Voi kauhea, kun aikaa on hurahtanut edellisestä postauksesta! Aloitin 9-kuukautispostauksen jo hyvissä ajoin ennen elokuun loppua, mutta postaus jäi lopulta viimeistelemättä. Yhdistetään nyt sitten tähän kaksi edellistä kuukautta. Ja pitipä ihan lukaista 8-kuukautiskuulumiset pohjatiedoksi tätä postausta aloittaessa. Onpa meillä nykyään ihan erilaista kuin tuolloin heinäkuun lopussa.

Täytyy sanoa, että meillä ei enää ole vauvaa, vaan tomera ja jämerä vaapero. Viime viikolla kymppikuukautisneuvolassa mitoiksi saatiin 72,8 senttiä ja 9930 grammaa. Olin yllättynyt, kun vaaka pysähtyi alle kymmeneen kiloon, sillä Pakkasen Poika on tuntunut kasvaneen enemmän kuin 300 grammaa kahden kuun aikana.

Pakkasen Pojan liikkuminen on kehittynyt huimasti viimeisen kahden kuukauden aikana. Vielä hetki sitten poika liikkui vain (turbovauhdilla) ryömien ja pysyi itsekseen istumassa. Ennen kuin yhdeksän kuukauden merkkipaalu saavutettiin, poika jo nousi itse sekä istumaan että tukea vasten seisomaan. Seisomaan nousua seurasi parissa päivässä tukea vasten kävely. Nyt yli kuukauden harjoittelun jälkeen kävelytueksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi tukeva ja sopivan korkuinen esine: erilaiset tuolit, wc-paperipaketti, pyykkikori, askartelutarvikekärry ja matalammat isommat paikallaan pysyvät huonekalut. Serkulta lainaan saatu Brion kärry on ollut liian hutera kävelytuki, mutta tänään sekin sai kyytiä. Painona kärryssä on kasa kirjoja. Kävelytettynä Pakkasen Poika ei vielä halua kävellä, vaan silloin on kivempi lysähtää kyykkyyn ja kontilleen. Muutama viikko tukea vasten kävelyn aloittamisen jälkeen Pakkasen Poika oppi myös konttaamaan ja nyt avolattialla liikutaan vain konttaamalla. Kontatessaan poika näyttää näyttelyponilta, kun läpsyttelee pää ylhäällä eteenpäin. Ja vauhtia on konttaamiseenkin löytynyt kiitettävän paljon. Olemme pulassa, kun pääsemme kävely- ja juoksuvaiheeseen.

Vauhdikas poika osaa nykyään välillä rauhoittuakin ja päivä- tai yöuniajan lähestyessä poika välillä painaa päänsä lattiaan, sohvaan, vilttiin, pehmoeläimeen tai äitiin tai äiskään. Sylissäkin välillä maltetaan halailla hetki, mutta sitten pitää taas lähteä liikkeelle. Pakkasen Poika on oppinut myös antamaan märkiä avosuusuukkoja. Erityisesti Marikki-äiti saa niitä päivittäin. Minttu-äiskä on saanut vasta muutaman. Minttu-äiskää puolestaan välillä taputellaan (kuten imuria, pesukonetta ja astianpesukonettakin).

Meidän pieni lukutoukka on vähän unohtanut kuvakirjat ja nyt eniten suosiota saavat soivat kirjat (Soiva laulukirja ja soittimien ääniä päästävä paksukantinen kirja). Varsinkin kuukausi takaperin Soiva laulukirja oli päällä lähes koko ajan. Onneksi siinä on soita kaikki-toiminnallisuus! Poika ei nimittäin ajoittain viihtynyt yhtään ilman kirjan musiikkia. Kirjaa tuijotetaan, selataan, syödään ja taas tuijotetaan. Muitakin kirjoja kyllä pyöritellään käsissä päivittäin, mutta selaaminen on jäänyt vähemmälle. Toinen pelastus varsinkin reilu kuukausi takaperin oli Antti Tuiskun Hanuri-musiikkivideo. Myös Keinutaan yleensä kelpaa. Niiden avulla on loppunut useampi känkkäränkkä ja matka sukulaisiin kuukausi sitten olisi ollut täysin mahdoton ilman Anttia. Marikki joutui soittamaan Hanurin videota tuntikaupalla pojan viihdyttämiseksi. Kun musiikki taukosi, alkoi itku, joka ei loppunut ennen kuin musiikki jatkui.

