huolet

Vauva-arjen rytmi

16.5.2017

Minkälaisella rytmillä muiden vauva-arki rullaa? Mitä muut tekee vauvan kanssa? Kuinka paljon toisten vauvat viihtyy ”yksinään”? Mitä puolivuotiaan lapsen kanssa pitäisi puuhastella?

Muun muassa näitä kysymyksiä olen miettinyt viime aikoina. Joinain päivinä olen nimittäin lähes epätoivon partaalla, kun Pakkasen Poika vaatii 100% huomiota hereillä ollessaan, ja välillä mikään lelu ei kelpaa 15 sekuntia kauempaa eikä Äiskän tai Äidin naamakaan jaksa huvittaa.

Kaikesta viihdyttämisestä huolimatta hereilläoloaikaan sisältyy päivästä riippuen jonkin verran pitkästynyttä/turhautunutta/väsynyttä kätinää. Poika ei esimerkiksi välillä jaksaisi millään olla pitkiä aikoja vatsallaan, mutta selälleen auttamisen jälkeen hän keikahtaa yleensä aina takaisin mahalleen. Kätinän sattuessa pitää monesti kokeilla kaikki lelut, asennot, paikat ja tekemiset läpi, että löytyy homma, josta poika jaksaa innostua edes hetken aikaa. Pakkasen Poika täyttää kohta puoli vuotta ja kesäkin lähestyy. Mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voi tai pitäisi puuhastella tai harrastaa? Miten päivät saa kulumaan ilman tylsyyttä ja pojan tuskastumista?

Tähän asti olemme olleet poikkeuksellisessa tilanteessa, kun olemme molemmat saaneet olla kotona Marikin edellisen työn loputtua juuri Pakkasen Pojan syntymän alla. Mutta nyt näyttää siltä, että minustakin tulee tavallinen äitiyslomailija jo tällä viikolla. Vaimon työllistyminen on pelkästään positiivinen asia, mutta pelkään olevani pulassa, koska olen tottunut liian hyvälle viimeisen puolen vuoden aikana. Olemme voineet jakaa välillä puuduttavankin tylsäksi kääntyvän arjen ja vaihtaa viihdytysvuoroa, kun toiselta on loppunut temput ja ideat. Kohta olen pojan ainoa viihdyttäjä päiväsaikaan.

Meidän tavallinen arkipäivä kulkee suurin piirtein näin:

  • herätys klo 7 mennessä,
  • aamutoimia, leikkiä ja viihdytystä noin kahden tunnin ajan,
  • 1,5-2 tunnin aamupäiväunet noin klo 9 eteenpäin,
  • leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
  • 1-1,5 tunnin päiväunet alkaen klo 13-14 aikaan, joskus kärrytellen,
  • leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
  • 0,5-1,5 tunnin iltapäiväunet alkaen klo 17-18 aikaan päivän rytmistä riippuen, joskus kärrytellen,
  • rauhallista leikkiä, lukemista ja iltapuuhastelua (ilmakylpyilyä tarvittaessa, kylpy kahdesti viikossa) yleensä maksimissaan 1,5 tunnin ajan, ja
  • nukkumaanmeno päivän rytmistä riippuen klo 19-20 välillä.

Ruokakaupassa, kaupungilla ja asioilla käynti osuu yleensä joko keskipäivän tai illan päiväunien ajalle. Mitä uutta tai erilaista päivään voisi alkaa lisäämään? Määräänsä enempää en jaksa kaupungillakaan pyöriä varsinkaan yksikseni. Ihan vielä ei Pakkasen Poika oikein ymmärrä leikkipuistonkaan päälle, vaikka kerran jo kävimme tutustumassa taloyhtiön leikkipaikkaan.

