ultraäänitutkimus

rv 36+0

Kolme kertaa neuvolassa viikon sisään

7.11.2016

Viime viikolla (rv 35+1) kävin ylimääräisellä käynnillä terveydenhoitajan luona perätilakontrollissa. Vauva oli edelleen terveydenhoitajan tunnustelun perusteella pää ylöspäin. Sain sen vuoksi tarjonnantarkistusajan neuvolan ultraan seuraavalle päivälle. Menimme ultraan yhdessä Marikin kanssa, jotta kumpikin pääsi näkemään vilauksen vauvasta. Ultraäänihoitajalla meni alle 10 sekuntia vahvistaa, että Alien tosiaan on perätilassa. Vauva oli parkeerannut pyllynsä minun lantioon. Äitiyskorttiin kirjattiin ensimmäisen kerran virallisesti PT. Koska Alien piti sitkeästi käsiä kasvojen edessä, jäi tuloste tästä ultrasta saamatta, vaikka hoitaja yritti löytää sopivaa kuvakulmaa.

Ultraäänihoitaja laittoi vahvistetun perätilan myötä lähetteen synnytyssairaalaan synnytystapasuunnittelua varten. Hän kertoi  mahdolliset vaihtoehdot, jotka meillä on, mikäli Alien ei päätä kääntyä raivotarjontaan. Sairaalassa tarkempien tutkimusten jälkeen voidaan ehdottaa ulkokäännösyritystä, johon ei ole pakko suostua. Tällä hetkellä en ole kovin innostunut ulkokäännösyrityksestä (se voi käydä todella kipeää eikä onnistumisesta ole takeita). Yksi vaihtoehto voi olla synnytys perätilassa. Tämäkään ei kuulosta kaikkine riskeineen kovin houkuttelevalta, vaikka sairaalassa toteaisivat sen fyysisesti mahdolliseksi. Kolmes vaihtoehto on suunniteltu sektio, johon olemme jo lähes asennoituneet. Sairaalakäynti on ensi viikolla, joten sen jälkeen olemme viisaampia kaikin tavoin.

Googlailin terveydenhoitajakäynnin jälkeen neuvoja, miten perätilassa olevaa vauvaa voisi yrittää saada kääntymään raivotarjontaan. Terveydenhoitajan ainoa virallinen vinkki oli nukkua sillä kyljellä, jolla vauva asustaa. Tilan ahtaus saattaa laittaa vauvan vaihtamaan asentoa. Virallisesti tutkittuja keinoja ei ole. Netistä löytyy jos jonkinlaista jääpussipoppaskonstia, mutta olen pitäytynyt vähemmän rajuissa: venyttelyä ja lantion keinuttelua istuen ja kontillaan, ja ryhdikkäämpää istumista sekä sohvalla, ruokapöydässä että pallon päällä. Sohvalla olen istunut ylimääräisen tyynyn päällä, jotta lantio olisi korkeammalla kuin polvet. Ilmeisesti sohvalla rennosti löhöäminen on kaikkein epäedullisin asento perätilan kannalta.

Niin, ja tänäänkin ohjelmassa oli neuvolakäynti, lääkärineuvola tällä kertaa. Lääkäri tunnusteli synnytyskanavan (kiinni ja saman 3 cm kuin kesäkuussakin) ja totesi samalla pään olevan edelleen ylöspäin. Hän on otti myös streptokokkinäytteen, joka otetaan nähtävästi tässä vaiheessa raskautta, koska tartunta olisi vaarallinen vauvalle. Verenpaine todettiin hyväksi (129/76), mutta pissanäyte antoi pieniä viitteitä tulehduksesta, joten vien huomenna aamulla näytteen labraan. Lopuksi terveydenhoitaja ja opiskelija tunnustelivat kohtua (erityisesti pään sijaintia), kuuntelivat sydänäänet ja mittasivat kohdunpohjan korkeuden.

Kohdunpohjan korkeus oli kasvanut vain sentin kolmessa viikossa, mutta lääkäri ei ollut pienestä käyrän notkahduksesta huolissaan. Siihen nähden, että olen lähtöjään lievästi ylipainoinen, minulla on aika siro raskausmaha! Tämän aamun painon perusteella minulle on toistaiseksi kertynyt 7 raskauskiloa. Vaikka mittanauhan lukema ei isommin ole kasvanutkaan, tunnen selvästi, miten Alien on kasvanut isommaksi. Vatsa alkaa olemaan ns. täynnä ja koripallon mallinen kumpu on aina vain enemmän ja enemmän tiellä.

