11/2016

rv 38+5

Raskauden loppumetreillä

26.11.2016

Raskauspäivät käyvät vähiin ja keisarinleikkaus lähenee. Tällä viikolla kävimme viimeistä kertaa äitiysneuvolassa, jossa käytiin läpi tulevaa sektiota ja siihen liittyviä juttuja, sairaalassa vietettävää aikaa ja meidän viime hetken mietteitä, ja lopuksi sovittiin kotikäyntiaika vauvan syntymän jälkeiseen aikaan. Alien on edelleen perätilassa, mutta pää on nykyään enemmän kallellaan jomman kumman kyljen puolelle, kun aiemmin se oli pääasiassa suoraan ylöspäin kohti palleaani. Tila käy vähiin. Alienin pylly on tiukasti lantiossani ja terveydenhoitaja totesikin kohtua tunnustellessaan, että jos ei tietäisi ja hätäisesti tutkisi, voisi helposti luulla, että pää on kiinnittynyt raivotarjontaan.

Terveydenhoitaja kertoi, että kuulemma OYSissäkin nykyään toteutetaan myös sektion jälkeen, mikäli synnyttäneen äidin ja vauvan vointi sen sallii, alatiesynnytyksen tapaan ihokontakti rinnalla. Puoliso ja vauva pääsevät myös sektion jälkeen heräämöön mukaan, jos heräämössä ei ole poikkeuksellisen huonovointisia potilaita. Tämä oli todella positiivinen uutinen, kun käsittääksemme tuo ei sektion jälkeen ole vielä oletuskäytäntö joka sairaalassa.

Marikki on viikon verran taistellut uhkaavaa flunssaa vastaan hunajateen ja vitamiinikoktailien avulla. Kaikkein isoin pelkomme sektioon liittyen on, että hän olisi liian sairas päästäkseen mukaan leikkaussaliin ja osastolle. Onneksi nyt näyttää, että tällä erää flunssa on sivuuttamassa meidän huushollin.

Aikaisin tänä aamuna vessareissun jälkeen sängyssä loikoillessani nukahtamista odotellessani tajusin yhtäkkiä, että ensi viikolla selkärankaani piikitetään puudutteita ja vatsani viilletään auki. Kuulosti äkkiseltään melko graafiselta, vaikka olemme orientoituneet sektioon jo viikkoja. Jostain syystä en silti ole kauhuissani tulevasta. Parempi kuitenkin olla ajattelematta koko asiaa. Enemmän on järkyttänyt ajatus, joka iski tajuntaan alkuviikosta: meille on oikeasti muuttamassa pieni ihminen, josta olemme vastuussa seuraavat 18+ vuotta. Hurjaa!

Vointini on edelleen kiitettävä raskausviikkoihin (38+5) nähden. Verenpaine on hyvä eikä esimerkiksi selkä ole vaivannut keskiraskauden jälkeen. Turvotusta on sormissa sen verran, että sormus on parempi ollut jättää pois sormesta reilun viikon ajan, mutta muuten suurempaa pöhötystä ei ole havaittavissa. Edelleen ainoat elämää häiritsevät ja menoa hidastavat vaivat ovat jatkuvasti kipeämmäksi muuttuva häpyliitos ja nukkuessa kipeytyvä lonkka. Lonkka varmasti olisi nauttinut kevyestä kävelyliikunnasta viime viikkoina, mutta koko alavatsaan ja nivusiin säteilevä kipu on estänyt reippailun. Kotona pystyn touhuamaan sen mitä muulta jakamiselta kykenen ja kauppareissut onnistuu, mutta ei tulisi kuuloonkaan, että lähtisin puoleksi tunniksi lenkille. Lonkkasärky haittaa yöunia ja lähes jokainen yö jää lyhyeksi, koska heräilen vähintään parin tunnin välein vaihtamaan asentoa ja nukahtaminen ei aina onnistu samoin tein. Siksi olenkin tällä viikolla nukkunut päiväunet lähes päivittäin.

