neuvolassa

Kahdeksan viikkoa

25.1.2017

Vauvalla tuli eilen täyteen kahdeksan viikon ikä ja tämä tuntuu yhtäkkiä niin kovin isolta pojalta, että äitiä ihan hirvittää! Mielikuvissa pikkuinen aloittaa kohta jo koulun, niin hurjaa vauhtia aika tuntuu kulkevan. Vauvalla on ollut käynnissä oikein kunnon kasvuspurtti, ja eilisessä kaksikuukautisneuvolassa nähtiin vaa’alla ja mittanauhassa aivan uudenlaiset lukemat. Vauva oli kasvanut edellisestä (neljän viikon takaisesta) neuvolakäynnistä 4,8cm! Strategiset mitat olivat nyt 54,7cm ja 4600g. Ei siis ihme, että sain viime viikolla pakata pienimpiä vauvanvaatteita säilytykseen kun iso osa 50-koon vaatteista jäi yhtäkkiä pieniksi. Otimme käyttöön jo useamman 56-koon bodyn ja yhdet (selvästi pientä mitoitusta olevat) 62-kokoiset Lindexin farkkulappuhaalarit. Vaipoissakin on siirrytty Muumi-vaippojen kokoon 2.

Vauvan posket ovat pyöristyneet aivan ihanasti, mihin on varmasti vaikuttanut viime viikolla aloitettu uusi korvike, sillä muutos yhdessä viikossa on huima. Myös vauvan ruokahalu on kasvanut uuden korvikkeen myötä, ja vauva vaatii yhä isompia annoksia yhä useammin. Vauvasta on aivan yhtäkkiä tullut pieni pullukka, joka ei ole enää vastasyntyneen oloinen tai näköinen. Tämä osaa kannatella päätään jo todella hienosti, ja tuntuu muutenkin jykevämmältä käsitellä.

Vauva nukkuu yhä todella paljon, eikä viihdy kamalan pitkiä aikoja hereillä. Minua tämä jo hieman huoletti, mutta neuvolassa sanottiin, että koska vauva on hereillä ollessaan virkku ja syö reippaasti, ei syytä huoleen ole. Valveilla ollessaan vauva yleensä joko syö innolla tai leikkii leikkimatolla kiljahdellen. Jonkin verran tämä myös jaksaa seurustella sylissä rinnan päällä mahallaan makoillen, mutta sylissä uni tai nälkä tulee helposti ja seurustelu jää siten lyhyeksi. Hereillä ollessaan vauva on todella virkeä ja tarkkailee ympäristöään herkeämättä. Äidit saavat yhä enemmän hymyjä, tosin eivät mitään verrattuna hoitopöydän ylle teipattuun hymynaamajulisteeseen, jolle hymyillään, keikistellään ja jutellaan todella innokkaasti. Vauva jutustelee välillä myös meille ja leikkimaton eläimille, ja on alkanut muodostaa selviä äänteitä kuten ka(a), köö ja höö.

Vauva on vielä aika itkuinen, tosin nyt on hankala sanoa, onko kyseessä vielä uuteen korvikkeeseen totuttelu, eilen saatu ensimmäinen rokote vaiko jotain ihan muuta. Vauva on muutenkin aika dramaattisen oloinen – nälän yllättäessä ruokaa vaaditaan hyvin äänekkäästi, ja jos vauvaa kohtaan tehdään niinkin suurta vääryyttä, että tämä jossain vaiheessa päivää lasketaan sylistä vähäksi aikaa esimerkiksi sohvalle tai säkkituoliin, saa tämä suuri loukkaus aikaan aivan kamalan itkukohtauksen. Muutenkin pikkuisen alahuuli menee rullalle hyvin nopeasti tyytymättömyyttä tai surua ilmaisemaan. Toisaalta pikkuinen myös keikistelee ja hymyilee kovasti neuvolantädille ja jutustelee innoissaan mummille ja on kovin hurmaava tapaus. Myös valokuvia varten vauva jaksaa poseerata hetken, jos äidit hupsuttelevat ja hassuttelevat kameran takana.

Perhearki

Viisiviikkoinen

Marikki

5.1.2017

Aika kuluu aivan kamalaa vauhtia, vauva on jo viisi viikkoa vanha! Kävimme viime viikolla vauvan kanssa 1kk neuvolassa, missä kaikki oli kuten tässä vaiheessa kuuluukin, ja vauvan paino oli jatkanut mukavasti nousuaan. Terveydenhoitajan lisäksi vauvaa piipahti lopuksi vilkaisemassa nopeasti myös lastenlääkäri, joka sattui olemaan vapaana juuri neuvolakäyntimme aikana. Lääkäri tarkisti vauvan silmät, koska oikea silmä on ollut hitaampi avautumaan kunnolla ja sen yläluomi on syntymästä asti ollut hieman turvonnut. Lääkäri sanoi, ettei ainakaan tässä vaiheessa kannata asiasta huolestua, sillä vauva saa myös oikean silmän kunnolla auki ja selvästi seurailee tällä aivan samalla tavalla kuin vasemmallakin. Luomen turvotus voi olla yhä jopa syntymästä peräisin olevaa, tai voi olla että luomi jostain syystä jää vähän erinäköiseksi. Tässä vaiheessa asiaa ei kuitenkaan kannata tai oikein voikaan kummemmin tutkia, vaan riittää että sitä seuraillaan seuraavilla neuvolakäynneillä. Lopuksi lääkäri kehui, että vauva on kyllä todella virkeän oloinen pieni tyttö! Nauroimme, että kyseessä on kuitenkin poikavauva, mutta koska tämä on niin sievä ja siro, ei ole ihmekään että tätä luullaan tytöksi! (Mintun mielestä myös vauvan beige neuletakki saattoi näyttää siltä kuin se olisi ostettu tyttöjen osastolta.)

Tasan kuukauden ikäisenä vauva hymyili ensimmäistä kertaa hereillä ollessaan. Hymyä ei suinkaan saanut kumpikaan äideistä vaan hoitopöydän ylle vauvan korkeudelle ripustettu pöllö-soittorasia! Huomasin vaippaa vaihtaessani vauvan tuijottelevan pöllön kasvoja oikein erityisen kiinnostuneena, ja yhtäkkiä vauva soi pöllölle oikein leveän hymyn! Hymy kesti sen verran pitkään, että ehdin hälyttää Mintunkin toisesta huoneesta hymyä ihastelemaan. Heti seuraavana aamupäivänä vauva hymyili minulle hieman kainostellen kun jutustelimme ruokinnan jälkeen, ja samana iltana myös Minttu sai nopean hymyn ruokailun yhteydessä. Sen jälkeen hymyjä on anniskeltu kovin säästeliäästi, etteivät äidit aivan ylpistyisi. Yleensä hymy on herkimmillään juuri ennen ruokailua (jos nälkä ei ole yltynyt niin kovaksi että jo aivan itkettää), tosin sainpa yhtenä päivänä pari veikeää hymyä palkkioksi pehmoleopardin kanssa esittämästäni lauluhassuttelustakin (tähänastisen elämäni huippusaavutus, etten sanoisi).

Viiden viikon ikäisenä vauva käyttää yhä Muumi-vaippojen pienintä kokoa ja 50-kokoisia vaatteita, joissa monissa on vielä kasvunvaraakin. Vauvan ruokahalu kasvaa syödessä ja joudumme nostamaan korvikeannosten kokoa harva se päivä! Olemme voineet jättää maidonsakeuttajan jo puolitoista viikkoa sitten pois, sillä pahin kakominen ja pulauttelu on loppunut.

