoitomuotoihin. Viides yrityskerta piti meidät loppuun asti jännityksessä, sillä emme olleet ollenkaan varmoja, voitaisiinko inseminaatiota edes tehdä liian suuren follikkelimäärän ja mahdollisesti lauantaille osuvan ovulaation takia. Lopulta kuitenkin pääsimme yrittämään ja nyt vuotta myöhemmin olemme 15-viikkoisen poikavauvan äitejä!

Näin jälkikäteen ajateltuna taipaleemme vanhemmiksi oli aika helppo, ja olimme hyvin onnekkaita, kun raskaus alkoi noinkin nopeasti. Tottakai tuloksettomien yrityskertojen aiheuttamat pettymykset tuntuivat aina pahalta, mutta emme ehtineet lannistua niiden alle tai kadottaa toivoamme. Osaltaan tähän vaikutti varmasti intensiivinen yritystahtimme. Teimme kaikki viisi inssiä puolen vuoden sisällä, joten vaikka pettymyksiä tulikin, pääsi niistä aika nopeasti yli, kun ajatukset piti suunnata aina kohti seuraavaa yrityskertaa ja uutta mahdollisuutta, eikä stressin aiheille ja peloille voinut antaa valtaa. Meillä oli myös sinänsä onnekas tilanne, että vaikka rahanmeno hirvittikin, olimme säästäneet rahaa projektia varten niin, ettei yrittämisestä tarvinnut pitää taukoja taloudellisista syistä.

Yritystaipaleemme ei pettymyksistä huolimatta ollut kokemuksena huono. Päinvastoin, tuo aika lähensi meitä entisestään ja toi mukanaan monenlaisia uusia kokemuksia ja yhteisiä ihania muistoja. Juttelimme paljon yritysten ja pettymysten aiheuttamista tunnelmista, pettymyksistä ja huolista, sekä haaveilimme ja suunnittelimme yhdessä tulevaa. Myös blogin kirjoittaminen auttoi, kun tunnelmia yritysten varrelta sai purettua tätäkin kautta.

Toki on joitain asioita, joita tekisimme nyt jälkiviisaampina erilailla, mutta sekään ei oikeastaan harmita. Emme voi olla kuin onnellisia, että saimme suloisen Pakkasen Pojan perheeseemme! Kun toivottavasti tulevaisuudessa aloitamme yritysprosessin uudestaan, voimme hyödyntää epäonnistuineista yrityskerroista oppimaamme.

Pakkasen Poika 14 viikkoa

8.3.2017

Miten meidän pikkuinen on jo 14 viikkoinen? Äidin sydänhän tässä ihan pakahtuu, kun pikkuinen ei olekaan enää niin, noh, pikkuinen. Neljäntoista viikon iässä meillä…

… jokellellaan ja jutellaan, hihkutaan riemusta ja ihastuksesta, päristellään, kokeillaan kiljumista ja kovempaakin äänenkäyttöä, ja taas hihkutaan ja tirskutaan. Vieläkään ei varsinaisesti naureta ääneen, mutta lähellä se on tuntunut olevan jo viikkoja. Jännää äänettömän naurun ja hihkumisen yhdistelmää sen sijaan on harrastettu jo pidempään.

… hymyillään veikeästi ja keimaillaan kovasti etenkin äideille ja välillä peilikuvallekin. Myös neuvolan täti ja sukulaistädit saavat osansa hymyistä.

… luetaan ahkerasti. Lukutuokiot äidin kanssa ovat yhä mieluisia, mutta vielä hauskempaa taitaa olla kankaisten Muumi-kirjojen lukeminen itse sitterissä istuen. Muumi-kirjoja lueskellaan tarkasti, pyöritellään ympäri, rapistellaan, rypistellään, ihastellaan ja imeskellään innokkaasti. Yhä käymme myös päivittäin ihastelemassa kirjahyllyä. Nyt Pakkasen Poika on hoksannut, että kirjoja voi työntää kädellä syvemmälle hyllyyn!

… on alettu viihtyä lyhyitä hetkiä mahallaan! Ennen mahallaan oleminen oli silkkaa kidutusta ja itkua, mutta täytettyään kolme kuukautta Pakkasen Poika näytti päättäneen, ettei mahallaan olo niin kurjaa olekaan. Masuaikakin kuluu luonnollisesti Muumi-kirjaa katsellessa.

… tykätään yhä enemmän leluista. Etenkin kummitädeiltä saatu pehmoinen kirahvi sekä muutama purulelu ja helistin ovat jo ahkerassa käytössä. Iltaisin nukahdetaan unipupu kainalossa.

… kuolataan kamalasti ja kaikki menisi niin mieluusti suuhun. Etenkin omat nyrkit maistuvat niin hyvältä, että Pakkasen Pojan hihansuutkin ovat monesti kosteat kuolasta! Nyrkkien lisäksi suuhun yrittävät pyrkiä myös lelut, kirjat ja harsot. Usein Pakkasen Poika yrittää tohinalla laittaa suuhunsa harsoa, mutta ei oikein vielä hoksaa pitää kättään oikein päin jolloin suuhun meneekin harson sijasta vain harsoa pitelevä nyrkki. No mutta hyvältä maistuu silti!

… ollaan siirrytty nyt pääasiassa koon 62 vaatteisiin! Vielä jotkut reilummankokoiset viiskutosetkin ovat käytössä, kun taas useimmissa 62 koon vaatteissa on vielä väljyyttä, mutta silti! Miten meidän pikkuinen on jo näin iso!

PS. Päätimme sittenkin käyttää vauvasta blogin puolella nimimerkkiä emmekä tämän toista nimeä, toisin kuin aiemmin olimme suunnitelleet. Eli pikkuinen tunnetaan tästä eteenpäin blogissa Pakkasen Poikana. Nimimerkki on lainattu ihanasta Aino ja Pakkasen Poika -kirjasta, ja sopii näin hyvin meidän lastenkirjoista löytyneisiin nimimerkkeihimme.