Mainitsin tänään neuvolassa jo muutaman viikon vaivanneen öisen lonkkakivun ja jalkasäryn ja häpyliitoksen ajoittaisen kovan jomotuksen, mutta niille ei voi oikein mitään. Kivut kuuluvat asiaan, kun paikat antavat periksi. Pitää vain kestää viimeiset viikot ja pysyä liikkeellä. Onneksi ihan joka yö ei mene pelkästään hyvää asentoa etsien, vaan välillä pystyn nukkumaan kohtuullisen katkottomia öitä. Vähäisten yöunien vuoksi olen yrittänyt nyt opetella päiväunien ihmeellistä maailmaa, mutta toistaiseksi en ole saanut päivittäisestä rytmistä kiinni.

Toinen viikko äitiysvapaata alkoi tänään. Olen aika huono lomailija, joten pidin itseni viime viikolla kiireisenä. Leivoin pullaa ja keksejä (pääasiassa pakastettavaksi), kävin ostoksilla, ompelin, ja katselin Netflixiä. Viikonloppuna saimme asunnon lähes lopulliseen järjestykseen ja aloitimme vauvanvaatteiden pesun. Tällä viikolla jatkan sekä ompelua että leivontaa. Ja neulontapuikotkin voisi taas kaivaa esille. Lisäksi pitää tehdä loput pienet hankinnat. (Nettishoppaajan unelma on seurata saapuvia lähetyksiä!) Tavoite on, että ensi viikolle ei jäisi mitään merkittävää tehtävälistalle, mikäli synnytyssuunnitelma laittaa pyörät pyörimään hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa.

Alien on muuten muuttanut kohdun vasemmalle laidalle, vaikka aiemmin viihtyi kuukausia oikeassa reunassa. Virkistävää vaihtelua saada monotusta välillä oikeaan nivuseen ja kylkeen vasemman sijaan!

rv 20+2

Rakenneultra

20.7.2016

Tänään raskauden ohjelmassa oli rakenneultra. Juttelimme eilen illalla Marikin kanssa lyhyesti tulevasta tutkimuksesta ja päätimme (minun toiveesta), että emme etukäteen varaudu mahdollisiin poikkeavuuksiin, vaan kohtaamme ne vasta, jos ne pitää kohdata ja käsitellä. En halunnut huolehtia tai stressata etukäteen asioista, jotka eivät todennäköisesti edes osuisi kohdalle.

Jostain syystä en jännittänyt tutkimusta juuri ollenkaan – paitsi sitä, paljastuuko Alienin sukupuoli meille vahingossa ja sitä, saanko tiristettyä rakon tarpeeksi tyhjäksi, jotta minua ei tarvitse katetroida (olen lukenut nettifoorumeilta tällaisesta kauhusta). Marikki puolestaan oli jännittyneempi ja odotusaulassa hoitajan kutsua odotellessamme tunnusti, että häntä jännitti niin paljon, että pelkäsi pyörtyvänsä.

No, minua ei tarvinnut katetroida eikä Marikkikaan pyörtynyt. Näytölle piirtyi erittäin vilkas ja aktiivinen Alien, jonka sukupuolen onnistuimme pitämään itseltämme salassa. (Ultraäänihoitaja totesi, että tietää, kumpi on tulossa.) Ultraäänihoitaja sai 45 minuutin käynnin aikana tarkistettua ja mitattua kaikki tarvittavat elimet ja rakenteet eikä löytänyt niistä poikkeavuuksia tai muuta lisätutkimuksia vaativaa. Ainoastaan reisiluun mittaaminen meinasi tuottaa vaikeuksia, sillä Alien oli ultratessa pää alaspäin vatsan oikealla puolikkaalla siten, että reidet olivat juuri napani kohdalla. Napa aiheutti kuvaan ylimääräistä kaikua, mutta lopulta reisiluukin saatiin mitattua. Alien on koon puolesta pari päivää normaalikäyrän yläpuolella, mutta ultraäänihoitaja sanoi, ettei rakenneultran perusteella enää aleta muuttamaan laskettua aikaa. Meillä toisaalta laskettu aika on aika tarkka (niin tarkka kuin arvio voi olla), koska hedelmöitysajankohta on tiedossa.

