Uusi vuosi ei alkanut aivan niin onnellisissa merkeissä kuin olimme toivoneet, eli tänä aamuna teimme negatiivisen raskaustestin. Tässä olisi tietenkin vielä pari päivää aikaa siihen klinikan suosittelemaan testauspäivään, mutta Mintun kuukautiset alkoivat kellontarkasti tänään iltapäivästä, joten tämän yrityskerran tulos taitaa olla selvä. Nyt olo on kieltämättä pettynyt, surullinen ja väsynyt. Kehtaako kolmen yrityskerran jälkeen edes tunnustaa, että on aika väsynyt?

Olemme haaveilleet ja suunnitelleet lasta muutaman vuoden ja klinikan ensikäynnistäkin on kohta kulunut jo seitsemän kuukautta. Siksi helposti tuntuukin, että tämä ”odotuksen odotus” on kestänyt jo paljon pidempään kuin tämän kolmen yrityskuukauden verran. Onhan tähän ajalle mahtunut paljon muutakin kuin ovulaation seuraamista, inssejä ja negatiivisia raskaustestejä – on käyty ulkomaanreissuilla, vietetty aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, eletty arkea ja tehty kovasti töitä. Mutta kyllä elämä on varsinkin klinikan ensikäynnin jälkeen pyörinyt pääasiassa tämän vauvaprojektin ympärillä. Tai jos ei elämä, niin ajatukset kuitenkin. Ja onhan tämä ristiriitaista aikaa, aikamoinen vuoristorata toiveita ja pettymyksiä, uskoa ja epätoivoa, surua ja stressiä, kateutta ja kuitenkin myös iloa toisten perheonnen ja onnistumisten puolesta.

Tuntuu että olemme jo hetken aikaa eläneet jonkinlaisessa välitilassa. Ensin odotimme (ehkä liiankin pitkään), että olisi oikea aika aloittaa yrittäminen. Kun pääsimme vihdoin klinikalle, täytyi odottaa kesän yli että pääsisimme ensimmäiseen inseminaatioon. Ja nyt elämme kuukaudesta ja ovulaatiosta toiseen, odottaen milloin onnistaisi. Muut asiat on helppo siirtää eteenpäin, kun tulevaisuudesta ja vauvahaaveen toteutumisesta ei ole varmuutta. Asuntokuume on vaivannut jo jonkin aikaa, mutta kannattaako asuntoa vaihtaa nyt, kun ei tiedä tulevaisuuden tilantarpeesta? Eikä tympeää työtä uskalla vaihtaa epävarmempaan työllisyystilanteeseen, koska ei voi tietää paljonko klinikkamaksuja on vielä tiedossa. Olen ajatellut, että tympeässäkin työpaikassa jaksaa pinnistellä, kun motivaattorina on niinkin suuri asia kuin oman perheen perustaminen. Nyt, kun tuloksettomia yrityskertoja on takana jo muutama, alkaa kovasti huolettaa kuinka kauan tässä projektissa voi mennä. Entä jos meillä menee vielä toiset seitsemän kuukautta ennen kuin raskaustesti näyttää plussaa? Tai vielä kauemmin? Entä jos meillä ei onnistakaan koskaan? Pettymys negatiivisesta raskaustestistä tuntuu kahta voimakkaammalta, kun juuri toive positiivisesta tuloksesta saa jaksamaan töissä.

Tämä kolmas negatiivinen raskaustesti herätteli minua hieman siihen, ettemme voi elää tässä välitilassa kovin pitkään. Vauvaprojekti jatkuu, tottakai, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin päällimmäisenä mielessä, mutta nyt on oikeasti raivattava enemmän tilaa myös muille haaveille ja suunnitelmille ja uskallettava tehdä ratkaisuja niin asunnon kuin töiden suhteen vaikkei tulevasta olekaan tietoa.

Myös vauvaprojektin suhteen on tehtävä päätöksiä ja suunnitelma kevättalven hoidoille. On valittava luovuttaja ja mietittävä kuinka kauan haluamme jatkaa inseminaatioilla ennen raskaampiin hoitoihin siirtymistä, pohdittava haluammeko pitää kuukauden tauon vain jatkammeko nyt samantien. Mutta niistä aiheista enemmän sitten myöhemmin.

Niinhän siinä sitten kävi, että Mintun kuukautiset alkoivat tänään. Ehdimme testaamaan aamulla ennen kuukautisten alkua, mutta kuten arvata saattaa, oli raskaustestin tulos negatiivinen. Vaikka olin jo alkuviikosta arvellutkin ettei meillä tärppää tällä kerralla, tuntui negatiivinen tulos silti isolta pettymykseltä. Aamuinen bussimatkani töihin meni vähän itkua nieleskellen, ja Minttu oli joutunut pyyhkimään silmäkulmiaan töissä kun kuukautiset sitten alkoivat päivällä.

Minttu soitti jo klinikalle ja teki hoitajan kanssa suunnitelmat tätä uutta kiertoa varten. Uuden yrityskerran suunnittelu hoitajan kanssa oli kuulemma auttanut pääsemään yli pahimmasta pettymyksen tunteesta, kun ajatukset olivat suuntautuneet jo uutta mahdollisuutta kohti. Hoitaja oli lohduttanut, ettei kaksi epäonnistunutta yritystä ole lainkaan epätavallista. Eihän se tietenkään olekaan, ja sillä ajatuksella tähän hommaan lähdettiin, että yrityksiä saattaa tulla useita. Mutta siitä huolimatta negatiivinen tulos tuntui meistä molemmasta pahalta. Ehdin käydä työpäivän aikana läpi koko tunteiden kirjon: aamun surullinen tunnelma vaihtui päivän aikana ensin pienoiseen paniikkiin, kun kaikki aiheeseen liittyvät uudet ja vanhat pelot nousivat taas mieleeni, ja sitten vihaisuuteen, kun mietin miksi ihmeessä aloitimme tämän projektin vasta nyt emmekä jo vuotta tai kahta aiemmin. Työpäivän loppuun mennessä oli pahin paniikki jo onneksi rauhoittunut, ja myös minun ajatukseni alkoivat suuntautua seuraavaa yrityskertaa kohti varovaisen toiveikkaana. Ihme että ehdin tehdä ollenkaan töitä tämän tunteiden vuoristoradan keskellä! Sain hankittua itselleni päivän aikana aivan kamalan pääkivun ja Minttu puolestaan sai töiden jälkeen oudon (onneksi lievän) allergisen reaktion. Viimeisen kahden viikon stressi näemmä laukesi vihdoin.