Emme ole kadonneet minnekään, vaikka blogi onkin ammottanut tyhjyyttään kolme kuukautta. Aikaa vain ei tunnu olevan enää entisenkään vertaa ja blogi on valitettavasti ollut yksi niistä, joka tipahtaa tehtävälistalta ensimmäisenä.

Pakkasen poika on tänään vuoden ja kolme kuukautta vanha. Osaamisen ja ymmärryksen taso on noussut huimasti ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen. Nykyään pitää jo miettiä, mitä sanoo ääneen ja mitä ei. Esimerkiksi sanan ’hiki’ kuullessaan poika ryntää olohuoneen cd-soittimelle, koska yksi hänen lempikappaleistaan on Liikkuvan Laulurepun Hiki-kappale. (Kannattaa tutustua, kunnon mörinärock-biisi!)

Palasin vuoden alussa töihin 80% työajalla. Vielä maaliskuun teen vajaata päivää ja sen jälkeen pojalla alkaa täysmittaiset hoitopäivät. Pakkasen Poika on päiväkodissa 15 päivän kuukausisopimuksella, keskimäärin hoitopäiviä kertyy kolme viikossa. Marikki tekee nelipäiväistä viikkoa tehden lähes joka viikko lauantaivuoron. Tällä järjestelyllä halusimme pojalle pehmeän laskun laskun päivähoitoelämään. Hoitopäivien pidetessä ei hoitopäivien määrä silti kasva.

Pakkasen Pojan hoidon aloitus on mennyt todella hyvin. Olisiko kahtena tai kolmena aamuna tullut itku hoitoon jäädessä, mutta siitäkin on kuulemma aina toettu muutamassa minuutissa. Poika leikkii ja syö reippaasti hoidossa ollessaan ja kotiinkin on joskus tympeä lähteä, kun leikit on kesken. Iltaisin totta kai on välillä aistittavissa väsymystä varsinkin kolmannen peräkkäisen hoitopäivän jälkeen ja kotona päiväunet maistuvatkin välillä makeasti ja illan kauppareissuilla autossa matkustaa yleensä nukkuva lapsi.

Päiväkodissa ainoa ongelma onkin ollut päiväunet, joita Pakkasen Poika ei ole tottunut nukkumaan sisällä. Päiväkodissa nukuttavatkin nykyään pojan sisällä vaunuihin, joissa unta onneksi riittää yhtä sykliä pidempään, joskus jopa kaksi tuntia. Myöhemmin heidän on tarkoitus siirtää päiväunet sänkyyn. Kotonakin on nyt paukkupakkasilla pitänyt harjoitella pinnasänkypäiväunia ja joinain päivinä uni on onneksi maistunut jopa 2-2,5 tuntia, mutta valitettavan usein päivän ainoat päiväunet jäävät alle tuntiin ja se tuntuu kaikissa meissä iltauniajan lähestyessä. Onneksi yöunet ovat nyt kahden kuukauden päivähoitokokemuksen jälkeen alkaneet pidentyä. Aluksi poika ei tasannut yöunillakaan huonoja päiväunia, vaan heräsi aina (jopa alle) 10 tunnin unien jälkeen. Nykyään unta riittää vapaa-aamuina mukavasti jopa kahdeksaan, yhdeksään, vaikka yöunille mentäisiin jo iltakahdeksan kieppeissä.

Alkuvuoden aikana (hoidosta johtuen tai ei) poika on oppinut syömään omalla lusikalla (ja joskus on kokeiltu haarukkaakin) ja juomaan nokkamukista, kotona olevat yksinkertaiset palapelit alkavat sujumaan hienosti, ja Duploista rakentuu hienoja torneja sekä alustalle että nyttemmin myös kädessä. Oikeita sanoja Pakkasen Pojalla ei edelleenkään ole kuin pari ja nekin ei-sanaa lukuunottamatta ovat tulkinnan varaisia. ’Ei’ on tosiaan ainoa, joka tuntuu toistuvan oikeassa asiayhteydessä. Välillä ’ei’ onkin enemmänkin ’ai’ (aye?!) ja olemme tulkinneet, että se ehkä tarkoittaa päinvastaista, mutta ehkä joka asiaan vastaus vain on ’ei’. Mutta hiljaa poika ei ole. Hän joko kiljuu, nauraa tai höpöttelee omaa kieltään pitkin päivää.

Uusien taitojen lisäksi päiväkodin myötä on saatu toisenlaisiakin ”tartuntoja”. Toistaiseksi alkuvuoden saldo on kaksi oksennustautia (viimeisin viime viikonloppuna) ja yksi pahempi kuumeinen flunssa, jonka myötä poika sairasti myös ensimmäisen korvatulehduksensa. Tämä oli odotettavissa, mutta kieltämättä, kun itse sairastuu siinä sivussa, vetää sairastaminen koko porukasta vedon pois. Kohta talvi on onneksi ohi ja tauditkin toivottavasti helittävät kevätauringon myötä.

Sairastamisen lomassa muita harrastuksia pojalla on nykyään kiipeily riittävän mataliin paikkoihin, tavaroiden kuljettelu, järjestely ja perässä raahaaminen, ja kaikissa kotiaskareissa auttaminen. Onhan se hellyyttävää laittaa pyykinpesukonetta käyntiin 15-kuisen kanssa, joka osaa ruljanssin ulkoa: ensin vaatteet koneeseen, sitten pesuaine koteloon, sitten luukku kiinni ja lopuksi kauhea sähellys ohjausnamiskojen kanssa ja kone käyntiin. Ja viimeisenä silauksena näppäinlukko päälle!

Alkuvuoden aikapulaa ei ole helpottanut uusin projektimme, joka on pitänyt meidät kiireisinä. Ostimme nimittäin naapurikunnasta pienen tontin ja joulukuu ja alkuvuosi meni pankeissa ja talofirmoissa juostessa. Kohta edessä onkin siis Pakkasen Pojalla iso muutos, sillä muutamme rivitaloasunnosta väliaikaisesti kerrostaloon maaliskuun aikana ja loppuvuoden aikana rakennutamme pienen omakotitalon.

Perustimme taloprojektille oman blogin. Osoitteen voimme jakaa sähköpostilla kommenttikentässä kiinnostuksensa ilmaisseille. Sateenkaarinotkoakaan ei ole tarkoitus hyljätä.