Matkarattaat hankintalistalla
Britax Go Big
Päädyimme viime syksynä pitkällisen mietinnän ja useamman koekäpistelyn perusteella hankkimaan vaunuiksi Britax Go Big -rattaat. Vaunut ovat palvelleet erinomaisesti ensimmäiset kuusi kuukautta. Pakkasen Poika nukkuu päivittäin rattaissa vähintään yhdet päiväunet, ja runko taitellaan useamman kerran viikossa mukaan kauppa- ja kaupunkireissuille. Tällä hetkellä Go Bigin vaunukoppa alkaa käymään pieneksi, kun yhdeksän kilon painoraja lähestyy, ja siirrymme käyttämään ratasosaa, jonka selkänojan onneksi saa lähes vaakatasoon.
Talven mittaan lenkkeilimme monenlaisessa lumi- ja jääyhdistelmässä ja muistaakseni vain kerran isot eturenkaat piti lukita, jotta pehmeässä lumessa pääsi kevyemmin eteenpäin. Rungossa on mielestäni hyvä jousitus eikä Pakkasen Pojan uni ole häiriintynyt, vaikka maasto olisi ollut röpelöisempikin, esimerkiksi jäätynyttä loskaa. Varsinainen ratas(istuin)osa on ollut käytössämme vasta muutaman kerran, mutta tosiaan ihan näinä päivinä se tulee korvaamaan sekä vaunukopan että turvakaukalon. Tähän asti kaupoilla käydessä Pakkasen Poika on kulkenut mukana turvakaukalossa (Britax Römer Baby-Safe Plus SHR II), jonka saa Go Bigin runkoon kiinni mukana tulleilla adaptereilla.
Britax Go Bigeistä ei löydy mitään muuta huonoa puolta kuin se, että ne vievät paljon tilaa sekä käytössä että kokoontaitettuna. Onneksi emme asu kerrostalossa ja julkisillakin kuljemme vaunujen kanssa harvakseltaan. Ruokamarketissa ja ostoskeskuksissa rattaat kulkevat ketterästi, mutta ahtaammissa liikkeissä olemme välillä umpikujassa vaunujen kanssa. Kokoontaitettuna vaunut vievät reilusti yli puolet Opel Astra-farkun takakontista, joten yöreissuille emme vaunuja ole ottaneet mukaan. Tosin isommatkin ruokaostokset mahtuvat vaivatta vaunujen viereen. Isohkojen vaunujen osto oli kuitenkin tietoinen valinta. Halusimme rehelliset joka maaston rattaat ja päädyimme Go Bigeihin, jotka taittuvat selkeästi pienempään tilaan kuin monet muut vaihtoehdot.
Nyt, kun Pakkasen Poika alkaa olemaan niin iso, että istuminen alkaa sujumaan, olemme alkaneet miettimään matkarattaiden hankintaa. Go Bigit jäisivät päiväuni- ja lenkkikäyttöön, mutta reissussa ja kaupungilla niiden tilalle tulisi huomattavasti pienempään pakattavat matkarattaat. Poika alkaa selvästi kaipaamaan sitä, että kaupungillakin rattaista näkisi ympärilleen paremmin, kun uni nykyään loppuu jossain kohtaa kesken. Pian siirrymme turvakaukalosta Cybex Sirona-turvaistuimeen, joten senkin puolesta liikkumiseen tulee muutoksia.
Ykköskriteerinä matkarattaille on siis pieni kokoontaitettu koko. Ideaalitilanteessa rattaat taittuisivat jopa lentoyhtiöiden käsimatkatavarakokoon (Finnairilla 56 x 45 x 25 cm). Vertailun lähtökohtana onBritax Go Bigin mitat (PxLxK) 80,5 x 61,5 x 52 cm. Toinen kriteeri on ainakin lähes vaakatasoon laskeutuva selkänoja. Kolmas kriteerimme on se, että matkarattaat eivät näytä tai tunnu kiikkaroilta. Viimeisin Vauva-lehti listasi sattumalta 12 matkarattaat, joten lehden koonti osui meille juuri sopivaan kohtaan. Alla neljä mallia, joita olemme jossain kohtaa harkinneet, ja bonusvaihtoehtona Bugaboon meille liian tyyris ratas.
Baby Jogger City Tour
Näimme Baby Jogger City Tourit pikaisesti Haaparannassa keväällä. Harmillisesti paikallisella myyjällä ei ole esittelykappaletta liikkeessä, joten ilman uutta Ruotsin reissua olemme internetin varassa. City Tour taittuu erittäin pieneen tilaan (56 x 45 x 23 cm). Se kulkisi jopa Finnairilla käsimatkatavarana kohteeseen. Selkänojaa ei saa ihan vaakatasoon. Rattaat ovat tukevan näköiset, mutta ulkonäöltään tylsät ja värivaihtoehtoja on vain muutama. Työntöaisaa ei saa säädettyä mitenkään. Kuomu peittää hyvin ja kuljetettava lapsi voi painaa jopa 20 kiloa.
Babyzen Yoyo+
Näimme myös Babyzen Yoyo+:t pikaisesti Haaparannassa. Etukäteen olin ajatellut, että ne olisivat meidän ykkösvaihtoehto, mutta livenä ratas vaikutti heppoiselta. Koeajoa emme tosin tehneet. Paikallisissa liikkeissä tätäkään ei pääse näkemään paikan päällä. Yoyo+ taittuu näistä viidestä kaikkein pienimpään (52 x 44 x 18 cm), joten sekin kulkisi käsimatkatavarana. Selkänojaa ei saa ihan vaakatasoon. Värivaihtoehtoja on riittävästi. Työntöaisaa ei saa säädettyä, kuomu on peittävä ja kuljetettavan lapsen painoraja on 18 kg. Hinta on toiseksi korkein.
Britax B-Agile 4
Britax B-Agile 4 -perusrattaita katselimme viime kesänä jopa vaunukäyttöön, kun aloitimme vaunujen vertailua. Pian kuitenkin siirsimme katsemme Go-tuoteperheeseen. B-Agile 4:t eivät taitu yhtä pieneen tilaan kuin kilpakumppanit (71 x 58 x 30 cm). Työntöaisaa ei saa tässäkään rattaassa säädettyä. Värivaihtoehtoja on muutama. Selkänojan saa melkein vaakatasoon ja kuomu on peittävä. Painoraja on 15 kg. Hinta on houkutteleva – varsinkin kun nämä ovat usein alennuksessa, mutta kokoontaiteltunakin ratas on meidän käyttöön liian massiivinen, sillä Go Bigit ovat vain hieman isompi paketti.
Bugaboo Bee 5
Bugaboo Bee 5 olisi trenditietoisen valinta. Näitä ei meidän seudulla voi nähdä livenä, joten osto pitäisi tehdä pelkästään kuvien ja videoiden perusteella. Kokoontaiteltuna ratas on yllättävän iso matkarattaaksi (90 x 46,5 x 32 cm). Näistä rattaista Bee 5 on ainoa, jonka istuimen pystyy kääntämään selkä tai kasvot menosuuntaan. Selkänojan saa melkein vaakatasoon ja kuomu on kuvien peruseella näistä viidestä peittävin. Työntöaisassa on korkeussäätö ja ratasta pystyy kustomoimaan mieleisekseen eri runko- ja kangasvärein. Kuljetettavan lapsen painoraja on 17 kg. Hinnan ja kokoontaittelumittojen vuoksi Bee 5 ei ole meidän valinta matkarattaaksi.
