sisäinen adoptio

rv 27+1

Sokerirasitustesti läpäisty

6.9.2016

Tajusin tänään kalenteria katsoessa, että nyt on tasan kolme kuukautta laskettuun aikaan. Hui. Ennen raskautta ja alkuraskaudesta kärsin lievästä tai vähän pahemmastakin synnytyspelosta, mutta tässä kesän aikana olen ilmeisesti unissani (koska en tunnusta tehneeni sitä valveilla) käsitellyt pelkoani ja totesin viikko-pari sitten, että enää ei pelota. Jännittää edelleen, mutta ei pelota. Aina ne lapset on ulos saatu, tavalla tai toisella. Jos ei tule pelkästään puskemalla niin otetaan imukupilla, ja jos tarvitaan järeämpiä aseita, niin sitten leikataan. Ei Alien salamatkustajaksi loppuiäkseen jää. Tällä asenteella toivottavasti loppuun asti.

Heräsimme tänään anivarhain, sillä minulla oli sokerirasitustestiaika varattuna kymmenen yli seitsemäksi. Jouduin testiin iän puolesta (yli 24-vuotias), mutta olisin siihen lähtöpainoindeksinkin (yli 25) vuoksi joutunut. Stressasin sokerirasitustestin vuoksi ainakin viikon ajan ihan kunnolla. Miten tällainen säännöllisesti juomaan ja syömään tottunut pystyy olemaan 12 h syömättä ja juomatta, ja lisäksi vielä nielemään 75 grammaa sokeria sisältävän liemen tyhjään vatsaan, pitämään sen sisällään, ja odottamaan pari tuntia ennen muuta syömistä? Ja siihen päälle vielä kolme verikoetta! Migreeniä, huonoa olo, oksentamista?! Onneksi Marikki lähti seuramieheksi ja tueksi.

Pelkäsin, että sokerirasitustesti olisi jotain yhtä kammottavaa kuin vatsalaukun tähystys, mutta eihän tuo tuntunut yhtään missään! Valmistauduin testiin suunnitelmallisesti. Päätin, että pyrin välttämään nälkäkuoleman tankkaamalla edellisenä päivänä tavallista tukevammilla aterioilla ja join vettä iltaseitsemään mennessä ainakin yhtä paljon kuin tavallisesti joisin koko päivän aikana. Liekö psykosomaattista, mutta aamulla herätessäni ei minulla liiemmin ollut nälkä ja janoonkin riitti sallitun yhden vesilasillisen jämät. Ensimmäinen verikoe tuntui tavallisen inhottavalta ja noin kolmen desilitran sokeriliemi* maistui ätlöltä, mutta olisin sen voinut juoda vaikka ykkösellä alas. Hoitaja kuitenkin käski hieman hidastella, jottei se tule yllättäen ylös. Labran käytävällä odottelu sujui Marikin kanssa joutuisasti ja tunnin ja kahden päästä otetut verikokeet menivät minunkin osalta melkein rutiinilla. Iltapäivän puolella labratulokset löytyivät jo kaupungin verkkopalvelusta. Paastoarvo oli 4,3 (raja-arvon ollessa 5,3). Tunti liemen nauttimisen jälkeen arvo oli 5,7 (raja-arvo 10). Ja siitä tuntia myöhemmin arvo oli 4,7 (raja-arvo 8,6). Minun elimistöni osaa selvästi käsitellä sokeria. Ei ole yli kolmekymmenvuotinen harjoitus mennyt hukkaan!

Tämä viikko on minulla kesälomaa. Pieni tauko työkiireistä on kyllä paikallaan. Harmi, että syysflunssa iski päälle viime viikon lopuksi, joten suunnittelemani päivitäiset kävely-/pyöräilylenkit eivät ainakaan nyt alkuviikosta toteudu. Lomaviikon kunniaksi soittelin eilen pitkin virastoja.

Ensin sain vihdoin sairaanhoitopiirin potilasasiamiehen kiinni ja kysyin, minkälainen paperi meidän pitää allekirjoittaa, jotta Marikki saa tarvittaessa osallistua lapsen syntymän jälkeisiin hoitopäätöksiin, jos minä en siihen pysty. Herttainen virkamiesnainen luuli ensin, että totta kai, koska olemme rekisteröidyssä parisuhteessa, olemme molemmat yhteisen lapsemme juridisia huoltajia heti syntymästä lähtien. Jospa ensi kerralla! Korjattuani hänen väärän käsityksensä, hän lupasi palata pikaisesti asiaan tarkistettuaan ”tämän erittäin tärkeän asian” sairaanhoitopiirin juristin kanssa. Sain häneltä puhelun pari tuntia myöhemmin. Kuulemma riittää, että allekirjoitamme valtakirjan, jolla valtuutan Marikin sekä saamaan tietoa lapsen terveydentilasta että osallistumaan hoitoon liittyvään päätöksentekoon, mikäli en siihen itse kykene. Allekirjoituksilla olisi hyvä olla yksi todistaja. Asia selvä, helppoa. Ei tarvitse lähteä asianajajan puheille. Pitää muistaa mainita samat valtuudet myös Ipana-järjestelmän esitietolomakkeella ihan vain varmuuden vuoksi.

