Kuten Minttu edellisessä kirjoituksessa mainitsikin, pidämme parisuhteen rekisteröinnin toistaiseksi salaisuutena. Emme ole halunneet kertoa lähipiirissä vielä vauvaprojektista, joten yhtäkkinen rekisteröintiuutinen kummastuttaisi ja herättäisi kysymyksiä – ja varmasti kaikista läheisimmät olisivat ihmeissään ja loukkaantuneitakin siitä, miksi emme kutsuneet heitä mukaan juhlistamaan tilaisuutta. Olisi vaikea selittää, että tämä nyt oli enemmän käytännön asia, jos varsinaisen syyn kuitenkin jättäisi kertomatta.

Painavin syy siihen miksi emme ole halunneet kertoa vauvaprojektista (tai ylipäänsä vauvahaaveesta) muille on se, ettemme halua ylimääräistä painetta ja odotuksia hedelmöityshoidoille. Ajattelimme, että kerromme asiasta vasta sitten kun on jotain konkreettista kerrottavaa. Hedelmöityshoidoissa on niin paljon stressitekijöitä ja liikkuvia osia, että siitä haluaa ainakin näin aluksi karsia pois kaikki ulkopuolelta tulevat (hyväätarkoittavatkin) toiveet ja odotukset. Ehkä taustalla on myös pelko pettymyksestä (ja pettymyksen aiheuttamisesta muille). Entä jos kerromme heti suunnitelmistamme kaikille, ja sitten lasta ei kuulukaan? Tiedämme, että uutinen vauvaprojektista ilahduttaisi kummankin suvun puolella kovasti ja aiheuttaisi varmasti paljon hössötystä, kysymyksiä ja neuvoja. Olisi todella surullista kaikille, jos kaiken sen jälkeen lasta ei tulisikaan. Vaikka meille on joskus vihjailtu varovasti perheen perustamisesta en kuitenkaan usko että kukaan lähipiirissämme on tosissaan odottanut meidän hankkivan lapsia.

Varsinkin alussa kun lapsesta alettiin puhua, oli mukava että asia oli vain meidän kahdenkeskinen salaisuus josta juteltiin saunassa, lenkkipoluilla ja pitkillä automatkoilla. On ollut ihana seurata yhdessä muiden sateenkaariperheiden ja naisparien blogeja, miettiä mahdollista pinnasängyn paikkaa ja haaveilla (ja vähän kinastella) lasten nimistä. On myös hyvä, että meillä on ollut paljon aikaa rauhassa miettiä ja puhua asiasta ja selkeyttää omia toiveitamme, pelkojamme ja ajatuksiamme aiheeseen liittyen. Minulle on ollut hyvin tärkeää, että olemme pohtineet yhdessä kunnolla muun muassa sitä, mitä biologinen ja sosiaalinen äitiys merkitsevät meille itsellemme, ennen kuin olemme joutuneet puhumaan aiheesta muiden kanssa.

Kieltämättä nyt, kun lapsihaaveesta on puhuttu tosissaan noin kaksi vuotta, ja ensimmäinen yrityskerta on jo lähellä, minusta alkaa tuntua kuin pakahtuisin salaisuutemme kanssa! Kun päivittäiset keskustelumme ja lähitulevaisuuden suunnitelmamme pyörivät nyt niin kovasti lapsiprojektin ympärillä, on todella vaikea olla puhumatta aiheesta muiden kanssa. Hiukan olen lipsunutkin tässä asiassa – yhdelle ystävälleni olen ennen hoitoihin hakeutumista varovasti maininnut, että mekin olemme hieman haaveilleet lapsesta, ja toiselle taas lipsautin ensikäyntiajan varattuani, että olemme varanneet ajan, mutta emme ole sen jälkeen puhuneet asiasta. Tuntuu vähän hassulta olla kertomatta esimerkiksi läheiselle kaveripariskunnalle tai sisaruksillemme vauvaprojektista. Etenkin kun epäilemme hieman, että tuo kaveripariskunta on jo saattanut arvata suunnitelmamme vaikka aiheesta emme ole heidän kanssaan puhuneetkaan. Olo on vähän samanlainen kuin silloin nuorempana kun olin vielä kaapissa. Silloin tuntui, että kaikki varmasti tietävät asian, ja olisin itsekin halunnut kertoa sen, mutta en jostain syystä ollut valmis tai uskaltanut.