Alien on jatkanut melko vilkasta liikkumistaan laiskempia ja aktiivisempia päiviä vuorotellen. Liikkeet ovat voimistuneet ja muuttuneet jatkuvasti tarmokkaammiksi. Välillä tuntuu kuin Alien pyrkisi ulos navan tai kyljen läpi. Liikehdintä on pääasiassa möyrintää, punkemista, ja aaltoilua, ja välillä tuntuu kuin joku vetäisi vatsaani sisäänpäin isolla imukupilla ja päästäisi sen molskahtaen vapaaksi sekunnin, parin päästä. Lisäksi nivusissa ja kyljissä tuntuu hipsuttelua, kopsuttelua ja potkuja. Parin päivän ajan kääntöyrityksen jälkeen jumppa ei tuntunut taukoavat kuin pätkittäin. Yötkin olivat melko vilkkaita. Tällä viikolla on tuntunut, että Alienin rytmi on siirtynyt päiväpainotteiseksi ja isommat yörymyämiset ovat jääneet taakse. Toivon mukaan se kertoisi jotain myös syntymän jälkeisestä rytmistä.

rv 37+6

Millä nimellä äitejä kutsutaan?

20.11.2016

Koko vauvahaaveen ja -projektin aikana on yksi asia mietityttänyt minua ylitse muiden: millä nimellä äitejä kutsutaan? Jos olisimme englanninkielisiä, olisi kaikki niin helppoa. Olisimme kumpikin virallisissa yhteyksissä Mother, mutta kummallekin löytyisi arkikäyttöön ja lapsen suuhun sopivampi nimitys useiden eri vaihtoehtojen joukosta: Mom, Mommy, Mama, etc. Suomeksi sama ei onnistu. Suomen kielessä yksi on ylitse muiden: Äiti. Äiti on virallisissa papereissa ja yhteyksissä käytetty nimitys, mutta yhtälailla sanaa käyttää juuri puhumaan oppinut pieni lapsi. Onhan Äidilläkin lempinimiä, on Äiskää, Mutsia ja muita, mutta eivät ne ole aivan sama asia. Niillä ei tunnu olevan aivan sitä samaa painoarvoa, sitä virallisuutta, identiteettiä ja toisaalta läheisyydestä ja tunnesiteestä kertovaa kaikua. Ei ainakaan omaan korvaani.

Mutta millä nimityksellä äitejä kutsutaan perheessä, jossa on kaksi äitiä? Voiko kumpaakin äitiä kutsua arjessa Äidiksi? Olisiko se käytännön tasolla hämmentävää meille tai lapselle? ”Äiti laittaa sinulle iltapalan, sitten Äiti lukee iltasadun.” Olisiko lapsen vaikea ymmärtää kumpaa Äitiä milloinkin tarkoitetaan? Lipsahtaisiko tämä siihen, että käyttäisimme Minttu-äiti ja Marikki-äiti -nimityksiä? Tiedän, että joissain perheissä Etunimi-äiti toimii oikein hyvin ja tuntuu sopivalta, mutta mielestäni se tuntuu liian pitkältä arkikäyttöön. Pudottaisiko lapsi jossain vaiheessa äiti-liitteen lopusta ja kutsuisi meitä pelkillä etunimillä? Vai jätetäänkö Äiti kokonaan viralliseen käyttöön ja ollaan arjen puheessa vaikka Äiskä ja Mamma (voi kun jompi kumpi meistä olisikin ruotsinkielistä sukua, ja Mamma tuntuisi sopivalta vaihtoehdolta)? Vai onko toinen Äiti ja toinen Äiskä? Mutta kumpi on kumpi?