Alien tosiaan jumppasi ja pumppasi lähes koko tutkimuksen ajan. Jalat kävivät kuin polkkatanssijalla ja kädetkin heiluivat kasvojen edessä aktiivisesti. Kumma kyllä en näitä liikkeitä itse tuntenut, mutta osa syy lienee se, että ultraäänianturi tuntui mahaa vasten niin voimakkaasti, että se peitti muut tuntemuksen allensa. Istukka on kohdun etupuolella, joten sekin vaimentanee vielä osittain liikkeitä.

Jossain kohtaa tutkimuksen aikana näytti siltä, että emme saa mukaamme kunnon sivuprofiilikuvaa ollenkaan, sillä Alien oli kääntänyt kasvonsa kuvaamisen kannalta juuri hankalasti selkääni kohti (jos ymmärsin oikein). Onneksi mittailujen jälkeen potrettienkin ottaminen onnistui! Ultraäänitutkimusten osalta kokemuksemme kaupungin äitiysneuvolasta on ollut 100% positiivinen. Molemmat ultraäänitutkimukset on tehnyt sama hoitaja, joka on ollut ystävällinen ja ottanut meidät molemmat huomioon – tosin muutama todennäköisesti selkärangasta tuleva hetero-oletuksellinen lausahdus häneltä tällä kertaa pääsi, mutta nekin olivat enemmän hauskoja kuin loukkaavia (”tehän olette molemmat aika pitkiä” haha). Olemme kiitollisia, että hoitaja vaivautui (pyytämättä) mittaukset tehtyään etsimään kasvokuvalle sopivaa kuvakulmaa, jotta saimme kolme tarkahkoa sivuprofiilikuvaa mukaamme.

Liikkeiden tunteminen alkaa olla jo päivittäistä ja tunnen yleensä puolilta päivin lounaan jälkeen työpisteellä istuessa vähintään muutaman potkun tai muljauksen. Joskus havaitsen liikkeitä myös illemmalla. Eilen illalla muuten Marikkikin pääsi ensimmäistä kertaa potkujen makuun! Sängyssä makoillessamme Alien alkoi yhtäkkiä potkunyrkkeilemään pontevasti. Ensin tunsin sarjan tökkäyksiä oikealla puolella heti navan alla ja heti perään useamman voimakkaamman liikkeen oikealla alavatsassa. Tajusin, että nyt voisi tuntua ulos asti, joten asetin Marikin käden oikeaan kohtaan, minkä jälkeen Marikki tunsi muutaman kunnon muljauksen!

Hyvien rakenneultratulosten myötä julkistimme vauvauutisen myös Facebookissa ystäville ja kavereille. Nyt emme ole enää tämän kanssa kaapissa ja minunkaan ei tarvitse huomenna miettiä, miten saan pidettyä tämän pikkupötsin* töissä piilossa. Ehkä vedän jopa maanantaina ostamani äitiysfarkut jalkaan? Raskauden toinen puolikas alkoi mukavilla uutisilla.

* kuva on viikon vanha, joten maha on tuosta jo ehtinyt kasvaa jonkin verran

Ultraäänikuva raskausviikolla 20+2

rv 19+5

Tyttö vai poika?

16.7.2016

Rakenneultra lähestyy, ja sen myötä myös tilaisuus sikiön sukupuolen selvittämiseen. Aiemmin pidin jostain syystä itsestäänselvyytenä sitä, että jos joskus saisin lapsen haluaisin tietenkin selvittää tämän sukupuolen odotuksen aikana. Malttamattomana ja uteliaana ihmisenä en osannut kuvitellakaan muuta vaihtoehtoa. Myös suurin osa lähipiirin odottajista tuntui selvittävän sikiön sukupuolen rakenneultrassa. Jostain syystä ajatukseni ovat kuitenkin muuttuneet täysin hedelmöityshoitoprosessiin ryhdyttyämme ja nyt en haluaisi tietää vauvan sukupuolta ennen kuin tämä syntyy.

Olen kyllä utelias siitä, onko tulokas tyttö vai poika, mutta ainakin nyt tuntuu että maltan hyvin odottaa siihen asti että tapaamme joulukuussa. En koe, että sukupuolen tietämisestä tässä vaiheessa olisi mitään erityistä hyötyä. Se ei vaikuttaisi lapsen huoneen sisustamiseen tai hankintojen tekemiseen. Sukupuolella ei olisi merkitystä lastenvaatteiden hankkimisen osalta, koska emme kuitenkaan pukisi poikavauvaa vaaleansinisiin asuihin ja tyttöä vaaleanpunaisiin rimpsumekkoihin. Sitäpaitsi lähes kaikki pienimpien kokojen vaatteet on jokatapauksessa jo ostettu (hups!).

