rv 5+4

Salmiakkihimo ja muita ruokajuttuja

8.4.2016

Olemme tienneet raskaudesta kaksi viikkoa. Ruokavalion ja ravinteiden osalta olen/olemme valmistautuneet raskauteen melko hyvin jo etukäteen. Olen syönyt tavallisen ruokavalion tukena ravintolisiä (foolihapollista B-vitamiinivalmistetta, C-vitamiinin ja sinkin yhdistelmää ja D-vitamiinia) sekä tulevaa raskautta että omaa terveyttäni silmällä pitäen jo reilusti yli vuoden. Reilu kuukausi sitten aloin ottamaan aamulla myös probioottikapselin. Plussan jälkeen otin repertuaariin mukaan myös kalsiumlisän ja kalaöljyn. Näitä olen ajoittain syönyt jo aiemmin, mutta nyt oli hyvä syy ostaa niitä taas.

Viime syksynä ennen ensimmäistä inseminaatiota etsiskelin tietoa raskaudenaikaisista ruokasuosituksista (pääasiassa kielloista), joita olen noudattanut päällisin puolin aina piinapäivien ajan, ja nyt plussan jälkeen säntillisesti. Ennen kuin lähdimme hedelmöityshoitoihin minulla oli tavallaan vääristyneen vaikea kuva raskaudenaikaisista ruoka-ainekielloista. Eihän tuossa listassa (Eviran ja THL:n ruokasuositukset lapsiperheille, 2016, pdf) ole oikeastaan mitään hankalaa! Lähes kaikkea voi syödä, jos se on käynyt uunissa tai se on muuten kypsennetty.

Olen aina juonut teetä melko paljon, joten aloitin sen vähentämisen jo vuodenvaihteessa, jotta plussan kohdalle osuessa pudotus 3-4 kupin päiväannokseen ei olisi niin kova. Vähennys oli yllättävän helppoa. En ehkä ollutkaan niin koukussa kuin aina kuvittelin! Pyrin nyt pysymään maksimissaan kolmessa päiväannoksessa, joista ainakin yksi on vihreää. Yhtenä päivänä join neljännenkin kupillisen mutta senkin vihreänä. Minttuteet unohdan nyt hetkeksi ennen kuin saan vahvistuksen luetaanko se yrttiteeksi. Muita yrttiteitä en ole koskaan juonut ja rooiboskaan ei maistu, joten isoja myönnytyksiä ei tarvitse kuumien juomien osalta tehdä.

Karkit ovat aina olleet minulle ykkösherkku ja syön niitä säännöllisesti ja viikottain. Raskauden myötä olen päättänyt vähentää karkkien syöntiä, koska en halua marinoida tulevaa lastamme sokeriliemessä tai altistaa alkiota/sikiötä ihan turhille lisäaineille. Leivonnaiset ja satunnainen jäätelö olkoot nyt minun sokeriherkkujani. Kieltämättä olen puolivahingossa vähentänyt karkkien määrää jo parin kuukauden ajan eikä minun yllättäen tee edes mieli ostaa irtokarkkeja, suklaata tai lakritsia.

Mutta se salmiakki. Oi se ihana suolainen salmiakki, jota en erityisesti nyt saa syödä (THL:n 22.1.2016 julkaistut uudistetut ravintosuositukset). Viimeisimpien piinapäivien aikana Ruotsista ostetut, nyt keittiön alalaatikossa lymyävät ”pingviinisalmiakit” kiusaavat minua niin niin paljon. Positiivisen raskaustestin jälkeen söin pieniä määriä salmiakkia muutamana päivänä, mutta sitten iski moraalinen krapula. En halua ottaa turhia riskejä herkutteluni vuoksi, joten en ole syönyt muruakaan salmiakkia viikkoon. Tutkimuksissa on todettu, että salmiakkia ja lakritsia raskausaikana syöneiden äitien raskaudet ovat olleet keskimäärin lyhyempiä, heidän lapsensa ovat saaneet keskimääräistä hieman huonompia tuloksia älykkyystesteissä, ja heidän lapsilla on todettu muita enemmän keskittymishäiriötä. Suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, joten salmiakki ja lakritsi ovat ”käyttöä ei suositella” -osastossa, vaikka täyttä varmuutta pohjimmaisista aiheuttajista ei ole. Suositusten mukaan olisi edelleen sallittua syödä muutama makeinen satunnaisesti, mutta parempi pitäytyä nollalinjassa. Lupaan kuitenkin olla ajamasta itseäni hermoromahduksen partaalle, jos jonain päivänä raskauden aikana syön vahingossa salmiakkia tai lakritsia.

Kuudennen viikon lopulla, kun yksikään raskausajan himotus ei ole vielä iskenyt päälle, on helppoa ja idealistista pauhata omista päätöksistä. Joten katsotaan tilannetta sitten uudestaan, kun on aika perua puheita.

Kommentit (10)

  1. Avatar
    Ruska 8.4.2016 klo 21:15

    Minäkään en aio ruoskia itseäni satunnaisesta salmiakista, kun muuten on kuri kutakuinkin mallillaan. Kalaöljykapseleiden koosta/nieltävyydestä kun joskus oli muistaakseni juttua, niin uteliaisuudesta kysyn notta mihin valmisteeseen päädyit? :)

    • Minttu
      Minttu 8.4.2016 klo 23:03

      Päädyin nestemäiseen Lysin kalaöljyyn. 5ml päiväannos. Möllerillä olisi ollut vastaava Vahva, mutta ostin halvempaa sitruuna-Lysiä. Menee ihan ok alas, kun syö puuron heti päälle. :-D Onneksi löytyi A-vitaminoimatonta nestemäistä. Harkitsin jo lasten makukapseleiden ostamista.