Minulle on jostain syystä todella tärkeää, että lapsi kutsuu minua Äidiksi. Tiedän, että kaikille tuo nimitys ei ole ollenkaan tärkeä, ja jollekin toiselle joku toinen nimitys tuntuu heti oikealta. Mutta minä haluan olla Äiti. En Etunimi-äiti, en Äiskä, en mitään muuta. Mutta olisiko hullua, että minua kutsuttaisiin Äidiksi, ja Minttua, joka on synnyttänyt vauvan ja joka on vielä tässä vaiheessa (siihen asti kunnes adoptio astuu voimaan) oikeasti lapsen ainoa virallinen äiti, kutsuttaisiin jollain muulla nimityksellä? Mintulla ei ole yhtä voimakasta tarvetta tulla kutsutuksi Äidiksi (vaikka tämä tietenkin täysillä kokee olevansa lapsen äiti), ja tämä onkin ollut alustavissa keskusteluissa valmis luopumaan Äiti-nimityksestä arjessa ja ottamaan itselleen jonkin toisen kutsumanimen. En kuitenkaan halua, että oma toiveeni ja tarpeeni Äitinä olosta olisi jollain tapaa Mintulta pois ja murehdin sitä, että Minttu myöhemmin huomaisi katuvansa päätöstä. Toisaalta murehdin myös sitä, että lähipiiri käyttäisi Mintusta kuitenkin tuota nimeä, jolloin ehkä päätyisimme kuitenkin lopulta Etunimi-äiti -tilanteeseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nimitysasiat on ratkaistu muissa kahden äidin perheissä, tai kuinka vauvaa odottavat tai vauvasta haaveilevat pariskunnat ovat pohtineet asiaa? Olisi todella kiva kuulla muiden kokemuksia niin käytännöstä kuin siitäkin, minkälaisia tunteita nimitykset herättivät teillä. Onnistuuko Äiti ja Äiti -yhdistelmä käytännössä? Tai se, että toista äitiä kutsutaan aina Äidiksi, toista välillä Äidiksi, välillä Äiskäksi tai Etunimi-äiskäksi eri yhteyksissä? Murehdinko nimityksistä aivaan liikaa ja turhaan?

rv 37+1

Kääntyykö vauva vai ei?

15.11.2016

Meillä oli tänään poliklinikkakäynti synnytyssairaalassa perätilaan liittyen. Tarkoitus oli, että tarjonta tarkistetaan ja sen perusteella tehdään tarvittavat tutkimukset ja keskustellaan synnytystavasta. Ihan tarkkaan emme etukäteen tienneet, tutkiiko minut ensin kätilö vai lääkäri tai mikä proseduuri muuten on esimerkiksi aikataulun suhteen.

Eilinen superkuu ei näyttänyt ruuhkauttaneen synnytysosastoa, vaan meidät vastaanottanut kätilö sanoi, että pääsemme suoraan lääkärin luo. Lääkäri kyseli lyhyesti raskauden kulusta ja kysyi, kuinka kauan vauva on ollut perätilassa, sillä neuvolakorttiin ei terveydenhoitaja ole merkinnyt tarjontaa käyntien yhteydessä, vaikka vauva on ollut perätilassa ainakin 10 viikkoa ja joka kerta se on vatsan päältä todettu. Vasta parin viikon takaisessa ultrassa korttin merkittiin PT.

Lääkäri ultrasi tarjonnan (perätila edelleen) ja vauvaa muutenkin. Pylly oli syvällä lantiossani, selkä vatsani vasemmalla puolella, jalat suoraan oikealle. Täydellinen pepputarjonta. Lääkäri mittaili vauvan, koska pientä (muistelemme, että alle 2,5-kiloista) tai isoa vauvaa (yli 4-kiloista) ei yritettäisi kääntää eikä perätilasynnytystäkään suositeltaisi. Alienilla on viikkoja isompi pää (noin rv 39), mutta reisiluu ja vartalonympärys olivat keskikäyrän alapuolella (noin rv 34+5 vastaavat). Kone arvioi vauvan painoksi 2800 grammaa. Napanuora oli vauvan vierellä ja istukka oikealla etuseinässä. Napavirtaukset olivat normaalit ja vauva oli hyvävointinen. Lapsivettä oli normaalin rajoissa, vaikkakin lähellä alarajaa. Vauvan peppu tuntui lantiossa myös sisätutkimuksessa. Kohdunkaula oli edelleen kiinni ja noin 3 cm pituinen. Lääkäri myös kokeili vatsan päältä, nousisiko vauvan pylly ylös lantiosta. Pyllyllä oli potentiaalia nousta, mutta täysin ”irti” se ei tuntunut olevan.

