Heijasin pientä sukulaislasta eteisessä peilin edessä, vauva nauroi peilikuvalle, ja siinä se syttyi. Vauvakuume, kertarysäyksellä. Mintun vauvakuume oli alkanut hiljalleen jo muutamaa vuotta aiemmin, kun lähipiiriin sisaruksille ja kavereille syntyivät ensimmäiset lapset, mutta minä olin toppuutellut Mintun varovaisia vauvatoiveita. Nuorempana haaveilin kyllä omasta perheestä, mutta vuosien varrella tuo haave oli alkanut tuntua mahdottomalta toteuttaa. Tuntui, että perheen perustaminen oli muita (heteroita?) varten. En ollut edes varma siitä, tehtiinkö klinikoilla hedelmöityshoitoja naispareille tai minkä hintaisia ne olivat tai miten sisäinen adoptio toimi, enkä kai ollut tarpeeksi kiinnostunut selvittääkseni asiaa. Myös ajoittaiset terveysongelmat ja pitkät opinnot osaltaan olivat saaneet perheen perustamisen tuntumaan liian kaukaiselta ja epätodennäköiseltä, asialta josta ei oikein enää uskaltanut edes haaveilla, ettei olisi sitten pettynyt niin pahasti kun se jäisi kuitenkin toteutumatta.

Mutta sitten iski vauvakuume. Yhtäkkiä olikin motivaatiota selvittää miten hedelmöityshoitokuviot menevät naisparien kohdalla, ja pian selvisikin että hoitoja on mahdollista saada, jopa täällä Pohjois-Suomessa. Olisin ollut valmis soittamaan klinikalle samantien, mutta käytännön ihmisenä Minttu halusi odottaa siihen asti, että olin saanut opintoni päätökseen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olikin ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä ehdimme odotellessamme säästää rahaa klinikkamaksuja varten ennen hoitojen aloittamista.

Vauvakuume ei ole tuosta parin vuoden takaisesta syttymisestään suinkaan laantunut nyt hoitojen pitkittyessä, vaan se kasvaa vain kasvamistaan. On meidän onni, että se iski minuun niin voimakkasti, sillä voi olla etten muuten olisi koskaan uskaltanut alkaa tähän projektiin vaikka oma perhe haaveissa on ollutkin. Voimakas vauvakuume on antanut minulle rohkeutta ja päättäväisyyttä asiassa, kun muuten luonnostani olen aika arka isojen asioiden edessä ja keskityn enemmän huoliini ja pelkoihin siitä, mikä kaikki voi mennä vikaan ja huonosti. Aivan pelottomaksi en tietenkään tässäkään asiassa ole osannut heittäytyä (eikä kai tarvitsekaan), mutta vauvakuume on sopivalla tavalla auttanut karistamaan turhaa murehtimista pois ja keskittymään mahdollisten pettymysten sijasta haaveen toteuttamiseen. En tiedä olenko aiemmin pohjimmiltani uskonut siihen, että naisen biologinen kello herää yhtäkkiä tikittämään voimakkaasti ilmoittaakseen vauvakuumeesta, mutta näemmä sitä tapahtuu aivan oikeasti muuallakin kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa! Tik-tak!