testit

rv 4+2

Positiivinen

30.3.2016

Mietimme joskus aiemmilla yrityskerroilla sitä, millaisen reaktion positiivinen raskaustesti saisi meissä aikaan. Onnenkyyneliä? Iloista kiljumista? Pienen ollaanko me nyt ihan oikeasti valmiita vanhemmiksi-paniikin? Saimme kysymykseen vihdoin vastauksen viime perjantaina, kun teimme ensimmäisen positiivisen raskaustestimme! Emme kiljuneet tai itkeneet, panikoinnista puhumattakaan, vaan olo oli aika sanaton. Helpottunut, häkeltynyt ja varovaisen onnellinen. Halasimme ja vilkuilimme raskaustestin haaleaa viivaa hölmistynyt hymy huulillamme.

Päätimme tehdä ensimmäisen raskaustestin perjantaina (dpo 12), koska olimme lähdössä lauantaina työpäiväni päätteeksi sukuloimaan pääsiäiseksi, emmekä halunneet tehdä raskaustestiä salassa sukulaisten luona. Toisaalta negatiivisen pelossa emme halunneet jättää ensimmäistä testiä ja mahdollista pettymystä minun työaamulle ja pääsiäisreissun alle. Perjantain negatiivinen olisi antanut meille yhden päivän aikaa toipua. Emme myöskään halunneet odottaa testaamista pääsiäisen ylikään, koska Mintun kuukautisten oli aika alkaa sunnuntaina. Meitä huoletti hieman oliko testipäivä liian aikainen ja näkyisikö testissä vielä mitään. Sinnikkään odottamisen jälkeen liuskatestiin piirtyi kuitenkin kontrolliviivan viereen haalea viiva. Aiemmilla yrityskerroilla testi on jäänyt kontrolliviivaa lukuunottamatta täydellisen puhtaan valkoiseksi, joten olimme iloisia edes tuosta haamuviivasta, joka erottui testistä lähinnä hyvällä tahdolla ja mielikuvituksen avulla.

Testasimme uudestaan vielä lauantai-aamuna ennen töihinlähtöäni. Liuskatesti näytti taas hyvin haaleaa viivaa, mutta Clearbluen testiin piirtyi selkeä plussa! Työpäivä meni aivan sumussa, ja pitkä ajomatka sukulaisten luo sujui vauva-aiheesta jutellessa ja haaveillessa. Pääsiäisen aikana tuli vastaan useampi tilanne, jolloin plussasta olisi voinut (ja tehnyt mieli) kertoa lähipiirille, mutta saimme pidettyä suumme supussa ja kasvot suurinpiirtein peruslukemilla, vaikka hölmistynyt hymy hiipikin aina vain esille. Toisaalta ehdin jo alkaa reissussa murehtia hieman sitäkin, vahvistuisiko testiviiva koskaan, vai oliko kyse kemiallisesta raskaudesta. Kotimatkalla ostimme apteekista varmuuden vuoksi vielä Clearbluen digitaalisen testin, jonka teimme eilen aamulla (dpo 16). Digitesti näytti että hedelmöittymisestä on 2-3 viikkoa, ja eilen tehty liuskatesti antoi huomattavasti selkeämmän viivan kuin aiempien päivien testit, eli ainakin testitulokset ovat voimistumaan päin.

Kuten aiemmin mainitsin, olo on nyt varovaisen onnellinen. Olemme sopineet yhteistuumin, ettemme murehdi liikaa nyt sitä, että kaikkea voi vielä sattua eikä mistään ole takeita, kun raskaus on näin alussa. Nautimme nyt rauhassa tästä plussastamme.

Tunnelmia maaliskuun vuoristoradalta

29.3.2016

Päätimme helmikuun epäonnistumisen jälkeen, että kokeilemme vielä yhtä (viidettä) inseminaatiota ja siirrymme sen jälkeen järeisiin aseisiin eli IVF:ään. Halusimme toimia tällä kertaa hieman eri tavalla emmekä raportoineet kiertoa blogiin. Kierto oli yhtä vuoristorataa, joten nyt jälkikäteen raportoimista riittää.