En etukäteen ollut mitenkään innostunut ulkokäännösyrityksestä, mutta lääkäri puhui minut ympäri. Onnistumisen todennäköisyys olisi kuulemma 50 % ja komplikaatioriski esimerkiksi samoin tein käynnistyvälle synnytykselle olisi alle 1 %. Varmistimme kuitenkin, että kääntöyritys tehdään meidän ehdoilla ja lopetetaan heti, kun se ei tunnu minusta hyvältä. Sovimme siis, että ulkokäännösyritys tehdään kevyesti. Ajattelin, että eipä jää jälkikäteen kaivelemaan, kun tämäkin on kokeiltu,  ja onpa sitten oma kokemus kerrottavaksi eikä muilta kuullut ja netistä luetut kauhutarinat jää päällimmäiseksi mieleen. Keskustelimme lääkärin kanssa myös siitä, että mikäli vauva ei käänny, en halua synnyttää alateitse perätilassa, vaan siinä tapauksessa haluamme sektion. Normaalisti ensisynnyttäjän lantio magneettikuvattaisiin perätilasynnytyksen edellytyksiä laskiessa, mutta sektio-orientoitumisen vuoksi kuvausta ei tehtäisi, koska se olisi turha.

Lääkäri luovutti minut kätilölle, joka vei meidät synnytyshuoneeseen, asetteli minut sairaalakaavussa makaamaan sänkyyn kyljelleni jalat ja lantio koholle, ja laittoi käyrät tallentumaan. Vauvan vointia siis tarkkailitin ennen yritystä. Tarkoitus oli, että makaisin lievässä alamäessä puolisen tuntia, jonka jälkeen kääntöä yritettäisiin. Kului neljäkymmentä minuuttia ja kätilö toi minulle kaksi pientä ruskeaa pilleriä (lääkkeen nimestä ei haisuakaan), joiden pitäisi hillitä supistuksia ja rentouttaa kohtu. Kuulimme myös, että lääkärin kaveriksi tulisi erikoislääkäri. Lääkärit saapuivat lopulta yli 1,5 tuntia käyrille laittamisen jälkeen. He olivat ilmeisesti olleet kääntämässä toista tapausta.

Erikoislääkäri kurkkasi tilanteen ultralla, jonka jälkeen minut aiemmin tutkinut lääkäri alkoi kaivamaan vauvan peppua ylös lantiosta muutamallakin eri otteella. Se tuntui epämukavalta, mutta se ei missään nimessä sattunut. Kipeämpää minulla ottaa häpyliitokseen, kun puen tai kävelen. Hetken päästä lääkäri myös alkoi ”silittämään” vauvan yläselkää ja päätä kohti oikeaa kylkeäni tarkoituksena vihjata Alienille, että nyt voisi sukeltaa. Ylävatsaa käsitellessä tunsin muutaman kerran painavaa kipua oikeassa kyljessä/kylkiluissa, mistä mainitsin ja lääkäri lopetti ja vaihtoi käsittelytaktiikkaa. Koko operaatio kesti kaikkinensa ehkä 15 minuuttia, kun lääkäri aina hetken piti vauvaa tietyssä asennossa ja yritti hieromalla vihjata, että käännypä nyt. Aina välillä erikoislääkäri kurkkasi ultralla, missä asennossa vauva kohdussa oli.

Eipä tuo jääräpää mihinkään liikkunut, vaan lääkärit luovuttivat suosiolla. Meille varattaisiin sektioaika raskausviikolle 39.  Todennäköisesti oikealla puolella oleva istukka oli sukelluksen tiellä, mutta varmasti ei tässä vaiheessa voida sanoa. Kätilö laittoi käyrät taas tallentumaan, koska käännöksen tai käännösyrityksen jälkeen vauvan vointia seurataan vielä jonkin aikaa ennen kuin päästetään kotiin. Saimme myös kirjallisen ohjeen, milloin pitää olla yhteydessä synnyttäjien vastaanottoon (synnytys alkaa joko supistuksilla tai veden menolla, vatsa kovettuu pitkäksi aikaa, tulee veristä vuotoa, jne.), ja että omaa vointia ja vauvan liikkeitä pitää seurata parin päivän ajan aktiivisesti. Sain myös lähetteen käydä verikokeessa paria päivää ennen sektiota. Anestesialääkärikin piipahti paikalla (koska hänellä ei kuulemma muutakaan hommaa ollut) ja kertoi lyhyesti suunnitellun sektion puudutteista (ensin epiduraali ja sitten selkäydinpuudute) ja kyseli allergioista. Makoilin käyrillä (kuva alla) reilun puoli tuntia, kunnes kätilö vapautti meidät. Lähdimme sairaalasta neljä tuntia sinne saapumisen jälkeen.

Minulle ulkokäännösyrityksestä jäi positiivinen mieli, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Minua/meitä kuunneltiin ja tulipa tosiaan tämäkin kokeiltua, ettei tarvitse jälkikäteen jossitella. Marikin ilme puolestaan oli aika huolestunut ja jopa tuskainen koko operaation ajan. Ehkä vellaus näytti pahemmalta, miltä se tuntui. Nyt illan aikana alavatsa on tuntunut hieman aralta enkä ihmettele, vaikka huomenna näkyisi jopa mustelma tai pari. Supistuksia ei ole kotiutumisen jälkeen tuntunut (normaalia kovettumista tietenkin). Kuten aina neuvolavellauksenkin jälkeen, Alien on jumpannut tänään tavallista aktiivisemmin.

Ensi viikolla meillä on vielä neuvolakäynti, todennäköisesti viimeinen sellainen. Sitten ollaankin jo todella lähellä, että meillä on Alien sylissä!

Käyrät kääntöyrityksen jälkeen

Yläkuva tältä aamulta eli rv 37+1.

rv 36+2

Menopelit ja ulkoiluvarusteet

9.11.2016

Jatketaan taas varustelun merkeissä… Tällä kertaa vuorossa vauvan menopelit ja ulkoiluvarusteet. Vaunuvalinta tuntui aluksi hankalalta, koska valinnanvaraa oli niin paljon ja oli vaikea etukäteen osata ennakoida millaisia ominaisuuksia arvostaisimme käytössä. Lopulta päätös oli kuitenkin helppo, sillä ihastuimme Britaxin Go Big -yhdistelmävaunuihin. Ne vaikuttivat laadukkailta, käteviltä ja isohkosta koostaan huolimatta ketteriltä ohjata. Myös vaunujen simppeli ja sporttinen ulkoasu miellytti heti silmää. Odotan innolla että pääsemme testaamaan vaunuja tositoimissa talven aikana!

Vaunujen lisäksi on täytynyt hankkia jos jonkinlaista vaunutarviketta. Mietin kauan aikaa Baby Wallabyn (aika tyyriin hintaisen mutta ah, niin komean) kaksipuolisen vaunuverhon hankkimista, mutta lopulta päädyimme ostamaan edullisemman Färg&Formin vaunuverhon Babystylen kantispäiviltä. Meillä on samalta merkiltä myös vaippalaukkuun taiteltava hoitoalusta. Vaippalaukuksi valikoitui lopulta Fjällrävenin keltainen duffelilaukku. Emme halunneet hankkia varsinaista hoitolaukkua, vaan sellaisen laukun, jolle löytyisi käyttöä myöhemminkin lapsen kasvaessa, esimerkiksi viikonloppureissuilla. Duffeli on aika reilun kokoinen, mutta mahtuu oikein mukavasti vaunujen tavarakoppaan. Vaunujen mukana ei tullut sadesuojaa, joten ostimme Elodie Detailsin hauskan pilkullisen Dots-sadesuojan, jonka pitäisi istua Go Big-vaunuihin hyvin. Hyttyssuoja on vielä hankkimatta, eikä mitään kummempaa vaunuleluakaan ole ostettu. Tilasimme tosin turvakaukaloa varten (uudelta lempi-lelumerkiltäni) saksalaiselta Sigikid-merkiltä roikkuvan apinalelun, jonka voi ripustaa tarvittaessa vaunuihinkin.

Näin ensikertalaisina meitä hieman jännittää olemmeko osanneet varautua oikein talvivauvan pukemiseen. Voi olla, että olemme tehneet liikaakin hankintoja, kun olemme yrittäneet varautua tuleviin pakkasiin. Alunperin suunnitelmana oli selvitä ensimmäisestä talvesta vain kahden lämpöpussin voimin ja jättää toppahaalarin hankkiminen seuraavalle talvelle. Hankimme vaunuihin ulkoilua varten Elodie Detailsin untuvatäytteisen lämpöpussin, jonka alle vauvalle puetaan sään mukaan enemmän tai vähemmän kerroksia. Autoilua ja kauppareissuja varten hankimme ihanan Baby’s Onlyn kaukalopussin, joka on untuvapussia ohkaisempi ja kooltaan pienempi. Hankittuamme kaukalopussin huomasimme kuitenkin, että se ei ole täysin yhteensopiva turvakaukalomme kanssa. Kaukalossa on viisipistevyö, jota ei (ymmärtääksemme) saa pujotettua kaukalopussin vyörei’istä, vaan se sujautetaan pussin sivuilla olevista lovista. Tämä ei kuitenkaan onnistu silloin kun turvakaukalon vyöt on säädetty kaikista pienimmälle koolle, eli kaukalopussi pääsee meillä käyttöön vasta kun vauva on hieman kasvanut. Päätimme siis lopulta kuitenkin hankkia vauvalle myös toppahaalarin alkutalvea ajatellen. Löysimme Prismasta suloisen ja suhteellisen edullisen haalarin (koossa 56) joka sopii kivasti jo aiemmin hankittuihin Reiman Torkku-pipoon ja lapasiin. Näiden lisäksi meillä on kirpputorilta käyttämättömänä löytynyt vuoden 2015 äitiyspakkauksen toppapuku (joka tuntuu niin hurjan isolta, että emme edes harkinneet sen pukemista aivan pienelle vauvalle) sekä Kappahlista ostettu ohuempi vanupuku (kokoa 62), jota on toivottavasti kätevä käyttää lämpöpussien sisällä.

Tavaran määrä (ja rahanmeno!) hieman hirvittää, mutta esikoista odottaessa kaikki on hankittava kerralla. Onneksi lähes kaikki hankinnat ulkoiluun alkavat olla nyt tehtynä! Isäni lupasi nikkaroida portaisiin rampin vaunuja varten, joten kun saadaan vielä se paikalleen, on kaikki valmiina vauvan kanssa kärryttelyä varten!

 

varusteet_istuin

rv 36+0

Kolme kertaa neuvolassa viikon sisään

7.11.2016

Viime viikolla (rv 35+1) kävin ylimääräisellä käynnillä terveydenhoitajan luona perätilakontrollissa. Vauva oli edelleen terveydenhoitajan tunnustelun perusteella pää ylöspäin. Sain sen vuoksi tarjonnantarkistusajan neuvolan ultraan seuraavalle päivälle. Menimme ultraan yhdessä Marikin kanssa, jotta kumpikin pääsi näkemään vilauksen vauvasta. Ultraäänihoitajalla meni alle 10 sekuntia vahvistaa, että Alien tosiaan on perätilassa. Vauva oli parkeerannut pyllynsä minun lantioon. Äitiyskorttiin kirjattiin ensimmäisen kerran virallisesti PT. Koska Alien piti sitkeästi käsiä kasvojen edessä, jäi tuloste tästä ultrasta saamatta, vaikka hoitaja yritti löytää sopivaa kuvakulmaa.

Ultraäänihoitaja laittoi vahvistetun perätilan myötä lähetteen synnytyssairaalaan synnytystapasuunnittelua varten. Hän kertoi  mahdolliset vaihtoehdot, jotka meillä on, mikäli Alien ei päätä kääntyä raivotarjontaan. Sairaalassa tarkempien tutkimusten jälkeen voidaan ehdottaa ulkokäännösyritystä, johon ei ole pakko suostua. Tällä hetkellä en ole kovin innostunut ulkokäännösyrityksestä (se voi käydä todella kipeää eikä onnistumisesta ole takeita). Yksi vaihtoehto voi olla synnytys perätilassa. Tämäkään ei kuulosta kaikkine riskeineen kovin houkuttelevalta, vaikka sairaalassa toteaisivat sen fyysisesti mahdolliseksi. Kolmes vaihtoehto on suunniteltu sektio, johon olemme jo lähes asennoituneet. Sairaalakäynti on ensi viikolla, joten sen jälkeen olemme viisaampia kaikin tavoin.