Leikkiaikana Äidin tai Äiskän pitää olla jopa vieressä suurimman osan aikaa, sillä hyvällä tuurilla yksi lelu kelpaa korkeintaan muutaman minuutin. Itsenäisemmän leikin lisäksi harrastamme päivittäin erilaisia laululeikkejä, hipsutteluita ja kutitteluita, ilmeily- ja harsohassutteluita, sängyn päällä telmimistä, leluntavoitteluharjoitteluita (meillä ei vielä liikuta kuin puolivahingossa selältä mahalle kääntymistä lukuunottamatta) ja lukuhetkiä. Joinain päivinä Pakkasen Poika viihtyy parhaiten sylissä kanniskellen. Nykyään Pakkasen Poika haluaa myös ”painia” eli venkoilla sylistä sohvalle tai lattialla istuessa lattialle. Koska puolivuotiaan keksittymiskyky on niin lyhyt, leikki- ja touhutuokiot ovat lyhyitä, joten niitä pitää olla iso nippu, jotta päivän saa täyteen.

Nyt kaipaisin hieman vertaistukea siihen, mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voisi keksiä, jotta kaikkien aika kuluisi mukavammin. Minkälaisia teidän päivärytmit ja -tekemiset ovat?

Voihan itku!

18.1.2017

Kuten otsikosta voi päätellä, on meillä viime aikoina itketty oikein kunnolla. Vauva on itkeskellyt ilmavaivoja jonkin verran jo aiemminkin, mutta viime aikoina iltaitkuisuus on lisääntynyt huomattavasti. Itku on selvästi erilaista kuin vauvan muut itkut, ja olemme tulkinneet sen johtuvan juurikin ilmavaivoista ja kipeästä mahasta. Kun kipeä maha aiheutti aikaisin maanantai-aamuna puolitoistatuntisen huutoitkukohtauksen johon ei tuntunut auttavan mikään, päätimme varata ajan ihanalle lastenlääkärille (jolla kävimme joulukuussa) vielä samalle päivälle. Juttelimme lääkärin kanssa mahdollisuudesta, että vauvalla saattaa olla lehmänmaitoallergia, kuten lähes kaikilla Mintun sisarusten lapsilla on vauvana ollut. Saimme lääkäriltä reseptin korvikkeeseen, jota vauvan vatsan pitäisi kestää paremmin, ja Minttu on myös nyt hetken maidottomalla ruokavaliolla. Toivotaan, että tästä olisi apua, ja vauvan kivut ja itkuisuus hellittäisivät. Jos niin ei käy, mietitään lääkärin kanssa seuraavaksi muita vaihtoehtoja.

Vielä on liian varhaista sanoa, onko Mintun maidottomuudesta hyötyä ja onko uusi korvike vauvalle sopiva. Itkuisuus jatkuu yhä, tosin tänään pikkuisen pierut taisivat olla aavistuksen lyhkäisempien itkujen takana kuin eilen, jolloin sydäntäsärkevää huutoitkua kesti illalla yli tunnin. Vauva kuitenkin nukahti nyt pinnasänkyynsä yöunille noin kahden tunnin ”nukuttelun” (joka sisälsi vatsavaiva-itkun, ilta-korvikkeen, rauhoittelun, tissittelyn, huutoitkun, kakkavaipan vaihdon, uuden tissittelyn, rauhoittelun ja vielä yhden tissittelyn) jälkeen. Vauva on nukkunut nyt muutaman yön omassa sängyssään, koska vauvanpesä on ollut pesussa ja kuivamassa parin yön takaisen vaipanvuotamisvahingon takia. Vauva näyttää viihtyvät pinnasängyssä hyvin. Suurempia ongelmia uusi nukkumisjärjestely aiheuttaakin äidille. Tietenkin on mukava mahtua pitkästä aikaa nukkumaan rennosti, kun vauvanpesä ei vie kolmasosaa sängyn pinta-alasta, mutta samalla tuntuu että vauva on aivan liian pikkuinen nukkuakseen niin kaukana (huoneen toisella puolella).