Lääkitys

Vuoto alkoi lauantaina 27.2. Edellisen inseminaatiokäynnin yhteydessä lääkärin kanssa laatimamme suunnitelman mukaan sunnuntaille oli merkitty ensimmäinen Letrozol. Epäilys lääkityksen riittävyydestä (5 x Letrozol ja 2 x 75 IU Menopur) oli kuitenkin hiipinyt talouteemme. Lähes samalla annostuksella kun ei helmikuussa saatu aikaan kuin yksi follikkeli. Halusimme tällä kertaa välttää yhden munarakkulan inseminaation. Se on todettu toimimattomaksi neljä kertaa. Sovin siis maanantaina lääkärin kanssa Letrozol-annostuksen nostosta (1-2-2-2-1, +60%), tavoitteenamme saada aikaan useampi rakkula kuin aiemmilla kierroilla. Olimme puhuneet Marikin kanssa, että jos follikkeleja kasvaa liikaa (yli kolme), jätetään yrityskerta välistä. Tämä sopi myös lääkärille. Follikkeliultra sovittiin viikon päähän.

Menopurin ja pistovälineiden hankkimisessa oli pientä säätöä, kun farmaseutti luki reseptin väärin ja jouduin käymään apteekissa pariin otteeseen. Neulojakin piti hakea kahdesta apteekista, että sain oikeat (sekoitukseen 18G ja pistämiseen 26/27G). Jälkikäteen nämä vastoinkäymiset tuntuvat pieniltä, mutta silloin olin hermoromahduksen partaalla (vaikka en vielä edes ollut hormonihuuruissa!). Kannattaa muuten muistaa Menopuria pistäessä, että sekoituksen jälkeen tyhjiö voi imaista osan lääkkeestä takaisin pulloon neulaa pullosta ulos vetäessä! Ilmiön takia jouduin pistämään Menopuria kahdesti ensimmäisenä päivänä.

Lääkeannostuksen noston jälkeen erityisesti Marikki alkoi epäillä, että teimme sittenkin virheen ja munasarjani pullistelisivat folleista viikon päästä ultrassa. Yritimme kuitenkin muistuttaa itseämme, että otimme lisälääkkeitä pyytämällä tietoisen riskin siitä, että follikkeleita voisi olla liikaa ja inseminaatio jouduttaisiin perumaan.

Follikkeliultra

Ultran lähestyessä jännitimme, montako follia saimme aikaiseksi nostetulla lääkeannoksella. Yhden, kaksi, kolme, liikaa? Folliultrassa lääkäri laski neljään. Oikealta puolelta löytyi yksi 16-millinen ja aktiivisemmalta vasemmalta puolelta 16-, 15- ja 14-milliset follikkelit. Ajattelin heti, että inseminaatio pitäisi unohtaa tässä kierrossa koska follikkeleita oli liikaa eikä toiveissamme ole kolmoset! Lääkäri pohti ja pyöritteli ja antoi vielä yhden oljenkorren. Ehdotus oli, että testaamme ovulaatiota seuraavasta päivästä alkaen ja kunhan testi on positiivinen, tehdään uusi follikkeliultra. Jos epätodenäköinen tapahtuu ja yksi tai kaksi pienintä rakkulaa näivettyy, voidaan inseminaatio tehdä samana tai seuraavana päivänä. Jos taas kaikki neljä jatkavat iloista kasvuaan, voimme päättää, jätämmekö inseminaation seuraavaan kiertoon, vai haluammeko, että pienimmät rakkulat tyhjennetään inseminaation yhteydessä.

Yht’äkkinen ajatus minipunktiosta ei kuulostanut houkuttelevalta. Oljenkorsi piti kuitenkin katsoa loppuun asti, joten aloitin ovulaatiotestauksen tiistaiaamuna. Puhuimme Marikin kanssa mahdollisista ovulaatiopäivän vaihtoehdoista. Marikki oli sitä mieltä, että minun pitäisi tehdä lopullinen päätös, koska kyse on minun vartalostani. Päätökseni oli, että mikäli munasarjani jatkaisivat kaikkien neljän rakkulan kasvattamista, jättäisimme kierron ja punktion väliin.