Googlailin terveydenhoitajakäynnin jälkeen neuvoja, miten perätilassa olevaa vauvaa voisi yrittää saada kääntymään raivotarjontaan. Terveydenhoitajan ainoa virallinen vinkki oli nukkua sillä kyljellä, jolla vauva asustaa. Tilan ahtaus saattaa laittaa vauvan vaihtamaan asentoa. Virallisesti tutkittuja keinoja ei ole. Netistä löytyy jos jonkinlaista jääpussipoppaskonstia, mutta olen pitäytynyt vähemmän rajuissa: venyttelyä ja lantion keinuttelua istuen ja kontillaan, ja ryhdikkäämpää istumista sekä sohvalla, ruokapöydässä että pallon päällä. Sohvalla olen istunut ylimääräisen tyynyn päällä, jotta lantio olisi korkeammalla kuin polvet. Ilmeisesti sohvalla rennosti löhöäminen on kaikkein epäedullisin asento perätilan kannalta.

Niin, ja tänäänkin ohjelmassa oli neuvolakäynti, lääkärineuvola tällä kertaa. Lääkäri tunnusteli synnytyskanavan (kiinni ja saman 3 cm kuin kesäkuussakin) ja totesi samalla pään olevan edelleen ylöspäin. Hän on otti myös streptokokkinäytteen, joka otetaan nähtävästi tässä vaiheessa raskautta, koska tartunta olisi vaarallinen vauvalle. Verenpaine todettiin hyväksi (129/76), mutta pissanäyte antoi pieniä viitteitä tulehduksesta, joten vien huomenna aamulla näytteen labraan. Lopuksi terveydenhoitaja ja opiskelija tunnustelivat kohtua (erityisesti pään sijaintia), kuuntelivat sydänäänet ja mittasivat kohdunpohjan korkeuden.

Kohdunpohjan korkeus oli kasvanut vain sentin kolmessa viikossa, mutta lääkäri ei ollut pienestä käyrän notkahduksesta huolissaan. Siihen nähden, että olen lähtöjään lievästi ylipainoinen, minulla on aika siro raskausmaha! Tämän aamun painon perusteella minulle on toistaiseksi kertynyt 7 raskauskiloa. Vaikka mittanauhan lukema ei isommin ole kasvanutkaan, tunnen selvästi, miten Alien on kasvanut isommaksi. Vatsa alkaa olemaan ns. täynnä ja koripallon mallinen kumpu on aina vain enemmän ja enemmän tiellä.

Mainitsin tänään neuvolassa jo muutaman viikon vaivanneen öisen lonkkakivun ja jalkasäryn ja häpyliitoksen ajoittaisen kovan jomotuksen, mutta niille ei voi oikein mitään. Kivut kuuluvat asiaan, kun paikat antavat periksi. Pitää vain kestää viimeiset viikot ja pysyä liikkeellä. Onneksi ihan joka yö ei mene pelkästään hyvää asentoa etsien, vaan välillä pystyn nukkumaan kohtuullisen katkottomia öitä. Vähäisten yöunien vuoksi olen yrittänyt nyt opetella päiväunien ihmeellistä maailmaa, mutta toistaiseksi en ole saanut päivittäisestä rytmistä kiinni.

Toinen viikko äitiysvapaata alkoi tänään. Olen aika huono lomailija, joten pidin itseni viime viikolla kiireisenä. Leivoin pullaa ja keksejä (pääasiassa pakastettavaksi), kävin ostoksilla, ompelin, ja katselin Netflixiä. Viikonloppuna saimme asunnon lähes lopulliseen järjestykseen ja aloitimme vauvanvaatteiden pesun. Tällä viikolla jatkan sekä ompelua että leivontaa. Ja neulontapuikotkin voisi taas kaivaa esille. Lisäksi pitää tehdä loput pienet hankinnat. (Nettishoppaajan unelma on seurata saapuvia lähetyksiä!) Tavoite on, että ensi viikolle ei jäisi mitään merkittävää tehtävälistalle, mikäli synnytyssuunnitelma laittaa pyörät pyörimään hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa.

Alien on muuten muuttanut kohdun vasemmalle laidalle, vaikka aiemmin viihtyi kuukausia oikeassa reunassa. Virkistävää vaihtelua saada monotusta välillä oikeaan nivuseen ja kylkeen vasemman sijaan!