Miten aika kuluukin muka niin nopeasti, ettei suunniteltuja postauksia ehdi kirjoittaa? Pakkasen Poika täytti kahdeksan kuukautta viikko sitten lauantaina, joten on aika päivittää edellisen kuun tapahtumat. 8-kuukautisneuvolassa poika oli 70,6 cm ja 9630 g. Sekä pituutta että painoa oli kertynyt aiempaa rivakammin ja pituus oli lähestynyt normaalikäyrää. Kahdeksan kuun iässä meillä…

…liikutaan ryömien kuin rasvattu salama. Poika on välillä melkein ilmassa, kun loikkii neljällä raajalla tasatahtia potkien eteenpäin. Välillä Marikin kanssa (no, pääasiassa kai minä) viitataan liikkumis- ja erityisesti lähtönopeuteen, että lähtee kuin kärppä eteenpäin. Jalkojen liikkeessä on kyllä havaittavissa selkeitä luisteluelementtejä. Pakkasen Pojalla meni liikkeelle lähtemisen jälkeen noin kaksi viikkoa, että hoksasi, että pääsee nyt mihin haluaa. Ensimmäiset viikot poika liikkui vain houkuteltuna ja tiettyjen lelujen luo. Ensimmäisenä taisi huomata, että hei, nythän mä pääsen tuon kissan luo!

…istutaan tukevasti ilman tukea. Pakkasen Poika alkoi istumaan kuin tatti noin viikko liikkeelle lähtemisen jälkeen. Siihen asti istuminen oli ollut horjuvaa, mutta yhtenä päivänä pystyi sanomaan, että nyt hän istuu. Sen jälkeekin istuminen on vielä jämäköitynyt ja nykyään poika ei käytännössä koskaan muksahda tahtomattaan kumoon. Vielä meillä ei osata nousta itse istumaan ryömimisasennosta, mutta aikamoisista eteenpäin ja sivulle suuntautuvista linkkuasennoista Pakkasen Poika saa itsensä kammettua pystyyn.

…nukutaan päiväunia hieman aiempaa vähemmän. Kesän kuluessa päiväunirytmi on vakiintunut kahteen aiemman kolmen sijaan. Toki joinain päivinä saattaa kaksien hyvien (pitkien) sijaan Pakkasen Poika nukkua yhdet pitkät ja kahdet lyhyemmät. Päiväunia kertyy yleensä 3-4,5 tuntia päivässä. Yöt ovat edelleen aika katkonaisia. Poikaa saa olla avustamassa tutin tai selälleen kääntymisen kanssa yleensä useampia kertoja yön aikana, kun tulee itku. Nykyään ilmavaivatkin ovat alkaneet taas kiusaamaan niin nekin ilmeisesti herättävät itkeskelemään. Vaikka päivisin kiinteitä syödään jo mukavia määriä, öisinkin silti tankataan korviketta puolen yön ja kahden välillä. Olemme pienentäneet yökorvikkeen määrää nyt kahdesti (30 ml per kerta), mutta tehneet sen hitaalla tahdilla. Tarkoitus tietenkin on, että poika oppisi nukkumaan ilman syöttöjä. Joskus tarvitaan vielä toinen syöttö neljän viiden aikaan, jotta unta riittää yli kuuteen asti. Aamuisin herätys on kuluneen kuukauden aikana onneksi siirtynyt kuuden ja seitsemän väliin aiemman puoli kuuden sijaan ja hyvällä tuurilla vielä puoli kuudelta annettu toinen pienempi maitoannos tuudittaa hetkeksi jatkounille.

…on alettu selkeästi ilmaista, että haluaa syliin tai halittavaksi. Lattialla touhutessa poika ryömii lähelle ja alkaa räpyttämään sekä käsiä että jalkoja kuin lentäessä. Yleensä siihen yhdistyy yninä. Joskus Pakkasen Poika tulee ihan kosketusetäisyydelle asti ja taputtelee meidän äitien jalkoja ennen räpiköintiä. Syöttötuolissa tai toisessa sylissä (meidän äitien korkeudella ollessa) sylittelyhalua on alettu osoittaa käsiä ojentelemalla.