Toinen follikkeliultra

Ovulaatiotestit näyttivät negatiivista tiistaina ja keskiviikkona, vaikka alavatsassa oli ollut havaittavissa kivistelyä. Kuvittelin, kuinka vasemmalla puolella asustelevat follikkelit pullistelivat liitoksissaan. Kierto alkoi tässä kohtaa tuntua henkisesti aiempaa huomattavasti raskaammalta. Tapahtumia oli ollut niin sanotusti riittävästi. Mahdolliset inseminaatiopäivät alkoivat käydä vähiin lähestyvän viikonlopun ja seuraavan viikon tiistaina alkavan kolmipäiväisen työmatkan takia. Clearbluen ovulaatiotestitkin olivat loppumassa maanantaina!

Ovulaatiotesti oli vielä torstainakin (kp 13) negatiivinen. Mielenrauhan vuoksi halusimme kuitenkin käydä tarkistamassa follikkeleiden lukumäärän ultrassa. Klinikalla lääkäri hieroi käsiään yhteen ja naurahti ”aletaankos laskemaan rakkuloita”. Hyvä (tai huono) uutinen oli, että kaikki follikkelit olivat kasvaneet huomattavasti hitaammin kuin odotettiin. Oikeanpuoleinen johtofollikkeli oli nyt 19 mm. Vasemmalla isoin follikkeli oli kasvanut reiluun 18 millimetriin. Hyvä uutinen oli, että vasemmanpuoleiset pienemmät kaverit olivat edelleen 14-15 mm kokoisia tai ehkä aavistuksen jopa pienempiä kuin aiemmassa ultrassa.

Suunnittelimme lääkärin kanssa seuraavat askelmerkit. Varasimme perjantaille vielä yhden ultra-ajan positiivisen ovulaatiotestin varalta. Lääkäri tarkistaisi ensin ultralla, mitä pienimmille follikkeleille kuuluu. Jos inseminaatio voitaisiin tehdä, sperma sulatettaisiin ja lähetettäisiin matkaan. Jos pikkufollit olisivat kirineet kasvussa, jätettäisiin inseminaatio välistä. Tässä kierrossa Pregnyliä ei voitaisi käyttää, koska se irrottaisi kaikki munarakkulat – myös ne pienet – joten odottaisimme luonnollista LH-huippua.

Ovulaatiotesti oli perjantainakin negatiivinen, joten peruin varatun ajan. Jännitysnäytelmä ei kuitenkaan vielä ollut ohi. Osuuko ovulaatio lauantaille? Jos plussa tulee sunnuntaina, onko maanantaina jo liian myöhäistä tehdä inseminaatio? Tuleehan LH-huippu viimeistään maanantaina (kp 17)? Syksyllä yhdessä luonnonkierrossa LH-huippu oli vasta kiertopäivänä 19. Huh. Tunnelma tiivistetysti: jos tässä vielä päästään yrittämään niin on ainakin huolella tehty!

Lauantaiaamu alkoi pienimuotoisella juhlinnalla, kun ovulaatiotesti oli edelleen negatiivinen! Ja lopulta sunnuntaiaamuna Clearbluen näyttöön ilmestyi hymynaama. Sunnuntai-iltana tunsin pientä juilimista vasemmalla puolella.

Inseminaatio

Klinikalla oli maanantaina sairastapauksen vuoksi miehitysvajaus, mutta sain aamupäivälle ultra-ajan ja tutustuin klinikan kolmanteen lääkäriin. Menin klinikalle yksin kuten kaikkina kertoina tässä kierrossa, koska Marikki ei ole päässyt työvuorojen takia mukaan.

Follikkelitilanne näytti hyvältä. Oikealla ainokainen parisenttinen rakkula oli puhkeamaisillaan. Sen muoto oli selvästi muuta kuin ympyrä. Vasemmalla kaksi pientä follikkelia olivat edelleen pieniä (13-14 mm). Isoin oli jo puhjennut ja siitä oli jäljellä vain keltarauhanen. Lääkäri arvioi, että rakkula oli puhjennut edellisenä illalla (noin 12 h sitten), joten sekin voisi potentiaalisesti hedelmöittyä. Labraan lähti käsky sulattaa sperma ja minä siirryin hetkeksi odotusaulaan. Puoli tuntia myöhemmin olin taas pöydällä. Sperma oli jälleen hyvänlaatuista, vaikka ei niin priimaa kuin viimeksi. Oljessa oli 19 miljoonaa siittiötä, joista 66% liikkui eteenpäin (A 10%, B 56%), joten 12,5 miljoonaa (A 1,9M, B 10,6M) pätevää siimahäntää lähti matkaan. Let the 2ww begin!

