Ovulaation metsästys

25.8.2015

Elokuun kierto oli meille harjoituskierto ovulaation paikannuksen suhteen. Kiertoni on suurinpiirtein säännöllinen (30-32 päivää), mutta aina silloin tällöin väliin mahtuu vähän lyhyempi tai pidempi kierto. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin yrittänyt raskautua, joten ovulaation metsästys (kuten olen asian ristinyt) on yksi monesta uudesta hommasta. Olen pitänyt kirjaa kuukautiskierrostani maaliskuusta asti ja applikaatio arvioi ovulaationi ilman testituloksia 17. kiertopäivän paikkeille, mutta se ei tietenkään ole luotettava tieto. Tilasimme kolmia erilaisia ovulaatiotestejä (liuskoja, puikkoja ja Clearbluen digitaalisen ovulaatiotestipakkauksen) Raskauskeijusta hyvissä ajoin heinäkuussa.

Aloitin tikuttamisen Clearbluen digitestillä 14. kiertopäivän aamuna, koska se tuntui olevan suositeltu aloituspäivä 31 päivän kierrolla. Ja hyvä oli, että aloitin jo tuolloin, sillä jo seuraavana aamuna (kp 15) sain positiivisen tuloksen! Suunnitelmani mukaan testasin hymynaamatuloksen jälkeen samasta näytteestä myös puikolla ja liuskalla, jotka molemmat antoivat positiivisen tuloksen. Tarkoitus oli siis ovulaation lisäksi testata eri testejä ja nähdä, eroavatko niiden tulokset toisistaan.

Oikeastihan ovuaaltiotestit voi kierrossa lopettaa, kun saa ensimmäisen positiivisen tuloksen, mutta kokemuksen kartuttamiseksi testasin vielä positiivista tulosta seuraavanakin aamuna (kp 16). Clearblue antoi edelleen hymynaaman ja sekä liuska että puikko näytti positiivista testitulosta. Liuskassa testiviiva oli vahva, puikossa tumma, mutta vähän ohuempi kuin kontrolliviiva. Koska en ensimmäisenä testauspäivänä käyttänyt puikkoa tai liuskaa, en ollut nähnyt, miltä negatiivinen tulos niissä näyttää, joten jatkoin liuskalla testaamista vielä kp 17:nakin. Sekin näytti vielä melko tummaa viivaa. Aion tehdä liuskalla vielä yhden testin varmasti negatiivisena päivä eli ihan kierron lopussa.

Koska liuskatestit näyttäisivät toimivan minulla ihan hyvin, tilasimme lisää liuskoja seuraavaa kiertoa varten. Clearbluen testitikkuja meille vielä jäi 7 kpl ensimmäistä oikeaa kiertoa varten, joten niitä ei vielä tarvita lisää. Meidän pitää vielä keskustella, luotammeko oikeassa kierrossa liuskoihin ja varmistamme positiivisen tuloksen Clearbluella, vai vedämmekö koko testipätkän kummallakin tai pelkästään Clearbluella.

Miten te muut olette testanneet? Monella testillä samana päivänä? Samasta vai eri näytteestä? Kuinka tarkasti olette testanneet joka päivä samaan aikaan?

Jotkut testit neuvovat testaamaan klo 8-20 välillä, toiset klo 10-20 välillä. Kaikkien testien ohjeet neuvovat tekemään testin samaan aikaan. Helpointa testaus olisi tehdä kotona, jotta töissä ei tarvitse hiippailla edes takaisin tikkujen kanssa, mutta voiko testin tehdä jo ennen aamukahdeksaa? Aamutestaus olisi siksi paras, että positiivisen tuloksen päivänä voisi heti olla yhteydessä klinikkaan.

Seuraavassa kierrossa onkin sitten tosi kyseessä. Silloin käyn kuukautisten jälkeen klinikalla, jossa arvioidaan ovulaatiopäivä ultran avulla. Syyskuun kierrossa toivotaan, että ovulaatio osuu arkipäivälle, jotta ensimmäinen inseminaatio voidaan tehdä!

Kommentit (2)

  1. Avatar
    Amala 29.8.2015 klo 13:31

    Onnea matkaan! :D Kiva alkaa seuraamaan teidän projektia.

    Me ollaan testailtu liuskoilla (noilla keskimmäisillä kuvassa) sekä clearbluen digitaalisella. Clearblue on ihanan helppo kun tulosta ei tarvitse arpoa. Toisaalta lääkärimme on varoitellut, että niissä on tullut lähiaikoina vääriä postiivisia. Kannattaa siis myös katsoa mitä viivat testin sisällä näyttää. Vaihdettiin takaisin liuskoihin ja niihin ollaan tyytyväisiä. Ainakin tässä kierrossa positiivinen oli helppo havaita.

    • Minttu
      Minttu 30.8.2015 klo 20:06

      Kiitos, onnea varmasti tarvitaan! Mukava itsekin seurata muiden projekteja sekä tiedonkeräyksen että vertaistuen vuoksi.

      Luinkin teidän blogista lääkärin kommentit Clearbluen testien viimeaikaisesta epävakaasta toiminnasta. Tosi mielenkiintoinen nähdä, miten omat seuraavan kierro testit menee.

      Toivottavasti teillä tärppäsi tällä kertaa!

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle