04/2016

rv 8+2

Raskaus

Ensimmäinen neuvolakäynti

27.4.2016

Kävimme eilen ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Jännitin jostain syystä neuvolakäyntiä paljon enemmän kuin ensimmäistä ultraa. Hyvä kun sain nukutuksi edellisenä yönä! Murehdin kai lähinnä sitä, miten neuvolan terveydenhoitaja suhtautuisi meihin perheenä ja pelkäsin jopa tylyä kohtelua. Muistelen että pelkäsin kylmäkiskoista vastaanottoa myös ennen klinikan ensikäyntiä, mutta se pelko oli onneksi täysin aiheeton. Saimme klinikalla todella ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, ja meihin suhtauduttiin aina mukavasti.

Neuvolassakaan emme saaneet tylyä kohtelua, mutta jotenkin epämukava olo käynnistä jäi silti meille molemmille. Ehkä neuvolan terveydenhoitaja yllättyi siitä, että vastaanotolle tuli naispari ja hänellä meni pasmat sekaisin, tai ehkä hän suhtautuu kaikenlaisiin pariskuntiin samalla tavalla ja tietynlaisella persoonattomalla liukuhihna-tyylillä. Hankala sanoa. Joka tapauksessa tuntui, ettei terveydenhoitaja pysähtynyt hetkeksikään tutustumaan meihin, vaan käynti oli pelkästään monenlaisten lappusten ja äitiyskortin täyttämistä ja seuraavien tapaamisten ja tutkimusten aikojen varaamista varten. Olimme kumpikin odottaneet etukäteen, että terveydenhoitaja kertoisi ensimmäisellä neuvolakäynnillä lyhyesti ylipäänsä neuvolapalveluista ja siitä, mitä kaikkea on matkan varrella odotettavissa. Mietimme, että unohtuiko tuo esittely käynnin alusta pois terkkarin yllättyessä perhemuodostamme, vai onko tuollaisia tietoja edes ylipäänsä tapana kertoa?

Minttu kertoi terkkarille heti käynnin aluksi, että raskaus on saanut alkunsa klinikalla sosiaalisen lapsettomuuden takia. Emme huomanneet siinä vaiheessa tarkentaa, että minä olen siis se lapsen toinen vanhempi ja Mintun puoliso, eikä terveydenhoitaja kysynyt minun roolistani, klinikkahoidoista tai raskauden alkamisesta yhtään mitään koko käynnin aikana. Vasta siinä vaiheessa, kun Mintun äitiyskorttia oli jo täytetty pitkä tovi, kysyi terveydenhoitaja Mintulta kuka merkitään hänen lähiomaisekseen neuvolan tietoihin. Sitä ennen olin kuitenkin saanut täytettäväkseni päihteiden käyttöä koskevan kyselyn, joten terveydenhoitaja kai oletti, että olen äidin puoliso muttei ollut varma olinko myös lähiomainen?

Kokonaisuudessaan käynnistä jäi hieman vaivaantunut olo. Terveydenhoitaja oli aivan ystävällinen, mutta olisimme kaivanneet että hän olisi tapaamisen alussa pysähtynyt hetkeksi että olisimme voineet esitellä itsemme puolin toisin. Emme olisi loukkaantuneet yhtään, jos terveydenhoitajalla ei olisi ollut sateenkaariperheistä entuudestaan tietoa tai jos hän olisi esittänyt kysymyksiä, mutta täysi hiljaisuus tuntui aika ikävältä. Voihan olla, että hiljaisuus johtui myös siitä, ettei terveydenhoitaja halunnut tehdä erilaisesta perheestämme numeroa, vaan yritti kohdella meitä samalla lailla kuin muitakin pareja ja pelkäsi, että olisimme kokeneet kysymykset loukkaavina. Totuus kuitenkin on, ettei raskaus ole saanut alkunsa samalla lailla kuin suurimmassa osassa perheistä, eikä perheemmekään ole perinteisen mallinen. Mielestäni neuvolassa jos jossain siitä voisi aluksi nopeasti jutella. Nyt, kun perhemuodostamme ja klinikkahoidoista ei puhuttu ollenkaan, tuli sellainen olo, että terveydenhoitaja koki ne vaivaannuttavina, emmekä me tulleet perheenä aivan nähdyksi ja kohdatuksi.

rv 7+5

Raskaus

Alkuraskauden oireet

Minttu

23.4.2016

Piinapäivien oireista on jäljellä silloin tällöin tuntuvat jomotukset ja vihlonnat, rintojen (lievempi) arkuus ja yöheräilyt vessahädän vuoksi. Lisänä on tullut kohtuullinen ummetus, etäinen etominen, jatkuva nälkä ja yhtäaikainen ruokahaluttomuus, ja heräillen nukkuminen, kun mukavaa asentoa ei meinaa millään löytää.

Olen tyytyväinen, että piinapäivien aikana ja jälkeen melkein jatkuvasti tuntunut kuukautiskipumainen jomottelu on lähes tiessään. Se alkoi käydä jo rasittavaksi. Nyttemmin on ilmennyt vain yleensä iltaa kohden hetkellisiä vihlaisuja. Yhden kerran nopeasti sohvalta noustessa tuntui nivusen lähellä vähän pidempi kovempi repäisy.

Rintani eivät myöskään ole onneksi yhtä kipeät kuin aiemmin. Nyt niitä arastaa vain kosketuksesta, kun aiemmin niihin sattui ihan koko ajan. Niiden muoto ja koko on muuttunut myös selvästi, mutta toistaiseksi ei ole tarvinnut lähteä rintsikkaostoksille.

Öisin herään edelleen vähintään kerran käymään vessassa. Jos juon päivän aikana vähemmän, herääminen tapahtuu vasta viiden-kuuden aikaan, mutta yleensä jo yhden ja kahden välillä. Yöt ovat muutenkin rauhattomampia kuin tavallisesti, sillä tuntuu, että olen liian tietoinen vartalostani (rinnat, maha) koko ajan eikä mukavaa asentoa aina löydy. Lisäksi kissa on päättänyt herätä kevääseen ja riehuu kaikki aamuyöt mahdollisimman paljon meteliä aiheuttaen. Koska normaalisti nukun yöt läpi kummemmin havahtumatta niin elämä on ollut huomattavasti väsyneempää viimeiset muutamat viikot.

Huomaan myös, että minulla on lieviä ruokailuun liittyviä raskausoireita. En varsinaisesti tunne pahoinvointia, mutta lähes päivittäin jonkun ruuan jälkeen olo on lievästi etova tai myllertävä. Jos nälkä lounasta odotellessa ehtii liian kovaksi, etomisen tunne tulee jo silloin. Nälkä minulla on myös lähes koko ajan, jos syön tavallisen kokoisia aamupaloja ja lounaita/ruokia. Ja kaiken tämän lisäksi kuitenkin lähes kaikki ruoka tuntuu tavallaan vastenmieliseltä ja olo on ennen ja jälkeen ruuan epämukava. Näläntunne kuitenkin voittaa ja syön kaikesta huolimatta.

Mielenkiinnolla odotan, mitä oireita vartaloni keksii seuraavaksi.

rv 7+1

Raskaus

Varhaisraskauden ultra

Marikki

19.4.2016

Eilen oli vihdoin varhaisraskauden ultran aika. Kävimme ultrassa klinikalla oman lääkärimme luona, ja oli mukava nähdä hänet vielä näin plussan jälkeenkin ja käydä lyhyesti läpi kuulumisia. Lääkäri kyseli hieman Mintun voinnista ja antoi meille lomakkeita neuvolaa ja klinikkaa varten täytettäviksi. Ennen tutkimusta lääkäri laski eiliselle raskausviikoksi 7+0 hedelmöittymisajankohdan mukaan ja lasketuksi ajaksi itsenäisyyspäivän. Olimme itse laskeneet aiemmin raskausviikot Mintun kuukautisten perusteella, joten olimme olleet laskuissa kaksi päivää edellä. Korjasimme nyt nuo uudet raskausviikot myös tänne blogiin.

Meitä kumpaakin jännitti tietenkin ennen tutkimusta, tosin Minttua taisi jännittää eniten se, kuinka monta alkioita kohdusta löytyisi, kun mahdollisuus monikkoraskauteen oli kuitenkin olemassa. Minua huoletti enemmän se, että jos saisimmekin huonoja uutisia. Huolet eivät onneksi olleet aiheellisia, sillä ultrassa näkyi yksi pieni alkio, jonka sydän pumppasi vinhaa vauhtia. Alkiolla oli mittaa 9,7 mm, mikä vastasi lääkärin mukaan raskausviikkoja, ja kaikki muukin näytti kuulemma oikein hyvältä.

Kohdusta löytyi myös noin 2,5 cm pituinen mahdollinen verenpurkauma. Lääkäri ei ollut siitä huolissaan, mutta otti varmuuden vuoksi siitäkin kuvan neuvolaan vietäväksi. Lääkäri arveli, että se olisi saattanut syntyä mahdollisesti tilanteessa, jossa toinenkin hedelmöittynyt munasolu olisi yrittänyt kiinnittyä kohdun limakalvoon, mutta ei olisi lähtenyt kehittymään. Verenvuodon tai voimakkaiden kipujen ilmetessä lääkäri neuvoi meitä ottamaan heti yhteyttä lääkäriin tai neuvolaan, mutta oli sitä mieltä että asiasta ei kannata huolestua, ja että todennäköisimmin tuota mahdollista verenpurkaumaa ei enää näkyisi seuraavassa ultrassa.

Ultrassa kävi taas vähän samalla lailla kuin positiivisen raskaustestin kanssa. Emme vuodattaneet liikuttuneina onnenkyyneliä, vaan päällimmäisenä tunteena oli hiljainen huojennus siitä, että kaikki oli kuten tässä vaiheessa pitääkin. Positiivisesta raskaustestistä on nyt kolmisen viikkoa, ja tuntuu että vasta totuttelemme uutiseen. Se on vielä meidän (ja teidän!) oma salaisuutemme josta emme ole kertoneet muille, ja josta puhumme vähän varovasti keskenämme. Käytämme sitten jos kaikki menee hyvin -alkuisia lauseita puhuessamme tulevasta, mutta vähän kuin itseltämme salaa kuitenkin haaveilemme jo siitä kun Mintun maha alkaa kasvaa tai kun saamme alkaa sisustaa lastenhuonetta, itsenäisyyspäivän saapumisesta nyt puhumattakaan.

rv 6+2

Sateenkaariperhe

Lahjasolulapsi

Marikki

13.4.2016

Katsoin tänään Perheaikaa-sivustolta luennon lahjasolulapsista sateenkaariperheissä. Luennolla ei varsinaisesti tullut mitään uutta tietoa, mutta se oli mielestäni oikein hyvä alustus aiheeseen. Pidin erityisesti siitä, että luennoitsija painotti kovasti avoimuutta lapsen lahjasolutaustasta ja sitä, että olisi tärkeää että vanhemmat olisivat itse sinut asian kanssa eivätkä arastelisi keskustella aiheesta. Vanhempien avoimuus sekä onni ja ylpeys lapsesta ovat lapsen tärkein turva ja viesti lapselle siitä, ettei omassa perhemallissa ja taustassa ole mitään kummallista eikä varsinkaan hävettävää.

Luulisin, että lapsen alkuperän salaaminen muilta ja jopa lapselta itseltään on varmasti tavallisempaa heteroparien perheissä, joissa salaaminen onnistuu huomattavasti helpommin. Naispareilla lahjasukusolujen käytön salaaminen on aikalailla mahdotonta pidemmänpäälle, mutta se ei vielä itsessään takaa mitään. Jos vanhempi aina kiemurtelee vaivautuneena ja vaikuttaa nolostuneelta kun aihe tulee puheeksi, lapsi tuskin saa positiivista kuvaa asiasta. Usein myös esimerkiksi suvuissa ja perheissä on asioita, jotka ovat kyllä kaikkien tiedossa, mutta niistä ei syystä tai toisesta kuitenkaan puhuta avoimesti.

Minulle on hyvin tärkeää, että tulevan lapsen alkuperä on alusta asti osa hänen tarinaansa ja että meidän perhemuotomme ei vaadi selittelyitä tai salailua. Toivomme (ja uskomme), että myös lähipiirissämme osataan suhtautua asiaan luontevasti ja ilman vaivaantuneita hiljaisuuksia. Lähipiirissä on paljon pieniä lapsia, joten keksimme mukavan keinon pohjustaa hieman tätä aihetta: annamme jokaiseen lapsiperheeseen Meidän pihan perhesoppa -kirjan sitten samalla kun kerromme vauvauutisesta! Kirjassa on kerrottu mielestämme todella kivasti erilaisista perheistä ja annettu ohjeita siitä, miten lahjasukusoluista kannattaa kertoa lapselle.

rv 5+4

Raskaus

Salmiakkihimo ja muita ruokajuttuja

Minttu

8.4.2016

Olemme tienneet raskaudesta kaksi viikkoa. Ruokavalion ja ravinteiden osalta olen/olemme valmistautuneet raskauteen melko hyvin jo etukäteen. Olen syönyt tavallisen ruokavalion tukena ravintolisiä (foolihapollista B-vitamiinivalmistetta, C-vitamiinin ja sinkin yhdistelmää ja D-vitamiinia) sekä tulevaa raskautta että omaa terveyttäni silmällä pitäen jo reilusti yli vuoden. Reilu kuukausi sitten aloin ottamaan aamulla myös probioottikapselin. Plussan jälkeen otin repertuaariin mukaan myös kalsiumlisän ja kalaöljyn. Näitä olen ajoittain syönyt jo aiemmin, mutta nyt oli hyvä syy ostaa niitä taas.

Viime syksynä ennen ensimmäistä inseminaatiota etsiskelin tietoa raskaudenaikaisista ruokasuosituksista (pääasiassa kielloista), joita olen noudattanut päällisin puolin aina piinapäivien ajan, ja nyt plussan jälkeen säntillisesti. Ennen kuin lähdimme hedelmöityshoitoihin minulla oli tavallaan vääristyneen vaikea kuva raskaudenaikaisista ruoka-ainekielloista. Eihän tuossa listassa (Eviran ja THL:n ruokasuositukset lapsiperheille, 2016, pdf) ole oikeastaan mitään hankalaa! Lähes kaikkea voi syödä, jos se on käynyt uunissa tai se on muuten kypsennetty.

Olen aina juonut teetä melko paljon, joten aloitin sen vähentämisen jo vuodenvaihteessa, jotta plussan kohdalle osuessa pudotus 3-4 kupin päiväannokseen ei olisi niin kova. Vähennys oli yllättävän helppoa. En ehkä ollutkaan niin koukussa kuin aina kuvittelin! Pyrin nyt pysymään maksimissaan kolmessa päiväannoksessa, joista ainakin yksi on vihreää. Yhtenä päivänä join neljännenkin kupillisen mutta senkin vihreänä. Minttuteet unohdan nyt hetkeksi ennen kuin saan vahvistuksen luetaanko se yrttiteeksi. Muita yrttiteitä en ole koskaan juonut ja rooiboskaan ei maistu, joten isoja myönnytyksiä ei tarvitse kuumien juomien osalta tehdä.

Karkit ovat aina olleet minulle ykkösherkku ja syön niitä säännöllisesti ja viikottain. Raskauden myötä olen päättänyt vähentää karkkien syöntiä, koska en halua marinoida tulevaa lastamme sokeriliemessä tai altistaa alkiota/sikiötä ihan turhille lisäaineille. Leivonnaiset ja satunnainen jäätelö olkoot nyt minun sokeriherkkujani. Kieltämättä olen puolivahingossa vähentänyt karkkien määrää jo parin kuukauden ajan eikä minun yllättäen tee edes mieli ostaa irtokarkkeja, suklaata tai lakritsia.

Mutta se salmiakki. Oi se ihana suolainen salmiakki, jota en erityisesti nyt saa syödä (THL:n 22.1.2016 julkaistut uudistetut ravintosuositukset). Viimeisimpien piinapäivien aikana Ruotsista ostetut, nyt keittiön alalaatikossa lymyävät ”pingviinisalmiakit” kiusaavat minua niin niin paljon. Positiivisen raskaustestin jälkeen söin pieniä määriä salmiakkia muutamana päivänä, mutta sitten iski moraalinen krapula. En halua ottaa turhia riskejä herkutteluni vuoksi, joten en ole syönyt muruakaan salmiakkia viikkoon. Tutkimuksissa on todettu, että salmiakkia ja lakritsia raskausaikana syöneiden äitien raskaudet ovat olleet keskimäärin lyhyempiä, heidän lapsensa ovat saaneet keskimääräistä hieman huonompia tuloksia älykkyystesteissä, ja heidän lapsilla on todettu muita enemmän keskittymishäiriötä. Suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, joten salmiakki ja lakritsi ovat ”käyttöä ei suositella” -osastossa, vaikka täyttä varmuutta pohjimmaisista aiheuttajista ei ole. Suositusten mukaan olisi edelleen sallittua syödä muutama makeinen satunnaisesti, mutta parempi pitäytyä nollalinjassa. Lupaan kuitenkin olla ajamasta itseäni hermoromahduksen partaalle, jos jonain päivänä raskauden aikana syön vahingossa salmiakkia tai lakritsia.

Kuudennen viikon lopulla, kun yksikään raskausajan himotus ei ole vielä iskenyt päälle, on helppoa ja idealistista pauhata omista päätöksistä. Joten katsotaan tilannetta sitten uudestaan, kun on aika perua puheita.