Tällä viikolla Pakkasen Pojalla tuli täyteen neljän kuukauden ikä ja kävimme siten myös neuvolassa. Vuorossa olisi ollut lääkärineuvola, mutta lääkäri ei loppujen lopuksi päässytkään paikalle, joten meillä olikin aivan tavallinen neuvola ja tapaamme lääkärin sitten viisikuukautisneuvolassa. Neljän kuukauden iässä meillä…

… kasvetaan yhä kohisten. Neuvolassa Pakkasen Pojan mitoiksi saatiin 7120g ja 62,4cm. Painoa on kertynyt kuukaudessa vajaa kilo ja pituutta 2,9cm. Ei ihme että pieneksi jääneitä vaatteita saa pakata koko ajan varastoon. Nyt on käytössä koon 62 vaatteet, mutta joitain pienemmän mitoituksen kuuskaseja ja seiskanelosiakin jo pidetään päällä.

… viihdytään mahallaan nyt hienosti. Tässä on tapahtunut suuri ero kuukaudessa! Vielä Pakkasen Poika ei kierähdä itse vatsalleen tai selälleen, mutta aivan pienellä avustuksella tämä keikahtaa kyljelleen ja siitä sitten itse mahalleen. Vatsallaan olleessaan tämä enimmäkseen lueskelee (ja maistelee) kirjojaan, joskus myös lelut tai omien nyrkkien syöminen ovat mukavaa viihdykettä. Muutenkin meillä viihdytään kaikista parhaiten lattialla viltin päällä, missä on kiva seurustella äitien kanssa, jumpata, imeskellä leluja, harsoja ja omia käsiä sekä tietenkin kuolata ja paukutella (vaikka mahakivut ovat nyt lähes jääneet pois, jatkuu kova paukuttelu kyllä!).

… jutellaan aivan valtavasti. Pakkasen Poika pitää hellyttävän hauskaa kurkkuääntä jota kutsumme kurkkulaulannaksi, ja jutut voivat olla todella pitkiäkin. Joskus Pakkasen Poika myös innostuu pitämään kurkkulaulantaansa jos Äiti laulaa – liekö yrittää yhtyä lauluun mukaan vaiko peittää äänellään Äidin epävireisen hoilotuksen?

… nauretaan! Ei kyllä kovin usein eikä ennen tätä päivää varsinkaan minulle! Tähän mennessä naurut ovat saaneet aina Äiskä tai isoäiti, yleensä jonkin hurjan pöö-leikin yhteydessä. Etenkin Äiskä on saanut jollain vähän hurjemmalla hassuttelulla Pakkasen Pojan kikattamaan ja kihertämään. Minä olen saanut Pakkasen Pojan nauramaan yhden ainoan kerran – siis ennen tätä päivää. Yhtäkkiä tänään Pakkasen Poika on hoksannut että onhan se Äitikin hauska, ja tänään minulle (minun kanssani?) on naurettu monesti: kutituksille, hassuille ilmeille ja kerran aivan vain hymyllekin. Kyllähän se pikkuisen nauru on maailman ihanin ääni!

… haluttaisiin tehdä kaikki itse. Olin ajatellut että tämä vaihe tulisi sitten vähän myöhemmin, mutta saamme siitä nyt näemmä maistiaisia, kun Pakkasen Pojalla on nyt kova halu tehdä kaikki itse, mikä johtaa usein turhautumiseen kun ei aivan vielä osaakaan kunnolla. Tutti on pakko saada painaa suuhun itse, mikä tarkoittaa usein sitä, että kun terassilla vaunuissa päiväunillaan nukkuvalle Pakkasen Pojalle käydään laittamassa tutti suuhun tämän herätessä kesken unen itkemään, pysyy tutti suussa vain hetkisen, kun pikkukaveri yrittää niin kovasti itse laittaa lapasillaan tuttia parempaan asentoon ja työntää sen sitten vahingossa jonnekkin untuvapussin syvyyksiin. Ja sitten taas itketään, ja äidit käyvät asettamassa tutin uudestaan suuhun, minne se taas halutaan asetella itse paremmin… Tästä syystä pyrimme saamaan pojan päiväunille ilman tuttia, sillä tämä rumba vie kaikkien hermot! Myös tuttipullosta Pakkasen Poika haluaisi usein pitää itse kiinni, tai ainakin vähintään ohjata äitien kättä ja pulloa parempaan asentoon, mikä tosin usein johtaa siihen, että pullon tutti on aivan väärässä asennossa suussa ja välillä syöminen on aikamoista painia. Ruuan jälkeen tämä haluaisi pyyhkiä kasvonsa (ja välillä myös suunsa) itse harsolla. Myös paksulehtisen kirjan sivuja Pakkasen Poika yrittää kääntää kovasti itse ja onnistuu jo monesti avaamaan itse kirjan. Voin vain kuvitella, minkälaista sirkusta meillä tulee olemaan sitten siinä vaiheessa, kun varsinainen minä itse-vaihe tulee oikeasti ajankohtaiseksi Pakkasen Pojan kasvettua!