…ollaan hampaattomia. Sekä ala- että yläleuan ikenet ovat tuskallisen näköisesti turvoksissa, suussa on aina jokin lelu tai kangas, ja kuolaamisen määrä vaihtelee paljosta tynnyrillisiin.

…kasteluongelmaa öisin. Pakkasen Poika on koon perusteella vielä neloskoon vaipan käyttäjä, mutta ainakin Liberon vaipan imuteho on ihan rajoilla yön aikana, kun vaippa on päällä lähes 12 tuntia. Muutamia kertoja on vaippa yksinkertaisesti vuotanut vyötäröstä yli (osin varmasti maallaan nukkumisen ansiosta) ja aamulla on mennyt pojan lisäksi pesuun yöpuku, lakana ja patjasuojus. Tämänkin vuoksi yöllistä korvikemäärää on hieman pienennetty, kun selvästi nesteytystä on riittävästi muutenkin.

…on luovuttu sitteristä ja leikkimatosta. Nostimme BabyBjörnin Balance Soft-sitterin reilu viikko sitten vaatehuoneen ylähyllylle, kun poika ei vielä pysty käyttämään sitterin taaperopuolta, mutta vauvapuolella alkoi painoraja tulla vastaan (ylittyi). Lisäksi Pakkasen Poika alkoi yrittämään kuperkeikkaamista sitteristä, joten varastointi oli myös turvallisuuskysymys. Leikkimatto oli jäänyt liikkeelle lähtemisen jälkeen hyvin vähälle käytölle, kun ei liikkuvainen lapsi tietenkään enää jaksanut köllötellä paikallaan. Mattoa yritettiin muutamaan otteeseen nostaa esille, jos poika innostuisi liikkumaan sen luo itsekseen, mutta lopulta todettiin, että matto kaarineen on aika nostaa pitkäaikaissäilytykseen. Done by Deerin matto menee onneksi hyvin pieneen kasaan. Näin ne aikakaudet vaihtuu. Nyyh.

…pukeudutaan edelleen pääasiassa vaatekokoon 68, mutta hiljakseen ollaan siirtymässä seuraavaksi isompaan. Pakkasen Poika on ilmeisesti pitkäkinttuinen, sillä housuissa voisi siirtyä jo pelkästään 74:een. Rotevien reisien vuoksi on meillä käytössä myös parit kapeamman malliset 80-koon legginsitkin. Pääasiassa paidat ja bodyt ovat vielä koossa 68 sopivia. Osassa bodeista tosin pituus on jo loppunut kesken, vaikka hihoissa olisi ollut kasvuvaraa. Toisaalta lähes kaikki 74-koon bodyt ovat torsosta liian pitkiä. Vaatetuksessa on kesän aikana siirrytty osittain bodeista irtopaitoihin ja niiden kanssa koot eivät ole ihan niin tarkkoja ja t-paidoissa erityisesti on mukavasti voitu sotkea kumpaakin kokoa.