  2. Avatar
    Raija 10.4.2016 klo 15:00

    Mua kauhistuttaa jo se, että täytyis luopua salmiakista. Mä olen varmaan Suomen suurin salmiakin kuluttaja, ja makeisverosta saataviin tuloihin tulee iso lovi siinä vaiheessa, kun/jos täällä plussataan. Oon nimittäin päättänyt, että siinä vaiheessa jättäisin salmiakin syönnin. Ehkä Pena onnistuisi vieroittamaan mut salmiakista – mikään muu ei siihen oo koskaan pystynyt. ;) Kauhulla odotan, mutta toisaalta toivon, että tämäkin aika koittaisi pian! :D

    • Minttu
      Minttu 10.4.2016 klo 21:34

      Mun teki viime viikolla tosi tosi tiukkaa, etten syönyt muutamaa, mutta onneksi kärvistely lieveni viikonlopun aikana. Salmiakki on vaan niiiiiiin hyvää.

      Toivotaan, että pääset pian myös kärvistelemään puutostilan kanssa!

  3. Avatar
    ilama 11.4.2016 klo 11:02

    Hienoa, että joku muukin on ottanut huomioon tuon lakritsin ja salmiakin (glykyrritsiiniä sisältävien herkkujen) vakavuuden raskausaikana. Vaikeampaa asiasta tekee sen, että glykyrritsiinillä korvataan sokeri nykyään monissa muissakin elintarvikkeissa, mikä hankaloittaa koko aineen välttelemistä. Siksi päätimme puolisoni kanssa välttää kokonaan salmiakin ja lakritsin syöntiä ja näin ainakin tietoisen glykyrritsiiniin mättämisen kehooni. Tämä on ollut minulle aika kova paikka näin salmiakkia rakastavana! Näen jo unia syöväni tätä herkkua, vaikka viikkoja on kasassa vasta 13! Mutta mitä sitä ei tekisi rakkaan jälkikasvunsa hyvinvoinnin eteen. :D

    Olen myös kuullut foolihapon aiheuttavan lapselle isomman riskin pysyvään astmaan, jos sitä syö pidempään kun rv 12 asti. Tämäkin omalla kohdalla lisäsi harmaita hiuksia, kun piti perinteisten raskausvitamiinien sijasta siirtyä monivitamiineihin ja varmistaa tärkeimpien vitamiinien saanti ylimääräisillä pillereillä. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta toisinaan sitä pistää miettimään, mitkä asiat on vitamiinilisien valmistajien mainoskikkoja ja mitkä ihan oikeita ravintoaineiden ja vitamiinien tarpeita. :)
    Onnea vielä raskaudesta ja tsemppiä salmiakki (ynnämuihin himon kohteiden) piinaan!

    • Minttu
      Minttu 11.4.2016 klo 11:49

      Tuotapa en tiennyt, että glykyrritsiiniä käytetään muuallakin makeuttajana. Pitääpä kaivella sen E-koodi, että pystyy pitämään silmällä.

      • Avatar
        ilama 11.4.2016 klo 13:33

        Noh.. se tässä hauskinta onkin, ettei sillä e-koodia olekaan ja koska sitä on niin pieniä määriä, ettei eu-lainsäädännön takia tarvitse ilmoittaa. Eli sitä kun saa vähän sieltä sun täältä, voi päiväannos olla melkoinen.

        Toivon tosiaan, että saataisiin pian sellainen safepreg-puhelinsovellus, niin voi paremmin pitää silmällä vältettäviä lisäaineita. :)

      • Minttu
        Minttu 11.4.2016 klo 14:18

        No minä en ainakaan ala tästä ottamaan paineita. Itsensä saa aikamoiseem paniikkiin ja hulluuskierteeseen, jos alkaa kaikkea miettimään tältä kantilta. Sitä pitäisi heittää puhelin ja tietokone ja telkkari ja kaikki varastoon, jos kaikelta ”huonolta” haluaisi itsensä suojella raskausaikana. Tekee sen, mikä on järkevää tehdä ilman isompia kriisejä… Eli jättää salmiakit ja lakut syömättä sellaisenaan.

  4. Avatar
    ilama 11.4.2016 klo 18:25

    Tuossa olet kyllä aivan oikeassa, ei siitä pidäkään. Olen niitä hytseerisiä tyyppejä, joka menee ehkä liiallisuuksiin näissä asioissa. Itse olen lähinnä tuohtunut valmistajiin, jotka vaikenevat tästä, jos siitä kysyy. Mutta kuten ensimmäisessä kommentissani sanoin, helpoimmalla pääsee, kun jättää ne lakut ja salmiakit syömättä turhia stressaamatta. Eikä siitäkään tarvitse itseään soimata, jos muutaman lakun raskausaikana syö. Raskaus on muutenkin semmoista aikaa, että kaikki hyvä on jo valmiiksi kiellettyä.

    • Minttu
      Minttu 14.4.2016 klo 17:27

      Ja stressikään ei ole hyväksi… Että miten päin tässä olisi? :D

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle