Vauva-arjen rytmi
Minttu
Minkälaisella rytmillä muiden vauva-arki rullaa? Mitä muut tekee vauvan kanssa? Kuinka paljon toisten vauvat viihtyy ”yksinään”? Mitä puolivuotiaan lapsen kanssa pitäisi puuhastella?
Muun muassa näitä kysymyksiä olen miettinyt viime aikoina. Joinain päivinä olen nimittäin lähes epätoivon partaalla, kun Pakkasen Poika vaatii 100% huomiota hereillä ollessaan, ja välillä mikään lelu ei kelpaa 15 sekuntia kauempaa eikä Äiskän tai Äidin naamakaan jaksa huvittaa.
Kaikesta viihdyttämisestä huolimatta hereilläoloaikaan sisältyy päivästä riippuen jonkin verran pitkästynyttä/turhautunutta/väsynyttä kätinää. Poika ei esimerkiksi välillä jaksaisi millään olla pitkiä aikoja vatsallaan, mutta selälleen auttamisen jälkeen hän keikahtaa yleensä aina takaisin mahalleen. Kätinän sattuessa pitää monesti kokeilla kaikki lelut, asennot, paikat ja tekemiset läpi, että löytyy homma, josta poika jaksaa innostua edes hetken aikaa. Pakkasen Poika täyttää kohta puoli vuotta ja kesäkin lähestyy. Mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voi tai pitäisi puuhastella tai harrastaa? Miten päivät saa kulumaan ilman tylsyyttä ja pojan tuskastumista?
Tähän asti olemme olleet poikkeuksellisessa tilanteessa, kun olemme molemmat saaneet olla kotona Marikin edellisen työn loputtua juuri Pakkasen Pojan syntymän alla. Mutta nyt näyttää siltä, että minustakin tulee tavallinen äitiyslomailija jo tällä viikolla. Vaimon työllistyminen on pelkästään positiivinen asia, mutta pelkään olevani pulassa, koska olen tottunut liian hyvälle viimeisen puolen vuoden aikana. Olemme voineet jakaa välillä puuduttavankin tylsäksi kääntyvän arjen ja vaihtaa viihdytysvuoroa, kun toiselta on loppunut temput ja ideat. Kohta olen pojan ainoa viihdyttäjä päiväsaikaan.
Meidän tavallinen arkipäivä kulkee suurin piirtein näin:
- herätys klo 7 mennessä,
- aamutoimia, leikkiä ja viihdytystä noin kahden tunnin ajan,
- 1,5-2 tunnin aamupäiväunet noin klo 9 eteenpäin,
- leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
- 1-1,5 tunnin päiväunet alkaen klo 13-14 aikaan, joskus kärrytellen,
- leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
- 0,5-1,5 tunnin iltapäiväunet alkaen klo 17-18 aikaan päivän rytmistä riippuen, joskus kärrytellen,
- rauhallista leikkiä, lukemista ja iltapuuhastelua (ilmakylpyilyä tarvittaessa, kylpy kahdesti viikossa) yleensä maksimissaan 1,5 tunnin ajan, ja
- nukkumaanmeno päivän rytmistä riippuen klo 19-20 välillä.
Ruokakaupassa, kaupungilla ja asioilla käynti osuu yleensä joko keskipäivän tai illan päiväunien ajalle. Mitä uutta tai erilaista päivään voisi alkaa lisäämään? Määräänsä enempää en jaksa kaupungillakaan pyöriä varsinkaan yksikseni. Ihan vielä ei Pakkasen Poika oikein ymmärrä leikkipuistonkaan päälle, vaikka kerran jo kävimme tutustumassa taloyhtiön leikkipaikkaan.