Edistystä on tapahtunut myös päiväuniosastolla. Vauva ei suostunut hetkeen nukkumaan päiväunia muualla kuin äitien sylissä tai kärrykävelyn aikana vaunuissa, mutta nyt olemme saaneet muutaman kerran pikkuisen rauhoittumaan päiväunille pinnasänkyyn tai sohvalle. Tänään tapahtui suorastaan ihme ja vauva nukkui kahden tunnin päiväunet omassa sängyssään!

Ups & downs

18.12.2016

Ylös ja alas. Niin on viimeisen viikon aikana kulkenut niin vauvan eväät kuin äitien mielialatkin. Ensimmäinen vauvaviikko sujui niin helposti, että odotettavissa oli että jossain vaiheessa vauva-arki näyttäisi myös haastavampaa puoltansa. Toisella viikollaan pikkuinen aloitti pulauttelun ja kakomisen, eivätkä pienet maitomäärät meinanneet pysyä vauvan mahassa. Tämä puolestaan aiheutti äideille huolta ja stressiä, sillä alle kolmekiloisen pikkutirriäisen paino oli tärkeää saada nousemaan eikä suinkaan laskemaan entisestään.

Vauva punnittiin ensimmäistä kertaa kotiinlähdön jälkeen kun neuvolantätimme kävi kotikäynnillä viime viikon torstaina. Vauvan paino oli noussut vain 5g edellisestä punnituksesta (6 päivää aiemmin sairaalassa), mutta koska vauva oli jäntevän ja kaikinpuolin hyvän oloinen, ei terkkari huolestunut asiasta. Sovimme hänen kanssaan painokontrolliajan tämän viikon keskiviikolle ja ohjeistukseksi saimme jatkaa täysimetystä venyttäen ruokintavälejä neljäänkin tuntiin. Tällä viikolla kävimme kuitenkin tiistai-iltana sairaalassa lastenpolilla, koska luulimme, että vauvalle oli noussut lämpö (sairaalassa paljastui kuitenkin, että vauva oli todennäköisesti ollut vain jostain syystä hetkellisesti kuumissaan, eikä lämpömittariin enää saatu lämpöasteita. Hupsista!). Samalla reissulla lastenlääkäri (joka sattui sopivasti olemaan sama lääkäri joka teki vauvalle kotiinlähtötarkastuksen sairaalassa) kuitenkin kehotti meitä aloittamaan uudestaan lisämaidon antamisen, ja palaamaan takaisin kolmen tunnin ruokintaväleihin. Vauva on niin pieni, että tämä ei todennäköisesti aivan jaksa syödä tarpeeksi rinnasta, vaikka Mintulla maito onkin noussut jo hyvin. Saimme ohjeen antaa noin 30ml lisämaitoa jokaisen rintaruokinnan päälle ja neuvon pyytää terkkarilta seuraava painokontrolliaika jo saman viikon perjantaille.

Keskiviikon painokontrollissa vauvan paino olikin jo hiukkasen kääntynyt nousuun lisämaidon ansiosta, mutta ongelmaksi nousi se, ettei lisämaito aina pysynyt hyvin alhaalla, vaan sai vauvan kakomaan ja oksentelemaan todella ikävästi ruuan jälkeen. Tuntui, ettei pieneen mahaan yksinkertaisesti mahtunut niin paljon maitoa kuin sinne olisi ohjeen mukaan pitänyt saada mahtumaan. Keskiviikkoiltana vauvan kakoessa ja lisämaidon kulkiessa ylös alas (vaikka annoimme lisämaitoa varovasti aika paljon vähemmän kuin mitä lääkäri oli suositellut) varasimme seuraavalle päivälle ajan yksityiselle lastenlääkärille. Lääkäri tutki pikkuisen ja vahvisti epäilymme siitä, ettei kyseessä todennäköisesti ole kuitenkaan refluksi, vaan että vauvan elimistö on vielä sen verran keskeneräinen ja tämän mahalaukku niin pikkuinen, että ruoka-annosten suurentaminen voi olla aluksi haastavampaa. Hän ohjeisti meitä käyttämään lisämaidon seassa maidonsakeuttajaa, joka toivottavasti pitäisi ruuan paremmin mahassa.