…syödään paremmin! viime kuussa alkanut vihannessoseista kieltäytyminen ratkesi tämän kuun aikana. Kaupan soseita tarjoamalla. Todella palkitsevaa! Totesin, että ilmeisesti makuaisti on kehittynyt sen verran, että yksittäin kypsennetyt ja sen jälkeen yhdistetyt kasvikset ja lihat eivät enää maistu, vaan ruoka pitää kypsentää yhdessä mausteiden (sipuli, yrtit) kera. Itse tehdyt ”kanakeitot” ja ”naudanlihapadat” ovat nimittäin yleensä maistuneet — kunhan ruuan on möyhentänyt tehosekoittimella sileäksi. Pojalla on erittäin hieno sihtikurkku ja 1/3 kypsästä riisinjyvästä pistää kakomaan. Jos ruuassa on liian paljon sattumia, saattaa ruokailu päättyä erittäin lyhyeen, kun poika yksinkertaisesti kieltäytyy lusikasta. Karkeamman ruuan opettelua jatketaan totta kai päivittäin ja sormiruokailuakin on aloiteltu vihdoin vähän aktiivisemmin maissinaksujen lisäksi. Parsakaali murskautuu vielä kädessä, samoin pehmeäksi keitetty porkkana. Juuri ennen kahdeksankuukautispäivää aloimme harjoittelemaan ruisnaksujen ja Talk murujen syöntiä. Pakkasen Poika osasi heti pyöritellä itse suuhun taiteiltuja murupalloja suussa tarpeeksi pitkään, että ne sai nielaistua. Nyt erilaiset viljasnäksit ovatkin lähes päivittäin sormiruokana välipalahedelmäsoseen kaverina. Sihtikurkkumme ei edelleenkään piittaa hiutalepuuroista, vaikka hiutaleet jauhaisi hienommaksi morttelilla ennen kypsennystä. Jauhoista (riisi, maissi, ohra, ruis) ja mannasuurimoista keitetty puuro maistuu kyllä hyvin (vähän päivästä riippuen).  Pullolla annettua korvikemäärää on tämän kuun aikana hieman vähennetty ja pyritty opettamaan poikaa juomaan ruokailun yhteydessä nokkamukista sen, minkä haluaa. Vähän kerrasta riippuen maitoa saa ruuan päälle myös pullosta joko ruokailusta jääneen verran tai hieman enemmän. Pullokorviketta syödäänkin nyt pääasiassa iltapuuron päälle ja yöllä. Vesi ei Pakkasen Pojalle maistu, vaikka sitä on heinäkuun helteillä yritetty opetella. Hörppy, kaksi, ja muikea kieltäytyminen.

…ollaan kiinnostuneita kaikesta uudesta, tutusta ja erityisesti kielletystä. Kaupungilla ihmiset ovat kiinnostavia. Ulkona puut ja muu tuulessa huojuva on kiinnostavaa. Kotona pistorasiat, äidin askartelukärry, uunipeltilaatikko, kirjahyllyn alahyllyn lautapelit, olohuoneessa oleva johtokori, pyykkitelineet, kissan peti, ja kissa ovat erittäin kiinnostavia. Kaukaa kieltäminen auttaa joskus, pois hakeminen paremmin, mutta vain hetkeksi. Viime aikoina Pakkasen Poika on alkanut osoittamaan mieltään ja tahtoaan ryhtymällä itkemään, kun jonkin kivan kieltää. Pääasiallisesti meillä on hyväntuulinen poika, mutta tosiaan ilmeisesti ilmavaivat (ja ne hampaat) ovat taas itkettäneet. Päiväunilta ja öisin herätään yleensä itkien, mutta aamulla äiskän herätys yleensä tapahtuu juttelemalla tai pärisemällä.

…lempileluja ovat muovipalikat (ja erityisesti niiden sanko), Brion helistin, pehmopallo, pehmopingviini, apinahelistin ja erinäiset kumiset purulelut. Kankaiset kirjat ovat jo turhan lapsellisia, mutta luukkukirjoja on pitänyt nostaa sivuun, sillä saavutimme kirjojentuhoamisvaiheen. Muut paksukantiset kirjat ovat edelleen suosiossa — tosin ääntelevät kirjat ovat hieman pelottavia. Tuntuu, että lelujen ja viihdyttämisen tarpeen määrä on vähentynyt huomattavasti liikkeelle lähtemisen jälkeen. Nyt kaikki muu kodista löytyvä (kuten kevyt sivupöytä tai ruokailupöydän tuolit) on usein kiinnostavampaa kuin omat lelut.