Leikkiaikana Äidin tai Äiskän pitää olla jopa vieressä suurimman osan aikaa, sillä hyvällä tuurilla yksi lelu kelpaa korkeintaan muutaman minuutin. Itsenäisemmän leikin lisäksi harrastamme päivittäin erilaisia laululeikkejä, hipsutteluita ja kutitteluita, ilmeily- ja harsohassutteluita, sängyn päällä telmimistä, leluntavoitteluharjoitteluita (meillä ei vielä liikuta kuin puolivahingossa selältä mahalle kääntymistä lukuunottamatta) ja lukuhetkiä. Joinain päivinä Pakkasen Poika viihtyy parhaiten sylissä kanniskellen. Nykyään Pakkasen Poika haluaa myös ”painia” eli venkoilla sylistä sohvalle tai lattialla istuessa lattialle. Koska puolivuotiaan keksittymiskyky on niin lyhyt, leikki- ja touhutuokiot ovat lyhyitä, joten niitä pitää olla iso nippu, jotta päivän saa täyteen.
Nyt kaipaisin hieman vertaistukea siihen, mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voisi keksiä, jotta kaikkien aika kuluisi mukavammin. Minkälaisia teidän päivärytmit ja -tekemiset ovat?
Tuntuu, että teillä on jo hirveästi aktiviteettia! Mä olen sen verran old school, että olen sitä mieltä, ettei tämän ikäinen (6 kk) vauva tarvi koko ajan jonkinlaista ”ohjattua stimulaatiota”. Tuntuu, että se saattaisi jopa tehdä vähän levottomaksi? Vähän sama kuin vanhempien lasten kanssakin. Eli saa olla välillä kokonaan ilman leluja, telkkaria tms. ja keksiä omasta päästään tekemistä. Ja varsin fiksu, luova ja sosiaalinen lapsi on esim. esikoisestakin tullut, vaikken olekaan ”seisonut päälläni” silloin, kun hän oli vauva :D
Meillä ei siis leikitetä ja viihdytetä vauvaa tuntikausia. Ei silloin, kun oli vain yksi lapsi ja nyt, kun on useampi, niin se olisi täysin mahdotontakin. Toki päivään kuuluu pari lyhyttä leikki/lukutuokiota, jotka on pyhitetty vauvalle, mutta muuten päivä kuluu seuraillessa kotitöitä ja lattialla tutkien huonekalujen jalkoja ja rapsutellessa erilaisia materiaaleja. Tai seuraten isompaa sisarustaan ja sieltä tippuvia leluja. Päivällä katselen jopa telkkaria ja vauva on ihan tyytyväinen lattialla tai sitterissä, vaikkei olisi mitään lisäviihdykettä. Täällä liikutaan jonkin verran peruuttamalla ja kierimällä ja tuntuu, että ryömiminenkin on suht lähellä, kun nostaa pyllyä koko ajan konttausasentoon. Tylsyyskitinää ei ole ollut ja sylissä ei juurikaan viihdy. Jokeltelua tulee paljon, mikä ei sinänsä ihme, kun elää tällaisten papupatojen kanssa :D
Vauva on siis koko ajan läsnä ja hänelle puhutaan, katsotaan silmiin ja siten huomioidaan, muttei olla erityisesti tuputtamassa aktiviteettia. Täällä nukutaan nykyään yleensä vain yhdet parin tunnin päiväunet (+ ehkä pari torkahdusta päivän mittaan) ja yöllä ei ole heräillyt sen jälkeen, kun täytti 3 kk. Syö kolmen tunnin välein yleensä 5-6 ateriaa/vrk ja kasvaa hyvin. Olen yksin lasten kanssa päivisin.
Valitettavasti en siis kauheasti osaa olla vertaistueksi, mutta vauvoja on niin monenlaisia :) Onneksi omat lapset ovat sentään olleet samasta puusta, joten on voinut mennä samalla kaavalla :D Luulen, että teillä helpottaa silloin, kun alkaa liikkua, sillä maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempaakin kuin äitien naamat! :) Tsemppiä!!
