Tällä viikolla Pakkasen Pojalla tuli täyteen neljän kuukauden ikä ja kävimme siten myös neuvolassa. Vuorossa olisi ollut lääkärineuvola, mutta lääkäri ei loppujen lopuksi päässytkään paikalle, joten meillä olikin aivan tavallinen neuvola ja tapaamme lääkärin sitten viisikuukautisneuvolassa. Neljän kuukauden iässä meillä…

… kasvetaan yhä kohisten. Neuvolassa Pakkasen Pojan mitoiksi saatiin 7120g ja 62,4cm. Painoa on kertynyt kuukaudessa vajaa kilo ja pituutta 2,9cm. Ei ihme että pieneksi jääneitä vaatteita saa pakata koko ajan varastoon. Nyt on käytössä koon 62 vaatteet, mutta joitain pienemmän mitoituksen kuuskaseja ja seiskanelosiakin jo pidetään päällä.

… viihdytään mahallaan nyt hienosti. Tässä on tapahtunut suuri ero kuukaudessa! Vielä Pakkasen Poika ei kierähdä itse vatsalleen tai selälleen, mutta aivan pienellä avustuksella tämä keikahtaa kyljelleen ja siitä sitten itse mahalleen. Vatsallaan olleessaan tämä enimmäkseen lueskelee (ja maistelee) kirjojaan, joskus myös lelut tai omien nyrkkien syöminen ovat mukavaa viihdykettä. Muutenkin meillä viihdytään kaikista parhaiten lattialla viltin päällä, missä on kiva seurustella äitien kanssa, jumpata, imeskellä leluja, harsoja ja omia käsiä sekä tietenkin kuolata ja paukutella (vaikka mahakivut ovat nyt lähes jääneet pois, jatkuu kova paukuttelu kyllä!).

… jutellaan aivan valtavasti. Pakkasen Poika pitää hellyttävän hauskaa kurkkuääntä jota kutsumme kurkkulaulannaksi, ja jutut voivat olla todella pitkiäkin. Joskus Pakkasen Poika myös innostuu pitämään kurkkulaulantaansa jos Äiti laulaa – liekö yrittää yhtyä lauluun mukaan vaiko peittää äänellään Äidin epävireisen hoilotuksen?

… nauretaan! Ei kyllä kovin usein eikä ennen tätä päivää varsinkaan minulle! Tähän mennessä naurut ovat saaneet aina Äiskä tai isoäiti, yleensä jonkin hurjan pöö-leikin yhteydessä. Etenkin Äiskä on saanut jollain vähän hurjemmalla hassuttelulla Pakkasen Pojan kikattamaan ja kihertämään. Minä olen saanut Pakkasen Pojan nauramaan yhden ainoan kerran – siis ennen tätä päivää. Yhtäkkiä tänään Pakkasen Poika on hoksannut että onhan se Äitikin hauska, ja tänään minulle (minun kanssani?) on naurettu monesti: kutituksille, hassuille ilmeille ja kerran aivan vain hymyllekin. Kyllähän se pikkuisen nauru on maailman ihanin ääni!

… haluttaisiin tehdä kaikki itse. Olin ajatellut että tämä vaihe tulisi sitten vähän myöhemmin, mutta saamme siitä nyt näemmä maistiaisia, kun Pakkasen Pojalla on nyt kova halu tehdä kaikki itse, mikä johtaa usein turhautumiseen kun ei aivan vielä osaakaan kunnolla. Tutti on pakko saada painaa suuhun itse, mikä tarkoittaa usein sitä, että kun terassilla vaunuissa päiväunillaan nukkuvalle Pakkasen Pojalle käydään laittamassa tutti suuhun tämän herätessä kesken unen itkemään, pysyy tutti suussa vain hetkisen, kun pikkukaveri yrittää niin kovasti itse laittaa lapasillaan tuttia parempaan asentoon ja työntää sen sitten vahingossa jonnekkin untuvapussin syvyyksiin. Ja sitten taas itketään, ja äidit käyvät asettamassa tutin uudestaan suuhun, minne se taas halutaan asetella itse paremmin… Tästä syystä pyrimme saamaan pojan päiväunille ilman tuttia, sillä tämä rumba vie kaikkien hermot! Myös tuttipullosta Pakkasen Poika haluaisi usein pitää itse kiinni, tai ainakin vähintään ohjata äitien kättä ja pulloa parempaan asentoon, mikä tosin usein johtaa siihen, että pullon tutti on aivan väärässä asennossa suussa ja välillä syöminen on aikamoista painia. Ruuan jälkeen tämä haluaisi pyyhkiä kasvonsa (ja välillä myös suunsa) itse harsolla. Myös paksulehtisen kirjan sivuja Pakkasen Poika yrittää kääntää kovasti itse ja onnistuu jo monesti avaamaan itse kirjan. Voin vain kuvitella, minkälaista sirkusta meillä tulee olemaan sitten siinä vaiheessa, kun varsinainen minä itse-vaihe tulee oikeasti ajankohtaiseksi Pakkasen Pojan kasvettua!

… aloitettiin kiinteät! Tähän mennessä on maisteltu bataattia ja porkkanaa ja voi miten Pakkasen Poika on ihastunutkaan!