rv 34+1

Valmistautumista imetykseen

25.10.2016

Olen hiljakseen tässä raskauden lähestyessä loppuaan alkanut miettimään enemmän imettämistä. Lähtökohtaisesti tarkoitus on imettää ainakin vanhempainvapaan loppuun asti, mutta etukäteen ei voi tietää, miten siinä käy.

Vaikka imetys sujuisi ongelmitta, emme aio olla ehdottomia täysimettämisen suhteen. Totta kai olisi hienoa, jos lapsi olisi mahdollisimman paljon rintamaidolla, mutta emme koe ongelmaksi korvikkeiden käyttöä tarpeen mukaan. Ensimmäisten viikkojen jälkeen aion myös alkaa pumppaamaan (jos se vain onnistuu) pulloruokintaa varten, koska meille on tärkeää, että myös Marikki voi osallistua vauvan ruokintaan ja muodostaa senkin kautta läheisen suhteen lapsen kanssa. (Ihan aluksi pulloruokintaa ei suositella, sillä tuttipullolla ruuan tarjoilu saattaa häiritä oikean imuotteet kehittymistä.)

Imetykseen liittyen olen hiljakseen lueskellut Imetyksen tuki ry:n nettisivuja. Liityin myös yhdistyksen Facebook-ryhmään, jota en vielä seuraa aktiivisesti, mutta johon tulee varmasti palattua, kun oma imetys alkaa. Katsoin myös Yle Areenasta löytyvän 8-osaisen Imettäjät-sarjan (katsottavissa vuoden 2016 loppuun asti), jossa seurataan useamman perheen loppuraskautta, imetyksen aloitusta ja lopetusta, ja kiinteisiin siirtymistä.

Imetykseen, kuten kaikkeen vauvoja edes läheltä liippaavaan, liittyy isot määrät erilaisia tuotteita. Tarpeellisten tarvikkeiden kärjessä on imetysliivit, liivinsuojukset ja lanoliinivoide ja nämä lienee järkevää olla hankittuna ennen lapsen saapumista. Tällä hetkellä minulla on kahdet imetysliivit (Bravadot, jotka ovat ihan ok, ja erittäin mukavat Carriwellit) ja kaksi paria Ruskovillan liivinsuojuksia. Liivinsuojuksia pitää hankkia vielä muutama pari lisää, jotta päästään alkuun. Ja toiset Carriwellit aion käydä ostamassa äitiysvapaan alettua. Lanoliinivoiteenkin (Lansinoh) ostimme, kun lastentarvikeliikkeessä oli -10% alennuspäivät. Alennuksen jälkeen 20 euron rasvatuubi ei tuntunut ihan niin kalliilta. Lisäksi aion investoida ainakin yhteen kunnolliseen imetyspaitaan (todennäköisesti Boobin B Warmer-huppariin), jotta imettäminen käy kätevästi kylässä ja kaupungilla.

Näiden lisäksi äidistä ja vauvasta riippuen voi joutua hankkimaan muun muassa rintakumeja, rintapumpun, ja erilaisia tuttipulloja ja tuttipullotarvikkeita. Ajattelin aiemmin, että totta kai rintapumppu pitää hankkia etukäteen, mutta tulimme siihen tulokseen, että ostetaan sellainen tilanteen mukaan. Kyllä sen sitten joulukuussa ehtii. Etukäteen kun ei voi edes tietää, riittääkö maitoa pumpattavaksi asti. Kysymysmerkki on myös se, pitäisikö pumpun olla manuaalinen vai sähköinen. Kummallekin löytyy kannattajansa. Mitenköhän tuonkin päättää?

Lisäksi pitää valita, millaisia tuttipulloja ostamme. Haluaisimme käyttää lasisia pulloja, jotta kemikaalien määrä minimoituisi, mutta niitä ei taida saada rintapumppuihin yhteensopivina. Ainakin jokunen pullo pitänee hankkia sen mukaan, mikä toimii pumpun kanssa. Ja totta kai myös lapsen tarpeet, esimerkiksi koliikkisuus, vaikuttaa pullon ja tutin valintaan. Pari tuttipulloa olisi hyvä olla käytettävissä heti Alienin synnyttyä, joten ne ovat ostoslistalla. Meillä ei ole kuivauskaappia, joten tiskipöydälle pitää todennäköisesti hankkia myös kuivausteline.