Vauva viihtyy hyvin turvakaukalossa autoillessa ja kauppareissuilla, sekä untuvapussissa vaunulenkeillä. Alkuviikkojen suosikki säkkituoli sen sijaan on jäänyt nyt vähemmälle käytölle, sillä vauvasta on tullut varsinainen sylikissa, eikä tämä haluaisi rauhoittua päivällä muualle kuin syliin. Usein päiväunet nukutaankin siis mahallaan makoillen jomman kumman äidin rintakehää vasten. Viime viikolla aloimme hiljalleen tutustua leikkimattoon, ja siinä vauva jaksaa jo makoilla ja katsella yllään roikkuvia leluja parhaimmillaan puolisenkin tuntia. Nukkumaan ei kuitenkaan suostuta oikein muualla kuin äitien sylissä tai yöaikaan vauvanpesässä sängyllä äitien välissä. Vatsanväänteet ja pierut saavat vauvan hieman itkeskelemään, mutta yleensä syli, äidin laulu (Tonttu-laulu on tällä hetkellä vauvan mielestä paras unilaulu) tai äiskän tissi auttavat pientä rauhoittumaan ja lohduttavat suruissa. Usein tuttikin auttaa rauhoittumaan, ja vauva imeekin tuttia yleensä nukahtaessaan.

Perhearki

Ups & downs

Marikki

18.12.2016

Ylös ja alas. Niin on viimeisen viikon aikana kulkenut niin vauvan eväät kuin äitien mielialatkin. Ensimmäinen vauvaviikko sujui niin helposti, että odotettavissa oli että jossain vaiheessa vauva-arki näyttäisi myös haastavampaa puoltansa. Toisella viikollaan pikkuinen aloitti pulauttelun ja kakomisen, eivätkä pienet maitomäärät meinanneet pysyä vauvan mahassa. Tämä puolestaan aiheutti äideille huolta ja stressiä, sillä alle kolmekiloisen pikkutirriäisen paino oli tärkeää saada nousemaan eikä suinkaan laskemaan entisestään.

Vauva punnittiin ensimmäistä kertaa kotiinlähdön jälkeen kun neuvolantätimme kävi kotikäynnillä viime viikon torstaina. Vauvan paino oli noussut vain 5g edellisestä punnituksesta (6 päivää aiemmin sairaalassa), mutta koska vauva oli jäntevän ja kaikinpuolin hyvän oloinen, ei terkkari huolestunut asiasta. Sovimme hänen kanssaan painokontrolliajan tämän viikon keskiviikolle ja ohjeistukseksi saimme jatkaa täysimetystä venyttäen ruokintavälejä neljäänkin tuntiin. Tällä viikolla kävimme kuitenkin tiistai-iltana sairaalassa lastenpolilla, koska luulimme, että vauvalle oli noussut lämpö (sairaalassa paljastui kuitenkin, että vauva oli todennäköisesti ollut vain jostain syystä hetkellisesti kuumissaan, eikä lämpömittariin enää saatu lämpöasteita. Hupsista!). Samalla reissulla lastenlääkäri (joka sattui sopivasti olemaan sama lääkäri joka teki vauvalle kotiinlähtötarkastuksen sairaalassa) kuitenkin kehotti meitä aloittamaan uudestaan lisämaidon antamisen, ja palaamaan takaisin kolmen tunnin ruokintaväleihin. Vauva on niin pieni, että tämä ei todennäköisesti aivan jaksa syödä tarpeeksi rinnasta, vaikka Mintulla maito onkin noussut jo hyvin. Saimme ohjeen antaa noin 30ml lisämaitoa jokaisen rintaruokinnan päälle ja neuvon pyytää terkkarilta seuraava painokontrolliaika jo saman viikon perjantaille.