Vauva ei myöskään tuntuisi yhtään sen todellisemmalta vaikka tietäisimmekin sen sukupuolen. Ei sukupuoli kertoisi vauvan persoonasta tai tempperamentista yhtään mitään, tai siitä, millainen suhde meidän välillemme kehittyy sitten kun vauva on täällä. Sikiö on vielä tässä vaiheessa monella tapaa tuntematon tyyppi, mutta silti jo todella tärkeä ja niin todellinen, kuin nyt voi olla. On ihanaa ja jännittävää odottaa synnytystä ja vauvan tapaamista ensimmäistä kertaa. Vauvan sukupuoli on vain yksi niistä ominaisuuksista joita on jännä miettiä ja arvailla etukäteen. Yhtälailla mietin, syntyykö vauva kaljuna vai onko tällä paljon hiuksia, tai minkä väriset silmät lapselle lopulta tulee.

Minttu on ollut hedelmöityshoitojen ja alkuraskauden ajan kanssani asiassa samoilla linjoilla, mutta nyt kun rakenneultra lähestyy, on sikiön sukupuolen selvittäminen ultrassa alkanut kärsimätöntä luonnetta kiinnostaa. Yhä Minttu kuitenkin vannoo, että sulkee silmänsä jos ultraaja niin jossain kohdassa neuvoo, vaikka kiusaus vilkaista olisikin todella suuri. Ei odotuksemme mene silti osaltani mitenkään pilalle, vaikka sikiön sukupuoli ultrassa meille vahingossa paljastuisikin. Tutkimuksessa on niin paljon tärkeämpiä asioita selvitettävänä, että sukupuolipohdinta on aivan toisarvoinen asia, jos raskauden eteneminen ja sikiön kehitys olisivat vain oikealla mallilla.

Meillä ei ole kummallakaan erityistä toivetta tai aavistusta siitä, onko tulokas tyttö vai poika. Hedelmöityshoitoihin ryhdyttyämme meillä taisi kummallakin olla hienoinen poikatoive, mutta se on tässä matkan aikana karissut, ja toiveena on vain suhteellisen terve lapsi. Minä toivoin aiemmin poikaa lähinnä siksi, että kasvoimme Mintun kanssa kumpikin lapsuudenperheissä joissa oli vain tyttöjä, joten ajattelin, että pieni poika olisi siksi kiinnostava lisä perheeseemme ja tyttövoittoisiin sukuihimme. Minttu puolestaan mietti, että poika voisi olla toivotumpi, koska ns. poikien leikit ja harrastukset ovat hänelle itselleen tuttuja lapsuudesta ja tuntuvat siksi luontevammilta (vaikka aivan samalla tavallahan niitä voisi harrastaa tytönkin kanssa, ja taas toisaalta poika ei ole välttämättä ollenkaan kiinnostunut legoista ja jääkiekosta). Toisaalta lasten nimet ovat saaneet minut toivomaan kovasti tyttöä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kauniita tytönnimiä olisi vaikka kuinka paljon, mutta mieleistämme pojan nimeä on vaikea löytää!

Hedelmöityshoitojen ja alkuraskauden aikana arvelin, että tulokas on aika varmasti poika, kunnes niskapoimu-ultrassa sainkin vahvan tyttö-olon. Nyt en osaa arvata enää ollenkaan. Mintulla ei sen sijaan ole ollut voimakasta tunnetta suuntaan tai toiseen, paitsi nyt muutaman päivän aikana tämä on miettinyt, että voisiko kevään jälkeen kohentunut kasvojen ihon kunto kieliä pojasta?

Listasimme alle muutaman vauvan sukupuolta arvuuttelevan uskomuksen ja niiden tulokset:

  • Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa sukupuolen hedelmöitysajankohdan ja äidin iän perusteella. Sen mukaan meille olisi tulossa POIKA.
  • Maya-intiaanit puolestaan ennustavat sukupuolen äidin iästä ja odotetusta synnytysvuodesta. Tämän mukaan meille olisi tulossa TYTTÖ.
  • Voimakas pahoinvointi viittaisi uskomusten mukaan tyttölapseen ja olematon pahoinvointi poikaan. Minttu on selvinnyt hyvin vähäisellä pahoinvoinnilla, joten sen mukaan tulossa olisi POIKA.
  • Uskomuksen mukaan tyttö vie äidin kauneuden ja aiheuttaa kasvojen kukkimista, kun taas poikaa odottavan äidin kasvojen iho on hyvässä kunnossa. Mintun iho on oikeastaan vain parantunut keväästä, joten tämän mukaan tulossa olisi siis POIKA.
  • Toisen uskomuksen mukaan suolaisen ja happaman himoitseminen kertoisi pojasta, kun taas makeanhimo ennustaisi tyttölasta. Minttu on aina ollut näiden suhteen kaikkiruokainen, mutta nyt tekee mieli enemmän suolaista ja etenkin salmiakinhimo aiheuttaa yhä päivittäistä kaipausta. Tämän mukaan tulossa olisi siis POIKA.

Nämä hyvin tieteelliset testit tukevat siis alkuraskauden arvaustani pojasta. Toivon, että asia ei paljastu meille vielä rakenneultrassa, vaan saamme jäädä jännityksellä odottamaan pienen joulutonttumme tapaamista loppuvuodesta ja sukupuolen selviämistä silloin. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia – selvitittekö/aiotteko selvittää vauvan sukupuolen rakenneultrassa, ja oliko teillä esimerkiksi ennen raskautta toivetta vauvan sukupuolen suhteen?

rv 18+6

Heinäkuun alun kuulumisia

10.7.2016

Olemme palanneet kumpikin kesälomilta töihin ja arki tuntuu rullaavan vauhdilla eteenpäin. Kävimme tällä viikolla neuvolassa, missä käytiin läpi kotona täyttämämme voimavarakyselylappuset ja juteltiin hieman parisuhteestamme ja perheistämme. Saimme myös kuunnella hetken sikiön sydämen sykettä, mikä kuulostaa aina yhtä hienolta. Tällä kertaa neuvolantätikin tuntui jotenkin helpommin lähestyttävältä, joten käynti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Käynnin lopuksi kuulimme, että seuraavalla, elokuun puoliväliin sijoittuvalla, neuvolakäynnillä saisimme jo Kelaa ja äitiyspakkausta varten tarvittavan todistuksen raskaudesta!

Minttu kertoi raskausuutisen esimiehelleen heti kesälomalta töihin palattuaan. Muille Minttu ei ole työpaikalla asiasta kertonut, ja löysempi paita on ainakin vielä toistaiseksi onnistunut peittämään pyöristyvän vatsan. Minäkään en ole hiiskunut uutisesta työpaikallani. Työsopimukseni jatko kesän jälkeen on vielä todella epävarma, enkä halua paljastaa vauvauutista työpaikalla ennen kuin jatkoni on selvä.

Olemme kertoneet raskaudesta lähipiirissä sukulaisille ja vain niille muutamille ystäville, joita olemme ehtineet tavata kasvotusten niskapoimu-ultran jälkeen. Olemme suunnitelleet kertovamme uutisesta laajemmin rakenneultran jälkeen, jos tutkimuksessa näyttää siltä että raskaus on edennyt aivan normaalisti eikä mitään hälyyttävää selviä. Rakenneultraan on aikaa vielä vajaat kaksi viikkoa, mutta se on ollut viime päivinä mielessämme aikalailla päivittäin. Ultra jännittää kovasti, vaikka muuten olemmekin pystyneet oleman hyvin luottavaisin ja rauhallisin mielin raskauden suhteen. Jännitys kuuluu varmasti tässä vaiheessa asiaan, onhan kyseessä niin tärkeä ja monipuolinen tutkimus. Ruska avasi blogissaan todella kattavasti rakenneultrassa tutkittavia asioita, joten ei niistä sen tarkemmin tässä. Tutkimuksessa olisi mahdollista myös selvittää sikiön sukupuoli, mutta siitä aiheesta lisää myöhemmin!

Huomenna alkaa jo kahdeskymmenes raskausviikko. On hurjaa ajatella, että vähän yli vuosi sitten kävimme klinikalla ensikäynnillä! Olo on tavallaan vielä epäuskoinen, että voimme jo nyt pohtia vaunuhankintoja ja valmistella kotiamme pientä tulokasta varten. Alkuraskauden lempinimi Alien on muuten hiljalleen jäänyt puheistamme pois, vaikka se vielä blogin puolella onkin käytössä. Ehkä syynä sekin, ettei sikiö tunnu enää niin muukalaiselta, aivan tuntemattomalta tyypiltä.

rv 12+3

Niskaturvotusultrassa

26.5.2016

Kävimme tänä aamuna kuvauttamassa jälkikasvun. Niskaturvotusultrassa ei todettu poikkeamia tai tehty hälyyttäviä löydöksiä, vaan sikiö vastasi raskausviikkoja ja ultraaja totesi, että kaikki vaikuttaisi olevan tässä vaiheessa niin kuin pitääkin. Ultraaja muistutti, että seulonnan tulokset eivät ole ikinä täysin varmoja ja sen tiesimme etukäteen myös oman lähipiirin kokemusten perusteella. Oli kuitenkin todella helpottavaa nähdä, että sikiö on jatkanut kasvuaan ja kaikki tässä vaiheessa nähtävät rakenteet vaikuttaisivat olevan kunnossa. Pienen hahmon näkeminen tuntui ihanalta ja sai Marikin hieman herkistymään. Ihailimme kumpikin pienen sievää sivuprofiilia. Aiemmin Marikin kanssa leikkisästi Alieniksi nimeämämme sikiö näyttää tietenkin jo tässä vaiheessa kaikkia muita vauvoja ihanammalta!

Kuulimme Alienin sydänäänet nyt ensimmäisen kerran ja perheenlisäys alkoi meistä molemmista tuntua vielä paljon todellisemmalta. Pieni sydän löi mitatessa 161 kertaa minuutissa. Alienin pääperämitaksi saatiin 6,3 cm, joka on raskausviikkoja pari päivää edellä (noin 12+5). Reisiluu mittautui 7,6 mm pituiseksi, mikä vastaa raskausviikkoja. Laskettua aikaa ei näiden mittausten perusteella lähdetty muuttamaan. Alienilta löytyi pää, aivot, nenä, sydän, vatsalaukku, virtsarakko, selkäranka, kaksi kättä, joissa kummassakin oli viisi sormea, ja kaksi jalkaa. Varhaisultrassa klinikalla raskauspussin vieressä näkynyt pieni hematooma (tai joku muu musta kaiku) oli odotetusti kadonnut.

Mittauksia tehdessä kuvattava oli rauhallisesti paikallaan, mutta liikahti loppuvaiheessa hieman. Kun yskin pari kertaa hoitajan pyynnöstä, Alien könysi pää edellä kyljelleen samalla tyylillä kuin meidän laiska vanha kissa vaihtaa asentoa. Jo tutkimuksen alkuvaiheessa Alien vilkutti meille kädellään ja tämän enemmän liikkuessa näimme myös pienten jalkojen liikkuvan, mikä on kuulemma erittäin tärkeää.

Niskaturvotukseksi mitattiin 1,5 mm, joka on normaalin rajoissa (< 3 mm). Seulan yhteistulos saadaan noin viikon kuluessa.

Neuvolan ensikäyntiin verrattuna kokemus tämän hoitajan kanssa oli huomattavasti positiivisempi. Hän otti Marikinkin huomioon ja oli asiallinen ja ystävällinen. Käyntiin kului koko varattu 30 minuuttia eikä meille tullut oloa, että sieltä olisi kiire pois.

Ultraäänikuva raskausviikolla 12+3

Hyvistä ultraäänituloksista ilahtuneena kävimme illalla pyörimässä lastentarvikeliikkeissä ensimmäistä kertaa. Verkkokauppojen kautta muutaman merkin vaunu- ja turvakaukalovalikoima on tullut jonkin verran tutuksi, mutta nyt pääsimme ensimmäisen kerran näkemään niitä livenä. Emme sentään vielä alkaneet koeajamaan tai pyytämään tarjouksia! Jotain pientä sentään tarttui mukaan, kun ostimme tanskalaisen Done by Deer-merkin Elphee Cozy Friend-ystävän Alienia odottamaan. Samalla merkillä oli muitakin aivan ihania vauvan leluja ja tarvikkeita, kuten esimerkiksi yläkuvassa olevat soivat pehmoeläimet. Melody-sarvikuono pääsi ehdottomasti ostos-/toivelistalle!