Viikko sitten tein osittaisen heräteostoksen ja tilasin Raskauskeijusta imetyskorun. Jostain syystä ajatus vauvan käden ulottuvilla roikkuvasta ”lelusta” viehätti heti minua, vaikka tavallisesti en käytä korvakorujen lisäksi muita koruja. En esimerkiksi edes harkinnut vatsan päällä tiukuvaa raskausajan kaulakorua. Ostamassani imetyskorussa on sekä silikonista että puusta valmistettuja helmiä, joita vauvan sormet voivat hipelöidä imetyksen aikana. Kieltämättä tuo tuntuu omiinkin sormiin aika hauskalta. Nähtäväksi jää, oliko täysin turha ostos.

Tänään jäljellä: 3 työaamua.

Kommentit (4)

  1. Avatar
    Ruska 28.10.2016 klo 11:19

    Hyvää pohdintaa imetyksestä :) Viime viikolla oli kansallinen imetysviikko, joten täälläkin tuli pohdittua omaa suhdettaan imettämiseen.

    Mitä noihin oheishärpeleihin tulee, niin mekin ajateltiin hankkia tarpeen mukaan. Maidonkerääjä oli ainoona omalla etukäteislistalla. Käsipumpun sain kaverilta ja on ollut ihan toimiva. Toki, jos lypsäisin säännöllisesti, panostaisin kunnon sähköpumppuun. Ei sinällään, etteikö tuollakin maito irtois, mut kuvittelisin laadukkaan sähkiksen olevan miellyttävämpi. Näin silloin tällöin lypsämiseen käsipeli on riittänyt. Lastenneuvolan (kiistellyssä) tervetuloa-paketissa oli MAMin Anti-Colic tuttipullo ja se tuntu olevan sen verran hyvä, et hommattiin toinen samanmoinen. Tarve on satunnainen, joten parilla on pärjätty.

    Ja tärkeimpänä jaarittelujeni päätteeksi; Mukavaa viimeistä työpäivää – ihanaa ja elämyksellistä äitiyslomaa! <3

    • Minttu
      Minttu 28.10.2016 klo 12:44

      Kiva kuulla ”kokeneemmilta”, ettei omat ajatukset ole ihan väärään suuntaan kallellaan.

      Siskoni suositteli käsikäyttöistä pumppua, koska sitä pitäisi pystyä käyttämään imetyksen aikana isommin vauvaa häiritsemättä. Sähköinen ilmeisesti on aika äänekäs? No, sittenpä sen näkee, kun imetys alkaa, että miltä pumppaustarve näyttää ylipäänsä.

      Ja kiitos! Voiton puolella jo tämä päivä. Viimeiset hommat pakettiin ja vapaalle läks.

  2. Avatar
    Sonja 30.10.2016 klo 18:22

    Meillä oli tosi samat ajatukset ruokinnan suhteen ja ollaan tarjottu pullosta myös rintamaitoa. Meillä ainakin toiminut nyt kohta kolme kuukautta oikein hyvin eikä ole yhtään hylkinyt rintaa tai huonontanut imuotetta kun sen ensin sai rauhassa opetella parin viikon ajan.

    Me ostimme Aventin sähköpumpun jo etukäteen (Aventilla myös lasisia pulloja jotka siihen sopii) koska pumppaustarve suuri kun palaan töihin vauvan ollessa vajaa kolmikuinen. Käytössä sähköpumppu ei kuitenkaan ollut optimaalinen, heruminen oli niin hidasta. Olenkin käsinlypsämällä ihan ilman pumppua saanut parhaat tulokset. Alku oli vaikeaa mutta muutaman viikon harjoittelun jälkeen rinnat tottui ja nyt saan 5-10 minutin lypsämisellä 100-140 ml talteen. Suosittelen opettelemaan käsilypsyn, sillä olen myös saanut alkavat tukokset taltutettua helpoiten.

    Meillä kävi myös niin että vauva laittoin yhtäkkiä stopin pulloille vaikka joka päivä syönyt yhden aterian pullosta jotta tottuu. Kokeiltiin sitten erilaista pulloa ja nyt homma taas toimii, joten ei aina etukäteen tiedä mikä parhaiten toimii. Kokeilemalla se selviää :)

    • Minttu
      Minttu 30.10.2016 klo 20:50

      Tosi hienoa, että teillä on rinta- ja pulloruokinnan yhdistäminen onnistunut. Meillä kun on ihan sama tavoite. Ja tuo käsilypsy onkin potentiaalinen vaihtoehto, jota pitää minunkin ehdottomasti kokeilla ainakin alkuun ennen laitteiden ostamista.

      Vauvan kanssa pitänee tottua siihen, että joka asiassa riittää kokeiltavaa ja parhaan vaihtoehdon etsimistä. :)

Jätä kommentti

(*) pakolliset kentät, sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle