Pieniä maanjäristyksiä
MinttuViimeisen parin viikon aikana Alienin liikkeet ovat muuttuneet aiempaa paljon voimakkaammiksi ja tiuhemmiksi. Jo aiemmin kesällä osa liikkeistä tuntui siltä kuin sisälläni olisi pieni maanjäristys. Tällöin ensimmäinen tunne on voimakkaampi liike, joka sitten vaimenee pulssimaisesti väristen sekunnin parin aikana. Viimeisen viikon ajan liikkeet ovat olleet enemmän järistyksiä yksittäin tuntuvien täsmällisten töytäisyjen sijaan. Yhtä aikaa liikkeet ovat olleet myös napakoiden potkujen sijaan punkemista ja pidempikestoista työntämistä.
Alien on selvästi myös alkanut asustamaan enemmän pää alaspäin. Vielä viikko, pari sitten 90% liikkeistä tuntui alavatsassa tai ainakin navan alapuolella, mutta viimeisen viikon aikana voimakkaimmat liikkeet ovat tuntuneet palleassa ja rintalastassa. Ai että kun on ihanaa. En usko, että Alien on siltikään vielä täysin asettunut lopulliseen asentoonsa, sillä liikkeitä tuntuu edelleen vähän joka puolella, mutta aiempaa vähemmän ihan alavatsassa. Myös vielä viikko sitten tuntuneet muljahdukset ovat lähes loppuneet. Tila alkaa selvästi käymään vähiin. Seuraava neuvola on vasta yli kahden viikon päästä, joten veikkaan, että siihen mennessä pikkukaveri on jo voimakkaammin vakiinnuttanut asentonsa lähtövalmiuteen. Koittakaa kestää, kylkiluut!
Niin ja täytyy sanoa, että en ole edelleenkään löytänyt mitenkään voimakasta nautintoa raskaana olemisesta. Tämä on minulle pakollinen suoritus, jotta saamme perheeseen kauan kaivatun lisäyksen. Minkäänlaista glamouria en tästä löydä. Itkeä tirautin viikonloppuna – ehkä raskaushormonit vihdoin hiipivät aivoihini – omaa riittämättömyyden tunnettani. Olenko huono äiti, kun en nauti täysin siemauksin raskausajasta ja kasvavasta vatsasta? Mikä minussa on vikana, kun mieluummin valitan Marikille Alienin aiheuttamista (paikoitellen kieltämättä kipeää tekevistä) liikkeistä kuin ihastelen niitä? Marikki lohdutti minua, että vastaavat tunteet ovat yllättävän yleisiä, kun lukee raskaus- ja vauvafoorumeita. Onneksi joku meillä jaksaa lukea niitä, jotta raskausaivot ymmärtävät rauhoittua.
Enkä tosiaan sano, että koko raskausaika olisi ollut yhtä kärsimystä. Niin ei tosiaankaan ole. Onhan tämä raskaus ollut tähän asti fyysisesti erittäin helppo ja vaivaton. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että olisin joskus uudestaan raskaana, jos loppuaika menee ilman isompaa katastrofia. Alkuajan ajatukset olivat täynnä huolta, kun jokainen käynti vessassa jännitti, mutta toisella kolmannekselle se helpotti. Nyt loppuraskautta kohti huoli mahdollisesta ennenaikaisuudesta on alkanut nostamaan päätään, kun erilaiset jomotukset ovat tulleet jokapäiväisiksi. Ensimmäiset hipaisevat liikkeet (rv 14 lopulla) ja niiden päivittäinen kuulostelu ja yleistyminen kohti keskiraskautta oli hauskaa ja ihanaakin, mutta mitä enemmän Alien on alkanut liikkua, jumpata, tuuppia ja täyttää vatsaonteloani, sitä vähemmän jaksaisin sitä jatkuvaa häiriköintiä. Onneksi Alienilla tuntuu olevan päivittäinen lepotauko iltapäivällä. Yö, aamu, päivä ja ilta kun menee aika jatkuvassa liikkeessä. Täytyy silti myöntää, että se, että keskivartaloni ei enää taivu oikein mihinkään kumarampaan asentoon, on aika huvittavaa. Edessä möllöttävä kumpu kun ei mene tavallisten lisäkilojen tapaan yhtään kasaan, vaan se on kuin ovistopperi vyötäröllä estäen isommat eteenpäin taivutukset. Veikkaan, että ennen kuin saamme Alienin syliimme, Marikki joutuu auttamaan minulle sukat aamuisin jalkaan.
Tänään jäljellä: 18 työaamua.
Hei pakko tulla tähän komppaamaan, raskaana olemisen kokemus ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pakollinen suoritus, jotta saadaan pikkusisarus esikoiselle. Okei, osa minusta kyllä halusi kokea tämän kerran elämässä, puoliso kun olisi ollut myös aivan valmis kantamaan vaikka kaikki toivomamme lapset. Mutta silti, kuluneiden viikkojen jäätävät kivut saivat niin epätoivon ja liki masennuksen partaalle, että muutamaan kertaan itkin vaimolle, että tämä raskaana oleminen tuntuu just tällä hetkellä olevan ”ihan perseestä” ja välillä toivoisin, että voisiko vaimo vaan hoitaa tän loppuun kun ei yhtään ole kivaa tai ”nautinnollista”.
Mä en löydä mitään nautinnollista kasvavasta vatsasta joka rajoittaa liikkumista tai niistä raskausarpi- ja suonikohju-peloista, joita vastaan taistelen.
ONNEKSI tässä ollaan jo voiton puolella, ja mitään muuta ei oikeastaan odota enempää kuin sen pienen kirpun näkemistä, joka on kyllä kaiken tämän väärti <3
Joillekin raskausaika tuntuu olevan sitä "elämän parasta" ja mielellään kokevat sen uudelleen. Omalla kohdalla, saa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi raskaudeksi vaikka edelleenkin olen päässyt hyvin helpolla. Ei nyt vaan ole mitenkään ylimaallisen ihastuttava kokemus tämä, ehkä jollekin toiselle puolestaan on.
Et ole yksin ajatuksinesi ;)
Hyvä että löytyy kohtalotovereita. :) Tsemppiä kipujen ja vaivojen kanssa!
Kuten sanottua, ei minulla ole toista raskautta mitään vastaan. Ei glooriaa, monella tavalla ärsyttävää, ja sitä pakollista suorittamista. Mutta voisin ottaa uusiksikin.
Mäkin voin todella hyvin samaistua sun ajatuksiin raskausajasta. Ei tää todellakaan mitään kovin hehkeää ole. Mutta onpahan tullut koettua! :D On tässä toki jotain hyviäkin puolia (ja etenkin lopputulos on toivottu ja senhän takia tähän ryhdyttiinkin :D), joten en pelkästään valita. Mutta silti tuntuu, että kyllä negatiivisten puolien lista tulee paljon pidemmäksi pahoinvointeineen ja turvotuksineen.
Itse olen alkanut kallistua jo siihen, että en varmaan uudestaan enää tähän leikkiin ryhdy. Jos siis jossain vaiheessa vinksahdetaan ja halutaan lisää muksuja, saa Pirkko varmaankin kärsiä siinä vaiheessa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Aika kultaa muistot ja sitä rataa. :)
Aika voi tosiaankin kullata muistot eikä raskaasta raskausajasta tai synnytyksestä ole haisuakaan, kun seuraavaa aletaan toivomaan. Esimerkiksi toinen siskoni teki nopeahkolla aikataululla toisen lapsen, vaikka ensimmäisen synnytys kesti 2 vuorokautta ja oli aikamoinen koettelemus. :D
Ja tuleepa tosiaan koettua tämäkin, vaikka mitä tapahtuisi tulevaisuudessa suunnitelmien suhteen.
Täällä tuupitaan ja työnnetään myös niin, että välillä ei tiedä miten päin olisi. Ajoittain joutuu työntämään hellästi takaisin ja toppuutella kertoakseni pikkuiselle että nyt ei ole hyvä.
Rohkeasti kerrot tuntemuksistasi raskaana olemisesta! Hienoa että olet saanut tukea ja kommentteja kohtalotovereilta, ei tämä tosiaan herkkua ole! Tsemppiä tuleviin viikkoihin! :)
Kiitos tsempeistä!
Mulla on tapana olla aika suorapuheinen, joten en halua tätäkään kokemusta kaunistella tai silotella. Jääpä itselle muistiin aidot ajatukset. Aika ehtii kullata muistot.