huolet

Linkki: Miksi vanhemmat ovat uupuneita?

11.3.2016

Tässä vielä ensimmäistä raskautta odotellessa, ja siitä ja siihen liittyvistä sivujuonteista, mm. rahanmenosta, hermoillessa on ihan tervettä välillä lukea vanhemmuudesta kertovia kommentteja ja artikkeleita. Erityisesti niitä, jotka pudottavat vauvakuumeiset alas vanhemmuuden hattaraunelmista.

Törmäsin Huffington Postissa eilen julkaistuun pakinamaisesti ja rehellisen lakonisesti kirjoitettuun postaukseen This Is Why Parents Are More Exhausted Than You Think They Should Be (kirjoittanut Christine Skoutelas), siis ”Miksi vanhemmat ovat uupuneempia kuin mielestäsi heidän pitäisi olla”. Kun talouteen tulee vauva, et enää nuku kokonaista yötä, ikinä. Lapsi seuraa sinua jopa vessaan, et saa hetken rauhaa. Kysymykset eivät lopu vastaamalla. Lapsenhoito on fyysisesti rankkaa. Siivoaminen tai lapsesta huolehtiminen (huolestuminen) ei lopu koskaan. Ja jos haluat joskus katsoa lempitelevisiosarjaasi, se pitää tehdä keskellä yötä.

Ja ei, tämä ei vähentänyt vauvakuumettani tippaakaan, vaikka suoraan sanottuna väsy/uupumus onkin yksi ainoita oikeita huoliani lapsen saamisessa. Miten selviän pätkittäisillä yöunilla, kun nyt en meinaa selvitä tasaisilla kahdeksantuntisillakaan? Jutun lukemisen paras puoli oli ehkä kuitenkin se, että nyt taas kestää tätä odottamisen odotusta, hiipivää katkeruutta ja epäonnistumiseen väsymistä hetken matkaa kauemmin, kun päällimmäisenä mielessä ei ole vauva-arjen ruusunpunaiset ajatukset.

Sekalaiset

Toisten hyvät uutiset

Marikki

5.3.2016

Neljäs pettymys oli aika kova paikka. Vaikka olin etukäteen yrittänyt varautua siihen, että hoidot saattavat venyä ja yrityskertoja voi kertyä useita, oli neljäs negatiivinen raskaustesti silti todella suuri pettymys. Kun hoidot venyvät muutamaa yrityskertaa pidemmiksi, kasvaa mielessä tietenkin pelko siitä, ettei vauvaa koskaan tulekaan. Tiedän että kohdallamme siihen on vielä matkaa, enkä ole ollenkaan luopunut toivosta, mutta en pysty täysin sivuuttamaankaan pelkoani.

Pari päivää sitten entinen työkaverini tuli käymään työpaikalla, ja kertoi ohimennen olevansa raskaana. Reaktioni muiden raskausuutisiin on ennen tähän vauvaprojektiin ryhtymistä ollut ehkä hentoinen kateus, joskus nopeasti ohimenevä surunkin tunne, mutta ennenkaikkea olen ollut iloinen odottajien puolesta. Silloin ajattelin, ettei perheen perustaminen ollut aiemmista haaveistani huolimatta meidän kohdallamme todennäköistä, joten en halunnut jäädä miettimään sitä pientä kateuden tunnetta tai kaikkea sitä mistä itse jäisin paitsi. Nyt vauvaprojektiin alettuamme tilanne on erilainen.

Kun kuulin työkaverini raskaudesta, muistin kyllä sanoa kaikki asiaankuuluvat sanat, onnitella ja kuunnella työkaverin huolia työn ja perhe-elämän yhdistämisestä, vaikka oikeasti olisikin tehnyt mieli pillahtaa itkuun. Raskausuutisen aiheuttamat kateuden ja surun tunteet eivät olleet enää hentoisia, vaan tuntui kuin olisin litistynyt niiden painon alle. Jos olisin täysin luottavaisin mielin ja uskoisin että meilläkin varmasti onnistaa pian, reaktioni työkaverin uutisiin olisi tuskin ollut niin voimakas, ja olisin ehkä muistanut hieman ilahtuakin hänen puolestaan. Jokaisen pettymyksen jälkeen on kuitenkin aina vähän vaikeampi kuulla muiden raskausuutisia. Yritän pysyä positiivisella mielellä, mutta välillä pelottaa, että kuljemme hitaasti mutta varmasti kohti sitä porukkaa, joille perheellistyminen on vuosien työn ja tuskan takana, tai joiden haave lapsesta jää lopulta toteutumatta. En halua velloa surussa tai katkeroitua, joten yritän muistuttaa itseäni, etteivät toisten iloiset vauvauutiset tuuppaa meitä yhtään lähemmäksi lapsettomuutta, eikä toisten onni ole meiltä pois.