Perjantain painokontrolliaika oli meille entuudestaan tuntemattomalle neuvolantädille ja voih, kun ihastuimme. Vaikka oma neuvolantätimme on osoittautunut ajan kuluessa aivan ystävälliseksi ja asiantuntevaksi, oli tämä uusi terkkari aivan erityisen ihana. Hän oli todella sydämellinen, otti perheemme huomioon aivan ihanasti, ja ennenkaikkea otti vauvan paino- ja syömisasiat tosissaan. Vauvan paino (2850g) oli taas noussut edellisestä kontrollista, mutta se oli vielä alle syntymäpainon (2930g). Saimme ohjeistuksen ruokkia vauvan päiväsaikaan kahden tunnin välein (yöllä pysymme yhä kolmessa) ja antaa vauvan ravinnon pääasiassa tuttipullosta, jotta ruokamäärät ovat tarkasti tiedossamme, toisin kuin rintaruokinnassa. Hän neuvoi meitä aloittamaan ruokinnan aina tuttipullolla, ja jos vauva tuon annostuksen jälkeen vaikuttaa vielä nälkäiseltä, voisi tälle tarjota tissiä lopuksi. Nyt ruokinta onkin pääasiassa sujunut siis pulloilla ja (maidonsakeuttajalla höystetyllä) korvikkeella, tosin noin joka toisen pulloruokinnan jälkeen (ja silloin jos vauva on sattunut vaikuttamaan nälkäiseltä ruokintojen välissä) vauva on saanut vielä rintaa niin kauan kuin on jaksanut imeä. Vaikuttaa siltä, että vauva jaksaa syödä paljon isompia annoksia pullosta, kun ravinto ei ole niin suuren työn takana, ja tämän ruokahalu ja vatsalaukku kasvavat hurjaa vauhtia. Vauva jaksaa nyt myös selvästi imeä korvikkeen jälkeen rinnasta paremmin ja sakeuttajan avulla ruoka on pysynyt alhaalla pieniä pukluja lukuunottamatta. Annokset ovat jo muutamassa päivässä kasvaneet mukavasti, ja meitäkin rauhoittaa kovasti se, että tiedämme että vauva saa varmasti tarpeeksi ruokaa.

Meitä vähän harmittaa se, että kuuntelimme neuvolantätimme alkuperäistä ohjeistusta ruokintavälin venyttämisestä neljään tuntiin, ja se, että emme saaneet aluksi neuvolasta tai synnytysosastolta mitään ohjeistusta siitä, millaisia määriä ravintoa vauvan pitäisi saada päivässä, että tämän paino lähtisi hyvään nousuun. Saimme varsinaiset ohjeet siitä, kuinka monta millilitraa vauvan tulisi syödä (520 ml 2,9-kiloisena) vuorokaudessa vasta sairaalan lastenpolin lääkäriltä kun vauva oli jo kaksiviikkoinen ja tämän paino huoletti meitä jo kovasti. Lastenpolilla tehtiin myös ensimmäistä kertaa syöttöpunnitus, jossa konkreettisesti punnittiin vauva ennen ja jälkeen imetyksen, jotta voitiin määritellä paljonko tämä jaksaa imeä yhdellä ruonkintakerralla. Mielestämme tämän keinon olisi voinut ottaa käyttöön jo aiemmin, koska vauva on ollut alusta asti kuitenkin kooltaan pikkuinen, eikä ole ollut varmuutta siitä, onko rinnasta tuleva maitomäärä tälle riittävä.

