5kk
Pakkasen Poika täytti viime viikolla viisi kuukautta! Yhtäkkiä poika ei ole enää pikkuvauva ollenkaan, vaan pieni henkilö. Kuluneen kuukauden aikana Pakkasen Poika on jättänyt selvästi pikkuvauvakauden taakseen ja on nyt yhtäkkiä niin kovin iso poika jo. On ihan epätodellisen tuntuista ajatella, että tämä touhukas, huumorintajuinen ja aika tempperamenttinen kaveri on sama vauva kuin se pikkuinen myttynen joka tuhisi sylissämme ensimmäiset elinkuukautensa. Viiden kuukauden iässä meillä…
… käytetään vaatekokoa 68, joitain pienikokoisia 74-koon vaatteita on myös käytössä. Viisikuukautisneuvolassa Pakkasen Pojan mitat olivat 7710g ja 64,7cm.
… nauretaan, kikatetaan, kiherretään, räkätetään ja hihitetään. Kuukausi sitten meillä naurettiin vielä hyvin säästellen, nyt naurusta ei meinaa tulla loppua. Kutittaminen, äitien hassut ilmeet, äänet ja erilaiset hupsuttelut, pöö-leikit, telmiminen ja joskus vain äidin naaman tai jonkun lelun näkeminen saavat Pakkasen Pojan nauramaan. Pojan nauru on niin herkullisen tarttuvaa, että huomaan itsekin nauravani miltei koko päivän!
… harjoitellaan innoissaan vartalon käyttämistä. Pakkasen Poika ei ole ollut ensimmäisten joukossa kääntymässä massulleen tai muutenkaan kiirehtinyt liikkumisen kanssa, mutta nyt meillä on selvästi kiinnostuttu liikenteeseen pääsystä. Pakkasen Poika on oppinut kierähtämään vauhdikkaasti selältään massulleen (tämä tehdään aina oikean kyljen kautta), toisin päin on pyörähdetty vasta muutaman kerran puolivahingossa. Selällään ollessaan Pakkasen Poika pyörii napansa ympäri puolisen kierrosta tai etenee sivusuunnassa lelumatolla. Selällään tämä myös mielellään painii harson kanssa ja nostaa itsensä silta-asentoon nostaen pyllyn ja alaselän ilmaan. Poika on myös kovin kiinnostunut istumisesta, ja tekeekin mielellään istumaannousuharjoituksia äitien kanssa tai istuu tiitteränä äitien sylissä tuettuna. Sylissä on myös ihana venkoilla, mönkiä ja vähän painiskellakin lelujen tai äitien kanssa. Mahallaan ollessaan poika heiluttaa käsiään ja jalkojaan vimmatusti ja selvästi turhautuu, kun ryömiminen ei vielä onnistukaan.
… nautitaan nakuilusta. Vietämme usein iltaisin pienen nakuiluhetken jolloin Pakkasen Poika saa olla ilman vaippaa. Poika makoilee tuolloin hetken pyyhkeen päällä lattialla, painii innoissaan harson kanssa ja kiljuu riemusta. Ensimmäiset kunnon kääntymiset massulleenkin tapahtuivat juuri nakuillessa, mikä on aivan ymmärrettävää, sillä onhan liikkuminen paljon helpompaa ilman vaippaa.
… muita tämän hetken suosikkeja ovat hedelmäsoseilla herkuttelu, kettu-helistimen imeskely (pehmeä helistin on pitänyt jo pestä kertaalleen, niin ällöttävän hajuinen ja näköinen siitä ehti innokkaan imeskelijän käytössä tulla) sekä kissaan tutustuminen (kissaa katsellaan tarkasti ja silitetään ottamalla tiukka ote kissan turkista niin että koko pieni koura on täynnä kissankarvoja.)
Mitkä ihanuudet kuvassa <3 Meillä sama homma kissojen kanssa. Harjoitellaan paijausta, mut innostuessa pieni nyrkki tarttuu turkkiin kiinni. Yllättävän kärsivällisesti kissat siihen suhtautuvat. Katsovat kypsän ylimielisesti toisen ymmärtämättömyyttä, mut piikkikinnasta ei ole tullut kertaakaan. Toivottavasti teilläkin elo sujuu sulassa sovussa :)