02/2016

Ei vieläkään

27.2.2016

Otsikko sen kertookin. Testasimme perjantaiaamuna oikein kahden raskaustestin voimalla, mutta tulos oli vanha tuttu negatiivinen. Pettymys oli kyllä aikamoinen, etenkin kun kaiken ajoituksesta sukusoluihin piti olla nyt kohdallaan. Mietimme vielä eilen että testaisimme varmuuden vuoksi lauantaina uudestaan, mutta tämä aamu toi tullessaan Mintun kuukautiset, joten tulos on harvinaisen selvä.

Pregnylistä ei tullut kamalasti fyysisiä oireita, mutta jälkikäteen ajateltuna Minttu miettii, että hormoneilla saattoi olla vaikutusta henkisesti ja ne auheuttivat Mintussa varman olon siitä, että nyt onnistaisi. Ei siis ihmekään, että tämä negatiivinen tulos on tuntunut Mintusta paljon vaikeammalta kuin aiempien yritysten tulokset, ja nämä pari päivää ovat menneet Mintulla aika surullisissa tunnelmissa.

Negatiivinen tulos tuntui myös minusta todella pahalta. Minusta tuntuu, että jokaisella kerralla pettymys on aina edellisiä kertoja raskaampi ja vaikeampi, mutta toisaalta tuntuu myös kuin pääsisin pettymyksen yli aina vähän nopeammin. Ehkä se johtuu vain siitä, että pettymyksiä alkaa olla takana jo useampia ja olen tavallaan ehtinyt jo tottua niihin?

Emme tiedä vielä mitä seuraavaksi. Kannattaako jatkaa enää inseminaatioilla, kun kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta silti ei tunnu tärppäävän? Vai pitäisikö siirtyä jo IVF:ään? Siinä hirvittää rahanmeno sekä tietenkin hoitojen rankkuus ja lääkemäärät. Kannattaisiko pitää taas yksi taukokuukausi, ja miettiä vaihtoehtoja rauhassa? Minttu varasi soittoajan lääkärille maanantaille, mutta todennäköisesti teemme päätöksen jatkosta jo ennen sitä, niin että Minttu voi sitten tehdä uuden hoitosuunnitelman lääkärin kanssa.

Emme ole lannistuneita, mutta kieltämättä toiveikkuuskin alkaa hieman karista tässä matkan ja pettymysten varrella. Emme kumpikaan ajatelleet etukäteen, että raskaaksi tulo onnistuisi kuin taikaiskusta, mutta toisaalta emme tainneet olla varautuneita siihenkään, että kuuluisimme niihin pareihin, joille raskaaksi tuleminen olisi pidempi ja raskaampi prosessi. Minttu oli miettinyt eilen negatiivisen tuloksen jälkeen, että nyt voi ehkä ajatella, että käymme hedelmöityshoitojen sijasta lapsettomuushoidoissa. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta se tuntuu tavallaan aika isolta muutokselta.

Ps. Kiitos kaikille tsemppaavista kommenteista edelliseen postaukseen!

Oireilua

23.2.2016

Tämä 2ww on tuntunut kestävän pienen ikuisuuden. Aivan kuin inseminaatiosta olisi jo ainakin kaksi kuukautta! Päivittelimme tässä juuri yhtenä päivänä, että miten aika onkin kulunut tällä kerralla niin järkyttävän hitaasti, paljon hitaammin kuin aiemmilla kerroilla. Oireita on ollut vähänlaisesti niin kuin aiemmissakin yrityksissä, mutta jotain pieniä eroavaisuuksiakin on ollut. Ehkä Pregnyl on sittenkin saattanut aiheuttaa jotain oireita?

Parina päivänä Mintulla oli sellainen olo kuin lämpö olisi ollut nousussa, ja hän on ollut tavallista väsyneempi ja nukkunut jopa päiväunet, mikä on Mintulle epätavallista. Alavatsassa on tuntunut ajoittain kivistelyä, jomottelua ja paineen tunnetta, muttei joka päivä. Jostain syystä on ollut myös enemmän ilmavaivoja kuin normaalisti! (Hah!) Muita oireita ei ole ollut. Mintulla siis… En tiedä onko mahdollista että Mintun pistämä Pregnyl voisi vaikuttaa myös minun hormoneihini? Olen kyllä aika herkkä reagoimaan kaikkeen, mutta meneekö tämä jo liioittelun puolelle? Olen ollut etenkin piinapäivien alkupuolen aivan järkyttävän väsynyt, ja nyt kun omat kuukautiset lähestyvät olen kärsinyt aika jomottavista alavatsakivuista ja rintojen kipeytymisestä, vaikka en normaalisti saa juurikaan fyysisiä oireita ennen kuukautisten alkua. Pari yötä sitten näin unta että olin raskaana ja synnytin ostoskeskuksessa!