Tällä kertaa inseminaatio ei tuntunut fyysisesti juuri ollenkaan. Liekö sopiva yhdistelmä minun rentoutta, pienempää levitintä, erilaisia lääkärin otteita ja hieman erilaista asentoa pöydällä. Kaikilla aiemmilla kerroilla on inseminaatio aiheuttanut jonkin asteista ikävää tunnetta tai jopa kipua. Olen puskenut sisulla toimituksen läpi, mutta nyt tiedän jatkossa pyytää gynekologia käyttämään pienempiä välineitä.

Pöydällä maatessani keskustelin lääkärin kanssa lyhyesti IVF:stä. Kysyin muun muassa lääkärin arviota punktiopäivästä. Kuulemma, koska minulla on vilkkaat munasarjat, punktio osuu todennäköisesti kiertopäiville 12-14. Huhtikuun kiertoon meillä ei ole sovittuna jatkoaskeleita. Raskaustesti ja mahdolliset uuden kierron alkupäivät osuvat pääsiäisen pyhille, joten jos emme ennen pääsiäistä keskustele vielä erikseen oman lääkärin kanssa, jää huhtikuu IVF:n osalta välistä. Myös toukokuu jää välistä, sillä kierron pysyessä tasaisena olisin ulkomaan työmatkalla heti punktion jälkeen. No, tehdään sitten juhannusvauva, jos tämäkin kerta epäonnistuu. Pessimismi nosti päätään ennen kuin inseminaatiosta oli kulunut edes 12 tuntia.

Täytyy vielä sanoa, että olemme saaneet tähän mennessä Oulun klinikalla huippuystävällistä ja kivaa palvelua. Hyvän palvelun lisäksi oma lääkärimme ei ole laskuttanut yhdestäkään puhelinneuvonnasta emmekä joutuneet maksamaan toisesta ultrakäynnistä mitään. Tämän kierron kustannukset eivät siis käytännössä olleet edellistä korkeammat, vaikka käyntejä oli enemmän.

Kuva: 55Laney69 (Flickr, CC BY-NC 2.0)

Ei vieläkään

27.2.2016

Otsikko sen kertookin. Testasimme perjantaiaamuna oikein kahden raskaustestin voimalla, mutta tulos oli vanha tuttu negatiivinen. Pettymys oli kyllä aikamoinen, etenkin kun kaiken ajoituksesta sukusoluihin piti olla nyt kohdallaan. Mietimme vielä eilen että testaisimme varmuuden vuoksi lauantaina uudestaan, mutta tämä aamu toi tullessaan Mintun kuukautiset, joten tulos on harvinaisen selvä.

Pregnylistä ei tullut kamalasti fyysisiä oireita, mutta jälkikäteen ajateltuna Minttu miettii, että hormoneilla saattoi olla vaikutusta henkisesti ja ne auheuttivat Mintussa varman olon siitä, että nyt onnistaisi. Ei siis ihmekään, että tämä negatiivinen tulos on tuntunut Mintusta paljon vaikeammalta kuin aiempien yritysten tulokset, ja nämä pari päivää ovat menneet Mintulla aika surullisissa tunnelmissa.

Negatiivinen tulos tuntui myös minusta todella pahalta. Minusta tuntuu, että jokaisella kerralla pettymys on aina edellisiä kertoja raskaampi ja vaikeampi, mutta toisaalta tuntuu myös kuin pääsisin pettymyksen yli aina vähän nopeammin. Ehkä se johtuu vain siitä, että pettymyksiä alkaa olla takana jo useampia ja olen tavallaan ehtinyt jo tottua niihin?

Emme tiedä vielä mitä seuraavaksi. Kannattaako jatkaa enää inseminaatioilla, kun kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta silti ei tunnu tärppäävän? Vai pitäisikö siirtyä jo IVF:ään? Siinä hirvittää rahanmeno sekä tietenkin hoitojen rankkuus ja lääkemäärät. Kannattaisiko pitää taas yksi taukokuukausi, ja miettiä vaihtoehtoja rauhassa? Minttu varasi soittoajan lääkärille maanantaille, mutta todennäköisesti teemme päätöksen jatkosta jo ennen sitä, niin että Minttu voi sitten tehdä uuden hoitosuunnitelman lääkärin kanssa.

