03/2016

rv 4+2

Raskaus

Positiivinen

30.3.2016

Mietimme joskus aiemmilla yrityskerroilla sitä, millaisen reaktion positiivinen raskaustesti saisi meissä aikaan. Onnenkyyneliä? Iloista kiljumista? Pienen ollaanko me nyt ihan oikeasti valmiita vanhemmiksi-paniikin? Saimme kysymykseen vihdoin vastauksen viime perjantaina, kun teimme ensimmäisen positiivisen raskaustestimme! Emme kiljuneet tai itkeneet, panikoinnista puhumattakaan, vaan olo oli aika sanaton. Helpottunut, häkeltynyt ja varovaisen onnellinen. Halasimme ja vilkuilimme raskaustestin haaleaa viivaa hölmistynyt hymy huulillamme.

Päätimme tehdä ensimmäisen raskaustestin perjantaina (dpo 12), koska olimme lähdössä lauantaina työpäiväni päätteeksi sukuloimaan pääsiäiseksi, emmekä halunneet tehdä raskaustestiä salassa sukulaisten luona. Toisaalta negatiivisen pelossa emme halunneet jättää ensimmäistä testiä ja mahdollista pettymystä minun työaamulle ja pääsiäisreissun alle. Perjantain negatiivinen olisi antanut meille yhden päivän aikaa toipua. Emme myöskään halunneet odottaa testaamista pääsiäisen ylikään, koska Mintun kuukautisten oli aika alkaa sunnuntaina. Meitä huoletti hieman oliko testipäivä liian aikainen ja näkyisikö testissä vielä mitään. Sinnikkään odottamisen jälkeen liuskatestiin piirtyi kuitenkin kontrolliviivan viereen haalea viiva. Aiemmilla yrityskerroilla testi on jäänyt kontrolliviivaa lukuunottamatta täydellisen puhtaan valkoiseksi, joten olimme iloisia edes tuosta haamuviivasta, joka erottui testistä lähinnä hyvällä tahdolla ja mielikuvituksen avulla.

Testasimme uudestaan vielä lauantai-aamuna ennen töihinlähtöäni. Liuskatesti näytti taas hyvin haaleaa viivaa, mutta Clearbluen testiin piirtyi selkeä plussa! Työpäivä meni aivan sumussa, ja pitkä ajomatka sukulaisten luo sujui vauva-aiheesta jutellessa ja haaveillessa. Pääsiäisen aikana tuli vastaan useampi tilanne, jolloin plussasta olisi voinut (ja tehnyt mieli) kertoa lähipiirille, mutta saimme pidettyä suumme supussa ja kasvot suurinpiirtein peruslukemilla, vaikka hölmistynyt hymy hiipikin aina vain esille. Toisaalta ehdin jo alkaa reissussa murehtia hieman sitäkin, vahvistuisiko testiviiva koskaan, vai oliko kyse kemiallisesta raskaudesta. Kotimatkalla ostimme apteekista varmuuden vuoksi vielä Clearbluen digitaalisen testin, jonka teimme eilen aamulla (dpo 16). Digitesti näytti että hedelmöittymisestä on 2-3 viikkoa, ja eilen tehty liuskatesti antoi huomattavasti selkeämmän viivan kuin aiempien päivien testit, eli ainakin testitulokset ovat voimistumaan päin.

Kuten aiemmin mainitsin, olo on nyt varovaisen onnellinen. Olemme sopineet yhteistuumin, ettemme murehdi liikaa nyt sitä, että kaikkea voi vielä sattua eikä mistään ole takeita, kun raskaus on näin alussa. Nautimme nyt rauhassa tästä plussastamme.

Hedelmöityshoidot

Tunnelmia maaliskuun vuoristoradalta

Minttu

29.3.2016

Päätimme helmikuun epäonnistumisen jälkeen, että kokeilemme vielä yhtä (viidettä) inseminaatiota ja siirrymme sen jälkeen järeisiin aseisiin eli IVF:ään. Halusimme toimia tällä kertaa hieman eri tavalla emmekä raportoineet kiertoa blogiin. Kierto oli yhtä vuoristorataa, joten nyt jälkikäteen raportoimista riittää.