Keskiviikon painokontrollissa vauvan paino olikin jo hiukkasen kääntynyt nousuun lisämaidon ansiosta, mutta ongelmaksi nousi se, ettei lisämaito aina pysynyt hyvin alhaalla, vaan sai vauvan kakomaan ja oksentelemaan todella ikävästi ruuan jälkeen. Tuntui, ettei pieneen mahaan yksinkertaisesti mahtunut niin paljon maitoa kuin sinne olisi ohjeen mukaan pitänyt saada mahtumaan. Keskiviikkoiltana vauvan kakoessa ja lisämaidon kulkiessa ylös alas (vaikka annoimme lisämaitoa varovasti aika paljon vähemmän kuin mitä lääkäri oli suositellut) varasimme seuraavalle päivälle ajan yksityiselle lastenlääkärille. Lääkäri tutki pikkuisen ja vahvisti epäilymme siitä, ettei kyseessä todennäköisesti ole kuitenkaan refluksi, vaan että vauvan elimistö on vielä sen verran keskeneräinen ja tämän mahalaukku niin pikkuinen, että ruoka-annosten suurentaminen voi olla aluksi haastavampaa. Hän ohjeisti meitä käyttämään lisämaidon seassa maidonsakeuttajaa, joka toivottavasti pitäisi ruuan paremmin mahassa.

Perjantain painokontrolliaika oli meille entuudestaan tuntemattomalle neuvolantädille ja voih, kun ihastuimme. Vaikka oma neuvolantätimme on osoittautunut ajan kuluessa aivan ystävälliseksi ja asiantuntevaksi, oli tämä uusi terkkari aivan erityisen ihana. Hän oli todella sydämellinen, otti perheemme huomioon aivan ihanasti, ja ennenkaikkea otti vauvan paino- ja syömisasiat tosissaan. Vauvan paino (2850g) oli taas noussut edellisestä kontrollista, mutta se oli vielä alle syntymäpainon (2930g). Saimme ohjeistuksen ruokkia vauvan päiväsaikaan kahden tunnin välein (yöllä pysymme yhä kolmessa) ja antaa vauvan ravinnon pääasiassa tuttipullosta, jotta ruokamäärät ovat tarkasti tiedossamme, toisin kuin rintaruokinnassa. Hän neuvoi meitä aloittamaan ruokinnan aina tuttipullolla, ja jos vauva tuon annostuksen jälkeen vaikuttaa vielä nälkäiseltä, voisi tälle tarjota tissiä lopuksi. Nyt ruokinta onkin pääasiassa sujunut siis pulloilla ja (maidonsakeuttajalla höystetyllä) korvikkeella, tosin noin joka toisen pulloruokinnan jälkeen (ja silloin jos vauva on sattunut vaikuttamaan nälkäiseltä ruokintojen välissä) vauva on saanut vielä rintaa niin kauan kuin on jaksanut imeä. Vaikuttaa siltä, että vauva jaksaa syödä paljon isompia annoksia pullosta, kun ravinto ei ole niin suuren työn takana, ja tämän ruokahalu ja vatsalaukku kasvavat hurjaa vauhtia. Vauva jaksaa nyt myös selvästi imeä korvikkeen jälkeen rinnasta paremmin ja sakeuttajan avulla ruoka on pysynyt alhaalla pieniä pukluja lukuunottamatta. Annokset ovat jo muutamassa päivässä kasvaneet mukavasti, ja meitäkin rauhoittaa kovasti se, että tiedämme että vauva saa varmasti tarpeeksi ruokaa.

Meitä vähän harmittaa se, että kuuntelimme neuvolantätimme alkuperäistä ohjeistusta ruokintavälin venyttämisestä neljään tuntiin, ja se, että emme saaneet aluksi neuvolasta tai synnytysosastolta mitään ohjeistusta siitä, millaisia määriä ravintoa vauvan pitäisi saada päivässä, että tämän paino lähtisi hyvään nousuun. Saimme varsinaiset ohjeet siitä, kuinka monta millilitraa vauvan tulisi syödä (520 ml 2,9-kiloisena) vuorokaudessa vasta sairaalan lastenpolin lääkäriltä kun vauva oli jo kaksiviikkoinen ja tämän paino huoletti meitä jo kovasti. Lastenpolilla tehtiin myös ensimmäistä kertaa syöttöpunnitus, jossa konkreettisesti punnittiin vauva ennen ja jälkeen imetyksen, jotta voitiin määritellä paljonko tämä jaksaa imeä yhdellä ruonkintakerralla. Mielestämme tämän keinon olisi voinut ottaa käyttöön jo aiemmin, koska vauva on ollut alusta asti kuitenkin kooltaan pikkuinen, eikä ole ollut varmuutta siitä, onko rinnasta tuleva maitomäärä tälle riittävä.