Seuraava painokontrolli on (taas tuolle ihanalle terkkarille, josta salaa olen jo haaveillut meille uutta neuvolantätiä, jos vain kehtaisimme kysyä voisiko vaihdoksen tehdä…) jo huomenna. Toivottavasti viikonlopun tankkaus on tehnyt tehtävänsä ja vauva olisi jo saavuttanut syntymäpainonsa. Olisi myös mukava päästä jossain vaiheessa siirtymään kahden tunnin välein tapahtuvasta ruokinnasta takaisin kolmen tunnin ruokintaväliin, ja hiljalleen jopa lapsentahtiseen ruokintaan. Tämä nykyinen tahti on aika tiivis, mutta onneksi voimme nyt molemmat osallistua taas ruokintaan. Minttu on yrittänyt pitää maidontuotantoa yllä nyt imetyksen lisäksi myös pumppaamalla, mikä ei vielä ole täysin sujuvaa. Pumpatun maidon määrät ovat vielä pieniä, mutta ne on annettu korvikkeen kanssa pullosta.

Tämä viikko oli vähän hullunmyllyä, kun lääkäri- ja neuvolakäyntejä oli melkein joka päivälle. Jospa ensi viikko sujuisi taas hieman rauhallisemmissa merkeissä! Nyt kun vauvan eväät pysyvät paremmin alhaalla, ovat äitien mielialat nousseet korkeammalle ja vauva-arki tuntuu taas aivan ihanalta, kun suurin huoli pikkuisen kasvamisesta on laantunut. Pääsimme eilen koko porukalla ensimmäiselle lyhkäiselle vaunulenkillekin, ja tänään ohjelmistossa on vauvan ensi-esiintyminen kauempana asuville sukulaisille Skypen välityksellä.

rv 11+2

Toukokuun kuulumisia

18.5.2016

Aika kuluu hitaasti, ja kuitenkin yllättävän nopeasti. Päivät matelevat, mutta aivan yhtäkkiä olemmekin jo kahdennellatoista raskausviikolla. Minttu kävi maanantaina neuvolan lähetteellä verikokeissa. Seulontaultra on ensi viikolla, ja se on alkanut pyöriä nyt hiljalleen enemmän ajatuksissa. Yritämme olla luottavaisin mielin ja murehtimatta, mutta kyllähän se jännittää kovasti. Eniten minua pelottaa, että ultrassa paljastuisi että raskaus on keskeytynyt tietämättämme, kun edellisestä ultrasta on jo useampi viikko aikaa.

Mintulla on yhä aika vähänlaisesti oireita. Rintojen arkuus vähän tulee ja menee päivästä riippuen ja väsymys vaivaa. Aamuisin on heti aamupalan jälkeen hetkellinen etomisen tunne, mutta se menee onneksi nopeasti ohi. Viime viikolla Minttu sairasti muutaman päivän mittaisen vatsataudin jonka aikana painoa putosi 2 kg. Muutenkaan raskauskiloja ei ole vielä kertynyt, eikä mitään erityisiä himoja ruokia kohtaankaan ole ollut. Mintun alavatsa on alkanut ehkä vähän erilailla pömpöttämään nyt viimeisen parin viikon aikana, mutta ei mitenkään kamalan huomattavasti.

Kävimme parin päivän mittaisella ulkomaanreissulla  ja voi olla, että innostuin vähän liikaa vauvanvaateostoksilla… Olisihan nuo samat kimpsut ja kampsut saanut tilattua myöhemmin nettikaupoista kotiinkin, mutta ihanilla vauvanvaateosastoilla kiusaus oli yksinkertaisesti liian suuri ja sorruin ostamaan melkein puoli matkalaukullista vauvanvaatteita!

rv 9+1

Raskausuutisen kertominen

3.5.2016

Kerroimme raskausuutisen perheillemme puolisentoista viikkoa sitten. Raskausviikkoja ei tuolloin ollut kasassa vielä edes aivan kahdeksaa, joten ajankohta oli todella aikainen. Alunperin ajatuksena oli odottaa pidempään ja kertoa uutinen vasta lähempänä kolmattatoista raskausviikkoa. Halusimme kertoa uutisen ehdottomasti kasvotusten, mutta ongelmaksi meinasi muodostua sopivan ajankohdan löytyminen. Mintun perhe asuu pidemmän ajomatkan päässä ja loppukevään kiireiden, hankalien työvuorojen ja lähestyvän ulkomaanreissun takia seuraava vapaa kyläilyviikonloppu olisi ollut vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Raskausuutisen panttaaminen lähipiiriltä lähes juhannukselle asti olisi tuntunut vaikealta, etenkin kun olemme jo salanneet vauvaprojektia yli vuoden ajan. Niinpä päätimme kertoa uutisen jo näin varhaisessa vaiheessa.