Lääkitys

Vuoto alkoi lauantaina 27.2. Edellisen inseminaatiokäynnin yhteydessä lääkärin kanssa laatimamme suunnitelman mukaan sunnuntaille oli merkitty ensimmäinen Letrozol. Epäilys lääkityksen riittävyydestä (5 x Letrozol ja 2 x 75 IU Menopur) oli kuitenkin hiipinyt talouteemme. Lähes samalla annostuksella kun ei helmikuussa saatu aikaan kuin yksi follikkeli. Halusimme tällä kertaa välttää yhden munarakkulan inseminaation. Se on todettu toimimattomaksi neljä kertaa. Sovin siis maanantaina lääkärin kanssa Letrozol-annostuksen nostosta (1-2-2-2-1, +60%), tavoitteenamme saada aikaan useampi rakkula kuin aiemmilla kierroilla. Olimme puhuneet Marikin kanssa, että jos follikkeleja kasvaa liikaa (yli kolme), jätetään yrityskerta välistä. Tämä sopi myös lääkärille. Follikkeliultra sovittiin viikon päähän.

Menopurin ja pistovälineiden hankkimisessa oli pientä säätöä, kun farmaseutti luki reseptin väärin ja jouduin käymään apteekissa pariin otteeseen. Neulojakin piti hakea kahdesta apteekista, että sain oikeat (sekoitukseen 18G ja pistämiseen 26/27G). Jälkikäteen nämä vastoinkäymiset tuntuvat pieniltä, mutta silloin olin hermoromahduksen partaalla (vaikka en vielä edes ollut hormonihuuruissa!). Kannattaa muuten muistaa Menopuria pistäessä, että sekoituksen jälkeen tyhjiö voi imaista osan lääkkeestä takaisin pulloon neulaa pullosta ulos vetäessä! Ilmiön takia jouduin pistämään Menopuria kahdesti ensimmäisenä päivänä.

Lääkeannostuksen noston jälkeen erityisesti Marikki alkoi epäillä, että teimme sittenkin virheen ja munasarjani pullistelisivat folleista viikon päästä ultrassa. Yritimme kuitenkin muistuttaa itseämme, että otimme lisälääkkeitä pyytämällä tietoisen riskin siitä, että follikkeleita voisi olla liikaa ja inseminaatio jouduttaisiin perumaan.

Follikkeliultra

Ultran lähestyessä jännitimme, montako follia saimme aikaiseksi nostetulla lääkeannoksella. Yhden, kaksi, kolme, liikaa? Folliultrassa lääkäri laski neljään. Oikealta puolelta löytyi yksi 16-millinen ja aktiivisemmalta vasemmalta puolelta 16-, 15- ja 14-milliset follikkelit. Ajattelin heti, että inseminaatio pitäisi unohtaa tässä kierrossa koska follikkeleita oli liikaa eikä toiveissamme ole kolmoset! Lääkäri pohti ja pyöritteli ja antoi vielä yhden oljenkorren. Ehdotus oli, että testaamme ovulaatiota seuraavasta päivästä alkaen ja kunhan testi on positiivinen, tehdään uusi follikkeliultra. Jos epätodenäköinen tapahtuu ja yksi tai kaksi pienintä rakkulaa näivettyy, voidaan inseminaatio tehdä samana tai seuraavana päivänä. Jos taas kaikki neljä jatkavat iloista kasvuaan, voimme päättää, jätämmekö inseminaation seuraavaan kiertoon, vai haluammeko, että pienimmät rakkulat tyhjennetään inseminaation yhteydessä.

Yht’äkkinen ajatus minipunktiosta ei kuulostanut houkuttelevalta. Oljenkorsi piti kuitenkin katsoa loppuun asti, joten aloitin ovulaatiotestauksen tiistaiaamuna. Puhuimme Marikin kanssa mahdollisista ovulaatiopäivän vaihtoehdoista. Marikki oli sitä mieltä, että minun pitäisi tehdä lopullinen päätös, koska kyse on minun vartalostani. Päätökseni oli, että mikäli munasarjani jatkaisivat kaikkien neljän rakkulan kasvattamista, jättäisimme kierron ja punktion väliin.

Toinen follikkeliultra

Ovulaatiotestit näyttivät negatiivista tiistaina ja keskiviikkona, vaikka alavatsassa oli ollut havaittavissa kivistelyä. Kuvittelin, kuinka vasemmalla puolella asustelevat follikkelit pullistelivat liitoksissaan. Kierto alkoi tässä kohtaa tuntua henkisesti aiempaa huomattavasti raskaammalta. Tapahtumia oli ollut niin sanotusti riittävästi. Mahdolliset inseminaatiopäivät alkoivat käydä vähiin lähestyvän viikonlopun ja seuraavan viikon tiistaina alkavan kolmipäiväisen työmatkan takia. Clearbluen ovulaatiotestitkin olivat loppumassa maanantaina!

Ovulaatiotesti oli vielä torstainakin (kp 13) negatiivinen. Mielenrauhan vuoksi halusimme kuitenkin käydä tarkistamassa follikkeleiden lukumäärän ultrassa. Klinikalla lääkäri hieroi käsiään yhteen ja naurahti ”aletaankos laskemaan rakkuloita”. Hyvä (tai huono) uutinen oli, että kaikki follikkelit olivat kasvaneet huomattavasti hitaammin kuin odotettiin. Oikeanpuoleinen johtofollikkeli oli nyt 19 mm. Vasemmalla isoin follikkeli oli kasvanut reiluun 18 millimetriin. Hyvä uutinen oli, että vasemmanpuoleiset pienemmät kaverit olivat edelleen 14-15 mm kokoisia tai ehkä aavistuksen jopa pienempiä kuin aiemmassa ultrassa.

Suunnittelimme lääkärin kanssa seuraavat askelmerkit. Varasimme perjantaille vielä yhden ultra-ajan positiivisen ovulaatiotestin varalta. Lääkäri tarkistaisi ensin ultralla, mitä pienimmille follikkeleille kuuluu. Jos inseminaatio voitaisiin tehdä, sperma sulatettaisiin ja lähetettäisiin matkaan. Jos pikkufollit olisivat kirineet kasvussa, jätettäisiin inseminaatio välistä. Tässä kierrossa Pregnyliä ei voitaisi käyttää, koska se irrottaisi kaikki munarakkulat – myös ne pienet – joten odottaisimme luonnollista LH-huippua.

Ovulaatiotesti oli perjantainakin negatiivinen, joten peruin varatun ajan. Jännitysnäytelmä ei kuitenkaan vielä ollut ohi. Osuuko ovulaatio lauantaille? Jos plussa tulee sunnuntaina, onko maanantaina jo liian myöhäistä tehdä inseminaatio? Tuleehan LH-huippu viimeistään maanantaina (kp 17)? Syksyllä yhdessä luonnonkierrossa LH-huippu oli vasta kiertopäivänä 19. Huh. Tunnelma tiivistetysti: jos tässä vielä päästään yrittämään niin on ainakin huolella tehty!

Lauantaiaamu alkoi pienimuotoisella juhlinnalla, kun ovulaatiotesti oli edelleen negatiivinen! Ja lopulta sunnuntaiaamuna Clearbluen näyttöön ilmestyi hymynaama. Sunnuntai-iltana tunsin pientä juilimista vasemmalla puolella.

Inseminaatio

Klinikalla oli maanantaina sairastapauksen vuoksi miehitysvajaus, mutta sain aamupäivälle ultra-ajan ja tutustuin klinikan kolmanteen lääkäriin. Menin klinikalle yksin kuten kaikkina kertoina tässä kierrossa, koska Marikki ei ole päässyt työvuorojen takia mukaan.

Follikkelitilanne näytti hyvältä. Oikealla ainokainen parisenttinen rakkula oli puhkeamaisillaan. Sen muoto oli selvästi muuta kuin ympyrä. Vasemmalla kaksi pientä follikkelia olivat edelleen pieniä (13-14 mm). Isoin oli jo puhjennut ja siitä oli jäljellä vain keltarauhanen. Lääkäri arvioi, että rakkula oli puhjennut edellisenä illalla (noin 12 h sitten), joten sekin voisi potentiaalisesti hedelmöittyä. Labraan lähti käsky sulattaa sperma ja minä siirryin hetkeksi odotusaulaan. Puoli tuntia myöhemmin olin taas pöydällä. Sperma oli jälleen hyvänlaatuista, vaikka ei niin priimaa kuin viimeksi. Oljessa oli 19 miljoonaa siittiötä, joista 66% liikkui eteenpäin (A 10%, B 56%), joten 12,5 miljoonaa (A 1,9M, B 10,6M) pätevää siimahäntää lähti matkaan. Let the 2ww begin!

Tällä kertaa inseminaatio ei tuntunut fyysisesti juuri ollenkaan. Liekö sopiva yhdistelmä minun rentoutta, pienempää levitintä, erilaisia lääkärin otteita ja hieman erilaista asentoa pöydällä. Kaikilla aiemmilla kerroilla on inseminaatio aiheuttanut jonkin asteista ikävää tunnetta tai jopa kipua. Olen puskenut sisulla toimituksen läpi, mutta nyt tiedän jatkossa pyytää gynekologia käyttämään pienempiä välineitä.

Pöydällä maatessani keskustelin lääkärin kanssa lyhyesti IVF:stä. Kysyin muun muassa lääkärin arviota punktiopäivästä. Kuulemma, koska minulla on vilkkaat munasarjat, punktio osuu todennäköisesti kiertopäiville 12-14. Huhtikuun kiertoon meillä ei ole sovittuna jatkoaskeleita. Raskaustesti ja mahdolliset uuden kierron alkupäivät osuvat pääsiäisen pyhille, joten jos emme ennen pääsiäistä keskustele vielä erikseen oman lääkärin kanssa, jää huhtikuu IVF:n osalta välistä. Myös toukokuu jää välistä, sillä kierron pysyessä tasaisena olisin ulkomaan työmatkalla heti punktion jälkeen. No, tehdään sitten juhannusvauva, jos tämäkin kerta epäonnistuu. Pessimismi nosti päätään ennen kuin inseminaatiosta oli kulunut edes 12 tuntia.

Täytyy vielä sanoa, että olemme saaneet tähän mennessä Oulun klinikalla huippuystävällistä ja kivaa palvelua. Hyvän palvelun lisäksi oma lääkärimme ei ole laskuttanut yhdestäkään puhelinneuvonnasta emmekä joutuneet maksamaan toisesta ultrakäynnistä mitään. Tämän kierron kustannukset eivät siis käytännössä olleet edellistä korkeammat, vaikka käyntejä oli enemmän.

Kuva: 55Laney69 (Flickr, CC BY-NC 2.0)

Sateenkaariperhe

Vauvakuume

Marikki

21.3.2016

Heijasin pientä sukulaislasta eteisessä peilin edessä, vauva nauroi peilikuvalle, ja siinä se syttyi. Vauvakuume, kertarysäyksellä. Mintun vauvakuume oli alkanut hiljalleen jo muutamaa vuotta aiemmin, kun lähipiiriin sisaruksille ja kavereille syntyivät ensimmäiset lapset, mutta minä olin toppuutellut Mintun varovaisia vauvatoiveita. Nuorempana haaveilin kyllä omasta perheestä, mutta vuosien varrella tuo haave oli alkanut tuntua mahdottomalta toteuttaa. Tuntui, että perheen perustaminen oli muita (heteroita?) varten. En ollut edes varma siitä, tehtiinkö klinikoilla hedelmöityshoitoja naispareille tai minkä hintaisia ne olivat tai miten sisäinen adoptio toimi, enkä kai ollut tarpeeksi kiinnostunut selvittääkseni asiaa. Myös ajoittaiset terveysongelmat ja pitkät opinnot osaltaan olivat saaneet perheen perustamisen tuntumaan liian kaukaiselta ja epätodennäköiseltä, asialta josta ei oikein enää uskaltanut edes haaveilla, ettei olisi sitten pettynyt niin pahasti kun se jäisi kuitenkin toteutumatta.

Mutta sitten iski vauvakuume. Yhtäkkiä olikin motivaatiota selvittää miten hedelmöityshoitokuviot menevät naisparien kohdalla, ja pian selvisikin että hoitoja on mahdollista saada, jopa täällä Pohjois-Suomessa. Olisin ollut valmis soittamaan klinikalle samantien, mutta käytännön ihmisenä Minttu halusi odottaa siihen asti, että olin saanut opintoni päätökseen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olikin ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä ehdimme odotellessamme säästää rahaa klinikkamaksuja varten ennen hoitojen aloittamista.

Vauvakuume ei ole tuosta parin vuoden takaisesta syttymisestään suinkaan laantunut nyt hoitojen pitkittyessä, vaan se kasvaa vain kasvamistaan. On meidän onni, että se iski minuun niin voimakkasti, sillä voi olla etten muuten olisi koskaan uskaltanut alkaa tähän projektiin vaikka oma perhe haaveissa on ollutkin. Voimakas vauvakuume on antanut minulle rohkeutta ja päättäväisyyttä asiassa, kun muuten luonnostani olen aika arka isojen asioiden edessä ja keskityn enemmän huoliini ja pelkoihin siitä, mikä kaikki voi mennä vikaan ja huonosti. Aivan pelottomaksi en tietenkään tässäkään asiassa ole osannut heittäytyä (eikä kai tarvitsekaan), mutta vauvakuume on sopivalla tavalla auttanut karistamaan turhaa murehtimista pois ja keskittymään mahdollisten pettymysten sijasta haaveen toteuttamiseen. En tiedä olenko aiemmin pohjimmiltani uskonut siihen, että naisen biologinen kello herää yhtäkkiä tikittämään voimakkaasti ilmoittaakseen vauvakuumeesta, mutta näemmä sitä tapahtuu aivan oikeasti muuallakin kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa! Tik-tak!

Sekalaiset

Linkki: Miksi vanhemmat ovat uupuneita?

Minttu

11.3.2016

Tässä vielä ensimmäistä raskautta odotellessa, ja siitä ja siihen liittyvistä sivujuonteista, mm. rahanmenosta, hermoillessa on ihan tervettä välillä lukea vanhemmuudesta kertovia kommentteja ja artikkeleita. Erityisesti niitä, jotka pudottavat vauvakuumeiset alas vanhemmuuden hattaraunelmista.

Törmäsin Huffington Postissa eilen julkaistuun pakinamaisesti ja rehellisen lakonisesti kirjoitettuun postaukseen This Is Why Parents Are More Exhausted Than You Think They Should Be (kirjoittanut Christine Skoutelas), siis ”Miksi vanhemmat ovat uupuneempia kuin mielestäsi heidän pitäisi olla”. Kun talouteen tulee vauva, et enää nuku kokonaista yötä, ikinä. Lapsi seuraa sinua jopa vessaan, et saa hetken rauhaa. Kysymykset eivät lopu vastaamalla. Lapsenhoito on fyysisesti rankkaa. Siivoaminen tai lapsesta huolehtiminen (huolestuminen) ei lopu koskaan. Ja jos haluat joskus katsoa lempitelevisiosarjaasi, se pitää tehdä keskellä yötä.

Ja ei, tämä ei vähentänyt vauvakuumettani tippaakaan, vaikka suoraan sanottuna väsy/uupumus onkin yksi ainoita oikeita huoliani lapsen saamisessa. Miten selviän pätkittäisillä yöunilla, kun nyt en meinaa selvitä tasaisilla kahdeksantuntisillakaan? Jutun lukemisen paras puoli oli ehkä kuitenkin se, että nyt taas kestää tätä odottamisen odotusta, hiipivää katkeruutta ja epäonnistumiseen väsymistä hetken matkaa kauemmin, kun päällimmäisenä mielessä ei ole vauva-arjen ruusunpunaiset ajatukset.

Sekalaiset

Toisten hyvät uutiset

Marikki

5.3.2016

Neljäs pettymys oli aika kova paikka. Vaikka olin etukäteen yrittänyt varautua siihen, että hoidot saattavat venyä ja yrityskertoja voi kertyä useita, oli neljäs negatiivinen raskaustesti silti todella suuri pettymys. Kun hoidot venyvät muutamaa yrityskertaa pidemmiksi, kasvaa mielessä tietenkin pelko siitä, ettei vauvaa koskaan tulekaan. Tiedän että kohdallamme siihen on vielä matkaa, enkä ole ollenkaan luopunut toivosta, mutta en pysty täysin sivuuttamaankaan pelkoani.

Pari päivää sitten entinen työkaverini tuli käymään työpaikalla, ja kertoi ohimennen olevansa raskaana. Reaktioni muiden raskausuutisiin on ennen tähän vauvaprojektiin ryhtymistä ollut ehkä hentoinen kateus, joskus nopeasti ohimenevä surunkin tunne, mutta ennenkaikkea olen ollut iloinen odottajien puolesta. Silloin ajattelin, ettei perheen perustaminen ollut aiemmista haaveistani huolimatta meidän kohdallamme todennäköistä, joten en halunnut jäädä miettimään sitä pientä kateuden tunnetta tai kaikkea sitä mistä itse jäisin paitsi. Nyt vauvaprojektiin alettuamme tilanne on erilainen.

Kun kuulin työkaverini raskaudesta, muistin kyllä sanoa kaikki asiaankuuluvat sanat, onnitella ja kuunnella työkaverin huolia työn ja perhe-elämän yhdistämisestä, vaikka oikeasti olisikin tehnyt mieli pillahtaa itkuun. Raskausuutisen aiheuttamat kateuden ja surun tunteet eivät olleet enää hentoisia, vaan tuntui kuin olisin litistynyt niiden painon alle. Jos olisin täysin luottavaisin mielin ja uskoisin että meilläkin varmasti onnistaa pian, reaktioni työkaverin uutisiin olisi tuskin ollut niin voimakas, ja olisin ehkä muistanut hieman ilahtuakin hänen puolestaan. Jokaisen pettymyksen jälkeen on kuitenkin aina vähän vaikeampi kuulla muiden raskausuutisia. Yritän pysyä positiivisella mielellä, mutta välillä pelottaa, että kuljemme hitaasti mutta varmasti kohti sitä porukkaa, joille perheellistyminen on vuosien työn ja tuskan takana, tai joiden haave lapsesta jää lopulta toteutumatta. En halua velloa surussa tai katkeroitua, joten yritän muistuttaa itseäni, etteivät toisten iloiset vauvauutiset tuuppaa meitä yhtään lähemmäksi lapsettomuutta, eikä toisten onni ole meiltä pois.