Seuraava painokontrolli on (taas tuolle ihanalle terkkarille, josta salaa olen jo haaveillut meille uutta neuvolantätiä, jos vain kehtaisimme kysyä voisiko vaihdoksen tehdä…) jo huomenna. Toivottavasti viikonlopun tankkaus on tehnyt tehtävänsä ja vauva olisi jo saavuttanut syntymäpainonsa. Olisi myös mukava päästä jossain vaiheessa siirtymään kahden tunnin välein tapahtuvasta ruokinnasta takaisin kolmen tunnin ruokintaväliin, ja hiljalleen jopa lapsentahtiseen ruokintaan. Tämä nykyinen tahti on aika tiivis, mutta onneksi voimme nyt molemmat osallistua taas ruokintaan. Minttu on yrittänyt pitää maidontuotantoa yllä nyt imetyksen lisäksi myös pumppaamalla, mikä ei vielä ole täysin sujuvaa. Pumpatun maidon määrät ovat vielä pieniä, mutta ne on annettu korvikkeen kanssa pullosta.

Tämä viikko oli vähän hullunmyllyä, kun lääkäri- ja neuvolakäyntejä oli melkein joka päivälle. Jospa ensi viikko sujuisi taas hieman rauhallisemmissa merkeissä! Nyt kun vauvan eväät pysyvät paremmin alhaalla, ovat äitien mielialat nousseet korkeammalle ja vauva-arki tuntuu taas aivan ihanalta, kun suurin huoli pikkuisen kasvamisesta on laantunut. Pääsimme eilen koko porukalla ensimmäiselle lyhkäiselle vaunulenkillekin, ja tänään ohjelmistossa on vauvan ensi-esiintyminen kauempana asuville sukulaisille Skypen välityksellä.

rv 38+5

Raskaus

Raskauden loppumetreillä

Minttu

26.11.2016

Raskauspäivät käyvät vähiin ja keisarinleikkaus lähenee. Tällä viikolla kävimme viimeistä kertaa äitiysneuvolassa, jossa käytiin läpi tulevaa sektiota ja siihen liittyviä juttuja, sairaalassa vietettävää aikaa ja meidän viime hetken mietteitä, ja lopuksi sovittiin kotikäyntiaika vauvan syntymän jälkeiseen aikaan. Alien on edelleen perätilassa, mutta pää on nykyään enemmän kallellaan jomman kumman kyljen puolelle, kun aiemmin se oli pääasiassa suoraan ylöspäin kohti palleaani. Tila käy vähiin. Alienin pylly on tiukasti lantiossani ja terveydenhoitaja totesikin kohtua tunnustellessaan, että jos ei tietäisi ja hätäisesti tutkisi, voisi helposti luulla, että pää on kiinnittynyt raivotarjontaan.

Terveydenhoitaja kertoi, että kuulemma OYSissäkin nykyään toteutetaan myös sektion jälkeen, mikäli synnyttäneen äidin ja vauvan vointi sen sallii, alatiesynnytyksen tapaan ihokontakti rinnalla. Puoliso ja vauva pääsevät myös sektion jälkeen heräämöön mukaan, jos heräämössä ei ole poikkeuksellisen huonovointisia potilaita. Tämä oli todella positiivinen uutinen, kun käsittääksemme tuo ei sektion jälkeen ole vielä oletuskäytäntö joka sairaalassa.