… aloitettiin kiinteät! Tähän mennessä on maisteltu bataattia ja porkkanaa ja voi miten Pakkasen Poika on ihastunutkaan!

Pakkasen Poika on nukkunut aina paljon ja nukkuu edelleen todennäköisesti keskimääräistä enemmän ikäisiinsä verrattuna. Nyt nelikuisena 2,5 tuntia on ihan maksimi, mitä poika jaksaa olla hereillä unien välissä. Yleensä päiväunien väliin jää 1,5-2 h hereilläoloaikaa. Päiväunitarpeen voi käytännössä katsoa kellosta. Viimeisen parin viikon ajan olemme tutin avulla pystyneet pidentämään hereilläoloaikaa 15-30 minuutilla.

Unipesässä, säkkituolissa ja sylissä

Noin neliviikkoiseksi asti Pakkasen Poika nukkui lähes koko ajan ja hän oli hereillä vain syödessään ja vaippaa vaihtaessa. Ensimmäisinä viikkoina poika nukkui päivisin hyvin sekä sylissä että säkkituolisitterissä. Yöt hän nukkui unipesässä välissämme. Poika nukahti aina maidolla, myös iltaisin ja öisin. Ilta- ja yönukutukset tapahtui pääasiassa rinnalla senkin jälkeen kun 2,5-viikkoisena aloimme ruokkimaan poikaa pääasiassa korvikkeella. Tämä ehkä huono tapa meillä oli vielä kolmikuisenakin. Pojan painokehitys oli päällimmäisenä mielessä alle kuukauden vanhana, joten minulle jäi päälle ajatus, että pojan pitää antaa syödä niin kauan että nukahtaa varmasti kylläisenä. Ja poikahan söi pullon päälle rinnasta kerrasta riippuen pitkäänkin ennen kuin nukahti.

Sylikissa

Alle kuukauden vanhana poika alkoi viihtymään päivisin vähän liiankin hyvin sylissä. Pakkasen Poikaa ei enää saanut siirrettyä päiväsaikaan säkkituoliin tai unipesään nukkumaan kuten aiemmin. Parin minuutin jälkeen poika heräsi itkemään. Ulkonukutukset aloitimme vasta vähän myöhemmin, joten me äidit olimme jumissa sohvalla päiväunisänkynä yli kuukauden päivät. Jälkikäteen mietimme, että samoihin aikoihin alkaneet vatsavaivat olivat todennäköisesti syynä siihen, että syli oli paras paikka päivisin. Onneksi iltaisin ja öisin onnistumisprosentti unipesään siirtämisessä nukutuksen jälkeen oli selvästi parempi. Satunnaisesti poika nukkui kainalossani/vieressäni tissittelyn jälkeen.

Pinnasänkyyn

7-viikkoisena Pakkasen Poika alkoi nukkumaan yöt pinnasängyssä. Olin asettanut Marikille henkisen tavoitteen, että poika siirtyisi nukkumaan pinnasänkyyn viimeistään kaksikuisena, koska 160-senttinen sänky oli aika ahdas, kun unipesä vei leveydestä yli kolmanneksen. Unipesälle kuitenkin sattui vesivahinko tammikuun puolivälissä, minkä takia pojan piti nukkua pinnasängyssä pari yötä. Pinnasängyssä nukkuminen sujui niin hyvin, että päätimme jatkaa sitä. Unipesä oli edelleen pinnasängyssäkin käytössä.

