Kumpi synnyttää?
Kun naispari alkaa hankkimaan lasta, ihan ensimmäisiä päätöksiä on, kummasta tulee synnyttävä äiti. Parista riippuen päätös voi olla mitä tahansa itsestään selvän tai erittäin hankalan väliltä. Jotkut parit joutuvat vaihtamaan suunnitelmia lennosta, jos raskaaksi tuleminen ei onnistukaan. Ja monessa kahden äidin perheessä kumpikin äiti on jossain vaiheessa raskaana ja raskauksien vuorojärjestys määräytyy esimeriksi iän perusteella.
Meille valinta ei ollut itsenstään selvä. Aloitimme miettimään vaihtoehtoja pari vuotta sitten, kun aloimme tosissamme haaveilemaan perheestä. Käytimme monta kävelylenkkiä ja ajomatkaa asiaa pohtien. Kävimme läpi kaikki erilaiset yhdistelmät, joita kahdesta naisesta ja luovutetusta sukusoluista voi saada. Kävimme läpi kummankin pelot ja huolenaiheet eri vaihtoehtoihin liittyen.
Päätös olisi ollut helpompi, jos jommalla kummalla olisi ollut palava himo olla raskaana. Marikki on aina nähnyt itsensä äidin roolissa, mutta hän ei kuitenkaan ollut varma, haluaako kokea raskauden. Minä en puolestaan koskaan ole nähnyt itseäni äitinä, vaikka lapsena nukeilla leikinkin. Minun perhehaaveet heräsivät vasta, kun olimme alkaneet seurustella. Pohdittuamme vaihtoehtoja joka puolelta, päädyimme lopulta siihen, että minä olisin meistä se, joka olisi raskaana ja synnyttäisi. Päätös tehtiin lopulta järjellä eikä niinkään tunteella. Olen perusterveempi ja kaksi vuotta nuorempi, joten toivottavasti raskaaksi tuleminen ja raskausaika olisivat minulle helpompia. Ja mikä tärkeintä, minulla ei ole sukurasitteena vakavia sairauksia.
Näillä mennään ainakin aluksi. Katsotaan ajan kuluessa ja yrityskertojen myötä, pitääkö suunnitelmaa vaihtaa.
Kommentit (0)
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen!