Puolitoistavuotias Pakkasen Poika

17.6.2018

Meidän vauva ei ole enää vauva ollenkaan, vaan vilkas ja voimakastahtoinen puolitoistavuotias. Kun Pakkasen Poika herää aamulla äitien välistä (aika monesti meillä nukutaan ihan koko yö omassa sängyssä, mutta aika usein Pakkasen Poika myös aamuyöllä itkaisee omasta huoneestaan, että haluaisi siirtyä loppuyöksi äitien väliin nukkumaan), ponkaisee tämä heti silmät avattuaan istumaan, kiipeää siitä Äiskin yli, heittäytyy kuin pieni ninja taitavasti jalat edellä korkealta sängyltä alas lattialle, ja on jo matkalla olohuonetta kohti uninalle kainalossa, kun äidit vasta ehtivät avata silmiään. Vauhti ei tästä varsinaisesti hidastu koko päivän aikana. Energiaa on aivan valtavasti, mielenkiintoa uusiin asioihin ja testaamiseen, opettelemiseen ja tutkimiseen on rajattomasti.

Pakkasen Poika testaa nyt kovasti, mitä kiellot tarkoittavat ja kannattaako niitä edes kuunnella. Saako syöttötuolissa nousta seisomaan? Saako nokkamukin nakata pöydästä lattialle (kuusi kertaa yhden ruokailun aikana)? Saako sohvan reunalla hyppiä? Saako digiboksin ja muiden kiinnostavien laitteiden nappeja painella? Omaa tahtoa on nyt valtavasti, ja aina omat suunnitelmat eivät mene äitien suunnitelmien kanssa yksiin, mikä aiheuttaa suuria tunteita (välillä äideissäkin). Pakkasen Poika testaa ja opettelee, millainen olisi sopivan voimakas reaktio, että äidit todella ymmärtäisivät, ettei nyt huvita vaihtaa vaippaa ollenkaan tai pukea sukkia. Tai mennä turvaistuimeen istumaan, kun oikeasti haluaisi mennä etupenkille kuskin paikalle. Suuret krokotiilin kyyneleet ja lohduton suru, kiukku sekä heittäytyminen täysin veltoksi ja yhteistyökyvyttömäksi ovat kaikki käytännössä hyviksi havaittuja keinoja viestiä äideille omaa mielipidettä tapahtuneesta vääryydestä. Välillä on hankalaa, jos ei vielä oikein itsekään tiedä mitä haluaisi, ja sekös kiukuttaa. Välillä mieli on tosi herkällä, ja Pakkasen Pojalla tulee ihan kamalan surullinen olo siitä, kun melkein kaatui pihalla, tai Äiskiä kamala ikävä, kun tämä on mennyt käymään vessassa.

Pakkasen Poika osaa syödä itse hienosti lusikalla, pikkuhaarukallakin sujuu jo hiukan, mutta yleensä ruokailu tapahtuu mielummin sormilla kuin haarukalla. Juominen sujuu nokkamukista tai pillipullosta, joskus kiinnostaa vähän hörpätäkin lasin reunasta. Kaupungilla syödessämme poika juo nykyään usein tavallisella pillillä mukista. Pakkasen Poika on aika arka kokeilemaan erilaisia ruokia, ja jokin hetken jo hyvin maistunut ruoka voikin jäädä pois suosiosta. Täysin varmasti maistuvat oikeastaan pelkkä makaroni, pelkkä riisi, puuro, muutamat hedelmäsoseet, näkkileipä, nakit ja jotkut naksut. Mangojugurtti, rusinat, vesimeloni, kurkku ja banaani ovat myös yleensä mieluisia. Ruokahalu on hyvin vaihtelevaa, mihin varmasti vaikuttaa hampaiden tekeminenkin. Tällä hetkellä suussa on 7 etuhammasta ja kaksi puolittain puhjennutta poskihammasta.

Kirjat ovat olleet Pakkasen Pojan suosikki aivan pienestä asti, ja niitä luetaan yhä paljon. Kovalehtiset kirjat, luukkukirjat, kosketuskirjat joissa on erilaisia tekstuureja sekä soivat kirjat ovat olleet käytössä jo pitkään. Niiden lisäksi nyt katsellaan ihan perus kuvakirjoja. Myös palapelit ovat käytössä päivittäin. Pakkasen Poika tykkää ihan valtavasti puisista nuppipalapeleistä, ja niitä onkin koottu jo kevättalvesta asti. Ne tuntuvatkin osa jo liian helpoilta, mutta en ole löytänyt vielä sopivan yksinkertaista puista (ei-nuppi)palapeliä, jota kannattaisi kokeilla seuraavaksi. Muita suosikkipuuhia juuri nyt: tarrojen liimaaminen paperille ja piirtäminen, Duplojen rakentaminen, Brio-junaradalla leikkiminen (Pakkasen Poika sai tämän joululahjaksi mutta otimme sen vasta juuri käyttöön) sekä leikkikentällä leikkiminen (lähinnä hiekkalaatikolla lapiointi, mutta myös keinuminen ja liukumäen laskeminen). Nyt kiinnostaa myös kiipeily – portaiden kiipeäminen ylös ja alas on todella jännää, kuten myös jakkaroiden ja muiden sopivankorkuisten tavaroiden päälle kiipeäminen. Aika vasta kiinnostus on herännyt myös autoilla leikkimiseen. Pakkasen Poika tykkää myös kuunnella musiikkia (Liikkuvan Laulurepun Karkkikone-levy on ollut jatkuvassa kuuntelussa jo useamman kuukauden), katsoa musiikkivideoita YouTubesta (tällä hetkellä oikeastaan vain Antti Tuiskun Keinutaan, aiemmin myös Antti Tuiskun Hanuri ja Arja Korisevan Tonttu Torvinen olivat suosittuja) sekä Netflixiä (aluksi katsottiin vain Sanabileitä, mutta nykyisin katselussa ovat Chugginton, Ystävien kylä, Olafin jouluinen seikkailu sekä Mikki Hiiren kerhotalo).

Sanojakin tulee jo jonkin verran: äiti, äikki, EI!, lissää, vettä, kukka (tarkoittaa kukkien lisäksi kaikkia kasveja ja puita), kukko, tiitti (kiitos), kakka, kukki (tutti), tyttö, hau-hau koiralle, Anna (tämä ei tarkoita anna-pyyntöä tai käskyä, vaan Frozenin Annaa, ja laajemmin myös koko Frozenia). Repertuaariin kuuluu myös painokas ja hyväksyvä (ja usein nyökkäyksin vahvistettu) Mmm-mm, joka tarkoittaa että Pakkasen Poika on asiasta samaa mieltä, sekä lyhyempi kevyt, melkein huvittunut, Hm-hm hymähdys (johon saattaa liittyä käsien levittely), joka ilmaisee lievää harmitusta kun naksu putoaa lattialle tai kummastusta kun jotain ei löydykään. Jälkimmäisen poika on matkinut ihan täysin minulta, huomaan hymähteleväni itse juuri samaan tapaan.

Luonteeltaan Pakkasen Poika on hieman varovainen (päiväkodin kevätjuhlassa lavalla oleminen ilman äitejä ujostutti niin kovasti, että loppujen lopuksi poika vietti kevätjuhlan jammaillen itsekseen katsomon takana sillä aikaa kun oma ryhmä ja muut ryhmät esiintyivät) tarkkailija, joka on valtavan kiinnostunut ympäristöstään. Varovaisuudestaan huolimatta Pakkasen Poika on kiinnostunut todella paljon muista ihmisistä ja hakee näihin mielellään kontaktia kunhan jompi kumpi äideistä on turvallisesti lähettyvillä. Naapurit ja kaupan tädit saavat iloisia heilutuksia ja viereisessä ravintolapöydässä istuvat saavat hurmaavia hymyjä ja veikeitä ilmeitä. Pakkasen Poika onkin oikea huumorintajuinen hurmuri, ja selvästi nauttii esiintymisestä (kevätjuhlaa lukuunottamatta) ja hassuttelusta. Pojalla on ihan omia juksuja ja vitsejä, joille äiditkin saavat välillä nauraa ihan kunnolla. Pakkasen Poika vaikuttaa myös musikaaliselta kaverilta ja nauttii musiikin kuuntelun lisäksi ihan mahdottomasti tanssimisesta. Aivan vasta tämä on alkanut myös lauleskella ihan omalla kielellä pientä hentoa omaa sävelmää.

Sekalaiset

Tapahtumarikas alkuvuosi

Minttu

28.2.2018

Emme ole kadonneet minnekään, vaikka blogi onkin ammottanut tyhjyyttään kolme kuukautta. Aikaa vain ei tunnu olevan enää entisenkään vertaa ja blogi on valitettavasti ollut yksi niistä, joka tipahtaa tehtävälistalta ensimmäisenä.

Pakkasen poika on tänään vuoden ja kolme kuukautta vanha. Osaamisen ja ymmärryksen taso on noussut huimasti ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen. Nykyään pitää jo miettiä, mitä sanoo ääneen ja mitä ei. Esimerkiksi sanan ’hiki’ kuullessaan poika ryntää olohuoneen cd-soittimelle, koska yksi hänen lempikappaleistaan on Liikkuvan Laulurepun Hiki-kappale. (Kannattaa tutustua, kunnon mörinärock-biisi!)

Palasin vuoden alussa töihin 80% työajalla. Vielä maaliskuun teen vajaata päivää ja sen jälkeen pojalla alkaa täysmittaiset hoitopäivät. Pakkasen Poika on päiväkodissa 15 päivän kuukausisopimuksella, keskimäärin hoitopäiviä kertyy kolme viikossa. Marikki tekee nelipäiväistä viikkoa tehden lähes joka viikko lauantaivuoron. Tällä järjestelyllä halusimme pojalle pehmeän laskun laskun päivähoitoelämään. Hoitopäivien pidetessä ei hoitopäivien määrä silti kasva.

Pakkasen Pojan hoidon aloitus on mennyt todella hyvin. Olisiko kahtena tai kolmena aamuna tullut itku hoitoon jäädessä, mutta siitäkin on kuulemma aina toettu muutamassa minuutissa. Poika leikkii ja syö reippaasti hoidossa ollessaan ja kotiinkin on joskus tympeä lähteä, kun leikit on kesken. Iltaisin totta kai on välillä aistittavissa väsymystä varsinkin kolmannen peräkkäisen hoitopäivän jälkeen ja kotona päiväunet maistuvatkin välillä makeasti ja illan kauppareissuilla autossa matkustaa yleensä nukkuva lapsi.

Päiväkodissa ainoa ongelma onkin ollut päiväunet, joita Pakkasen Poika ei ole tottunut nukkumaan sisällä. Päiväkodissa nukuttavatkin nykyään pojan sisällä vaunuihin, joissa unta onneksi riittää yhtä sykliä pidempään, joskus jopa kaksi tuntia. Myöhemmin heidän on tarkoitus siirtää päiväunet sänkyyn. Kotonakin on nyt paukkupakkasilla pitänyt harjoitella pinnasänkypäiväunia ja joinain päivinä uni on onneksi maistunut jopa 2-2,5 tuntia, mutta valitettavan usein päivän ainoat päiväunet jäävät alle tuntiin ja se tuntuu kaikissa meissä iltauniajan lähestyessä. Onneksi yöunet ovat nyt kahden kuukauden päivähoitokokemuksen jälkeen alkaneet pidentyä. Aluksi poika ei tasannut yöunillakaan huonoja päiväunia, vaan heräsi aina (jopa alle) 10 tunnin unien jälkeen. Nykyään unta riittää vapaa-aamuina mukavasti jopa kahdeksaan, yhdeksään, vaikka yöunille mentäisiin jo iltakahdeksan kieppeissä.

Alkuvuoden aikana (hoidosta johtuen tai ei) poika on oppinut syömään omalla lusikalla (ja joskus on kokeiltu haarukkaakin) ja juomaan nokkamukista, kotona olevat yksinkertaiset palapelit alkavat sujumaan hienosti, ja Duploista rakentuu hienoja torneja sekä alustalle että nyttemmin myös kädessä. Oikeita sanoja Pakkasen Pojalla ei edelleenkään ole kuin pari ja nekin ei-sanaa lukuunottamatta ovat tulkinnan varaisia. ’Ei’ on tosiaan ainoa, joka tuntuu toistuvan oikeassa asiayhteydessä. Välillä ’ei’ onkin enemmänkin ’ai’ (aye?!) ja olemme tulkinneet, että se ehkä tarkoittaa päinvastaista, mutta ehkä joka asiaan vastaus vain on ’ei’. Mutta hiljaa poika ei ole. Hän joko kiljuu, nauraa tai höpöttelee omaa kieltään pitkin päivää.

Uusien taitojen lisäksi päiväkodin myötä on saatu toisenlaisiakin ”tartuntoja”. Toistaiseksi alkuvuoden saldo on kaksi oksennustautia (viimeisin viime viikonloppuna) ja yksi pahempi kuumeinen flunssa, jonka myötä poika sairasti myös ensimmäisen korvatulehduksensa. Tämä oli odotettavissa, mutta kieltämättä, kun itse sairastuu siinä sivussa, vetää sairastaminen koko porukasta vedon pois. Kohta talvi on onneksi ohi ja tauditkin toivottavasti helittävät kevätauringon myötä.

Sairastamisen lomassa muita harrastuksia pojalla on nykyään kiipeily riittävän mataliin paikkoihin, tavaroiden kuljettelu, järjestely ja perässä raahaaminen, ja kaikissa kotiaskareissa auttaminen. Onhan se hellyyttävää laittaa pyykinpesukonetta käyntiin 15-kuisen kanssa, joka osaa ruljanssin ulkoa: ensin vaatteet koneeseen, sitten pesuaine koteloon, sitten luukku kiinni ja lopuksi kauhea sähellys ohjausnamiskojen kanssa ja kone käyntiin. Ja viimeisenä silauksena näppäinlukko päälle!

Alkuvuoden aikapulaa ei ole helpottanut uusin projektimme, joka on pitänyt meidät kiireisinä. Ostimme nimittäin naapurikunnasta pienen tontin ja joulukuu ja alkuvuosi meni pankeissa ja talofirmoissa juostessa. Kohta edessä onkin siis Pakkasen Pojalla iso muutos, sillä muutamme rivitaloasunnosta väliaikaisesti kerrostaloon maaliskuun aikana ja loppuvuoden aikana rakennutamme pienen omakotitalon.

Perustimme taloprojektille oman blogin. Osoitteen voimme jakaa sähköpostilla kommenttikentässä kiinnostuksensa ilmaisseille. Sateenkaarinotkoakaan ei ole tarkoitus hyljätä.

Perhearki

1-vuotias

Minttu

11.12.2017

Facebook ehdotti minulle tänään vuoden takaista muistoa, jossa Pakkasen poika on noin 2-viikkoa vanha. Ihan hullua, että siitä on jo yli vuosi, kun toimme pojan kotiin joulukuun alun paukkupakkaspäivänä. Mennyt vuosi tuntuu yhtä aikaa pitkältä ja todella lyhyeltä. Ensimmäisten viikkojen painonnousuhermoilut ja -jännitykset muistuvat edelleen voimakkaina mieleen, mutta silti niistä tuntuu olevan iäisyys. Vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Yhden vuoden vanhana meillä…

…painetaan 10,4 kg ja ollaan 74,2 cm pitkiä. Kävimme yksivuotisneuvolassa pojan syntymäpäivänä, jossa todettiin kaiken olevan mallillaan. Pituuskasvussa oli pieni notkahdus kymmenkuisneuvolan mittoihin verrattuna; pituus-painosuhde oli puolestaan hypännyt aavistuksen ylemmälle käyrälle. Pituuskasvun suhteen ei ole huolta, sillä kuulemma se voi vaihdella kausittain. Seuraava neuvolakäynti on 1,5-vuotiaana, jolloin tavataan taas lääkäri hoitajan lisäksi. Täytyy mainita, että tähän asti olen jaksanut kantaa poikaa kohtuullisen hyvin yhdelläkin kädellä melko pitkiäkin aikoja, mutta ihan yhtäkkiä viime viikon aikana totesin, että nyt on painoa sen verran paljon, että ei yksinkertaisesti kykene enää samaan kuin hetki sitten. Yllättävän kauan poikaa on jaksanutkin pitää sylissä muuta touhutessa.

…kävellään ja välillä vielä kontataankin. Pakkasen poika lähti kävelemään ilman tukea ihan yllättäen marraskuun ensimmäisenä päivänä. Emme osanneet ihan vielä odottaa kävelyä, sillä vasta reilua viikkoa aiemmin poika oli alkanut nousemaan ilman tukea seisomaan. Siihen asti Pakkasen Poika ei myöskään ollut välittänyt käsistä kävelyttämisestä, vaan kulki kahdella jalalla vain tukea vasten. Koko marraskuun ajan poika treenasi kävelyä päivittäin sekä yhdellä tai kahdella kädellä kävelyttäen tai ihan ilman tukea. Syntymäpäivänä kävely sujui jo melko mallikkaasti ja nykyään, parisen viikkoa synttäreiden jälkeen, suurin osa sisällä liikkumisesta tapahtuu kahdella jalalla. Välillä, jos väsyttää, jännittää tai tulee kiire, pitää vaihtaa vielä nelivedolle.

…nukutaan omassa huoneessa ja yöt ilman syöttöjä. Siirsimme pojan marraskuun alussa omaan huoneeseen nukkumaan toivoen, että se rauhoittaisi öitä ja yöherätysten määrä vähenisi. No, vaikutuksia ei ollut heti nähtävillä. Yösyötöt jatkuivat kerran tai kaksi yössä, tuttia sai lisäksi käydä antamassa muutamaan otteeseen. Koska oma huone ei rauhoittanut öitä, meidän oli tarkoitus aloittaa unikoulu itsenäisyyspäivän tienoissa, kun Marikillakin oli tiedossa pari peräkkäistä vapaapäivää, mutta Pakkasen Poika päätti hoitaa homma ihan itse. 1,5 viikkoa ennen syntymäpäivää Marikki herätti minut aamuviideltä ja kysyi, onko poika syönyt yöllä lainkaan. Unen karistua tajusin, että ei. Sinä yönä ei tarvinnut syöttää eikä edes tarjota tuttia. Meidän piti ihan käydä kurkkaamassa poikaa, että kaikki on kunnossa. Sen jälkeen poika on yöstä riippuen heräillyt/itkeskellyt 1-5 kertaa yössä. Usein hän on tarkistaessa ihan unessa, mutta joskus ja erityisesti kausittain poika löytyy pystyasennosta sängystään. Joinain öinä on ollut pidempi nukutussessio, jonka niin mielläni hoitaisin maitopullon avulla, mutta sinnillä olen nuo 30-60 minuuttia pitkät itku-tuuditus-sänkyyn-omaan sänkyyn-itku -sessiot hoitanut ilman maitoa. Onneksi näitä ei ole joka yö ja toivottavasti nekin loppuvat pian. Pääasiassa poika nukkuu jo ihan hyvin, mutta välillä osuu huonompi yö.

…nukutaan yhdet tai kahdet päiväunet. Pääasiassa Pakkasen Poika nukkuu vielä kahdet päiväunet, joilta myöhemmiltä herätämme viimeistään puoli kuuden aikaan, jotta yöunille päästään viimeistään yhdeksän jälkeen. Edelliset kolme päivää menimme yksillä keskipäivän päiväunilla, mutta selvästi poika ei ole vielä täysin valmis siihen rytmiin, sillä tänään on päiväunet maistuneet taas kahteen otteeseen. Hiljakseen kuitenkin totuttelemme yksien päiväunien rytmiin.

…on yksi selvä sana. Ei. Se on ainoa sana, jonka poika sanoo oikeassa merkityksessä – tietyissä tilanteissa. Vielä ’ei’ ei tule esimerkiksi syödessä, kun ei halua enempää, mutta sanaa kyllä toistetaan hyvin usein ja monta kertaa, kun poika tietää, että nyt on menossa kielletty homma, esimerkiksi jonkin laatikon pemmastus tai väärään paikkaan, kuten syöttötuolista pöydälle, kiipeäminen.

…syödään vaihtelevan hyvin tai huonosti. Välillä meillä menee monta päivää putkeen, kun pojalle maistuu kaikki, mitä hänelle tarjoaa (purkkiruoka, itse tehty ruoka, puurot, välipalat, jne.), mutta välillä, kuten eilen ja tänään, joku maistuu ja joku ei. Lämmintä ruokaa menee pieniä rippuja ja maitokaan ei aina maistu. Välipala on suosikkiruokaa ja sitä menisi varmasti viisi kertaa päivässä minä tahansa päivänä. Puurotkin olivat ennen satavarma ruoka, mutta nyt niidenkin kanssa on taisteltu ja välillä ne on jäänyt lähes koskemattomiksi. Osa aamu- ja iltapaloista onkin suosiolla korvattu viljanaksuilla ja/tai leivän palalla, jugurtilla/hedelmäsoseella ja hedelmillä tai marjoilla. Olemme edelleen pyrkineet että ainakin toinen lämmin ruoka olisi sormiruokaa, mutta ihan joka päivä siihen ei päästä. Sormiruokaa menee nykyään paremmin kuin aiemmin: nykyään isompi osa päätyy suuhun kuin lattialle. Silti lusikalla pääsääntöisesti saa isommat annokset vatsaan asti. Oma lusikka pojalla on aina lusikoitavaa ruokaa tarjoillessa, mutta yleensä sillä on mukavampi hakata pöytää tai kutitella ikeniä kuin yrittää syödä omatoimisesti. Välillä joku lusikallinen saattaa vahingossa mennä ihan omalla lusikalla suuhun asti, mutta vielä poika ei ole osoittanut suurempaa kiinnostusta lusikkaan. Nyt kun ruokailut ovat olleet enemmän tai vähemmän taistelua, osa puuroista ja lämpimistä soseista on tarjottu ChooMee-pussista, jolla pojan on saanut syömään vähän paremmin, kun saa itse säännöstellä tahdin ja määrän. Yksi riemuvoitto marraskuun ajalta oli se, että Pakkasen Poika alkoi yhtäkkiä pitämään mustikoista ja puolukoista. Tähän asti ne ovat maistuneet soseissa tai jauhemuodossa puurossa, mutta pelkästään syötynä ne ovat olleet liian happamia. Sulatin parisen viikkoa sitten, pidemmän tauon jälkeen, marjoja taas puuron kaveriksi sormin syötäväksi ja kas kummaa, ne katosivatkin nopeasti parempiin suihin. Sen jälkeen on marjoja yritetty syödä useamman kerran viikossa. Jos se ei olisi niin turkasen sotkuista puuhaa, vaikka siisteystasossa ollaankin ihan eri sfääreissä kuin vaikka kesällä, voisi niitä tarjota vaikka päivittäin. Korvikkeesta on syntympäivän jälkeen hiljakseen siirrytty tavalliseen rasvattomaan maitoon. Makuun tottumisen vuoksi pari päivää mentiin noin 50-50-sekoituksella, sitten jonkin aikaa 66-33/75-25-sekoituksilla ja tänään kokeilin tarjota maitoa ”raakana” ja näytti maistuvan kunhan maito ehti vähän lämmetä ennen tarjoamista.

…pottaillaan päivittäin. Sitä on harjoiteltu säännönmukaisesti nyt reilun kuukauden ajan. Toistaiseksi pottaan on saatu parikymmentä pissaa, yleensä yö- tai päiväunilta heräämisen jälkeen. Jonain päivänä lirahtaa kolmekin kertaa, mutta sitten menee taas viikko pelkällä istumaharjoittelulla.

…hellitellään paljon aiempaa enemmän. Tässä meni jo tovi, ettei Pakkasen Poikaa saanut sylitellä kuin vain lohduttaessa, mutta viime aikoina poika on alkanut itse hakeutumaan välillä syliin, esimerkiksi lattialla saattaa peruuttaa hollille eikä pistä vastaan, jos nostaa kokonaan syliin. Sohvalla sylittely johtaa yleensä intohimoiseen märkään (hammas-)suukotteluun ja kaulailuun. Myös pehmolelut ja nukkevauva saavat oman osansa halailusta ja suukoista. Jopa Choomee-pussin leopardihahmo on saanut avosuusuukkoja.

…on omaa tahtoa, uteliaisuutta, huumoria, omia leikkejä ja uuden oivaltamista. Kun oman tahdon ja uteliaisuuden yhdistää, lopputuloksena yleensä on kieltojen ja itkujen sarja. Mikäs tämä laatikko olikaan — ei, älä koske, laita kiinni — itku. No mitäs tästä kaapista löytyykään — ei saa koskea, sulje ovi, älä koske — itku. Kaikki kotityöt kiinnostavat hirmuisen paljon. Astianpesukoneen täyttäminen tai tyhjentäminen on edelleen yksi lempparihommista. Samoin varsi-imurilla imurointi on ihanaa. Harmi vain, että kumpaankin usein liittyy myös oma tahto ja lopulta itku, kun astianpesukoneen ovea ei saa laittaa kiinni tai avata silloin kun haluaa tai imuria ei juuri nyt saakaan halailla. Keittiössä on yksi alalaatikko, jonka sisällön poika saa ripotella pitkin keittiön lattiaa, mutta parissa kuukaudessa kiinnostus siihen on lopahtanut ja kaikki muut laatikot ja kaapit olisivat paljon kiinnostavampia. Pakkasen Pojan huumorintaju sai jopa neuvolantädiltä kehuja, kun poikaa nauratti, kun ennen päänympäryksen mittausta mitattiin Marikin päänympärys. Poika on jo kuukausia hoksannut, milloin äänensävyn perusteella jutulle kannattaa nauraa. Poika keksii myös omia hauskuutuksiaan ja juksu-ilmeitä. Yhä enenevissä määrin poika myös viihtyy pieniä hetkiä yksikseen synttärilahjaksi saamiensa legopalikoiden tai muiden lelujen kanssa edestakaisin kulkien tai paikasta toiseen siirtäen tai väleistä pujottaen. Duplot ovat tällä hetkellä suosikkilelu. Vielä palaset eivät osu lähellekään yhteen, mutta poika kiskoo palasia irti toisistaan suurella innolla. Yleensä heti aamutoimien jälkeen legopussi pitää levauttaa pitkin oman huoneen lattiaa, josta palaset päivän aikana kulkeutuvat pitkin asuntoa.

…haluttaisiin kiivetä ja mönkiä joka paikkaan. Sohvalle (melkein onnistuu ilman apuja), äitien sängylle (ihan liian korkea), sohvapöydälle kaukosäätimien perässä, Doomoo-säkkituolin päälle/yli, äitien yli, sohvalla selkänojan yli, jo mainittu syöttötuolista ylös/ulos kiipeäminen,…

…on rytmi veressä. Pakkasen Poika heräsi muita lapsia vähän myöhemmin musiikin ihmeelliseen maailmaan, vaikka soivia kirjoja ja levyltä/radiosta soitettua musiikkia onkin kuunneltu päivittäin jo pitkään. Nykyään alkaa jalat notkua ja peppu heilua melkein minkä tahansa pimputuksen, tunnusmusiikin tai kappaleen rytmissä. Epäilen, että välillä poika myös yrittää saada minut, laulutaidottaman äiskänsä, lopettamaan laulamisen sulkemalla soivan laulukirjan nenäni edestä. Ilmeisesti pelkkä melodia on parempi kuin raakkuva hyminä.

Perhearki

10kk

Minttu

7.10.2017

Voi kauhea, kun aikaa on hurahtanut edellisestä postauksesta! Aloitin 9-kuukautispostauksen jo hyvissä ajoin ennen elokuun loppua, mutta postaus jäi lopulta viimeistelemättä. Yhdistetään nyt sitten tähän kaksi edellistä kuukautta. Ja pitipä ihan lukaista 8-kuukautiskuulumiset pohjatiedoksi tätä postausta aloittaessa. Onpa meillä nykyään ihan erilaista kuin tuolloin heinäkuun lopussa.

Täytyy sanoa, että meillä ei enää ole vauvaa, vaan tomera ja jämerä vaapero. Viime viikolla kymppikuukautisneuvolassa mitoiksi saatiin 72,8 senttiä ja 9930 grammaa. Olin yllättynyt, kun vaaka pysähtyi alle kymmeneen kiloon, sillä Pakkasen Poika on tuntunut kasvaneen enemmän kuin 300 grammaa kahden kuun aikana.

Pakkasen Pojan liikkuminen on kehittynyt huimasti viimeisen kahden kuukauden aikana. Vielä hetki sitten poika liikkui vain (turbovauhdilla) ryömien ja pysyi itsekseen istumassa. Ennen kuin yhdeksän kuukauden merkkipaalu saavutettiin, poika jo nousi itse sekä istumaan että tukea vasten seisomaan. Seisomaan nousua seurasi parissa päivässä tukea vasten kävely. Nyt yli kuukauden harjoittelun jälkeen kävelytueksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi tukeva ja sopivan korkuinen esine: erilaiset tuolit, wc-paperipaketti, pyykkikori, askartelutarvikekärry ja matalammat isommat paikallaan pysyvät huonekalut. Serkulta lainaan saatu Brion kärry on ollut liian hutera kävelytuki, mutta tänään sekin sai kyytiä. Painona kärryssä on kasa kirjoja. Kävelytettynä Pakkasen Poika ei vielä halua kävellä, vaan silloin on kivempi lysähtää kyykkyyn ja kontilleen. Muutama viikko tukea vasten kävelyn aloittamisen jälkeen Pakkasen Poika oppi myös konttaamaan ja nyt avolattialla liikutaan vain konttaamalla. Kontatessaan poika näyttää näyttelyponilta, kun läpsyttelee pää ylhäällä eteenpäin. Ja vauhtia on konttaamiseenkin löytynyt kiitettävän paljon. Olemme pulassa, kun pääsemme kävely- ja juoksuvaiheeseen.

Vauhdikas poika osaa nykyään välillä rauhoittuakin ja päivä- tai yöuniajan lähestyessä poika välillä painaa päänsä lattiaan, sohvaan, vilttiin, pehmoeläimeen tai äitiin tai äiskään. Sylissäkin välillä maltetaan halailla hetki, mutta sitten pitää taas lähteä liikkeelle. Pakkasen Poika on oppinut myös antamaan märkiä avosuusuukkoja. Erityisesti Marikki-äiti saa niitä päivittäin. Minttu-äiskä on saanut vasta muutaman. Minttu-äiskää puolestaan välillä taputellaan (kuten imuria, pesukonetta ja astianpesukonettakin).

Meidän pieni lukutoukka on vähän unohtanut kuvakirjat ja nyt eniten suosiota saavat soivat kirjat (Soiva laulukirja ja soittimien ääniä päästävä paksukantinen kirja). Varsinkin kuukausi takaperin Soiva laulukirja oli päällä lähes koko ajan. Onneksi siinä on soita kaikki-toiminnallisuus! Poika ei nimittäin ajoittain viihtynyt yhtään ilman kirjan musiikkia. Kirjaa tuijotetaan, selataan, syödään ja taas tuijotetaan. Muitakin kirjoja kyllä pyöritellään käsissä päivittäin, mutta selaaminen on jäänyt vähemmälle. Toinen pelastus varsinkin reilu kuukausi takaperin oli Antti Tuiskun Hanuri-musiikkivideo. Myös Keinutaan yleensä kelpaa. Niiden avulla on loppunut useampi känkkäränkkä ja matka sukulaisiin kuukausi sitten olisi ollut täysin mahdoton ilman Anttia. Marikki joutui soittamaan Hanurin videota tuntikaupalla pojan viihdyttämiseksi. Kun musiikki taukosi, alkoi itku, joka ei loppunut ennen kuin musiikki jatkui.