Päiväunet ulkona

Kaksikuisena poika nukkui ensimmäiset kunnon päiväunet vaunuissa terassilla. Sen jälkeen, aina sään salliessa, poika on nukkunut 1-3 päiväunet vaunuissa joka päivä. Olemme pitäneet terassipäiväunille -10°C ja lenkeille -5°C pakkasrajaa, joten helmikuun kovilla pakkasilla olimme helisemässä päiväunien kanssa, koska Pakkasen Poika ei suostunut nukahtamaan sisällä pinnasänkyyn, unipesään, syliin eikä oikein vaunuihinkaan. Kävimme siksi aika paljon kauppakeskuksissa, jotta poika sai edes yhdet pidemmät päiväunet päivässä. Edelleen pyrimme ajoittamaan kauppareissut niin, että poika saa silloin nukkua päiväunet.

Päiväunet sujuvat tällä hetkellä pääasiassa ulkona tai liikkeellä ollessa. Pinnasänkyyn emme ole muutamaan kuukauteen yrittäneet Pakkasen Poikaa saada päiväunille. Se voisikin olla seuraava harjoittelun kohde koko perheelle.

Unikoulu

Imetyskerrat vähenivät lähes viikottain ja lopulta kolmekuiseksi päästyään Pakkasen Poika söi rintaa vain ilta- ja yönukutuksilla, joskus aamulla sängyssä, ja satunnaisesti päivällä pullosyöttöjen välissä. Iltaisin minulta meni makuuhuoneessa annetun pulloruuan jälkeen jopa 1,5 tuntia, että sain pojan siirrettyä nukkuvana rinnalta pinnasänkyyn. Poika söi, nukahti, heräsi, söi, nukahti, heräsi,… Marikki ei pystynyt mitenkään osallistumaan iltanukutuksiin, kun koko homma oli kiinni tissistä.

Maaliskuun alussa, Pakkasen Pojan ollessa 14-viikkoinen, päätimme kokeilla unikoulua: iltamaito pullosta olohuoneen puolella, röyhtäyttelyt, pojan vienti sänkyyn, lyhyt iltasatu ja silittely, hyvänyöntoivotukset, ja huoneesta poistuminen itkuhälyttimen päällekytkemisen jälkeen. Ensimmäisenä iltana poikaa piti käydä rauhoittelemassa pariin otteeseen, mutta hän nukahti noin puolessa tunnissa. Seuraavana iltana pullomaito ei maistunut eikä uni tullut pinnasängyssä, joten nukutin vanhanaikaisesti tissille. Sen jälkeen, nyt jo neljättä viikkoa, Pakkasen Poika on nukahtanut yksin pinnasänkyyn unipupu, harso ja satunnaisesti tutti seuranaan. Joinain iltana hän nukahtaa 10 minuutissa ilman ynähdystäkään, joinain iltana poikaa pitää käydä rauhoittelemassa muutamaan otteeseen. Vielä parin viikon ajan nukutin pojan yösyötöillä (tarvittaessa) tissillä. Viime viikolla lopetin imetyksen kokonaan, ja sen jälkeen yösyöttöjen päälle poika on nukutettu joko syliin tai annettu nukahtaa sänkyyn yksikseen. Yösyöttöjenkin jälkeen itsekseen nukahtamiset alkavat jo sujumaan.

Pakkasen Poika on nukkunut kaksi kertaa koko yön (noin klo 21-7), mutta niistä on aikaa 1,5 kuukautta. Kunhan kokonaisista tulee taas tapa, alkaa meillä nukkuminen ja nukahtaminen olla aika hyvällä mallilla. Tällä hetkellä yösyöttöjä on yksi (klo 4-5 välillä) tai kaksi (klo 24-2 ja 4-6). Nukkumaan poika menee klo 19.30-21 välillä vähän päivän rytmityksestä riippuen.

Katkonaiset unet

Vaikka Pakkasen Poika nukkuukin nykyään verrattain hyvin sekä päivisin että öisin, erityisesti päiväunet ovat olleet ajoittain aika katkonaisia. Päiväunien aikana joudumme joskus montakin kertaa käydä hyssyttelemässä vaunuja ja tarjoamassa tuttia, kun uni keskeytyy itkeskelyyn. Samaa on ollut jonkin verran myös aamuöisin. Tällöin uni on jatkunut lyhyen sylittelyn jälkeen. Syy on ehkä jatkuvassa uuden oppimisessa (uni on levotonta) tai edelleen seurana olevissa ajoittain pahoissakin ilmavaivoissa, jotka vaivaavat myös hereillä ollessa.

Miten meidän pikkuinen on jo 14 viikkoinen? Äidin sydänhän tässä ihan pakahtuu, kun pikkuinen ei olekaan enää niin, noh, pikkuinen. Neljäntoista viikon iässä meillä…

… jokellellaan ja jutellaan, hihkutaan riemusta ja ihastuksesta, päristellään, kokeillaan kiljumista ja kovempaakin äänenkäyttöä, ja taas hihkutaan ja tirskutaan. Vieläkään ei varsinaisesti naureta ääneen, mutta lähellä se on tuntunut olevan jo viikkoja. Jännää äänettömän naurun ja hihkumisen yhdistelmää sen sijaan on harrastettu jo pidempään.

… hymyillään veikeästi ja keimaillaan kovasti etenkin äideille ja välillä peilikuvallekin. Myös neuvolan täti ja sukulaistädit saavat osansa hymyistä.

… luetaan ahkerasti. Lukutuokiot äidin kanssa ovat yhä mieluisia, mutta vielä hauskempaa taitaa olla kankaisten Muumi-kirjojen lukeminen itse sitterissä istuen. Muumi-kirjoja lueskellaan tarkasti, pyöritellään ympäri, rapistellaan, rypistellään, ihastellaan ja imeskellään innokkaasti. Yhä käymme myös päivittäin ihastelemassa kirjahyllyä. Nyt Pakkasen Poika on hoksannut, että kirjoja voi työntää kädellä syvemmälle hyllyyn!

… on alettu viihtyä lyhyitä hetkiä mahallaan! Ennen mahallaan oleminen oli silkkaa kidutusta ja itkua, mutta täytettyään kolme kuukautta Pakkasen Poika näytti päättäneen, ettei mahallaan olo niin kurjaa olekaan. Masuaikakin kuluu luonnollisesti Muumi-kirjaa katsellessa.

… tykätään yhä enemmän leluista. Etenkin kummitädeiltä saatu pehmoinen kirahvi sekä muutama purulelu ja helistin ovat jo ahkerassa käytössä. Iltaisin nukahdetaan unipupu kainalossa.

… kuolataan kamalasti ja kaikki menisi niin mieluusti suuhun. Etenkin omat nyrkit maistuvat niin hyvältä, että Pakkasen Pojan hihansuutkin ovat monesti kosteat kuolasta! Nyrkkien lisäksi suuhun yrittävät pyrkiä myös lelut, kirjat ja harsot. Usein Pakkasen Poika yrittää tohinalla laittaa suuhunsa harsoa, mutta ei oikein vielä hoksaa pitää kättään oikein päin jolloin suuhun meneekin harson sijasta vain harsoa pitelevä nyrkki. No mutta hyvältä maistuu silti!

… ollaan siirrytty nyt pääasiassa koon 62 vaatteisiin! Vielä jotkut reilummankokoiset viiskutosetkin ovat käytössä, kun taas useimmissa 62 koon vaatteissa on vielä väljyyttä, mutta silti! Miten meidän pikkuinen on jo näin iso!

PS. Päätimme sittenkin käyttää vauvasta blogin puolella nimimerkkiä emmekä tämän toista nimeä, toisin kuin aiemmin olimme suunnitelleet. Eli pikkuinen tunnetaan tästä eteenpäin blogissa Pakkasen Poikana. Nimimerkki on lainattu ihanasta Aino ja Pakkasen Poika -kirjasta, ja sopii näin hyvin meidän lastenkirjoista löytyneisiin nimimerkkeihimme.

Kymmenen viikon iässä meillä…

… hymyillään ja jutellaan kovasti. Pakkasen Pojasta on tullut aivan kamalan sosiaalinen ja hymyileväinen pikku hurmuri. Pieni kieli ja huulet harjoittelevat kovin ahkerasti erilaisten äänteiden muodostamista, vaikka aina niistä ei varsinaisesti ääntä vielä kuulukaan. Juttua riittää nyt kovasti, ja äitien hassutukset saavat välillä aikaan hymyn ja ilonhihkaisun yhdistelmän, joka on jo aivan viittä vaille pieni naurunkiherrys.

