Parisuhde on rekisterissä
Kävimme kahdestaan maistraatissa viime perjantaina. Parisuhteen rekisteröinnistä ei tiedä kukaan muu kuin esimiehemme ja nyt te lukijat. Rekisteröimme parisuhteen juuri nyt, jotta sisäinen adoptio onnistuu mahdollisimman kivuttomasti, jos haaveemme lapsesta toteutuu. Ilman lapsentekopuuhia olisimme todennäköisesti odottaneet vuoteen 2017 ja tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloon asti. Tässä kohtaa rekisteröinti oli siis enemmänkin käytännön sanelema toimenpide ja tarkoitus on juhlia sukujen kanssa myöhemmin.
Halusimme kuitenkin juhlistaa rekisteröintiä kahden kesken sen verran, että kävimme hyvin lyhyen rekisteröintiseremonian jälkeen syömässä pitkän kaavan kautta ravintolassa ja vietimme yön hotellissa. Lauantai alkoi juhlavasti hotelliaamiaisella. Oli ihana viettää aikaa ihan vain kahdestaan kiireisen kesän jälkeen.
Olemme miettineet, että kerromme rekisteröitymisestä sukulaisille talven tai ensi kevään aikana, vähän riippuen siitä, onnistuuko raskaaksitulo vai ei. Toivottavasti samalla kertaa voimme kertoa molemmat uutiset. Marikki aikoo ottaa minun sukunimeni, mutta senkin ehtii hoitaa myöhemmin, koska sitä joutuu joka tapauksessa hakemaan erikseen eikä nimenmuutos ole voimassa samantien kuten heteropareilla.