Ooh, taas tunsin huono-äiti-piston sydämessäni. Tehän touhuutte pojan kanssa vaikka ja mitä <3
Meillä kompataan Hiekkakakkua, joten suoranaisesti avuksi en varmaan osaa olla. Kylän mammat käy pilttiensä kanssa muskarissa, värikylvyssä, uinnissa ja vauvasirkuksessa. Ovat tykänneet, joten niissä ois yhdenlaista päiväaktiviteettia :) Me ei olla käyty. Musta tuntuu, et Taava väsyy hirmuisesti kun on jotain erikoista. Sit se menee sellaiseksi levottomaksi itkuksi. (Enkä ole iha varma onko ne harrastukset äitejä vai vauvoja varten.) Muuten ollaan aika paljon liikkeellä. Asioilla, mummilassa, toimistolla. Tutuissa paikoissa tyttö jaksaa (kunhan kahdet päiväunet ja ruoka hoituu), vaikka leluina on usein se sama hoitokassin kirahvi ja pilttipurkin kansi. Yksi parhaista on ollut mummin maitotölkistä leikkaamat lehmät. Köyhät on aktiviteetit joskus :)
Hmm… puolen vuoden iässä meillä oli arki melko samanlaista. Jossain kohtaa päivää toki oltiin/ollaan hetkiä yhdessä, sylitellään, hassutellaan, luetaan, painitaan, pusitaan ja leikitään. Muuten "Taava vain kulki mukana". Välillä lelutkin oli/on kokonaan laatikoissaan. Emme sinällään viihdytä häntä, vaan hän seuraa arkea. Otetaan katsekontaktia ja kerrotaan arjen asioista. Eteenkin tiskikoneen kanssa puuhailu on jännää. Munki itsetuntoa hivelee, kun hän sitteristä tai syöttötuolista ihaillen seuraa kuinka taivava äiti astioiden kanssa on :D
Haasteellisin aika meillä oli 6-8kk kun tyttö alkoi ymmärtää, mut ei osannut itse. Silloin oli oltava seurassa, näkyvillä. Itku tuli jos pois meni. Joskus on päiviä kun itkettää ja ollaan paljon sylissä, toisina taas viihdytään paremmin. Kun neito pääsi liikkeelle, asia helpottui. Tai tavallaan ei. Nyt saa koko ajan olla varpaisillaan missä hänen tutkimusmatkansa menee. Taitoa kun on keskinkertaisesti, järkeä ei juuri nimeksikään :D
Mut joo, vauvat on tempperamentiltaan erilaisia ja jokainen perhe löytää ne omat jutut. Kun Pakkasen Poika lähtee liikkeelle niin on hälläkin varmaan toinen ääni kellossa :)
Nyt kun aloin miettiä, niin Taava on tavallaan oppinut suhtautumaan meihin äiteihin eri lailla. Eira on hassuttaja ja hömppääjä, mä enemmän rauhassa sylittelijä. Molemmilta Taava osaa vaatia omaansa. Eiraa tyttö ”komentaa” kunnes saa päristelyt ja hupsutukset, ja sit naurattaa kun on vauhtia. Mä sit taas alusta asti päätin etten esim.iltaitkuilla hytkyttele vauvaa pisin kämppää. Aikani kuuntelin syli-itkua, mut muutamas viikossa se loppu ja nykyään tyttö rauhoittuu väsyneenä syliini vain olemaan. Ruokailuissakin Taava tuntuu jallittavan Eiraa. Kun möykkää, saa ruuan sijaan hedelmäsosetta ja naksuja. Multa helpommin syö ruuan räyhäämättä. Ehkä lapsi peilaa vanhempiaan, harjoittelee sitä millaisella vuorovaikutuksella pääsee tuloksiin. Mut siis mitä voimme päätellä; Mä oon se tylsä mutsi ja Eira se kiva :D
Meillä ei mielestäni ole vielä havaittavissa äitien jallitusta, tai sitten Pakkasen Poika tekee sen niin hyvin, ettei me itse havaita koko asiaa. :D Sen olemme huomanneet, että yleensä se äiti, joka aamulla herää pojan kanssa, on sen päivän ”suosikki”. Mielenkiintoinen nähdä, miten tilanne nyt muuttuu, kun Marikki on päivät töissä. Minusta tulee varmaankin se tylsä äiti. Huoh.