Pakkasen Pojan lempihommaa on nyt jo pidempään ollut astianpesukoneen tyhjentäminen ja täyttäminen. Avointa kantta vasten oli hyvä aluksi harjoitella pystyyn nousua ja nyt konetta ei pysty käyttämään ilman pikkuapuria. Käyvää konetta on myös hauska käydä katsomassa ja taputtelemassa. Onneksi ohjauspainikkeet ovat vielä liian korkealla. Pyykinpesukonettakin on mukava käydä taputtelemassa ja katsomassa, kun se on käynnissä. Meidän piti kaivaa ohjekirjasta pyykkikoneen näppäinlukon ohje, sillä hipaisunappeja on ihana käydä hipsuttelemassa, koska niistä kuuluu piip-piip ja näytön merkkivalot vaihtuvat samalla.

Ruokailupuolella sihtikurkkuus on jo melkein mennyttä ja nykyään hiutalepuurot, keitetty riisi ja soseissa olevat hieman isommatkin palat menevät alas yleensä isommin takeltelematta. Sormiruokailua yritämme pitää ohjelmistossa vähintään kerran, usein kaksi ja joskus kolmestikin päivässä. Silti edelleen paremmin ruokaa menee alas lusikalla tarjoillen. Itse syöden ruokaa on enemmän pitkin pöytää ja lattiaa. Pinsettiote on ollut enemmän tai vähemmän hallussa jo kolmisen kuukautta, joten se ei sormiruokailussa ole ollut ongelmana. Ruokaa oli yksinkertaisesti vielä hetki sitten paljon mukavampi hakata pöytään kuin laittaa suuhun. Ihan viime viikkoina hedelmiä, vihanneksia, kanapullia, makaronia, lettuja, leipää, jne. on mennyt paljon paremmin myös suuhun.

Pakkasen Poika tykkää vitsailla, hölmöillä, naureskella ja opetella omia leikkejä. Joka paikassa aina ihmetellään, miten poika on aina niin hyväntuulinen ja nauravainen. Pakkasen Poika on jo jonkin aikaa osannut nauraa vitseille ja jotenkin hoksaa, kun aikuiset puhuvat tietyllä äänensävyllä ja nauravat päälle, että nyt kuuluu nauraa, joten hänkin nauraa mukana. Ei-sanakin alkaa olemaan tuttu ja monesti väärästä paikasta tai väärän tavaran kanssa yllätettynä poika heittää esineen (esimerkiksi herätyskellon) käsistään ja potkii sen kauemmas. Viimeisen parin viikon aikana Pakkasen Poika on oppinut enemmän leikkimään itsekseen. Menee välillä huomaamatta kymmenenkin minuuttia, kun poika viihdyttää itseään eri leluja vaihdellen, paikasta toiseen liikkuen ja eri huonekaluja vasten nousten. Pakkasen Poika on alkanut asettelemaan leluja huonekalujen, ihmisten, muiden tavaroiden tai lelujen ja kerran jopa kissan päälle. Tavaroiden ”pujottaminen” on myös välillä hauska leikki. Poika esimerkiksi laittaa lelun tuolille ja käsinojan välistä ottaa sen käteensä tai tiputtaa tavaran porrasjakkaran askelman välistä ja noukkii sen käteensä alemmasta välistä.

Kahden kuukauden aikana Pakkasen Poika on myös löytänyt oman tahtonsa oikein kunnolla ja kieltäminen tai jonkin saavuttamattomuus (kännykkä, kaukosäädin, kissa,…) aiheuttaa usein draamakuninkaan tekoitkua, joka usein lopulta muuttuu oikeaksi itkuksi. Kolmisen viikkoa sitten piti ostaa ensimmäiset housuvaipat, jotta vaipanvaihto saatiin helpommaksi. Poika kun ei suostu enää kuin viihdytettynä tai paikoillaan pideltynä olemaan hoitopöydällä selällään. Paljon mukavampaa on ryömiä, kääntyä, kontata ja seisoa siinä hoitopöydällä. Ylipäänsä kaikenlainen pukeminen on joko vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Siksi tuntuu monesti helpommalta viettää aikaa vain sisällä kuin tapella päiväunien välilläkin pojalle ulkovaatteet päälle. Kaupoissa kiertely on siis vähentynyt huomattavasti, mutta kärryttelyä ja leikkipuistoilua on yritetty ottaa mukaan ohjelmistoon.