Emme ole lannistuneita, mutta kieltämättä toiveikkuuskin alkaa hieman karista tässä matkan ja pettymysten varrella. Emme kumpikaan ajatelleet etukäteen, että raskaaksi tulo onnistuisi kuin taikaiskusta, mutta toisaalta emme tainneet olla varautuneita siihenkään, että kuuluisimme niihin pareihin, joille raskaaksi tuleminen olisi pidempi ja raskaampi prosessi. Minttu oli miettinyt eilen negatiivisen tuloksen jälkeen, että nyt voi ehkä ajatella, että käymme hedelmöityshoitojen sijasta lapsettomuushoidoissa. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta se tuntuu tavallaan aika isolta muutokselta.

Ps. Kiitos kaikille tsemppaavista kommenteista edelliseen postaukseen!

Kun ei onnista

1.1.2016

Uusi vuosi ei alkanut aivan niin onnellisissa merkeissä kuin olimme toivoneet, eli tänä aamuna teimme negatiivisen raskaustestin. Tässä olisi tietenkin vielä pari päivää aikaa siihen klinikan suosittelemaan testauspäivään, mutta Mintun kuukautiset alkoivat kellontarkasti tänään iltapäivästä, joten tämän yrityskerran tulos taitaa olla selvä. Nyt olo on kieltämättä pettynyt, surullinen ja väsynyt. Kehtaako kolmen yrityskerran jälkeen edes tunnustaa, että on aika väsynyt?

Olemme haaveilleet ja suunnitelleet lasta muutaman vuoden ja klinikan ensikäynnistäkin on kohta kulunut jo seitsemän kuukautta. Siksi helposti tuntuukin, että tämä ”odotuksen odotus” on kestänyt jo paljon pidempään kuin tämän kolmen yrityskuukauden verran. Onhan tähän ajalle mahtunut paljon muutakin kuin ovulaation seuraamista, inssejä ja negatiivisia raskaustestejä – on käyty ulkomaanreissuilla, vietetty aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, eletty arkea ja tehty kovasti töitä. Mutta kyllä elämä on varsinkin klinikan ensikäynnin jälkeen pyörinyt pääasiassa tämän vauvaprojektin ympärillä. Tai jos ei elämä, niin ajatukset kuitenkin. Ja onhan tämä ristiriitaista aikaa, aikamoinen vuoristorata toiveita ja pettymyksiä, uskoa ja epätoivoa, surua ja stressiä, kateutta ja kuitenkin myös iloa toisten perheonnen ja onnistumisten puolesta.

Tuntuu että olemme jo hetken aikaa eläneet jonkinlaisessa välitilassa. Ensin odotimme (ehkä liiankin pitkään), että olisi oikea aika aloittaa yrittäminen. Kun pääsimme vihdoin klinikalle, täytyi odottaa kesän yli että pääsisimme ensimmäiseen inseminaatioon. Ja nyt elämme kuukaudesta ja ovulaatiosta toiseen, odottaen milloin onnistaisi. Muut asiat on helppo siirtää eteenpäin, kun tulevaisuudesta ja vauvahaaveen toteutumisesta ei ole varmuutta. Asuntokuume on vaivannut jo jonkin aikaa, mutta kannattaako asuntoa vaihtaa nyt, kun ei tiedä tulevaisuuden tilantarpeesta? Eikä tympeää työtä uskalla vaihtaa epävarmempaan työllisyystilanteeseen, koska ei voi tietää paljonko klinikkamaksuja on vielä tiedossa. Olen ajatellut, että tympeässäkin työpaikassa jaksaa pinnistellä, kun motivaattorina on niinkin suuri asia kuin oman perheen perustaminen. Nyt, kun tuloksettomia yrityskertoja on takana jo muutama, alkaa kovasti huolettaa kuinka kauan tässä projektissa voi mennä. Entä jos meillä menee vielä toiset seitsemän kuukautta ennen kuin raskaustesti näyttää plussaa? Tai vielä kauemmin? Entä jos meillä ei onnistakaan koskaan? Pettymys negatiivisesta raskaustestistä tuntuu kahta voimakkaammalta, kun juuri toive positiivisesta tuloksesta saa jaksamaan töissä.