Meidän samaikäisen vauvan meininki viihdytyksen suhteen kuulostaa samalta kuin teillä. Käymme lähes päivittäin kodin ulkopuolella ja hän viihtyy näillä reissuilla hyvin. Valitsen paikat oman mielenkiinnon mukaan – kyläillään, käydään kahviloissa, MLL:n perhekerhossa, muskarissa, jumppassa ja kirjastossa/lehtisalissa.
Kotona hyvä viihdyke on ollut kantoliinassa ja repussa oleskelu, kun teen kotitöitä ja syön. Aluksi olin aika tiukka siitä, että vauva ei saisi katsoa telkkaria, mutta nyt katsomme ohjelmia koko perheellä. Vauva ei oikeastaan edes katso televisiota, vaan istuu ja mönkii sylissä ja maistelee leluja.
Kiitos kaikille kommenteista!
Olemme itsekin miettineet (tienneet), että olemme itse opettaneet Pakkasen Pojan jatkuvaan seuralaiseen. Jätinkin kirjoituksesta pois lauseen ”Ja poika on oppinut ’liian hyvälle’, kun kotona on lähes aina ollut kaksi hyysääjää.” Mummotkin ovat jo maininneet, että lellimme pojan kohta pilalle. Niinhän siinä on tainnut käydä…
Luulemme, että osittain myös ensimmäisten kuukausien vatsakivut (poika viihtyi päivisin vain sylissä myös nukkumassa) ja pojan seurallinen ja tarkkaavainen luonne ovat johtaneet siihen, että hän kaipaa lähes jatkuvaa seuralaista touhujensa lomaan edelleen. Pakkasen Poika voisi edelleen viihtyä pitkiäkin aikoja sylissä kirjahyllyä tai tauluja katsellen, mutta itsekseen ei kiinnostu ainakaan vielä tutkimaan huonekaluja. Ehkä sitten, kun liikkuminen paranee… Kaikki, neuvola mukaan lukien, sanovat, että kyllä sen liikkeelle lähtemisen kanssa ehtii, että kyllä me vielä ehditään juosta pojan perässä, mutta minä ainakin toivon, että poika innostuisi ryömimisestä pian. Olemme koko ajan toivoneet, että kunhan poika lähtee liikkeelle, meidän vanhempien viihdytysvastuu vähenee huomattavasti, kun lapsi itse pääsee liikkumaan lelulta tai muulta kiinnostavalta asialta toiselle.
Olemme yrittäneet päivittäin harjoittaa poikaa lyhyille itsenäisille hetkille pienestä alkaen, antaneet hänen touhuta itsekseen lelukaaren alla tai lelujen kanssa silloin kun on viihtynyt, mutta nyt sitä pitää alkaa hiljakseen lisäämään. Hiljalleen toivottavasti poika alkaa viihtymään pidempiä aikoja ilman jatkuvaa viihdytystä. Hän kyllä jaksaa sitteristä katsella juuri esimerkiksi tiskien laittoa tai pyykkien viikkausta. Tosin lelu pitää yleensä olla kourassa.
Kerhot ovat minulle viimeinen paikka, johon haluan lähteä itseni vuoksi. En vain ole tarpeeksi sosiaalinen sellaiseen. :D Olemme perheenä käyneet muutaman kerran vauva-/lapsitapaamisissa, mutta nyt kesäksi kaikki toiminta tuntuu hiljenevän. Syksyllä, jos ja kun olen vielä kotiäitinä, ilmoittaudumme avoimen päiväkodin perhekerhoon, jossa Pakkasen Poika pääsee kerran viikossa leikkimään ja touhuamaan muiden lasten kanssa. Ehkä myös jonkinlainen lapsen harrastus (muskari tai vastaava) tulee harkittavaksi viimeistään vuodenvaihteessa.