Marikki on viikon verran taistellut uhkaavaa flunssaa vastaan hunajateen ja vitamiinikoktailien avulla. Kaikkein isoin pelkomme sektioon liittyen on, että hän olisi liian sairas päästäkseen mukaan leikkaussaliin ja osastolle. Onneksi nyt näyttää, että tällä erää flunssa on sivuuttamassa meidän huushollin.

Aikaisin tänä aamuna vessareissun jälkeen sängyssä loikoillessani nukahtamista odotellessani tajusin yhtäkkiä, että ensi viikolla selkärankaani piikitetään puudutteita ja vatsani viilletään auki. Kuulosti äkkiseltään melko graafiselta, vaikka olemme orientoituneet sektioon jo viikkoja. Jostain syystä en silti ole kauhuissani tulevasta. Parempi kuitenkin olla ajattelematta koko asiaa. Enemmän on järkyttänyt ajatus, joka iski tajuntaan alkuviikosta: meille on oikeasti muuttamassa pieni ihminen, josta olemme vastuussa seuraavat 18+ vuotta. Hurjaa!

Vointini on edelleen kiitettävä raskausviikkoihin (38+5) nähden. Verenpaine on hyvä eikä esimerkiksi selkä ole vaivannut keskiraskauden jälkeen. Turvotusta on sormissa sen verran, että sormus on parempi ollut jättää pois sormesta reilun viikon ajan, mutta muuten suurempaa pöhötystä ei ole havaittavissa. Edelleen ainoat elämää häiritsevät ja menoa hidastavat vaivat ovat jatkuvasti kipeämmäksi muuttuva häpyliitos ja nukkuessa kipeytyvä lonkka. Lonkka varmasti olisi nauttinut kevyestä kävelyliikunnasta viime viikkoina, mutta koko alavatsaan ja nivusiin säteilevä kipu on estänyt reippailun. Kotona pystyn touhuamaan sen mitä muulta jakamiselta kykenen ja kauppareissut onnistuu, mutta ei tulisi kuuloonkaan, että lähtisin puoleksi tunniksi lenkille. Lonkkasärky haittaa yöunia ja lähes jokainen yö jää lyhyeksi, koska heräilen vähintään parin tunnin välein vaihtamaan asentoa ja nukahtaminen ei aina onnistu samoin tein. Siksi olenkin tällä viikolla nukkunut päiväunet lähes päivittäin.

Alien on jatkanut melko vilkasta liikkumistaan laiskempia ja aktiivisempia päiviä vuorotellen. Liikkeet ovat voimistuneet ja muuttuneet jatkuvasti tarmokkaammiksi. Välillä tuntuu kuin Alien pyrkisi ulos navan tai kyljen läpi. Liikehdintä on pääasiassa möyrintää, punkemista, ja aaltoilua, ja välillä tuntuu kuin joku vetäisi vatsaani sisäänpäin isolla imukupilla ja päästäisi sen molskahtaen vapaaksi sekunnin, parin päästä. Lisäksi nivusissa ja kyljissä tuntuu hipsuttelua, kopsuttelua ja potkuja. Parin päivän ajan kääntöyrityksen jälkeen jumppa ei tuntunut taukoavat kuin pätkittäin. Yötkin olivat melko vilkkaita. Tällä viikolla on tuntunut, että Alienin rytmi on siirtynyt päiväpainotteiseksi ja isommat yörymyämiset ovat jääneet taakse. Toivon mukaan se kertoisi jotain myös syntymän jälkeisestä rytmistä.

rv 37+1

Raskaus

Kääntyykö vauva vai ei?

Minttu

15.11.2016

Meillä oli tänään poliklinikkakäynti synnytyssairaalassa perätilaan liittyen. Tarkoitus oli, että tarjonta tarkistetaan ja sen perusteella tehdään tarvittavat tutkimukset ja keskustellaan synnytystavasta. Ihan tarkkaan emme etukäteen tienneet, tutkiiko minut ensin kätilö vai lääkäri tai mikä proseduuri muuten on esimerkiksi aikataulun suhteen.

Eilinen superkuu ei näyttänyt ruuhkauttaneen synnytysosastoa, vaan meidät vastaanottanut kätilö sanoi, että pääsemme suoraan lääkärin luo. Lääkäri kyseli lyhyesti raskauden kulusta ja kysyi, kuinka kauan vauva on ollut perätilassa, sillä neuvolakorttiin ei terveydenhoitaja ole merkinnyt tarjontaa käyntien yhteydessä, vaikka vauva on ollut perätilassa ainakin 10 viikkoa ja joka kerta se on vatsan päältä todettu. Vasta parin viikon takaisessa ultrassa korttin merkittiin PT.

Lääkäri ultrasi tarjonnan (perätila edelleen) ja vauvaa muutenkin. Pylly oli syvällä lantiossani, selkä vatsani vasemmalla puolella, jalat suoraan oikealle. Täydellinen pepputarjonta. Lääkäri mittaili vauvan, koska pientä (muistelemme, että alle 2,5-kiloista) tai isoa vauvaa (yli 4-kiloista) ei yritettäisi kääntää eikä perätilasynnytystäkään suositeltaisi. Alienilla on viikkoja isompi pää (noin rv 39), mutta reisiluu ja vartalonympärys olivat keskikäyrän alapuolella (noin rv 34+5 vastaavat). Kone arvioi vauvan painoksi 2800 grammaa. Napanuora oli vauvan vierellä ja istukka oikealla etuseinässä. Napavirtaukset olivat normaalit ja vauva oli hyvävointinen. Lapsivettä oli normaalin rajoissa, vaikkakin lähellä alarajaa. Vauvan peppu tuntui lantiossa myös sisätutkimuksessa. Kohdunkaula oli edelleen kiinni ja noin 3 cm pituinen. Lääkäri myös kokeili vatsan päältä, nousisiko vauvan pylly ylös lantiosta. Pyllyllä oli potentiaalia nousta, mutta täysin ”irti” se ei tuntunut olevan.

En etukäteen ollut mitenkään innostunut ulkokäännösyrityksestä, mutta lääkäri puhui minut ympäri. Onnistumisen todennäköisyys olisi kuulemma 50 % ja komplikaatioriski esimerkiksi samoin tein käynnistyvälle synnytykselle olisi alle 1 %. Varmistimme kuitenkin, että kääntöyritys tehdään meidän ehdoilla ja lopetetaan heti, kun se ei tunnu minusta hyvältä. Sovimme siis, että ulkokäännösyritys tehdään kevyesti. Ajattelin, että eipä jää jälkikäteen kaivelemaan, kun tämäkin on kokeiltu, ja onpa sitten oma kokemus kerrottavaksi eikä muilta kuullut ja netistä luetut kauhutarinat jää päällimmäiseksi mieleen. Keskustelimme lääkärin kanssa myös siitä, että mikäli vauva ei käänny, en halua synnyttää alateitse perätilassa, vaan siinä tapauksessa haluamme sektion. Normaalisti ensisynnyttäjän lantio magneettikuvattaisiin perätilasynnytyksen edellytyksiä laskiessa, mutta sektio-orientoitumisen vuoksi kuvausta ei tehtäisi, koska se olisi turha.

Lääkäri luovutti minut kätilölle, joka vei meidät synnytyshuoneeseen, asetteli minut sairaalakaavussa makaamaan sänkyyn kyljelleni jalat ja lantio koholle, ja laittoi käyrät tallentumaan. Vauvan vointia siis tarkkailitin ennen yritystä. Tarkoitus oli, että makaisin lievässä alamäessä puolisen tuntia, jonka jälkeen kääntöä yritettäisiin. Kului neljäkymmentä minuuttia ja kätilö toi minulle kaksi pientä ruskeaa pilleriä (lääkkeen nimestä ei haisuakaan), joiden pitäisi hillitä supistuksia ja rentouttaa kohtu. Kuulimme myös, että lääkärin kaveriksi tulisi erikoislääkäri. Lääkärit saapuivat lopulta yli 1,5 tuntia käyrille laittamisen jälkeen. He olivat ilmeisesti olleet kääntämässä toista tapausta.