Tämä kolmas negatiivinen raskaustesti herätteli minua hieman siihen, ettemme voi elää tässä välitilassa kovin pitkään. Vauvaprojekti jatkuu, tottakai, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin päällimmäisenä mielessä, mutta nyt on oikeasti raivattava enemmän tilaa myös muille haaveille ja suunnitelmille ja uskallettava tehdä ratkaisuja niin asunnon kuin töiden suhteen vaikkei tulevasta olekaan tietoa.

Myös vauvaprojektin suhteen on tehtävä päätöksiä ja suunnitelma kevättalven hoidoille. On valittava luovuttaja ja mietittävä kuinka kauan haluamme jatkaa inseminaatioilla ennen raskaampiin hoitoihin siirtymistä, pohdittava haluammeko pitää kuukauden tauon vain jatkammeko nyt samantien. Mutta niistä aiheista enemmän sitten myöhemmin.

Kolmas kerta toden sanoo?

19.12.2015

Ovulaatio tuli kuin pyydettynä torstai-iltana (tavalliseen tapaan testattuna se olisi paljastanut perjantaiaamuna). En ole aiemmin testannut ovulaatiota illalla, mutta mahdollinen Pregnyl-piikki perjantaiaamuna ei jättänyt minua rauhaan, joten tein testin jo illalla sen jälkeen, kun vasemmalla puolella alkoi tuntua nipistelyä. Onnistuinko tunnistamaan ovulaationippailut?!

Piipahdin siis eilen lounastunnilla klinikalla. Marikki ei päässyt tällä kertaa mukaan työvuorojen takia. Olihan se outoa mennä yksin inseminaatioon, mutta onneksi pääsimme yrittämään vielä kerran tälle vuodelle. Aamulla klinikalle soittaessani vapaat ajat olivat lähes kiven alla. Klinikkalla oli enemmän kuhinaa kuin olen koskaan aiemmin nähnyt. Asiakkaita, hoitajia ja lääkäreitä tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Perjantait ovat kuulemma heille aina kiireisiä (ymmärrettävää) ja varmasti myös lähestyvä joulu lisäsi kiirettä. Tietääpä muistaa jatkossa, jos vielä pitää käydä hoidoissa, että perjantaille pitää varata aika hyvissä ajoin.

Inseminaation teki sama lääkäri, joka meillä oli viimeksikin. Hän tuntuu tässä vaiheessa melkein enemmän omalta lääkäriltä kuin ensikäyntilääkäri. Hän on tehnyt kaksi kolmesta inseminaatiosta ja myös yhden follikkeliultran kolmesta.

Vasemmalla puolella kypsynyt munarakkula ei ollut vielä eilen inseminaatiossa puhjennut. Se oli reilut 20 mm halkaisijaltaan. Limakalvon paksuudeksi mitattiin nyt 9 mm ja ensimmäisen kerran inseminaation suorittanut lääkäri mainitsi, että limakalvo oli alkanut tiivistymään reunoilta (?), mikä on ilmeisesti hyvä asia. Lääkärin mukaan tilanne oli follikkelin ja limakalvon suhteen niin hyvä, että hän ei nähnyt syytä pistää Pregnyliä tällä kertaa. Se siis jää odottamaan jääkaapin oveen. Onneksi siinä on päiväystä reilusti vuoden 2018 puolelle asti.

Sperma oli tälläkin kertaa taas erittäin hyvälaatuista ollakseen MOT5:sta. Millilitrassa oli 53 miljoonaa siittiötä eli oljessa soluja oli 26,5 miljonaa. Näistä 42 % olivat eteenpäin uivia eli käytetyssä oljessa oli 11,1 miljoonaa eteenpäin kulkevaa siittiötä. Tämä oli ensimmäinen inseminaatio, joka päästiin tekemään vasemmalta puolelta irtoavalle munasolulle ja ensimmäinen kerta, kun kierrossa oli mukana lääkeavustusta (Letrozol 3 päivänä). Toiveemme ovat jälleen korkealla. Ainakin meillä on (jälleen) hyvät mahdollisuudet onnistua.

Vielä muutama työpäivä ja sitten edessä on rento joululoma. Raskaustilanne selviää ennen kuin palaan töihin ensi vuoden puolella. Hurjaa.