Mintulla on ollut piinapäivien alusta asti enemmän tai vähemmän sellainen olo että tällä kertaa saattaisi onnistaa, tosin aivan nyt viimeisen vuorokauden aikana olo onkin ollut ristiriitaisempi ja epävarmempi. Minä taas olin aluksi hyvin voimakkaasti siinä uskossa, ettei meitä onnista. Jossain piinapäivien puolivälin seutuvilla huomasin yhtäkkiä että Minttu näyttää jotenkin erilaiselta – en tiedä onko siihen syypäänä mahdollinen alkava raskaus vaiko pelkkä Pregnyl, enkä oikein edes osaa selittää asiaa, mutta se antoi minullekin vähän toivoa tähän odottamiseen.

Testipäivän lähestyminen jännittää todella kovasti. Pelottaa, kuinka suuri pettymys tulee olemaan jos raskaustestin tulos on taas negatiivinen. Ei auta vaikka negatiiviseen tulokseen ja pettymykseen kuinka yrittäisi varautua ennalta. Tekisi melkein mieli jättää testaamatta, mutta toisaalta testi on kuitenkin loppujen lopuksi helpompi tapa saada tieto negatiivisesta tuloksesta kuin kuukautisten alkaminen. Alustava testipäivä on perjantaina, ja olemmekin nyt pohtineet milloin testi kannattaisi tehdä. Testataanko heti aikaisin aamusta? Mutta kuinka vaikea on lähteä töihin heti sen jälkeen jos tulos ei ole toivottu? Pitäisikö testata vasta illalla tai jättää testi suosiolla viikonlopulle? Entä jos kuukautiset ehtivät alkaa perjantaina päivän aikana ja huonot uutiset tulevat sitten yllätyksenä kesken työpäivän? Normaalikierrossa Mintun kuukautisten olisi määrä alkaa vasta ensi maanantaina tai tiistaina, mutta emme tiedä miten irrotuspiikki vaikuttaa kiertoon.

Sateenkaarivauva

19.2.2016

Jos toive lapsesta toteutuu, meistä ei tule pelkästään perhettä, vaan sateenkaariperhe. Näin etukäteen kuvittelisin, ettei sillä ole loppujen lopuksi juurikaan merkitystä arjen perhe-elämässä ja lapsen hoidossa. Toisaalta, jos asia olisi täysin merkityksetön, olisimme tuskin perustaneet tätä blogia vertaistuen toiveissa. Näin etukäteen on vaikea tietää miten sateenkaariperheys tulee vaikuttamaan elämäämme tai miten muut tulevat suhtautumaan perheeseemme. Lähipiiri tuskin tulee suhtautumaan meihin erilailla kuin muihinkaan pikkulapsiperheisiin, mutta jännitän hieman sitä miten ulkopuoliset näkevät perheemme ja miten se heijastuu lapseen. Toivon että perhemuotoomme suhtaudutaan luontevasti ja etenkin niin, ettei lapsi koe sen takia häpeän, pelon tai ulkopuolisuuden tunteita.

Emme tunne (blogimaailman ulkopuolella) yhtään sateenkaariperhettä tai toista perheen perustamista suunnittelevaa samaa sukupuolta olevaa paria. Olen todella iloinen että olemme löytäneet näin netin välityksellä muita samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä joiden kanssa jakaa kokemuksia ja ajatuksia, enkä erityisemmin tunne tarvetta osallistua esimerkiksi paikalliseen sateenkaariperheiden yhdistyksen toimintaan. Emme ole olleet koskaan aktiivisesti mukana Setan toiminnassa, emmekä taida muutenkaan olla ryhmä- tai yhdistysihmisiä, vaan vietämme mielummin aikaa muutaman vanhan tutun ystävän kanssa tai sukulaisten seurassa.

