Raskauden viimeisen kolmanneksen alettua aika on kulunut kuin siivillä. Jos aika raskauden alkuviikkoina tuntui matelevan, kuluvat nyt päivät ja viikot vauhdilla. Pitkä odotus (jota edelsi muutaman vuoden odotuksen odotus) onkin yhtäkkiä loppusuoralla ja kaikenlaista pitäisi vielä ehtiä tehdä. Kotimme on ollut enemmän ja vähemmän kaaoksessa jo useamman viikon. Kaikki suurimmat hankinnat ja tilaamamme tarvikkeet lastentarvikeliikkeestä ja nettikaupoista ovat saapuneet ja ne on kärrätty keskelle työhuoneen lattiaa. Ikealta haettu pinnasänky on vihdoinkin koottu ja se on löytänyt oman paikkansa makuuhuoneesta. Perinpohjainen kaappi kaapilta-siivousprojektini on edennyt vuorotyön aiheuttaman väsymyksen ja vähäisen yhteisen vapaa-ajan takia toivottua hitaammin, ja koko olohuone on täynnä epämääräisiä laatikko- ja tavarakasoja jotka ovat kaikki matkalla jonnekin – varastoon, kierrätykseen, johonkin vielä järjestelmättä olevaan kaappiin. Onneksi meillä on vielä jokunen viikko aikaa saada koti kuntoon vauvaa varten!

Tänään kävimme pitkästä aikaa neuvolassa. Edellisestä neuvolakäynnistä olikin ehtinyt kulua jo viitisen viikkoa. Osallistuimme tässä neuvolakäyntien välissä neuvolamme järjestämään perhevalmennukseen, joka jakautui kahteen tapaamiskertaan. Ensimmäisellä kerralla keskustelun aiheena oli parisuhde ja vuorovaikutussuhde vauvan kanssa, ja toisella kerralla perehdyttiin synnytykseen ja imetykseen. Valmennuksesta jäi aivan mukava mieli, vaikka meitä hieman vaivasikin se, että kaikki nuo aiheet oli ahdettu kahteen lyhkäiseen kertaan, eikä niihin siksi ehditty paneutua pitkään. Erityisen mukavalta tuntui se, että neuvolan terveydenhoitajat ja valmennukseen osallistunut paikallisen seurakunnan edustaja puhuivat aika sujuvasti äideistä, vanhemmista, kumppaneista, puolisoista ja tukihenkilöistä, eikä automaattisesti oletettu että kaikkiin perheisiin kuuluu äiti ja isä.

Oli myös mukavaa, että vakituinen neuvolantätimme oli mukana kummallakin perhevalmennuskerralla. Nyt kun olemme hiukan tutustuneet häneen paremmin raskauden edetessä olemme huomanneet että ensimmäisellä neuvolakäynnillä aistimamme vaivautuneisuus oli varmasti vain alkukankeutta. Neuvolantätimme on tyyliltään todella rauhallinen ja hieman varautuneen oloinen, mutta ajan kanssa hän tuntuu rentoutuvan vähän enemmän ja olevan hieman välittömämpi, ja meillä on aivan mukava keskusteluyhteys hänen kanssaan.

Tämänpäiväisessä neuvolassa käytiin nopeasti läpi kotona täyttämämme sairaalan sähköinen esitietolomake (miten jännittävältä tuntuikaan täyttää lomakkeeseen nimivaihtoehdot vauvalle!) ja tehtiin perustutkimukset joissa kaikki oli kuten nyt pitääkin. Vauvan sydänäänet pomputtivat tasaiseen tahtiin ja Mintun kohdunpohjan korkeuden mitta on vakiintunut nyt hieman keskikäyrän alapuolelle. Sitten tarkastettiin vauvan tarjonta, eli asento kohdussa… Pikkuinen majailee Mintun mahassa tyylilleen uskollisena, omalla vakiintuneella suosikkipaikallaan Mintun mahan oikealla puolella, samassa asennossa missä tämä on viihtynyt lähes koko raskauden ajan (potkuja, sukelluksia ja muita polkkamestarin liikkeitä tietenkään lukuunottamatta). Siellä pikkuinen istuskelee selän kaari Mintun mahakumpua myöhäillen, pikkuruiset jalat aivan Mintun mahan alaosassa ja pää itsepäisesti pystyssä. Sieltä on hyvä tasaisin väliajoin venytellä ja puskea päällä Minttua rintalastaan tai kylkiluihin! Toisin sanoen: vauva on perätilassa.

Saimme uuden neuvola-ajan kahden viikon päähän, jolloin tarkistetaan, onko vauva päättänyt pyörähtää toisinpäin (tilaa kohdussa vielä olisi). Jos vauva on vielä silloin perätilassa, saamme lähetteen ultraan jossa voidaan tarkastella tilannetta paremmin. Siitä seuraavalla viikolla onkin jo toisen lääkärineuvolan aika, ja jos vauva on vielä silloinkin perätilassa, saamme lähetteen sairaalaan synnytystapa-arvioon ja sitten katsotaan, voisiko vauvan kääntää ulkoapäin. Mutta ei mennä nyt asioiden edelle, vaan odotetaan rauhassa josko pikkuinen päättäisi pyörähtää aivan itsekseen tässä parin seuraavan viikon aikana.