opettelua

Voihan itku!

18.1.2017

Kuten otsikosta voi päätellä, on meillä viime aikoina itketty oikein kunnolla. Vauva on itkeskellyt ilmavaivoja jonkin verran jo aiemminkin, mutta viime aikoina iltaitkuisuus on lisääntynyt huomattavasti. Itku on selvästi erilaista kuin vauvan muut itkut, ja olemme tulkinneet sen johtuvan juurikin ilmavaivoista ja kipeästä mahasta. Kun kipeä maha aiheutti aikaisin maanantai-aamuna puolitoistatuntisen huutoitkukohtauksen johon ei tuntunut auttavan mikään, päätimme varata ajan ihanalle lastenlääkärille (jolla kävimme joulukuussa) vielä samalle päivälle. Juttelimme lääkärin kanssa mahdollisuudesta, että vauvalla saattaa olla lehmänmaitoallergia, kuten lähes kaikilla Mintun sisarusten lapsilla on vauvana ollut. Saimme lääkäriltä reseptin korvikkeeseen, jota vauvan vatsan pitäisi kestää paremmin, ja Minttu on myös nyt hetken maidottomalla ruokavaliolla. Toivotaan, että tästä olisi apua, ja vauvan kivut ja itkuisuus hellittäisivät. Jos niin ei käy, mietitään lääkärin kanssa seuraavaksi muita vaihtoehtoja.

Vielä on liian varhaista sanoa, onko Mintun maidottomuudesta hyötyä ja onko uusi korvike vauvalle sopiva. Itkuisuus jatkuu yhä, tosin tänään pikkuisen pierut taisivat olla aavistuksen lyhkäisempien itkujen takana kuin eilen, jolloin sydäntäsärkevää huutoitkua kesti illalla yli tunnin. Vauva kuitenkin nukahti nyt pinnasänkyynsä yöunille noin kahden tunnin ”nukuttelun” (joka sisälsi vatsavaiva-itkun, ilta-korvikkeen, rauhoittelun, tissittelyn, huutoitkun, kakkavaipan vaihdon, uuden tissittelyn, rauhoittelun ja vielä yhden tissittelyn) jälkeen. Vauva on nukkunut nyt muutaman yön omassa sängyssään, koska vauvanpesä on ollut pesussa ja kuivamassa parin yön takaisen vaipanvuotamisvahingon takia. Vauva näyttää viihtyvät pinnasängyssä hyvin. Suurempia ongelmia uusi nukkumisjärjestely aiheuttaakin äidille. Tietenkin on mukava mahtua pitkästä aikaa nukkumaan rennosti, kun vauvanpesä ei vie kolmasosaa sängyn pinta-alasta, mutta samalla tuntuu että vauva on aivan liian pikkuinen nukkuakseen niin kaukana (huoneen toisella puolella).

Edistystä on tapahtunut myös päiväuniosastolla. Vauva ei suostunut hetkeen nukkumaan päiväunia muualla kuin äitien sylissä tai kärrykävelyn aikana vaunuissa, mutta nyt olemme saaneet muutaman kerran pikkuisen rauhoittumaan päiväunille pinnasänkyyn tai sohvalle. Tänään tapahtui suorastaan ihme ja vauva nukkui kahden tunnin päiväunet omassa sängyssään!

Uusi vuosi

1.1.2017

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiitos viime vuodesta! Vaikka vuosi 2016 oli monella tapaa haastava, toi se myös tullessaan kaikista suurimman onnen ja ilonaiheemme, kun kevättalvella teimme ensimmäisen positiivisen raskaustestin ja kun poikamme syntyi loppuvuodesta. Olo on nyt väsynyt, vielä vähän epätodellinenkin, mutta ennen kaikkea kiitollinen.

Ensimmäinen kuukausi pienen poikamme äiteinä on ollut todella ihanaa ja yhtälailla melko haastavaa aikaa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa tuntuu siltä, kuin hankalin sopeutumisvaihe olisi ehkä takana päin. Vauva on niin rakas ja täydellisen ihana, että tuntuu uskomattomalta, että juuri meillä on käynyt niin hyvä tuuri, että olemme saaneet tämän pienen ihmisen perheeseemme. Vauva on niin herkullisen ihastuttava, niin hellyttävä ja välillä niin hauskakin, että tätä voisi ihastella loputtomiin. Kun pieni lämmin tuhisija kaivautuu ruokailun jälkeen leukani alle nukkumaan levollisena, tuntuu kuin sydämeni voisi oikeasti pakahtua onnesta.

Vaikka vauva on maailman rakkain ja ihanin, on tämä toisaalta myös maailman pelottavin pikkuotus. Kun vauva vetää nälissään tuttipullosta maitoa väärään kurkkuun niin että tämä yskii ja kakoo, tuntuu kuin ei itsekään saisi henkeä ennen kuin pikkuinen hengittää taas normaalisti. Näin ensikertalaisena vanhempana olen ollut kovin epävarma vauvankäsittelytaidoistani, ja vieläkin välillä murehdin, että saan vauvalle jotain vahinkoa aikaan tätä nostellessani ja pukiessani, vaikka kaikki onkin mennyt oikein hyvin tähän asti. Vastuu vauvasta on niin painava, uutta opittavaa on paljon ja äitien univelka sen kokoinen, että stressi ja väsymys vaivaavat, ja saavat meidät välillä kärttyisiksi ja kinastelemaan mitä turhemmista asioista. Kummankin tunteet olivat etenkin ensimmäiset kolmisen viikkoa todella herkässä, mikä aiheutti onnen ja ilon lisäksi myös surun kyyneliä ja kiukuttelua. Toisaalta olemme myös olleet tarpeen mukaan toistemme apuna ja tukena ja kannustamassa niinä väsyneinä ja epävarmoina hetkinä, kun olemme olleet jonkin uuden asian edessä tai vaikka epätoivoisia siitä, ettei vauva suostu illalla nukahtamaan sitten millään. On ollut ihanaa tutustua pikkuiseen yhdessä ja nautiskella leppoisista hetkistä sohvalla ja lumisista vaunulenkeistä leudossa talvisäässä.