Mutsy Nexo
Mutsy Nexo on myös aika trendikkään näköinen ratas. Saatavuus on Nexoilla tällä hetkellä heikko, mutta periaatteessa rattaan pystyy näkemään paikan päällä paikallisessa liikkeessä ennen ostopäätöstä. Kokoontaiteltuna ratas on ilman pyöriä lähes käsimatkatavarakokoa (64 x 51 x 44 cm – 59 x 41 x 26 cm ilman pyöriä). Selkänojan saa lähes vaakatasoon. Värivaihtoehdot ovat tyylikkäät (kuvan mereelattu harmaa + konjakki!) ja työntöaisassa on korkeussäätö. Kuomu on yhtä peittävä kuin Bee 5:ssa. Lapsen painoraja on 15 kg.
Näiden joukosta valitsemme todennäköisesti joko Baby Joggerin City Tourit (painoraja) tai Mutsyn Nexot (ulkonäkö ja säädettävä työntöaisa). Näiden hintaero on alle 50 euroa, joten sen perusteella päätöstä ei tarvitse tehdä. Olisipa olemassa Nexot City Tourin painorajalla!
Mitä muuta valintaa tehdessä pitäisi miettiä? Onko muita varteenotettavia matkaratasvaihtoehtoja?
Britaxilla on Agilen parina B-Motion, jossa pikkuveljeään paremmat herkut; mm. takajousitus, ilmakumipyörät (kulkee tasaisemmin rosoisella ku kovapyöräset rattaat) ja se säädettävä aisa. Painoraja 17kg (onka tarpeen, eikö kolme-nelivuotias voisi jo kävellä?). Toki koko niissäkin on 27 x 58 x 70cm, eli on isompi, eikä siten pääse teillä finaaliin.
Uskon, et kumpi tahansa valinnoistanne on hyvä. Tälläinen Britax-fakki kuulee mielellään kokemuksianne kun niitä karttuu :)
B-Motioneitakin katselin tätä kirjoittaessa, mutta totesin pettymyksekseni tuon ison koon ja jätin pois listalta. Ainakin Plus-mallissa olisi kuvien perusteella käytännössä vaakaan laskeutuva selkänoja.
Totta on, että 3-4-vuotias varmasti kävelee jo mieluummin kuin istuu rattaassa, mutta jos isompi painoraja olisi mahdollista tässä vaiheessa ottaa varuiksi muuten mieluisiin rattaisiin, ottaisin sen. Kolmevuotiaskin voi väsähtää kesken matkan. Eri asia sitten, kuinka paljon niin pienen kanssa tulisi käytyä esimerkiksi kaupunkilomalla.
Kiitos postauksesta! Täällä on mietitty ihan samoja asioita, joten tää helpotti vähän omaa työtä. :D Meillä on typy vielä vähän liian pieni rattaisiin, joten ihan vielä ei varmaan mitään hankita, mutta täytyy perehtyä ajoissa hyvin. Kriteereinä meillä on kanssa tuo, että rattaat saisi lentokoneeseen taiteltuna.
Törmäsin viikonloppuna pariin otteeseen sellaiseen merkkiin kuin Quinny. Oletteko sellaisia katselleet yhtään? Kyselinkin eräältä perheeltä, mitä ovat niistä tykänneet, ja he sanoivat, että ne ovat todella kätevät, kun saa otettua myös lentokoneeseen mukaan. Lisäksi noihin saisi runkoon vielä Maxi-Cosin turvakaukalon! Aloin itse jo vähän haaveilla niistä, sillä tuo meidän vaunujen runko on melko tilaavievä auton takapaksissa. Etupyörät täytyy joka kerta irroittaa ennen autoon laittoa, joten pieneen tilaan menevä runko on alkanut houkutella enemmän. :)
Quinny-merkkiin olen törmännyt jonkun kerran netissä, ehkä Verkkokauppa.comissa?, mutta en ole tutustunut vielä. Pitää ehkä kurkata tarkemmin. Aika moniin matkarattaisiin tuntuu saavan ainakin jonkun merkin kaukalon kiinni.
Edit: omaan silmään Quinny Zap Xtra 2- rattaat näyttävät muovisilta. Ehkä renkaat tekee sen? Pitäisi päästä paikan päällä kokeilemaan. Portaittain säätyvä selkänojakaan ei tosin houkuttele. Äkkiseltään rattaat eivät näyttäisi kasattuna mahtuvan ainakaan Finnairin käsimatkatavaraksi, 71x33x36cm. Käännettävä istuin olisi kyllä hieno lisä! Valmistajan sivuilla näyttää olevan useampia malleja, joita ei taida saada Suomesta.
Voin suositella Cybexin Iris M-Aireja matkarattaiksi. Lukuunottamatta käsimatkatavarakokoa (37x57x84 tai ilman pyöriä 37x47x84) näissä on kaikkea mitä voisi toivoa: käännettävä istuin, helppo kasaus, hyvät valjaat, suojaava kuomu, säädettävä työntöaisa, hiljainen ja kevyt jarru, lukittavat etupyörät, makuuasento, iso 10 kg kestävä tavarakori jne. Runko on metallia, eikä tuntuma muutenkaan ole yhtään muovinen, rattaat ovat tosi tukevat. Ja painoraja istuimessa 17 kg, myös vaunukopan saa hankittua (ja tietysti Cybexin kaukalot kiinnittyy ilman adaptereja). Näiden isoveljeä Baliosta myydään esim. Verkkokaupassa (isommat renkaat, ei juuri muuta eroa), nämä saa kotiovelle Saksasta muutamassa päivässä. Jos taas ihan pikkuisia rattaita etsii, on Milla&Månsin SoMat erittäin hyvä ja edullinen(!) vaihtoehto. Tietysti matkatavarakoossa ei saa käännettävää istuinta, säädettävää työntöaisaa tai kunnon renkaita.
Kiitos kattavasta esittelystä. Iris M-Airit vaikuttavat kätevintä rattailta (kävin valmistajan sivuilla), mutta meille kokoontaitettu tilavuus on tärkein kriteeri matkaratasta valitessa. Nuo samat ominaisuudet, jotka Iris M-Aireissa on, on myös meidän Britax Go Big-vaunuissa/-rattaissa. Matkarattaille antaa vähän anteeksi joissain ominaisuuksissa, jos mukaanotettavuus on kunnossa. Esim. Mutsy Nexoissa on ihan kiitettävän kokoiset renkaat.
Meille hankittiin huolellisen vertailun jälkeen Mutsy Nexot ja eipä tässä voi kuin olla tyytyväinen valintaan! Rattaat ovat olleet käytössä oikeastaan vauvan syntymästä lähtien, sillä selkänojan saa käytännössä niin alas, että asentoa voi kutsua makuuasennoksi ja on näin ollen passeli myös vastasyntyneelle. Babynestin ja vaunuverhon kanssa rattaat ovatkin olleet lyömätön yhdistelmä, jonka suojissa vauva on saanut pötkötellä ja nukkua päiväunia jo useammalla kahvila- ja kyläilyreissulla! Tavarakoriin mahtuu mukavasti tavaraa, rattaat ovat tukevat ja liikkuvat kevyesti, kasaan sekä takaisin käyttöön ne saa helposti ja nopeasti, eivätkä tosiaan vie paljoa tilaa varsinkaan, jos renkaat ottaa irti. Ekstrapisteet vielä päät kääntävästä ulkonäöstä! Ainoina miinuksina tosiaan se, että istuin ei ole käännettävä ja painoraja voisi olla suurempikin. Luulenpa, ettei täydellisiä matkarattaita ole olemassakaan. Nämä kuitenkin ovat varsin lähellä täydellistä, joten suosittelen! :)
Kiitos kommentistasi! Vaikuttaa kyllä hyvältä. Ja meillä Mutsy Nexot ovat kyllä kiilanneet aikalailla listan kärkeen. Kunhan vaan pääsee vielä koeajolle…