Pakkasen Pojan lempihommaa on nyt jo pidempään ollut astianpesukoneen tyhjentäminen ja täyttäminen. Avointa kantta vasten oli hyvä aluksi harjoitella pystyyn nousua ja nyt konetta ei pysty käyttämään ilman pikkuapuria. Käyvää konetta on myös hauska käydä katsomassa ja taputtelemassa. Onneksi ohjauspainikkeet ovat vielä liian korkealla. Pyykinpesukonettakin on mukava käydä taputtelemassa ja katsomassa, kun se on käynnissä. Meidän piti kaivaa ohjekirjasta pyykkikoneen näppäinlukon ohje, sillä hipaisunappeja on ihana käydä hipsuttelemassa, koska niistä kuuluu piip-piip ja näytön merkkivalot vaihtuvat samalla.

Ruokailupuolella sihtikurkkuus on jo melkein mennyttä ja nykyään hiutalepuurot, keitetty riisi ja soseissa olevat hieman isommatkin palat menevät alas yleensä isommin takeltelematta. Sormiruokailua yritämme pitää ohjelmistossa vähintään kerran, usein kaksi ja joskus kolmestikin päivässä. Silti edelleen paremmin ruokaa menee alas lusikalla tarjoillen. Itse syöden ruokaa on enemmän pitkin pöytää ja lattiaa. Pinsettiote on ollut enemmän tai vähemmän hallussa jo kolmisen kuukautta, joten se ei sormiruokailussa ole ollut ongelmana. Ruokaa oli yksinkertaisesti vielä hetki sitten paljon mukavampi hakata pöytään kuin laittaa suuhun. Ihan viime viikkoina hedelmiä, vihanneksia, kanapullia, makaronia, lettuja, leipää, jne. on mennyt paljon paremmin myös suuhun.

Pakkasen Poika tykkää vitsailla, hölmöillä, naureskella ja opetella omia leikkejä. Joka paikassa aina ihmetellään, miten poika on aina niin hyväntuulinen ja nauravainen. Pakkasen Poika on jo jonkin aikaa osannut nauraa vitseille ja jotenkin hoksaa, kun aikuiset puhuvat tietyllä äänensävyllä ja nauravat päälle, että nyt kuuluu nauraa, joten hänkin nauraa mukana. Ei-sanakin alkaa olemaan tuttu ja monesti väärästä paikasta tai väärän tavaran kanssa yllätettynä poika heittää esineen (esimerkiksi herätyskellon) käsistään ja potkii sen kauemmas. Viimeisen parin viikon aikana Pakkasen Poika on oppinut enemmän leikkimään itsekseen. Menee välillä huomaamatta kymmenenkin minuuttia, kun poika viihdyttää itseään eri leluja vaihdellen, paikasta toiseen liikkuen ja eri huonekaluja vasten nousten. Pakkasen Poika on alkanut asettelemaan leluja huonekalujen, ihmisten, muiden tavaroiden tai lelujen ja kerran jopa kissan päälle. Tavaroiden ”pujottaminen” on myös välillä hauska leikki. Poika esimerkiksi laittaa lelun tuolille ja käsinojan välistä ottaa sen käteensä tai tiputtaa tavaran porrasjakkaran askelman välistä ja noukkii sen käteensä alemmasta välistä.

Kahden kuukauden aikana Pakkasen Poika on myös löytänyt oman tahtonsa oikein kunnolla ja kieltäminen tai jonkin saavuttamattomuus (kännykkä, kaukosäädin, kissa,…) aiheuttaa usein draamakuninkaan tekoitkua, joka usein lopulta muuttuu oikeaksi itkuksi. Kolmisen viikkoa sitten piti ostaa ensimmäiset housuvaipat, jotta vaipanvaihto saatiin helpommaksi. Poika kun ei suostu enää kuin viihdytettynä tai paikoillaan pideltynä olemaan hoitopöydällä selällään. Paljon mukavampaa on ryömiä, kääntyä, kontata ja seisoa siinä hoitopöydällä. Ylipäänsä kaikenlainen pukeminen on joko vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Siksi tuntuu monesti helpommalta viettää aikaa vain sisällä kuin tapella päiväunien välilläkin pojalle ulkovaatteet päälle. Kaupoissa kiertely on siis vähentynyt huomattavasti, mutta kärryttelyä ja leikkipuistoilua on yritetty ottaa mukaan ohjelmistoon.

Syyskuussa aloitimme vauvamuskarin ja päiväkodissa kerran viikossa järjestettävän perhekerhon, jotta Pakkasen Poika tottuu hälyyn, vieraampiin ihmisiin ja erityisesti toisiin lapsiin. Päiväkoti todennäköisesti kutsuu vuodenvaihteessa ainakin osapäiväisesti, joten toivottavasti nämä harrastukset valmistavat poikaa hoitoa varten. Muskari on perhekerhoa jännittävämpi paikka, mutta sielläkin poika uskaltaa jo vähän lähteä äidin luota tutkimaan paikkoja. Perhekerhossa Pakkasen Poika oli heti kuin kotonaan ja jo ensimmäisellä kerralla yritti ryömiä toisen vauvan päälle.

Nukkumisessa ei ole tapahtunut kauheasti muutoksia. Poika nukkuu yleensä kahdet hyvät päiväunet (1,5-2,5 h) ulkona. Illalla nukkumaanmenoaika on siirtynyt aavistuksen myöhempään ja usein nukkumaan mennään vasta 20-21 välillä. Nukahtaminen omaan sänkyyn on välillä hankalaa, kun tekisi mieluummin seistä sängyssä ja jumpata ja tanssia joko unipupun kanssa tai ilman. Yöllä ruokaillaan kerran tai kahdesti. Poika jo nukkui pari kokonaista yötäkin ilman tuttipulloa, siirtyi siitä yhteen syöttöön ja nyt taas ollaan palattu kahteen syöttöön. Onneksi jo ainakin kuukauden ajan poika on nukahtanut syönnin päälle heti. Vielä syyskuun alkupuolella syötön päälle meni puolesta tunnista tuntiinkin ennen kuin poika oli taas kunnon unessa. Unikoulun paikka lienee viimeistään sitten, kun poika täyttää vuoden.