Erikoislääkäri kurkkasi tilanteen ultralla, jonka jälkeen minut aiemmin tutkinut lääkäri alkoi kaivamaan vauvan peppua ylös lantiosta muutamallakin eri otteella. Se tuntui epämukavalta, mutta se ei missään nimessä sattunut. Kipeämpää minulla ottaa häpyliitokseen, kun puen tai kävelen. Hetken päästä lääkäri myös alkoi ”silittämään” vauvan yläselkää ja päätä kohti oikeaa kylkeäni tarkoituksena vihjata Alienille, että nyt voisi sukeltaa. Ylävatsaa käsitellessä tunsin muutaman kerran painavaa kipua oikeassa kyljessä/kylkiluissa, mistä mainitsin ja lääkäri lopetti ja vaihtoi käsittelytaktiikkaa. Koko operaatio kesti kaikkinensa ehkä 15 minuuttia, kun lääkäri aina hetken piti vauvaa tietyssä asennossa ja yritti hieromalla vihjata, että käännypä nyt. Aina välillä erikoislääkäri kurkkasi ultralla, missä asennossa vauva kohdussa oli.

Eipä tuo jääräpää mihinkään liikkunut, vaan lääkärit luovuttivat suosiolla. Meille varattaisiin sektioaika raskausviikolle 39. Todennäköisesti oikealla puolella oleva istukka oli sukelluksen tiellä, mutta varmasti ei tässä vaiheessa voida sanoa. Kätilö laittoi käyrät taas tallentumaan, koska käännöksen tai käännösyrityksen jälkeen vauvan vointia seurataan vielä jonkin aikaa ennen kuin päästetään kotiin. Saimme myös kirjallisen ohjeen, milloin pitää olla yhteydessä synnyttäjien vastaanottoon (synnytys alkaa joko supistuksilla tai veden menolla, vatsa kovettuu pitkäksi aikaa, tulee veristä vuotoa, jne.), ja että omaa vointia ja vauvan liikkeitä pitää seurata parin päivän ajan aktiivisesti. Sain myös lähetteen käydä verikokeessa paria päivää ennen sektiota. Anestesialääkärikin piipahti paikalla (koska hänellä ei kuulemma muutakaan hommaa ollut) ja kertoi lyhyesti suunnitellun sektion puudutteista (ensin epiduraali ja sitten selkäydinpuudute) ja kyseli allergioista. Makoilin käyrillä (kuva alla) reilun puoli tuntia, kunnes kätilö vapautti meidät. Lähdimme sairaalasta neljä tuntia sinne saapumisen jälkeen.

Minulle ulkokäännösyrityksestä jäi positiivinen mieli, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Minua/meitä kuunneltiin ja tulipa tosiaan tämäkin kokeiltua, ettei tarvitse jälkikäteen jossitella. Marikin ilme puolestaan oli aika huolestunut ja jopa tuskainen koko operaation ajan. Ehkä vellaus näytti pahemmalta, miltä se tuntui. Nyt illan aikana alavatsa on tuntunut hieman aralta enkä ihmettele, vaikka huomenna näkyisi jopa mustelma tai pari. Supistuksia ei ole kotiutumisen jälkeen tuntunut (normaalia kovettumista tietenkin). Kuten aina neuvolavellauksenkin jälkeen, Alien on jumpannut tänään tavallista aktiivisemmin.

Ensi viikolla meillä on vielä neuvolakäynti, todennäköisesti viimeinen sellainen. Sitten ollaankin jo todella lähellä, että meillä on Alien sylissä!

Yläkuva tältä aamulta eli rv 37+1.