Hedelmöityshoidot

Tauko tekee hyvää

Marikki

24.1.2016

Joulukuun pettymyksen jälkeen päätimme että pidämme ainakin tammikuun taukoa vauvaprojektista. Tauko oli tarpeen niin käytännön syistä (olimme käyttäneet kaikki kolme klinikalle tilaamaamme olkea, ja uuden luovuttajan valinta ja solujen tilaaminen olisi mennyt pyhien takia liian tiukille aikataulun puolesta) kuin jaksamisenkin takia. Kolmen kuukauden intensiivinen yritys- ja pettymysputki oli henkisesti yllättävän rankka kokemus, etenkin kun omaa jaksamista söivät myös joulunalusen työkiireet ja -stressi ja ainakin minun mielialaani vaikuttava pimeä vuodenaika. Tauko oli siis tarpeeseen, vaikka ensiksi en olisi millään malttanutkaan pysähtyä. Tuntui ettei meillä olisi ollut varaa pitää taukoa edes yhden kuukauden vertaa. Aivan kuin takaraivossani olisi raksuttanut kello joka muistutti, että aika kuluu koko ajan, me vanhenemme ja mahdollisuudet raskauteen vähenevät. Kellon ääni vain voimistui mitä pidemmälle syystalvi eteni, mitä väsyneempi olin töiden takia ja tietenkin jokaisen pettymyksen myötä. Sukusolujen loppuminen kuitenkin onneksi pakotti pysähtymään.

Tauko tuli siis tarpeeseen ja on tehnyt todella hyvää, vaikkei tämän pidempi ole ollutkaan. On ollut helpottava hengähtää ilman yritysten mukanaan tuomaa tunteiden vuoristorataa. Tässä kuussa emme ole laskeneet kiertopäiviä tai testailleet ovulaatiota tai juuri edes puhuneet vauva-asiasta. Blogin päivittäminen on unohtunut ja muidenkin blogeja on tullut vain selattua sivusilmällä. Sen sijaan olemme haaveilleet kovasti uudesta asunnosta ja minä olen haaveillut myös varovaisesti uusista työkuvioista. Nyt tuntuu, että tältä uudelta vuodelta on jotain muutakin odotettavaa kuin mahdollinen perheenlisäys, eikä yrittämisessä ole (toivottavasti) samanlaista painetta.

Olemme nyt muutaman päivän aikana palailleet hiljalleen vauvaprojektin pariin. Minttu varasi ensi viikolle soittoajan lääkärille uuden hoitosuunnitelman tekemistä varten ja olemme edistyneet hieman myös uuden luovuttajan valinnassa. Yllätyin aivan miten ensimmäisestä sukusolujen luovuttajasta luopuminen kirpaisi – olin kai niiden vähäisten tietojen ja vauvakuvan perusteella jo ehtinyt tavallaan kiintyä (niin hullulta kuin se kuulostaakin!) luovuttajaan, tai siis siihen (varmasti hyvinkin virheelliseen ja mielikuvitukselliseen) mielikuvaan mikä minulla hänestä oli. Ensimmäisen luovuttajan valinta oli lähes koko viime kesän mittainen prosessi, joten ei kai ihmekään, että uuden luovuttajan valinta ei tapahdu aivan yhdessä illassa. Jollain tapaa valitseminen on nyt kuitenkin helpompaa, enkä pelkää enää niin kovasti sitä että valitsemme jotenkin väärin. Luovuttajan merkitys on tässä tämän projektin aikana muutenkin vähentynyt mielessäni.

Heti ensi viikon alussa teemme tilauksen sukusoluista. Päätimme tilata taas kolme olkea, se tuntuu tässä vaiheessa sopivalta määrältä. Jos raskaus ei ala niillä, onkin olkien loppuminen taas hyvä syy pienelle paussille. Viimeistään siinä vaiheessa onkin sitten mietittävä hoitojen jatkoa ja sitä, siirrytäänkö IVF:ään. Mutta yritetään olla miettimättä vielä kolmen oljen päähän, ja odotellaan nyt rauhassa helmikuuta ja seuraavaa yritystä.