Syyskuussa aloitimme vauvamuskarin ja päiväkodissa kerran viikossa järjestettävän perhekerhon, jotta Pakkasen Poika tottuu hälyyn, vieraampiin ihmisiin ja erityisesti toisiin lapsiin. Päiväkoti todennäköisesti kutsuu vuodenvaihteessa ainakin osapäiväisesti, joten toivottavasti nämä harrastukset valmistavat poikaa hoitoa varten. Muskari on perhekerhoa jännittävämpi paikka, mutta sielläkin poika uskaltaa jo vähän lähteä äidin luota tutkimaan paikkoja. Perhekerhossa Pakkasen Poika oli heti kuin kotonaan ja jo ensimmäisellä kerralla yritti ryömiä toisen vauvan päälle.

Nukkumisessa ei ole tapahtunut kauheasti muutoksia. Poika nukkuu yleensä kahdet hyvät päiväunet (1,5-2,5 h) ulkona. Illalla nukkumaanmenoaika on siirtynyt aavistuksen myöhempään ja usein nukkumaan mennään vasta 20-21 välillä. Nukahtaminen omaan sänkyyn on välillä hankalaa, kun tekisi mieluummin seistä sängyssä ja jumpata ja tanssia joko unipupun kanssa tai ilman. Yöllä ruokaillaan kerran tai kahdesti. Poika jo nukkui pari kokonaista yötäkin ilman tuttipulloa, siirtyi siitä yhteen syöttöön ja nyt taas ollaan palattu kahteen syöttöön. Onneksi jo ainakin kuukauden ajan poika on nukahtanut syönnin päälle heti. Vielä syyskuun alkupuolella syötön päälle meni puolesta tunnista tuntiinkin ennen kuin poika oli taas kunnon unessa. Unikoulun paikka lienee viimeistään sitten, kun poika täyttää vuoden.

Kolmisen viikkoa sitten Pakkasen Pojan suusta löytyi ensimmäisen alahampaan nurkka. Ihan tällä viikolla huomasimme, että myös toinen alaleuan etuhammas on puhjennut. Kuolaamisen määrä ei ole edelleenkään vähentynyt, joten liekö hampaita olevan tulossa samaan syssyyn enemmänkin. Ja jokeltelun ja erilaisten tavujen määrä on lisääntynyt huimasti. Pakkasen Poika on sanonut ”sanoja”, esimerkiksi äiti, äittä, äitti ja täti, jo yli kuukauden, mutta emme ole laskeneet näitä ensimmäisiksi sanoiksi, koska ne yleensä ovat tavuselostuksen keskellä ja vaikka sanat kuuluisivat melkolailla yksikseenkin niin ei poika selvästikään niillä vielä ole tarkoittanut mitään. Sanojen tarkoitus on varmasti ihan nurkan takana.

Perusmuksahdusten ja kolauksien ja pikkumustelmien lisäksi elokuulla koettiin ensimmäinen säikähdyskin, kun poika veti isomummolassa Marikin teekupin sisällön päällensä. Onneksi tee oli ehtinyt jo jäähtyä eikä iholle jäänyt kylmävesisuihkuttelun jälkeen jälkiä.

Miten aika kuluukin muka niin nopeasti, ettei suunniteltuja postauksia ehdi kirjoittaa? Pakkasen Poika täytti kahdeksan kuukautta viikko sitten lauantaina, joten on aika päivittää edellisen kuun tapahtumat. 8-kuukautisneuvolassa poika oli 70,6 cm ja 9630 g. Sekä pituutta että painoa oli kertynyt aiempaa rivakammin ja pituus oli lähestynyt normaalikäyrää. Kahdeksan kuun iässä meillä…

…liikutaan ryömien kuin rasvattu salama. Poika on välillä melkein ilmassa, kun loikkii neljällä raajalla tasatahtia potkien eteenpäin. Välillä Marikin kanssa (no, pääasiassa kai minä) viitataan liikkumis- ja erityisesti lähtönopeuteen, että lähtee kuin kärppä eteenpäin. Jalkojen liikkeessä on kyllä havaittavissa selkeitä luisteluelementtejä. Pakkasen Pojalla meni liikkeelle lähtemisen jälkeen noin kaksi viikkoa, että hoksasi, että pääsee nyt mihin haluaa. Ensimmäiset viikot poika liikkui vain houkuteltuna ja tiettyjen lelujen luo. Ensimmäisenä taisi huomata, että hei, nythän mä pääsen tuon kissan luo!

…istutaan tukevasti ilman tukea. Pakkasen Poika alkoi istumaan kuin tatti noin viikko liikkeelle lähtemisen jälkeen. Siihen asti istuminen oli ollut horjuvaa, mutta yhtenä päivänä pystyi sanomaan, että nyt hän istuu. Sen jälkeekin istuminen on vielä jämäköitynyt ja nykyään poika ei käytännössä koskaan muksahda tahtomattaan kumoon. Vielä meillä ei osata nousta itse istumaan ryömimisasennosta, mutta aikamoisista eteenpäin ja sivulle suuntautuvista linkkuasennoista Pakkasen Poika saa itsensä kammettua pystyyn.

…nukutaan päiväunia hieman aiempaa vähemmän. Kesän kuluessa päiväunirytmi on vakiintunut kahteen aiemman kolmen sijaan. Toki joinain päivinä saattaa kaksien hyvien (pitkien) sijaan Pakkasen Poika nukkua yhdet pitkät ja kahdet lyhyemmät. Päiväunia kertyy yleensä 3-4,5 tuntia päivässä. Yöt ovat edelleen aika katkonaisia. Poikaa saa olla avustamassa tutin tai selälleen kääntymisen kanssa yleensä useampia kertoja yön aikana, kun tulee itku. Nykyään ilmavaivatkin ovat alkaneet taas kiusaamaan niin nekin ilmeisesti herättävät itkeskelemään. Vaikka päivisin kiinteitä syödään jo mukavia määriä, öisinkin silti tankataan korviketta puolen yön ja kahden välillä. Olemme pienentäneet yökorvikkeen määrää nyt kahdesti (30 ml per kerta), mutta tehneet sen hitaalla tahdilla. Tarkoitus tietenkin on, että poika oppisi nukkumaan ilman syöttöjä. Joskus tarvitaan vielä toinen syöttö neljän viiden aikaan, jotta unta riittää yli kuuteen asti. Aamuisin herätys on kuluneen kuukauden aikana onneksi siirtynyt kuuden ja seitsemän väliin aiemman puoli kuuden sijaan ja hyvällä tuurilla vielä puoli kuudelta annettu toinen pienempi maitoannos tuudittaa hetkeksi jatkounille.

…on alettu selkeästi ilmaista, että haluaa syliin tai halittavaksi. Lattialla touhutessa poika ryömii lähelle ja alkaa räpyttämään sekä käsiä että jalkoja kuin lentäessä. Yleensä siihen yhdistyy yninä. Joskus Pakkasen Poika tulee ihan kosketusetäisyydelle asti ja taputtelee meidän äitien jalkoja ennen räpiköintiä. Syöttötuolissa tai toisessa sylissä (meidän äitien korkeudella ollessa) sylittelyhalua on alettu osoittaa käsiä ojentelemalla.

…ollaan hampaattomia. Sekä ala- että yläleuan ikenet ovat tuskallisen näköisesti turvoksissa, suussa on aina jokin lelu tai kangas, ja kuolaamisen määrä vaihtelee paljosta tynnyrillisiin.

…kasteluongelmaa öisin. Pakkasen Poika on koon perusteella vielä neloskoon vaipan käyttäjä, mutta ainakin Liberon vaipan imuteho on ihan rajoilla yön aikana, kun vaippa on päällä lähes 12 tuntia. Muutamia kertoja on vaippa yksinkertaisesti vuotanut vyötäröstä yli (osin varmasti maallaan nukkumisen ansiosta) ja aamulla on mennyt pojan lisäksi pesuun yöpuku, lakana ja patjasuojus. Tämänkin vuoksi yöllistä korvikemäärää on hieman pienennetty, kun selvästi nesteytystä on riittävästi muutenkin.