Nyt olen kuitenkin miettinyt, että pelkkä nettiyhteisö ei riitä kovin pitkälle. Mielestäni olisi hyvä lapsen kannalta, että tämä kasvaisi pienestä asti ympäristössä johon kuuluisi muitakin sateenkaariperheitä. Toivoisin, että lapsella olisi kavereita joiden perheessä olisi myös kaksi äitiä, että lapsi ei tuntisi olevansa ainoa erilaisesta perheestä tuleva – lähipiirissä kun kaikilla serkuilla ja tuttujen lapsilla on äiti ja isä, eikä päiväkodista tai koulustakaan löydy välttämättä toista sateenkaariperheen lasta. Eli ehkäpä sinne paikalliseen sateenkaariperheiden ryhmään on kuitenkin otettava joskus projektin onnistuttua yhteyttä.

Eniten tulevalla sateenkaariperheydellämme on valitettavasti merkitystä virallisten tahojen kanssa asioidessa. On aika surullista, että valtion lait ja byrokratia nostavat joka vaiheessa perheemme muista perheistä poikkeavaksi, ja toiminnallaan aiheuttavat lisästressiä, vaivaa ja kuluja. Olisipa ollut mukavaa, jos olisimme voineet mennä viime syksynä naimisiin sen sijaan että jouduimme rekisteröimään parisuhteemme. Tai että olisin voinut ottaa liiton virallistamisen myötä Mintun sukunimen helposti ja maksutta. Etenkin harmittaa se, että lapsemme on heti syntyessään käytännössä lastensuojelun asiakas ja että meidän täytyy käydä läpi kuukausia kestävä adoptioprosessi vain siitä syystä, että olemme samaa sukupuolta oleva pari.

Tuntuu hullulta, että äitiyslakia ei ole saatu aikaiseksi, ja että maassa voi olla tilanne, että ihmiset ovat lain edessä eriarvoisessa asemassa sukupuolensa ja seksuaalisen suuntaumisensa takia. Jos olisin mies ja saisimme lapsen hedelmöityshoitojen kautta luovutetuilla sukusoluilla, ei turhaa adoptioprosessia tarvisi käydä ollenkaan, vaan voisin tunnustaa isyyteni neuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Minua kieltämättä suututtaa aika kovasti kun mietin sitä, kuinka eriarvoisessa asemassa olemme heteropareihin ja että joudun tulevaisuudessa adoptoimaan oman lapseni. Ärsyttää myös se, että perheensisäisen adoption käytännöt ovat niin erilaiset paikkakunnittain – ymmärtääkseni prosessi on suhteellisen simppeli ja nopea Helsingissä, missä sateenkaariperheitä on enemmän, kun taas toisilla paikkakunnilla adoptio on paljon koukeroisempi prosessi. Ilman kunnon äitiyslakia tasa-arvo perheiden välillä ei toteudu oikein millään lailla.

Ps. Ettei nyt menisi vain valitukseksi, oli pakko lisätä kirjoitukseen ihania sateenkaarikamppeita.

Kuvat: Mothercare, Frugi

Déjà vu

17.2.2016

Aika matelee. Inseminaatiosta on jo ikuisuus (tai, no viisi päivää…), mutta testipäivään on vielä pidempi matka. Kun piinapäiviä on takana jo useammalta yrityskerralta, on kaikki uutuudenviehätys hommasta todellakin karissut pois. Varovainen innostuminen ja toiveikkuus kestivät aikalailla inseminaatiopäivän ajan, ja sen jälkeen olenkin pääasiassa stressannut miten onnistuisimme sitten seuraavassa kierrossa. Olen tälläkin yrityskerralla kyllä laskeskellut vähän kuin itseltäni salaa päivämääriä siltä varalta jos nyt onnistaisi (milloin vauva syntyisi? Milloin olisi ensimmäinen ultra? Milloin kertoisimme raskausuutisen lähipiirille?) mutta se tuntuu samanlaiselta harmittomalta haaveilulta kuin se, että laskeskelisi kuinka käyttäisi lottomiljoonat jos täysosuma sattuisi joskus kohdalle.

Alkuviikosta Mintulla oli vasemmalla puolella pientä jomotusta, joka olisi voinut olla ovulaatiokipuakin (toivottavasti ei sentään, kun irrotuspiikistä ja inseminaatiostakin oli aikaa jo useampi päivä) tai lievää menkkakipua. Sen lisäksi ei ole ollut mitään huomionarvoista – eikä Pregnylkään ole nähtävästi aiheuttanut mitään raskausoireita. Piinapäivät kuluvat siis samalla tyylillä kuin jo kolmesti aiemmin. Ehkä ne tuntuvatkin siksi niin pitkiltä, kun tämä aika sulautuu mielessä yhteen niiden aiempien yrityskertojen kanssa.

Olemme kumpikin yhä toiveikkaita, että vauvaprojekti onnistuu kyllä sitten jossain vaiheessa. Jostain syystä en vain osaa kuvitella että se onnistuisi nyt tällä kerralla, vaan oletuksena on, että testi näyttää taas negatiivista. Toivotaan kuitenkin että olisin pessimistisin aavistuksini aivan väärässä ja testipäivä toisi mukanaan iloisen yllätyksen.

Neljäs kerta

12.2.2016

Minttu pisti eilen iltapäivällä Pregnyl-irrotuspiikin ja tänään kävimme klinikalla neljännessä inseminaatiossa. Toissapäivänä pistetty Menopur ei ollut valitettavasti vauhdittanut follikkeliultrassa nähtyjen pienten munarakkuloiden kasvua, vaan tämänpäiväisessä ultrassa näkyi yhä vain yksi johtofollikkeli. Se oli alkanut jo luhistumaan, eli munasolun irtoamisen kannalta ajoitus osui kai nappiin. Aiemmissa inseminaatioissa follikkeli oli jo puhjennut tai vielä pinkeän pyöreä, joten tällä kertaa ajoitus on siis ainakin hieman erilainen muihin yrityksiin verrattuna.

Uutta tässä yrityksessä on myös luovuttaja, ja toivommekin, että luovuttajan vaihto vaikuttaisi positiivisesti tulokseen. Lääkäri kertoi tänään heti tapaamisen aluksi, että labra oli kehunut sukusolujen laatua. Oljessa oli 38 miljoonaa siittiötä, joista 64% oli eteenpäin liikkuvia (A 20%, B 44%), mikä tarkoittaa, että eteenpäin liikkuvia oli yhteensä 24,3 miljoonaa (joista 7,6 miljoonaa A-liikkuvia). Edellisellä kerralla eteenpäin liikkuvia oli 11,1 miljoonaa, ja marraskuun yrityksessä vain 4,5 miljoonaa, joten ainakin sperman laadun puolesta mahdollisuudet onnistumiseen ovat olemassa.

Juttelimme inseminaation jälkeen lääkärin kanssa siitä, mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavassa kierrossa, jos tämäkään yritys ei tuota tulosta. Olimme lääkärin kanssa samaa mieltä siitä, että seuraavaan kiertoon kannattaa laittaa voimakkaammat lääkkeet, koska pienemmillä annoksilla ei ole saatu syntymään kahta munarakkulaa. Eli seuraavassa kierrossa Minttu söisi saman annostuksen Letrozolia kuin tässäkin kierrossa (1 kpl kp 2-6) ja siihen lisäksi otettaisiin Menopuria 75 IU:ta kiertopäivinä 7 ja 8 jolloin ne toivottavasti ehtisivät vaikuttaa paremmin munasoluihin kuin tässä kierrossa. Mutta toivotaan että ensi kuussa ei tarvisi miettiä lääkeannostuksia ollenkaan, vaan raskaus vihdoin alkaisi nyt. Toisaalta mahdollinen negatiivinen tulos ei jotenkin nyt huoleta niin kovasti, kun tuntuu, että meillä on seuraavaan kiertoon jo uudet suunnitelmat valmiina.

Ihan pelkästä taloudellisesta näkökulmasta olisin kyllä jo todella valmis näkemään plussan raskaustestissä. Vielä noin viikko sitten minusta tuntui ettei tämä projekti ole niin kalliiksi tullut… Sitten tällä viikolla maksettaviksi tulivat uudet sukusolut, lääkkeet, follikkeliultra ja tämänpäiväinen inseminaatiokäynti, ja projektin hintalappu heilahtikin jo lähemmäs viittätuhatta. Ei lapsihaavetta voi tietenkään rahassa mitata, mutta kyllähän tuo rahanmeno hieman kauhistuttaa. Onneksi olemme säästäneet tätä varten, ettei maksuista tulee kamalaa lisästressiä.