Kirjahankintoja
Meillä on alkanut pikkuhiljaa kertyä kirjahyllyyn lastenkirjoja ja sateenkaariperheyttä käsittelevää kirjallisuutta. Ostimme ihanan Meidän pihan perhesoppa -kirjan klinikalta ensimmäisen inseminaation yhteydessä ja Mommy, Mama and Me -kuvakirja löytyi ulkomaanreissulta jo vuosi sitten. Minusta olisi ihana, jos tulevalla lapsella olisi jo syntyessään pieni kotikirjasto odottamassa. Olemme myös miettineet sellaista, että lapsen nimenantojuhla voisi olla lastenkirjateemalla, ja vieraita voisi pyytää tuomaan muiden lahjojen sijasta jonkun lastenkirjan, esimerkiksi oman lapsuudensuosikkinsa. Nämä ideat ovat tietenkin tässä vaiheessa vielä kovin ennenaikaisia, kun lapsi on vasta haaveissa ja raskaustesti ei ole näyttänyt plussaa.
Uusimpia ostoksia ovat sosiaalisesta äitiydestä kertovat Confessions of the Other Mother ja She Looks Just Like You. Niitä en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta toivon että niistä löytyy vertaistukea vanhemmuuteen valmistautuessa. Kumpikin kirja oli saanut hieman ristiriitaista palautetta Goodreads-sivustolla, joten odotan mielenkiinnolla millaisia ajatuksia ne herättävät. Onko kukaan lukenut kyseisiä kirjoja?
Olen lukenut She Looks Just Like You-kirjan, ja pidin siitä kyllä. Minua häiritsi lähinnä vain satunnaiset yleistykset tyyliin ”lesbot ovat tällaisia”, mutta mielestäni niitä ei ollut mitenkään niin montaa, että lukukokemus olisi kovasti kärsinyt. Olen lukenut, että kirja olisi jotenkin negatiivinen, mutta en muista, että olisin itse kokenut sen niin. Toisaalta lukukokemuksesta alkaa kohta olla 3 vuotta aikaa, joten muistikuvat alkavat olla hieman hatarat. Pitääkin varmaan lukea kirja uudestaan. :)
Olen ajatellut ihan samaa, että haluaisin kerätä lapselle pienen sateenkaarikirjaston jo valmiiksi (muita lastenkirjoja meillä on myös vaikka muille jakaa), mutta minua harmittaa, että lähes kaikki kirjat ovat englanniksi. Ehkä niille voisi kuitenkin tehdä vaikka itse käännökset. :)
Olen kovasti innoissani kirjasta Familjeboken (linkissä kirjan kuvaus englanniksi), jota aion käyttää hyväkseni kertoessani miten lapsia tehdään. Kirja on erityisen mahtava siitä, että siinä selitetään että lapsen aikaansaamiseksi tarvitaan siittiö ja munasolu, ja näytetään kuinka ne saatetaan yhteen laboratorio-olosuhteissa. Vasta myöhemmin mainitaan, että ne voidaan saattaa yhteen myös muilla tavoilla.
Se on tosiaan harmi että nuo melkein kaikki kirjat ovat englanniksi, mutta toisaaltahan ne voi tosiaan itse kääntää kun etenkään kuvakirjoissa sitä tekstiä ei edes ole niin paljon. Sain tänään vihdoin tuon The Other Mother-kirjan postissa, siinä näytti olevan monta lyhyttä tarinaa aiheesta. Ajattelin että aivan mukava niin, saa monta erilaista näkökulmaa itseä mietityttävään asiaan :)
Mä oon lukenut sekä Confessions of the Other Mother ja She Looks Just Like You. Tosin taisin lukea ne jo ennen raskautta ja kun pätkät täyttävät kesällä jo kaksi, niin siitä on tovi. Muistaakseni kuitenkin kummastakin tykkäsin, etenkin tuosta jälkimmäisestä. Meille on myös tärkeää, että lapsilla on kirjoja, missä esiintyy (myös) sateenkaariperheitä. Niitä kirjoja ollaan hankittu sitä mukaa, kun niitä on tullut vastaan. Meiltä löytyy toistaiseksi tuo mainitsemasi Mommy, mama and me, Todd Parrin The Family book (mikä löytyy myös suomeksi, siinä on esitelty ylipäätään erilaisia perheitä), Ikioma perheeni ja Vauvapullaa.
Sain joulun alla vihdoin luettua tuon She Looks Just Like You ja tykkäsin siitä kyllä kovasti, vaikka hieman siinä häiritsi että kirjassa painotus siirtyi muistaakseni aika pitkälle parisuhteen (ongelmien) kuvaamiseen lapsen synnyttyä. Mutta kaipa sekin on osa ”toisen äidin” kokemusta. Tuo Confessions of the Other Mother on ollut hitaampaa luettavaa, kiinnostuksen taso vaihtelee aikalailla esseestä riippuen, jotkut ovat mielenkiintoisempia kuin toiset. Olisi kyllä kiva että tämäntyyppistä kirjallisuutta olisi enemmänkin saatavilla, mutta onneksi on sentään blogit mistä lukea toisten kokemuksia. :)