Meitä alkaa tosin vaivata jonkinsortin mökkihöperyys. Olemme olleet nyt kuukauden kotosalla kolmistaan ja päivät sulautuvat toisiinsa täysin. Vauva on niin pikkuinen ja syntyi juuri pahimpaan influenssa-aikaan, joten tämän kanssa ei tee mieli lähteä ihmisten ilmoille. Olemme siis oikeastaan käyneet vain neuvolassa ja tarpeen mukaan ruokakaupassa. Meillä on käynyt pari kaveria ja muutama sukulainen vauvaa katsomassa, mutta valitettavasti flunssa-aalto on pyyhkäissyt lähipiirin läpi ja rajoittanut vierailijoiden määrää kovasti. Kauan odottamani vauvan ensimmäinen sukujoulukin peruuntui, kun kaikissa lähipiirin perheissä sairastuttiin flunssaan, ja jouduimme jättämään kaikki riennot välistä, perumaan suunnitelmat ja viettämään koko joulun ajan kotona kolmistaan kaikkia tuttavia ja sukulaisia vältelleen.

Sukulaisia nähdään toivottavasti viimeistään vauvan nimenantojuhlassa tammikuun lopulla. Askartelimme ja lähetimme tällä viikolla kutsut juhlaan ja kummiehdokkaille kutsut kummiuteen. Vauvan nimikin on nyt päätetty ja lomake lähetetty maistraattiin. Lopulta päädyimme juuri siihen etunimeen, jota olemme poikavauvalle kaavailleet jo siitä asti, kun vauvoista aloimme jokunen vuosi sitten haaveilla. Nimi sopii mielestämme pikkuiselle todella hyvin. Vielä kun keksisin vauvalle jonkin sopivan nimimerkin blogia varten!

uusi vuosi 2

Poika

2.12.2016

Meillä on pieni poika! Joulutonttumme saapui maailmaan tiistaina ja olemme viettäneet viime päivät sairaalan perhehuoneessa toisiimme tutustuen ja uudenlaista elämää opetellen. Menimme sairaalaan aikaisin tiistai-aamuna (rv 39+1, neuvolan laskujen mukaan 39+0) ja suunniteltu sektio tehtiin aamupäivästä. Pieni tonttumme syntyi vähän ennen puoltapäivää ja painoi 2930g ja oli 49cm pitkä.

Synnytys meni suunnitelmien mukaisesti, eikä sektiosta jäänyt meille kenellekään huonoja kokemuksia, vaikka se etukäteen jännittikin (Minttu suunnittelee kirjoittavansa lisää sektiosta ja siitä toipumisesta myöhemmin). Pillahdimme Mintun kanssa kumpikin onnelliseen itkuun kun lääkäri verhon takaa ilmoitti, että meille on syntynyt pieni poika! Vauva sai käydä hetkisen näytillä verhon toisella puolella (jolloin tämä jo ehti pissata suoraan Mintun käden ympärillä olleen verenpainemittarin päälle!), minkä jälkeen tämä laitettiin tunteroiseksi happikaappiin lämmittelemään. Minttu vietiin sektion jälkeen lepäilemään heräämöön, josta tämä pääsi osastolle noin kolmen tunnin päästä. Minä olin vauvalle seurana happikaapin luona, minkä jälkeen piipahdimme heräämössä Mintun luona, josta pääsimme kahdestaan osastolle, missä sain vauvan ihokontaktiin paidan alle.

Päivät (ja yöt) osaston perhehuoneessa menivät oikein mukavasti imettämistä, vaipanvaihtoa, vauvankäsittelyä ja katkonaisia yöunia opetellen sekä ihastellen pikkuista poikaamme (joka tietenkin täysin objektiivisesti arvioituna on maailman kaunein lapsi). Väsymys, jännitys, täydellinen rakastuminen uuteen pieneen ihmiseen ja osaston toistuva ruokailujen ja hoitajien kierrosten ympärille rakentuva rytmi antoivat näille päiville jotenkin sumuisen ja epätodellisen tunnun, aivan kuin aika olisi pysähtynyt aivan kokonaan, eikä vuorokauden ajankohdalla ollut mitään merkitystä, koska valveilla oltiin muutaman tunnin välein joka tapauksessa. Ulkopuolinen maailma tuntui unohtuvan aivan kokonaan, ellei lasketa sukulaisille ahkeraan lähetettyjä kuvia uudesta tulokkaasta. Sanoinkin Mintulle lähtiessämme, että tuntuu kuin olisimme olleet kolmistaan eristyksistä muusta maailmasta jollain tosi erikoisella hotellilomalla, jossa ainakin huonepalvelu pelasi hienosti!

Nyt harjoittelemme kotielämää joulutonttumme kanssa ja yritämme päästä selville minkälainen tyyppi meille on tupsahtanutkaan. Blogia on tarkoitus jatkaa samaan tyyliin kuin ennenkin, tosin kirjoitustahti voi ymmärrettävästä syystä rauhoittua hieman. Alla vielä yksi kuva pikkuisesta, jonka jalat juuri ja juuri yltävät 56-kokoisen haalarin haaruksiin, haalarin lahkeet ovat vielä tällä hetkellä kasvunvaraa.

Joulutontun kotiutumisvaatteet