Kolmisen viikkoa sitten Pakkasen Pojan suusta löytyi ensimmäisen alahampaan nurkka. Ihan tällä viikolla huomasimme, että myös toinen alaleuan etuhammas on puhjennut. Kuolaamisen määrä ei ole edelleenkään vähentynyt, joten liekö hampaita olevan tulossa samaan syssyyn enemmänkin. Ja jokeltelun ja erilaisten tavujen määrä on lisääntynyt huimasti. Pakkasen Poika on sanonut ”sanoja”, esimerkiksi äiti, äittä, äitti ja täti, jo yli kuukauden, mutta emme ole laskeneet näitä ensimmäisiksi sanoiksi, koska ne yleensä ovat tavuselostuksen keskellä ja vaikka sanat kuuluisivat melkolailla yksikseenkin niin ei poika selvästikään niillä vielä ole tarkoittanut mitään. Sanojen tarkoitus on varmasti ihan nurkan takana.

Perusmuksahdusten ja kolauksien ja pikkumustelmien lisäksi elokuulla koettiin ensimmäinen säikähdyskin, kun poika veti isomummolassa Marikin teekupin sisällön päällensä. Onneksi tee oli ehtinyt jo jäähtyä eikä iholle jäänyt kylmävesisuihkuttelun jälkeen jälkiä.

Perhearki

8kk

Minttu

8.8.2017

Miten aika kuluukin muka niin nopeasti, ettei suunniteltuja postauksia ehdi kirjoittaa? Pakkasen Poika täytti kahdeksan kuukautta viikko sitten lauantaina, joten on aika päivittää edellisen kuun tapahtumat. 8-kuukautisneuvolassa poika oli 70,6 cm ja 9630 g. Sekä pituutta että painoa oli kertynyt aiempaa rivakammin ja pituus oli lähestynyt normaalikäyrää. Kahdeksan kuun iässä meillä…

…liikutaan ryömien kuin rasvattu salama. Poika on välillä melkein ilmassa, kun loikkii neljällä raajalla tasatahtia potkien eteenpäin. Välillä Marikin kanssa (no, pääasiassa kai minä) viitataan liikkumis- ja erityisesti lähtönopeuteen, että lähtee kuin kärppä eteenpäin. Jalkojen liikkeessä on kyllä havaittavissa selkeitä luisteluelementtejä. Pakkasen Pojalla meni liikkeelle lähtemisen jälkeen noin kaksi viikkoa, että hoksasi, että pääsee nyt mihin haluaa. Ensimmäiset viikot poika liikkui vain houkuteltuna ja tiettyjen lelujen luo. Ensimmäisenä taisi huomata, että hei, nythän mä pääsen tuon kissan luo!

…istutaan tukevasti ilman tukea. Pakkasen Poika alkoi istumaan kuin tatti noin viikko liikkeelle lähtemisen jälkeen. Siihen asti istuminen oli ollut horjuvaa, mutta yhtenä päivänä pystyi sanomaan, että nyt hän istuu. Sen jälkeekin istuminen on vielä jämäköitynyt ja nykyään poika ei käytännössä koskaan muksahda tahtomattaan kumoon. Vielä meillä ei osata nousta itse istumaan ryömimisasennosta, mutta aikamoisista eteenpäin ja sivulle suuntautuvista linkkuasennoista Pakkasen Poika saa itsensä kammettua pystyyn.

…nukutaan päiväunia hieman aiempaa vähemmän. Kesän kuluessa päiväunirytmi on vakiintunut kahteen aiemman kolmen sijaan. Toki joinain päivinä saattaa kaksien hyvien (pitkien) sijaan Pakkasen Poika nukkua yhdet pitkät ja kahdet lyhyemmät. Päiväunia kertyy yleensä 3-4,5 tuntia päivässä. Yöt ovat edelleen aika katkonaisia. Poikaa saa olla avustamassa tutin tai selälleen kääntymisen kanssa yleensä useampia kertoja yön aikana, kun tulee itku. Nykyään ilmavaivatkin ovat alkaneet taas kiusaamaan niin nekin ilmeisesti herättävät itkeskelemään. Vaikka päivisin kiinteitä syödään jo mukavia määriä, öisinkin silti tankataan korviketta puolen yön ja kahden välillä. Olemme pienentäneet yökorvikkeen määrää nyt kahdesti (30 ml per kerta), mutta tehneet sen hitaalla tahdilla. Tarkoitus tietenkin on, että poika oppisi nukkumaan ilman syöttöjä. Joskus tarvitaan vielä toinen syöttö neljän viiden aikaan, jotta unta riittää yli kuuteen asti. Aamuisin herätys on kuluneen kuukauden aikana onneksi siirtynyt kuuden ja seitsemän väliin aiemman puoli kuuden sijaan ja hyvällä tuurilla vielä puoli kuudelta annettu toinen pienempi maitoannos tuudittaa hetkeksi jatkounille.

…on alettu selkeästi ilmaista, että haluaa syliin tai halittavaksi. Lattialla touhutessa poika ryömii lähelle ja alkaa räpyttämään sekä käsiä että jalkoja kuin lentäessä. Yleensä siihen yhdistyy yninä. Joskus Pakkasen Poika tulee ihan kosketusetäisyydelle asti ja taputtelee meidän äitien jalkoja ennen räpiköintiä. Syöttötuolissa tai toisessa sylissä (meidän äitien korkeudella ollessa) sylittelyhalua on alettu osoittaa käsiä ojentelemalla.

…ollaan hampaattomia. Sekä ala- että yläleuan ikenet ovat tuskallisen näköisesti turvoksissa, suussa on aina jokin lelu tai kangas, ja kuolaamisen määrä vaihtelee paljosta tynnyrillisiin.

…kasteluongelmaa öisin. Pakkasen Poika on koon perusteella vielä neloskoon vaipan käyttäjä, mutta ainakin Liberon vaipan imuteho on ihan rajoilla yön aikana, kun vaippa on päällä lähes 12 tuntia. Muutamia kertoja on vaippa yksinkertaisesti vuotanut vyötäröstä yli (osin varmasti maallaan nukkumisen ansiosta) ja aamulla on mennyt pojan lisäksi pesuun yöpuku, lakana ja patjasuojus. Tämänkin vuoksi yöllistä korvikemäärää on hieman pienennetty, kun selvästi nesteytystä on riittävästi muutenkin.