…on luovuttu sitteristä ja leikkimatosta. Nostimme BabyBjörnin Balance Soft-sitterin reilu viikko sitten vaatehuoneen ylähyllylle, kun poika ei vielä pysty käyttämään sitterin taaperopuolta, mutta vauvapuolella alkoi painoraja tulla vastaan (ylittyi). Lisäksi Pakkasen Poika alkoi yrittämään kuperkeikkaamista sitteristä, joten varastointi oli myös turvallisuuskysymys. Leikkimatto oli jäänyt liikkeelle lähtemisen jälkeen hyvin vähälle käytölle, kun ei liikkuvainen lapsi tietenkään enää jaksanut köllötellä paikallaan. Mattoa yritettiin muutamaan otteeseen nostaa esille, jos poika innostuisi liikkumaan sen luo itsekseen, mutta lopulta todettiin, että matto kaarineen on aika nostaa pitkäaikaissäilytykseen. Done by Deerin matto menee onneksi hyvin pieneen kasaan. Näin ne aikakaudet vaihtuu. Nyyh.

…pukeudutaan edelleen pääasiassa vaatekokoon 68, mutta hiljakseen ollaan siirtymässä seuraavaksi isompaan. Pakkasen Poika on ilmeisesti pitkäkinttuinen, sillä housuissa voisi siirtyä jo pelkästään 74:een. Rotevien reisien vuoksi on meillä käytössä myös parit kapeamman malliset 80-koon legginsitkin. Pääasiassa paidat ja bodyt ovat vielä koossa 68 sopivia. Osassa bodeista tosin pituus on jo loppunut kesken, vaikka hihoissa olisi ollut kasvuvaraa. Toisaalta lähes kaikki 74-koon bodyt ovat torsosta liian pitkiä. Vaatetuksessa on kesän aikana siirrytty osittain bodeista irtopaitoihin ja niiden kanssa koot eivät ole ihan niin tarkkoja ja t-paidoissa erityisesti on mukavasti voitu sotkea kumpaakin kokoa.

…syödään paremmin! viime kuussa alkanut vihannessoseista kieltäytyminen ratkesi tämän kuun aikana. Kaupan soseita tarjoamalla. Todella palkitsevaa! Totesin, että ilmeisesti makuaisti on kehittynyt sen verran, että yksittäin kypsennetyt ja sen jälkeen yhdistetyt kasvikset ja lihat eivät enää maistu, vaan ruoka pitää kypsentää yhdessä mausteiden (sipuli, yrtit) kera. Itse tehdyt ”kanakeitot” ja ”naudanlihapadat” ovat nimittäin yleensä maistuneet — kunhan ruuan on möyhentänyt tehosekoittimella sileäksi. Pojalla on erittäin hieno sihtikurkku ja 1/3 kypsästä riisinjyvästä pistää kakomaan. Jos ruuassa on liian paljon sattumia, saattaa ruokailu päättyä erittäin lyhyeen, kun poika yksinkertaisesti kieltäytyy lusikasta. Karkeamman ruuan opettelua jatketaan totta kai päivittäin ja sormiruokailuakin on aloiteltu vihdoin vähän aktiivisemmin maissinaksujen lisäksi. Parsakaali murskautuu vielä kädessä, samoin pehmeäksi keitetty porkkana. Juuri ennen kahdeksankuukautispäivää aloimme harjoittelemaan ruisnaksujen ja Talk murujen syöntiä. Pakkasen Poika osasi heti pyöritellä itse suuhun taiteiltuja murupalloja suussa tarpeeksi pitkään, että ne sai nielaistua. Nyt erilaiset viljasnäksit ovatkin lähes päivittäin sormiruokana välipalahedelmäsoseen kaverina. Sihtikurkkumme ei edelleenkään piittaa hiutalepuuroista, vaikka hiutaleet jauhaisi hienommaksi morttelilla ennen kypsennystä. Jauhoista (riisi, maissi, ohra, ruis) ja mannasuurimoista keitetty puuro maistuu kyllä hyvin (vähän päivästä riippuen).  Pullolla annettua korvikemäärää on tämän kuun aikana hieman vähennetty ja pyritty opettamaan poikaa juomaan ruokailun yhteydessä nokkamukista sen, minkä haluaa. Vähän kerrasta riippuen maitoa saa ruuan päälle myös pullosta joko ruokailusta jääneen verran tai hieman enemmän. Pullokorviketta syödäänkin nyt pääasiassa iltapuuron päälle ja yöllä. Vesi ei Pakkasen Pojalle maistu, vaikka sitä on heinäkuun helteillä yritetty opetella. Hörppy, kaksi, ja muikea kieltäytyminen.