Raskausuutinen yllätti perheemme täysin ja sai kaikilta todella ilahtuneen vastaanoton. Kerroimme uutisesta kaikissa kyläpaikoissa antamalla tulevalle isovanhemmalle kopion ultrakuvasta ja sisartemme lapsille Meidän pihan perhesoppa -kirjan siltä varalta, että uutinen herättäisi lasten kanssa keskustelua. Tulevat isovanhemmat olivat ultrakuvan kirjekuoresta kaivaessaan niin hölmistyneitä, etteivät aivan aluksi oikein edes tajunneet mistä oli kyse! Kun asianlaita selvisi, kaikki olivat äärettömän iloisia puolestamme. Mintun 4-vuotias siskontyttö hihkaisi uutisen kuultuaan iloisena että Mintusta ja Marikista tulee nyt isosiskoja! Tytön äiti joutui siihen oikaisemaan, että ei isosiskoja, vaan äitejä. Ajatus kahdesta äidistä meinasi ensin hihityttää siskontyttöä, mutta asia ei vaatinut sillä hetkellä sen enempää käsittelyä. On jännä ajatella, että lähipiirin lapset tulevat todennäköisesti aika pienestä asti pitämään aivan normaalina sitä, että perheessä voi olla myös kaksi äitiä tai isää siinä missä äiti ja isä tai yksi vanhempi.

Vaikka olisin alunperin halunnut jakaa uutisen vasta myöhemmin, olen todella tyytyväinen että teimme sen jo nyt. Tuntuu todella helpottavalta, ettei näin isoa asiaa tarvitse enää salata läheisiltä ihmisiltä ja että asiasta voi nyt avoimesti jutella. Lähipiirin lämmin ja liikuttunut reaktio uutiseen tuntui todella ihanalta. Kertominen sai aikaan myös sen, että raskaus tuntuu minusta nyt paljon todellisemmalta kuin aiemmin. Positiivisen raskaustestin tekeminen ja sydämenlyöntien näkeminen ensimmäisessä ultrassa tuntui tietenkin todella hienolta ja huojentavalta, mutta myös jotenkin epätodelliselta. Vasta raskaudesta ja hedelmöityshoidoista puhuminen lähipiirin kanssa on saanut raskauden tuntumaan todelta.

Se huono puoli asiassa on, että nyt kun raskaus tuntuu todellisemmalta, myös huoleni ja pelkoni raskauden etenemisen suhteen ovat voimistuneet. Tietenkin alkuraskaus on kaikinpuolin jännittävää aikaa, mutta olen yllättänyt itseni sillä, kuinka rauhallisin ja luottavaisin mielin olen kuitenkin pääasiassa ollut. Uutisen kerrottuamme olen huomannut jännittäväni näitä ns. riskiviikkoja paljon enemmän. Minttukin sanoi, että heti uutisen kerrottuamme hänkin murehti muutaman päivän kovasti sitä, että raskaus menisikin kesken, ja sitä pettymystä ja surua minkä se aiheuttaisi nyt myös lähipiirille. Toisaalta murehtiminen on aika turhaa, koska emme voi raskauden tässä vaiheessa itse vaikuttaa siihen mitä tapahtuu jos on tapahtuakseen. Jännitys varmasti jatkuu vielä pitkään, mutta täytyy yrittää olla luottavaisin mielin ja toivoa että kaikki menee hyvin.