…on luovuttu sitteristä ja leikkimatosta. Nostimme BabyBjörnin Balance Soft-sitterin reilu viikko sitten vaatehuoneen ylähyllylle, kun poika ei vielä pysty käyttämään sitterin taaperopuolta, mutta vauvapuolella alkoi painoraja tulla vastaan (ylittyi). Lisäksi Pakkasen Poika alkoi yrittämään kuperkeikkaamista sitteristä, joten varastointi oli myös turvallisuuskysymys. Leikkimatto oli jäänyt liikkeelle lähtemisen jälkeen hyvin vähälle käytölle, kun ei liikkuvainen lapsi tietenkään enää jaksanut köllötellä paikallaan. Mattoa yritettiin muutamaan otteeseen nostaa esille, jos poika innostuisi liikkumaan sen luo itsekseen, mutta lopulta todettiin, että matto kaarineen on aika nostaa pitkäaikaissäilytykseen. Done by Deerin matto menee onneksi hyvin pieneen kasaan. Näin ne aikakaudet vaihtuu. Nyyh.

…pukeudutaan edelleen pääasiassa vaatekokoon 68, mutta hiljakseen ollaan siirtymässä seuraavaksi isompaan. Pakkasen Poika on ilmeisesti pitkäkinttuinen, sillä housuissa voisi siirtyä jo pelkästään 74:een. Rotevien reisien vuoksi on meillä käytössä myös parit kapeamman malliset 80-koon legginsitkin. Pääasiassa paidat ja bodyt ovat vielä koossa 68 sopivia. Osassa bodeista tosin pituus on jo loppunut kesken, vaikka hihoissa olisi ollut kasvuvaraa. Toisaalta lähes kaikki 74-koon bodyt ovat torsosta liian pitkiä. Vaatetuksessa on kesän aikana siirrytty osittain bodeista irtopaitoihin ja niiden kanssa koot eivät ole ihan niin tarkkoja ja t-paidoissa erityisesti on mukavasti voitu sotkea kumpaakin kokoa.

…syödään paremmin! viime kuussa alkanut vihannessoseista kieltäytyminen ratkesi tämän kuun aikana. Kaupan soseita tarjoamalla. Todella palkitsevaa! Totesin, että ilmeisesti makuaisti on kehittynyt sen verran, että yksittäin kypsennetyt ja sen jälkeen yhdistetyt kasvikset ja lihat eivät enää maistu, vaan ruoka pitää kypsentää yhdessä mausteiden (sipuli, yrtit) kera. Itse tehdyt ”kanakeitot” ja ”naudanlihapadat” ovat nimittäin yleensä maistuneet — kunhan ruuan on möyhentänyt tehosekoittimella sileäksi. Pojalla on erittäin hieno sihtikurkku ja 1/3 kypsästä riisinjyvästä pistää kakomaan. Jos ruuassa on liian paljon sattumia, saattaa ruokailu päättyä erittäin lyhyeen, kun poika yksinkertaisesti kieltäytyy lusikasta. Karkeamman ruuan opettelua jatketaan totta kai päivittäin ja sormiruokailuakin on aloiteltu vihdoin vähän aktiivisemmin maissinaksujen lisäksi. Parsakaali murskautuu vielä kädessä, samoin pehmeäksi keitetty porkkana. Juuri ennen kahdeksankuukautispäivää aloimme harjoittelemaan ruisnaksujen ja Talk murujen syöntiä. Pakkasen Poika osasi heti pyöritellä itse suuhun taiteiltuja murupalloja suussa tarpeeksi pitkään, että ne sai nielaistua. Nyt erilaiset viljasnäksit ovatkin lähes päivittäin sormiruokana välipalahedelmäsoseen kaverina. Sihtikurkkumme ei edelleenkään piittaa hiutalepuuroista, vaikka hiutaleet jauhaisi hienommaksi morttelilla ennen kypsennystä. Jauhoista (riisi, maissi, ohra, ruis) ja mannasuurimoista keitetty puuro maistuu kyllä hyvin (vähän päivästä riippuen). Pullolla annettua korvikemäärää on tämän kuun aikana hieman vähennetty ja pyritty opettamaan poikaa juomaan ruokailun yhteydessä nokkamukista sen, minkä haluaa. Vähän kerrasta riippuen maitoa saa ruuan päälle myös pullosta joko ruokailusta jääneen verran tai hieman enemmän. Pullokorviketta syödäänkin nyt pääasiassa iltapuuron päälle ja yöllä. Vesi ei Pakkasen Pojalle maistu, vaikka sitä on heinäkuun helteillä yritetty opetella. Hörppy, kaksi, ja muikea kieltäytyminen.

…ollaan kiinnostuneita kaikesta uudesta, tutusta ja erityisesti kielletystä. Kaupungilla ihmiset ovat kiinnostavia. Ulkona puut ja muu tuulessa huojuva on kiinnostavaa. Kotona pistorasiat, äidin askartelukärry, uunipeltilaatikko, kirjahyllyn alahyllyn lautapelit, olohuoneessa oleva johtokori, pyykkitelineet, kissan peti, ja kissa ovat erittäin kiinnostavia. Kaukaa kieltäminen auttaa joskus, pois hakeminen paremmin, mutta vain hetkeksi. Viime aikoina Pakkasen Poika on alkanut osoittamaan mieltään ja tahtoaan ryhtymällä itkemään, kun jonkin kivan kieltää. Pääasiallisesti meillä on hyväntuulinen poika, mutta tosiaan ilmeisesti ilmavaivat (ja ne hampaat) ovat taas itkettäneet. Päiväunilta ja öisin herätään yleensä itkien, mutta aamulla äiskän herätys yleensä tapahtuu juttelemalla tai pärisemällä.

…lempileluja ovat muovipalikat (ja erityisesti niiden sanko), Brion helistin, pehmopallo, pehmopingviini, apinahelistin ja erinäiset kumiset purulelut. Kankaiset kirjat ovat jo turhan lapsellisia, mutta luukkukirjoja on pitänyt nostaa sivuun, sillä saavutimme kirjojentuhoamisvaiheen. Muut paksukantiset kirjat ovat edelleen suosiossa — tosin ääntelevät kirjat ovat hieman pelottavia. Tuntuu, että lelujen ja viihdyttämisen tarpeen määrä on vähentynyt huomattavasti liikkeelle lähtemisen jälkeen. Nyt kaikki muu kodista löytyvä (kuten kevyt sivupöytä tai ruokailupöydän tuolit) on usein kiinnostavampaa kuin omat lelut.