…ollaan kiinnostuneita kaikesta uudesta, tutusta ja erityisesti kielletystä. Kaupungilla ihmiset ovat kiinnostavia. Ulkona puut ja muu tuulessa huojuva on kiinnostavaa. Kotona pistorasiat, äidin askartelukärry, uunipeltilaatikko, kirjahyllyn alahyllyn lautapelit, olohuoneessa oleva johtokori, pyykkitelineet, kissan peti, ja kissa ovat erittäin kiinnostavia. Kaukaa kieltäminen auttaa joskus, pois hakeminen paremmin, mutta vain hetkeksi. Viime aikoina Pakkasen Poika on alkanut osoittamaan mieltään ja tahtoaan ryhtymällä itkemään, kun jonkin kivan kieltää. Pääasiallisesti meillä on hyväntuulinen poika, mutta tosiaan ilmeisesti ilmavaivat (ja ne hampaat) ovat taas itkettäneet. Päiväunilta ja öisin herätään yleensä itkien, mutta aamulla äiskän herätys yleensä tapahtuu juttelemalla tai pärisemällä.

…lempileluja ovat muovipalikat (ja erityisesti niiden sanko), Brion helistin, pehmopallo, pehmopingviini, apinahelistin ja erinäiset kumiset purulelut. Kankaiset kirjat ovat jo turhan lapsellisia, mutta luukkukirjoja on pitänyt nostaa sivuun, sillä saavutimme kirjojentuhoamisvaiheen. Muut paksukantiset kirjat ovat edelleen suosiossa — tosin ääntelevät kirjat ovat hieman pelottavia. Tuntuu, että lelujen ja viihdyttämisen tarpeen määrä on vähentynyt huomattavasti liikkeelle lähtemisen jälkeen. Nyt kaikki muu kodista löytyvä (kuten kevyt sivupöytä tai ruokailupöydän tuolit) on usein kiinnostavampaa kuin omat lelut.

Tässä kuussa meillä ei ole neuvolakäyntiä, vaan seuraavan kerran Pakkasen Poika mitataan ja punnitaan 8 kuukauden iässä. Käsituntumalta poika tuntuu kasvaneen yht’äkkiä pituutta, sillä vielä viikko sitten sopivan kokoisia olleet bodyt ovatkin tänään nafteja. 7 kuukauden iässä meillä…

…ollaan hiljakseen siirtymässä koon 74 vaatteisiin, mutta vielä suurin osa 68-kokoisista vaatteista sopii.

…ryömitään! Pakkasen Poika oppi taidon juuri sopivasti eilen, jotta voimme sanoa, että poika lähti liikkelle puolen vuoden iässä. Ihan vielä Pakkasen Poika ei hoksaa, että ryömimistä voi käyttää muuhunkin kuin tiettyjen lelujen perässä mönkimiseen, mutta piakkoin olemme kiireisiä, kun poika alkaa tutkimaan asuntoa. Edelleenkään Pakkasen Poika ei osaa kääntyä vatsalta selälle, mutta ryömimistä harjoitellessa hän on pyörähtänyt vahingossa selälleen muutaman kerran.

…on löydetty varpaat. Ensin pari viikkoa sitten löytyi oikea jalka ja muutamia päiviä myöhemmin myös vasen. Nyt kädet ovat koko ajan varpaissa kiinni.

…yritetään paeta sekä hoitopöydältä että ulkovaatteita pukiessa. Hoitoalustalta olisi niin mukava pyörähtää kyljelleen, mutta ylämäki hidastaa tekemistä. Hoitoalustalla Pakkasen Poika yrittää myös kurotella lähellä olevaa pistorasiaa ja sen kieltämisestä onkin tullut pojan mielestä hauska vitsi. ”Ei” ja käsi pois — naurua — ”ei” ja käsi pois — lisää naurua. Ulkovaatteita pukiessa pako on helpompaa, sillä pukeminen tapahtuu yleensä äitien sängyllä. Äkkiä sitä oppii pukemaan vatsallaan pyristelevänkin lapsen!

…haluttaisiin mieluummin seistä kuin istua. Lattialla yhdessä istuskellessa (istuminen vaatii vielä ajoittain tukea ja ainakin tyynyn selän taakse kaatumisen varalta) Pakkasen Pojalla olisi kova halu nousta ylemmäs ja monesti nostammekin hänet seisomaan tuettuna. Voi sitä iloa ja riemua! Myös sylissä poika yrittää puskea ylöspäin omien jalkojen varaan ja välillä siinä onnistuukin.

…on muutenkin jo iso poika. Autossa matkustetaan nykyään Cybex Sirona-turvaistuimessa kaukalon sijaan, pinnasängyn pohja on tiputettu ala-asentoon, päiväunet nukutaan vaunukopan sijaan ratasosassa, ja kaupunki-/matkarattaissa (Mutsy Nexo) on mukava körötellä kasvot menosuuntaan päin. Pikkuvauvasta ei ole enää tietoakaan.

…nukahdetaan yöunille levottomasti. Kun helteet iskivät Pohjois-Suomeen parisen viikkoa sitten ja asunnon lämpötila nousi useita asteita, Pakkasen Pojan rytmi meni sekä yöunien että syömisten kanssa sekaisin. Vielä ennen helteitä poika nukahti yöunille omaan sänkyynsä yleensä yhdellä tai kahdella huoneessa piipahduksella 10-15 minuutissa itsekseen. Tämä oli toiminut jo yli 3 kuukautta. Helteiden tultua (ja mentyä) nukahtamiseen on mennyt jopa tunti ja olemme joutuneet aloittamaan ”nukutusmaidon” annon, jota ilman poika ei suurimpana osana illoista rauhoitu nukkumaan. Eli käytännössä meillä taas tissitellään poika unten maille, vaikka maito pullosta tuleekin. Yleensä poika kylläkin jää puolihereille sänkyyn ja nukahtaa siitä itsekseen. Mahallaan nukkuminen onnistuu jo pätkittäin, mutta edelleen Pakkasen Poikaa saa kääntää selälle/kyljelle muutamia kertoja yössä.

…luetaan omatoimisestikin ahkerasti. Luukkukirjat ovat edelleen suosiossa ja niitä luetaan sekä sylissä että lattialla. Pari iltaa sitten ihmettelimme pikkuneromme touhua, kun hän lattialla veti ylösalaisin olevan luukkukirjan eteensä, käänsi sen oikein päin, selasi kirjan läpi, ja onnistui melkoisen touhuamisen jälkeen kääntelemään kirjan jälleen etukansi oikein päin eteensä.

…leikitään innokkaasti palikoilla, helistimillä ja pehmeällä pallolla. Juuri palikoiden perässä poika lähti eilen ryömimään.

…syödään kiinteitä aiempaa huonommin. Alkukuusta poika söi hyvällä ruokahalulla niin vihannes- kuin hedelmä- ja marjasoseet. Myös riisipuuuro maistui hyvin, satunnaisesti myös maissipuuro. Helteiden saavuttua (tai jostain muusta syystä samaan aikaan) poika lopetti yht’äkkiä vihannessoseiden syönnin. Aiemmin poika söi vihannessosetta reilusti yli desin per ateria, mutta nykyään viisi lusikallista on paljon. Monella aterialla suuhun ei saa kuin yhden lusikallisen. Olemme kokeilleet ilman lihaa ja lihan kanssa, eri kasviksia yhteen sekoitettuna ja erikseen tarjottuna, ja tarjoilua huoneenlämpöisenä. Pojalle ei maistu mikään vihannes hyvin, ei bataatti, porkkana, peruna, palsternakka, kesäkurpitsa, myskikurpitsa, kukkakaali eikä parsakaali. Joskus maissinaksun käteen antamalla suuhun saa ujutettua useamman lusikallisen, mutta tätä emme halua ottaa vakituiseksi käytännöksi. Joskus kissan liikkeiden seuraaminen on niin lumoavaa, että Pakkasen Poika syö kuin vahingossa useamman lusikallisen. Hedelmä- ja marjasoseet maistuvat 90% aterioista erinomaisesti ja suurimman osan ajasta aamu(riisi/maissi)puuro maistuu soseen kera hyvin. Iltapuuro, on se sitten maissia, jauhoista tai hiutaleista keitettyä ohrapuuroa tai kaurahiutalepuuroa, maistuu joskus hyvin ja joskus hedelmäsoseesta huolimatta pojan suu pysyy kiinni. Hedelmäpussista (se sellainen verkkohässäkkä) poika syö mielellään vesimelonia. Pitänee kokeilla sitä myös esimerkiksi porkkanan kanssa. Pakkasen Poika ei ymmärrä laittaa nokareina eteensä tarjottua ruokaa suuhun, vaan sotkee sen pitkin pöytää. Omaa lusikkaa hän ei vielä osaa käyttää niin hyvin, että sillä saisi isoja määriä ruokaa suuhun. Emme vielä olleet maissinaksua kummemmin aloittaneet sormiruokailua, mutta sitä pitää vakavasti harkita, jos vihannekset eivät ala maistumaan. Korvikemäärät ovat kiinteiden vähentymisen myötä kasvaneet 300-400 ml per päivä, joten onneksi poika ymmärtää kompensoida. Korvikkeena muuten on vierotusvalmisteeseen siirtymisen myötä tavallinen korvike (Nutrilon Standard), ei hypoallergeeninen versio (Nutrilon HA), eikä tästä ole ilmennyt vatsaoireita.

…ollaan edelleen hampaattomia. Olin varma, että vihanneslakon syy olisi puhkeamaisillaan olevat hampaat ja kipeät ikenet, mutta nyt lakon kestettyä melkein kaksi viikkoa alan epäilemään teoriaani.

…kuolataan ja keksitään jatkuvasti uusia suutemppuja. Kuolan määrä on tämän kuukauden aikana ollut ihan älytön ja vaatteet ovat kuolakaulurin unohtuessa märät napaan asti. Ja suun käyttöä opetellaan mitä erikoisemmilla ilmeillä, eleillä ja äänteillä. Päristelyn, nauramisen, hihkumisen ja jokeltelun lisäksi nykyään öristään, maiskutellaan, imeskellään huulia, pyöritetään kieltä suussa, tuhistellaan ilmeilyn kera, ja niin edes päin.

…ollaan hyväntuulisia ja huumorintajuisia. Suurimman osan ajasta poika jaksaa hymyillä, nauraa, ja touhuta. Pakkasen Pojalla on jo hetken ollut omia ”vitsejä”, jotka naurattavat kerrasta toiseen. Äidin tai äiskän sanoma ”ä-ä-ää” on melkein aina todella hauska juttu. Matkimme siis alunperin pojan itsensä keksimää ääntelyä. Pakkasen Poika tykkää kutitteluista, päristelyistä, pöö-leikeistä ja murisevasta painimisesta. Vastapainona hyväntuulisuudelle on arkuus ja dramaattisuus. Pakkasen Poika pelästyy helposti isoja ääniä, vaikka ne olisivat ihan tuttuja. Imuri ja tehosekoitin ovat pelottavia ja pienestä muksahduksesta tulee iso itku. Pakkasen Poika ei ole kaikkein huolettomin lapsi, vaan hänen pitää aina tietää, missä äidit ovat, ja äitien on paras olla aina näkökentässä ja mielellään kosketusetäisyydellä. Arkuus ei ole varsinaisesti tämän kuun uusi juttu, mutta viimeisen parin kuukauden aikana juuri esimerkiksi imuri on muuttunut pelottavaksi kapistukseksi.

Tuntuupa muuten todella hurjalta, että kuukauden päästä poika on jo kolmannesvuoden päässä yksivuotissyntymäpäivästään.

SaveSave