Sekalaiset

Negatiivinen

Marikki

18.11.2015

On kiertopäivä 18 ja ovulaatiotesti näyttää yhä vain negatiivista. Alkaa epäilyttää, pääsemmekö tässä kierrossa yrittämään ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä, että joko tulee superpitkä kierto ja ovulaatio osuu taas viikonlopulle, tai ovulaatio on jäänyt huomaamatta kokonaan. Onhan tässä tietenkin vielä kaksi päivää ennen viikonloppua, toivottavasti testiin tulisi hymynaama jompana kumpana aamuna. Harmittaa sekin, että jos kierto nyt on kovin pitkä, siirtyy seuraava ovulaatio todennäköisesti viikonlopulle, mikä tarkoittaa ettemme pääse varmaan joulukuussa klinikalle jos tässä kuussa ei tärppää tai emme pääse edes yrittämään.

Poistin edellisen, luovuttajaa koskevan kirjoituksemme. On hankala löytää raja, kuinka paljon haluamme jakaa julkisesti blogissa, vaikkemme omilla nimillämme täällä esiinnykään. Hetken mietittyämme tulimme siihen tulokseen, ettemme halua kirjoittaa luovuttajaan liittyvistä asioista blogissa sen syvällisemmin kuin mitä olisimme valmiita kertomaan esimerkiksi työkavereillemme kahvipöydässä. Anteeksi siis pieni editointi!

Olen nähnyt koko viime yön stressiunia ovulaatiosta! Näin unta että Minttu oli testannut yhtenä aamuna ainakin kymmenellä eri testillä, ja olimme jo käyneet tekemässä inseminaation niiden perusteella, kunnes pääsimme kotiin ja jostain syystä tarkistimme kaikki testit uudelleen, ja niissä lukikin isolla että ne olivat virheellisiä. Toisessa unessa äitini tuli ilmoittamatta omilla avaimillaan kotiimme juuri sillä hetkellä, kun Minttu oli aamulla menossa testaamaan ovulaatiota, ja minä yritin parhaani mukaan keksiä selitystä siihen miksi meillä tarvitaan ovulaatiotikkuja jostain muusta kuin ilmeisestä syystä.

Hedelmöityshoidot

Marraskuun follikkeliultra

Minttu

11.11.2015

Marraskuun kierto alkaa olemaan siinä vaiheessa, että tänään oli aika käydä follikkeliultrassa. Viime kierrossa, jolloin tehtiin ensimmäisen inseminaatio, en päässyt follikkeliultraan reissun vuoksi. Onneksi tässä kierrossa siihen oli mahdollisuus. Nykyinen kierto alkoi 1.11. ja nyt on kierron 11. päivä.

Kolmessa edellisessä kierrossa, kun olemme metsästäneet ovulaatiota, LH-huippu on osunut 15.-16. kiertopäivälle eli 13 päivää ennen kierron loppua. Ovulaatiotestaus on aloitettu yleensä kiertopäivänä 12. Syyskuun follikkeliultrassa kiertopäivänä 11 johtofollikkeli oli 16-17 mm ja limakalvo oli paksu.

Tällä kertaa homma ei ollut kiertopäivänä 11 vielä läheskään yhtä selvä. Tai sanotaanko paremminkin, että tilanne oli selkeä, mutta ei vielä yhtä pitkällä kuin kaksi kuukautta sitten. Tänään ei vielä näkynyt selkeää johtofollikkelia, mutta oikealla puolella näkyi kaksi 9-10 mm kokoista munarakkulaa. Limakalvo oli vielä ohut, mutta lääkärin mukaan sen paksuus/ohuus oli täysin suhteessa munarakkuloiden kokoon.

Aiemmista viidestä kierrosta neljä ovat olleet 28-29 päivää. Vuosikaudet kiertoni on ollut 30-32 päivää ja se lyheni hoitojen aloituksen (ensikäynnin) jälkeen. Ilmeisesti pahin jännitys ja stressi on tämän suhteen lauennut, ja kiertorytmi on palautumassa takaisin aiempaan (normaali)tilaan. Lääkäri (tällä kertaa eri kuin hoitava lääkäri) arvioi munarakkuloiden koon perusteella, että kierto olisi nyt pidempi. Aloitamme ovulaatiotestauksen vasta sunnuntaina, kiertopäivänä 15. Lääkäri arvioi, että otollisin ajankohta inseminaatiolle on ensi viikon tiistain ja torstain välillä, mutta testin mukaan mennään.

Varsinaisen aiheen ulkopuolelta haluan merkitä muistiin, että eilen illalla katsoimme yhden videoblogin synnytysvideon/-postauksen. Hiipipä taas takaraivoon pieni huoli siitä, miten ikinä selviän synnytyksestä. Aivan käsittämättömän väkivaltaisen ja vaarallisen oloista touhua. Jaiks. Omien siskojen pitkiksi venyneet ensisynnytykset eivät auta yhtään rauhoittamaan mieltä.