Soitin myös kunnan lastensuojeluun sisäiseen adoptioon liittyen. Puheluun vastannut lastensuojelun työntekijä oli ensin sitä mieltä, että soitin ihan väärään paikkaan, mutta tuli kolleegaansa konsultoituaan siihen tulokseen, että periaatteessa oikea paikka, mutta meidän pitää ensisijaisesti olla yhteydessä Pelastakaa Lapset ry:hyn. No, sen arvasin jo etukäteen, koska kunta ostaa adoptioneuvonnan sieltä, mutta luulin, että kunta haluaisi antaa valtuudet tuohon yhteydenottoon. Soitin siis PeLaan. Täti puhelimessa kertoi, että sisäisen adoption hakemuksen voi toimittaa heille vasta lapsen synnyttyä ja ennen sitä ei asiaa voi oikeastaan edistää mitenkään. Hän lupasi kuitenkin lähettää hakemuspaperit Marikin nimellä jo nyt. Liitteiksi tarvitaan sekä lapsen että hakijan (Marikin) virkatodistukset. Lisäksi toimistokäynnille pitää tuoda klinikalta lääkärin lausunto.

Kunhan sitten joulukuussa toimitamme sisäisen adoption hakemuksen PeLaan, he lähettävät meille kirjeellä tiedon adoptioneuvojasta, jolle voimme varata ensimmäisen käynnin. Sen lisäksi normaaliin proseduuriin kuuluu myös kotikäynti ja kotitehtäviä. Puristin PeLan tädistä ulos myös aikatauluarvion ja kuulemma keskimäärin adoptioneuvonnan läpivienti kestää 3-6 kuukautta. Ihan hullua! Ja niin helkkarin epätasa-arvoista. Jos nimittäin esimerkiksi pääkaupungissa adoptioneuvonta käsittää yhden lyhyen tapaamisen. Päätimme jo Marikin kanssa, että mikäli adoptioneuvonta tosiaankin sisältää kaiken maailman kotitehtäviä ja kestää kuukausia, valitamme jonnekin epätasa-arvoisista käytänteistä eri kunnissa, kunhan sisäinen adoptio on ensin viety onnellisesti päätökseen.

 

*) Ärsyttää, että työkaverit pelottelivat viime viikolla, että juotava liemi olisi siirappimaisen paksua. Ei ollut. Kuin laimentamatonta mehutiivistettä. Eikä sitä tosiaankaan ollut litraa kuten itse olin antanut itselleni ymmärtää.

rv 24+3

Neljäs neuvolakäynti

18.8.2016

Kävimme tänään neljännen kerran neuvolassa. Neuvolan täti oli jo lähes tuttavallisen oloinen eli ensikäynnin jäykkyys oli vain alkukankeutta. Hän jopa tarjosi Marikille mahdollisuutta osallistua perheneuvonnan isäryhmään! Saimme nimittäin tällä kertaa joulu-tammikuisten perhevalmennuspäivät (kaksi kertaa lokakuussa).

Kävin ennen käyntiä omahoitohuoneessa mittaamassa verenpaineen (120/62) ja painon ja antamassa pissanäytteen. Kun terveydenhoitaja ja kätilöopiskelija kuuntelivat sikiön sydänääniä, Alien pyöri ja hyöri ja potki sensoria. Koska istukka on kohdun etuseinämässä, selkeiden sydänäänien löytäminen oli hieman haastavaa, mutta jumpparin sykkeiksi mitattiin lopulta 160 lyöntiä minuutissa. Tällä kertaa terveydenhoitaja mittasi ensimmäisen kerran myös kohdunpohjan korkeuden (21,5 cm), joka on ihan aavistuksen verran normaalikäyrän yläpuolella. Tämä tukee rakenneultran tuloksia, jotka viittasivat aavistuksen keskikäyrän yläpuolella kasvavaan sikiöön. Hemoglobiini oli edelleen ihan ok (125), vaikka se ensikäynnin lukemasta olikin tipahtanut 19 yksikköä.

Terveydenhoitaja antoi meille raskaustodistuksen kolmena kappaleena (Kelalle ja yhden kummankin työnantajalle). Minun pitää täytellä Kelan äitiys- ja vanhempainrahahakemukset ja äitiysavustushakemuksen viikonlopun aikana, jotta sen saa vetää yli tehtävälistalta. Samalla voi kuulemma hakea jo lapsilisääkin. Äitiysavustuksen suhteen päädyimme siihen, että otamme sen rahana äitiyspakkauksen sijaan. Terveydenhoitaja kirjoitti minulle myös lähetteen sokerirasitustestiin, ja varasinkin jo ajan syyskuun alkuun, jolloin minulla on kolme kesälomapäivää.

Painoni on noussut neuvolan ensikäynnin jälkeen 1,8 kg. Toukokuisen oskennustaudin ja parin viikon etomiskauden aikana painoni putosi melkein kolme kiloa, joten kesän aikana paino on noussut huomattavasti enemmän. Laskeskelin, että viimeisen 7 viikon tahdilla keräisin 40. raskausviikolle mennessä noin 7 raskauskiloa, mutta todennäköisestihän painonnousu kiihtyy loppua kohti. Kysyin viimeksi neuvolassa, mikä on toivottava painonnousu raskauden aikana, ja minun BMI:llä normaalit lukemat liikkuvat 7 ja 11 kilogramman välissä. Suunta on siis oikea. Olen onnekas, kun olen toistaiseksi säästynyt pahemmilta turvotuksilta ja nestekertymiltä.

Minun on ollut tarkoitus jo pari viikkoa soittaa ammattiliiton lakineuvontaan ja kysyä, minkälaiset paperit meidän pitäisi Marikin kanssa allekirjoittaa, jotta Marikilla olisi valtaa päättää vauvan hoidosta, mikäli olen itse tiedoton/muuten kykenemätön tekemään päätöksiä synnytyksen yhteydessä. Marikilla kun ei ennen sisäisen adoption voimaanastumista ole juridisia oikeuksia yhteiseen lapseemme. Vihdoin tänään sain aikaiseksi ja soitin palvelunumeroon. Juristi neuvoi olemaan ensisijaisesti yhteydessä sairaanhoitopiirin potilasasiamieheen, koska papereiden kannattaa olla sellaiset, jotka synnytyssairaala hyväksyy. Todennäköisesti sairaanhoitopiiriltä löytyy valmiit proseduurit ja planketit näitä tilanteita varten. En saanut potilasasiamiestä tänään puhelimen päähän, joten yritän myöhemmin uudelleen.

Mikäli sairaanhoitopiirillä ei ole vakiintunutta tapaa hoitaa sosiaaliselle vanhemmalle oikeutta tarvittaessa päättää vauvan hoidosta, juristin mukaan paras tapa varmistaa oikeudet on tehdä ennen synnytystä hoitotahto (jolla määrätään, mitä minulle saa tehdä) ja hoitotestamentti (jolla valtuutan Marikin määräämään vauvan hoidosta, mikäli olen itse siihen kykenemätön, ja esitän toiveen, että Marikki saisi lapsen huoltajuuden, mikäli minulle kävisi synnytyksessä huonosti). Helpointahan tosiaan olisi, jos sairaanhoitopiirillä olisi selkeä ratkaisu eikä meidän tarvitsisi alkaa tekemään testamentteja tässä vaiheessa.

Minkälaisia varokeinoja olette miettineet/toteuttaneet synnytyksen juridista puolta varten?

Äitiyslaki

28.11.2015

Tänään klo 0.00 alkoi Äitiyslain kannatusilmoitusten keräys. Aamuun mennessä allekirjoituksia oli kerätty jo 200 kappaletta, mutta matka tavoitteeseen seuraavan kuuden kuukauden aikana on pitkä. Lain eduskunnan käsittelyyn saattamiseksi lakiehdotuksen tulee kerätä puolen vuoden aikana vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Äitiyslaki-kansalaisaloite lyhykäisyydessään:

  • Parantaa naisparien lasten oikeudellista asemaa. Mahdollistaa toisen äidin vanhemmuuden varmistamisen jo äitiysneuvolassa ennen lapsen syntymää.
  • Tähtää lasten väliseen tasa-arvoon: isät voivat tunnustaa isyytensä neuvolassa jo vuodenvaihteesta alkaen.
  • YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen.

Kansalaisaloite ehdottaa lakiuudistusta, jotta hedelmöityshoitojen kautta alkunsa saaneen naisparin lapsen sosiaalinen äiti pystyisi tunnustamaan vanhemmuuden äitiysneuvolassa. Näin lapsella olisi syntymästä lähtien kaksi vanhempaa eikä perheen tarvitsisi käydä läpi vaivalloista adoptioprosessia.

Äitiyslaki (infograafi)

Kansalaisaloitteen viralliset sivut: aitiyslaki.fi

Kansalaisaloitteen Facebook-sivu: facebook.com/aitiyslaki

Kuva: Äitiyslaki