Two Week Wait
MarikkiTässä kuussa olemme päässeet ensimmäistä kertaa kokemaan sen kuuluisan kahden viikon odotuksen, piinapäiviksikin niitä kutsutaan. Inseminaatiosta on nyt 11 päivää, ja vielä pitäisi muutama päivä malttaa odottaa ennen raskaustestien esille kaivamista. Olemme ajatelleet testata sunnuntaina elleivät Mintun kuukautiset ala ennen sitä.
Olemme kumpikin yllättyneitä siitä, miten helppoja nämä pari viikkoa ovat olleet. Olimme varautuneet siihen, että odottaminen olisi hermoja raastavaa, mutta aika on kulunut yllättävän nopeasti ja kivuttomasti. Asiaan vaikuttaa varmasti eniten se, että kyseessä on ensimmäinen yrityskertamme eikä onnistumiselle ole vielä samalla lailla paineita kuin useamman yrityskerran jälkeen olisi. Säästötili ei näytä vielä tyhjää, eikä taustalla ole aiempien yritysten aiheuttamia pettymyksiä, joten olemme säästyneet vielä suuremmilta stressinaiheilta ja saaneet ottaa aika rennosti.
Vaikka testipäivän odottaminen on ollut yllättävän helppoa, on näihin päiviin kuitenkin mahtunut monenlaisia tunnelmia. Inseminaatiopäivänä päällimmäisenä tunteena taisi kummallakin olla epätodellinen olo. Oli vaikea ymmärtää, että kuukausien suunnittelun ja odotuksen jälkeen pääsimme vihdoin yrittämään klinikalle! Olo oli niin innostunut, toiveikas ja helpottunut, että tuntui aivan mahdolliselta, että juuri me olisimme se pari jota onnistaa heti ensiyrittämällä!
Menimme kumpikin inseminaation jälkeen töihin loppupäiväksi ja ajatukset pyörivät kyllä kaikissa muissa kuin työasioissa! Mintulla oli höntti olo (”hitto, meille voi tulla vauva!”) ja minä puolestani laskeskelin työhommien ohessa kuukausia ja sitä, milloin vauva syntyisi jos nyt heti tärppäisi. Seuraavana päivänä päätin, etten halua ottaa selvää raskausoireista tai alkion kiinnittymisestä, vaan halusin olla onnellisen tietämätön kaikesta siitä mitä pitäisi tapahtua tai millaisia tuntemuksia Mintulla pitäisi olla. Ajattelin, että ehtiihän sitä tietoa etsiä sitten seuraavan yrityksen jälkeen (inseminaatiopäivän yltiöpositiivisuus oli nähtävästi karissut pois toiseen päivään mennessä).
Minttu tunnusteli ja kuulosteli ensimmäiset päivät ahkerasti mahaansa, joka tuntui kuplivan ja pistelevän, ja mietimme tapahtuiko siellä jotain vai olivatko tuntemukset vain reissun jälkeisiä turvotusoireita. Kolmantena päivänä Mintulla oli rauhallinen ja levollisen luottavainen olo siitä, että raskaus alkaa. Minua puolestaan epäilytti kaikki. Entä jos ajoitus oli liian myöhäinen? Entä jos johtofollikkeli olikin aivan surkea? (Minttu ei päässyt reissun takia ultraan joten emme tiedä tarkalleen follikkelin kokoa.) Entä jos lääkäri vain sanoi inseminaation yhteydessä että kaikki näyttää oikein hyvältä muttei oikeasti tarkoittanut sitä?
Neljäntenä päivänä Minttu sortui ja googlasi alkuraskauden oireet. Selvisi, että alkion kiinnittyminen tapahtuu, jos niikseen tulee, vasta tulevana viikonloppuna. Kaikki tähän astiset nipistelyt ja viiltelevät tunteet vatsassa olivat siis olleet psykosomaattisia. Ostimme pari lastenkirjaa alennuksesta, luottavaisin mielin siitä, että vaikka nyt ei onnistuisikaan, onnistuu vielä joskus.
Toinen viikko inseminaation jälkeen on kulunut vielä nopeampaa. Minulla on ollut niin kiirettä töissä, että en ole edes muistanut miettiä asiaa työpäivien aikana. Kahdeksantena päivänä inseminaatiosta Mintulla oli omien sanojensa mukaisesti aallonpohjapäivä, ja varma tunne siitä, ettei ole ainakaan raskaana. Viimeisen parin päivän aikana Mintulla on ollut haamuista lievää kuukautiskipua ja outo tunne mahassa. Minä olen ollut kotona aivan kamalassa flunssassa ja viihdyttänyt itseäni miettimällä lasten nimiä ja selaamalla viime vuoden suosituimpien nimien listaa. Nyt myös Mintulla on kuumeinen olo, viluttaa ja hieman lämpö koholla, mutta ei nuhaa tai yskää. Flunssaoireita vaiko alkuraskauden oireita? Tänään Mintulla on ollut aivan kuukautisia enteilevä olo, eli jäämme nyt jännittämään, pääsemmekö testaamaan tänä viikonloppuna vai ehtivätkö kuukautiset alkaa ennen sitä.
Minttu