… luetaan ahkerasti. Pakkasen Pojasta taitaa tulla pieni lukutoukka! Yksi tämän suosikkipuuhista on olohuoneen kirjahyllyn ihastelu. Tämä on aivan pienestä asti kuikuillut kaula pitkällä sohvalta kirjahyllyä, ja nykyään kirjoja käydään ihastelemassa monta kertaa päivässä äitien sylissä niin että silmät meinaavat pullistua päästä silkasta ihastuksesta ja pieni käsi yrittää jo varovasti hivellä kirjojen selkämyksiä. Parin viikon ajan olemme tutustuneet hiljalleen myös Pakkasen Pojan omiin kirjoihin. Lukutuokion ajan Pakkasen Poika istuu sitterissään ja seuraa silmä kovana kun äiti kääntää kirjan sivuja. Olemme aloittaneet lukemisen aivan ihanista That’s not my…-kirjoista, joissa on yksinkertaisia, suloisia kuvituksia ja erilaisia (pörröisiä, kiiltäviä yms) pintoja tunnusteltavaksi. Todella äkkiä vauva on hoksannut, että kirjan sivuja voi koskea ja ojentelee välillä jo itsekin kättään sivuja kohti.

… tutustutaan leluihin. Leikkimatto tuli talouteen heti joulun jälkeen ja on ollut siitä asti ahkerassa käytössä. Muut lelut eivät ole vielä aiemmin kiinnostaneet, mutta tällä viikolla on tapahtunut harppaus niiden suhteen ja Pakkasen Poika on löytänyt helistimet, joista on tullut oivallinen viihdyttäjä sitterissä.

… ollaan kovin tarkkaavaisia ja kiinnostuneita ympäristöstä. Pikkuisen maailma on selvästi kasvanut aivan yhtäkkiä, tämä näkee kauemmas ja on kovin kiinnostunut ympäristöstään ja tietenkin erityisesti äitien puuhista.

… kasvetaan aivan hurjaa vauhtia. Parin viikon takaisessa kaksikuukautisneuvolassa ei ollut lääkäriä mukana koska tämä oli sairastunut, joten kävimme tällä viikolla vielä erikseen lääkärineuvolassa. Oli mielenkiintoista nähdä paljonko poika oli kasvanut neuvolakäyntien välillä. Ja olihan tämä kasvanut! Tasan kahdessa viikossa pituutta oli tullut lisää 2,1cm ja painoa 800g! Meidän pikkuruinen onkin jo aika ihanan pullukka! Muumi-vaipoissakin siirryttiin tällä viikolla kokoon 3.

… itketään ja paukutellaan. Mahavaivat eivät ole vieläkään ohi, ja pierut ovat tehneet Pakkasen Pojasta taas itkuisemman tällä viikolla. Tavallaan jännää on, että kun Rota-rokotteen noin kahden viikon mittainen vaikutusaika kehossa loppui, pahenivat ilmavaivat vauvalla uudestaan, ja tästä tuli taas itkuisempi. Rokote aiheutti pojalle selvästi löysän vatsan, joten voihan olla että kestää taas hetken ennen kuin poika tottuu ”normaalimpaan” vatsantoimintaan. Saimme neuvolalääkäriltä ohjeen seurata tilannetta ja käyttää samaa korviketta vielä hetkinen, mutta jos mahavaivat jatkuvat pitempään, palaamme taas lääkärin puheille ja mietimme seuraavaa vaihtoehtoa.

… ei tykätä olla vatsallaan ollenkaan. Liekö syynä pojan vatsavaivat, mutta mahallaanoloharjoitukset ovat meillä silkkaa itkua. Koska Pakkasen Poika ei viihdy vatsallaan yhtään, ei tämä myöskään jaksa vielä kannatella päätään tuossa asennossa kunnolla. Pakkasen Poika on kyllä aivan pikkuisesta asti tykännyt olla mahallaan jomman kumman meistä rintaa vasten jos löhöämme sohvalla puoli-istuvassa asennossa. Siinä poika on jaksanut kannatella päätään hienosti jo pidemmän aikaa (ja ihastella sohvan takana olevaa kirjahyllyä), mutta jos tämän laskee samaan asentoon lattialle, kopsahtaa pieni nokka miltei samantien lattiaa vasten ja aivan lohduton itku alkaa ja maha-harjoitukset voi unohtaa siltä kertaa.